Sekosinko?

Miten erotamme ”todellisuuden” todellisuudesta? Nimittäin näin viimeyönä unen, jonka hetken herättyäni luulin vielä olevan totta. Kun muistelen tuota unta, mieleeni tulee olo siitä, että kokemus oli voimakas sen luoman todellisen olon vuoksi. Unessa en muista menneisyyttä tai kohtaa missä olen tullut tajuiseksi unesta ja nukahtanut, joten siihen lyödään todellisuuden leima heti kun ollaan tajuisia ajatusprosesseista, eikä huomata muutosta. Tämä on ongelmana, ettei muisteta nukahtamishetkeä vaan se sulautuu saumattomasti todellisuuden nimissä meille, todellisuuden määrittämisessä.
Tietysti unella on erinnäisiä merkityksiä ja ehkä piiloviestintääkin, mutta se minkä ihminen siitä ymmärtää, mielestäni, on sama kuin todellisen maailman kanssa vuorovaikutettaessa. Seinä on seinä minulle unessä, tai siis tietoiselle minälle unessa, ja siis kohtelen sitä kuin seinää pitää kohdella. Uskon että tietoiselle minälle valvetilasta ja unitilasta löytyy vastaavuudet. On siis minä unessa joka on valveminän vaste. Siis unessa on piilotaso, mutta me pelaamme siellä samalla vuorovaikutustasolla kuin täälläkin, tämä tulee jo siitä, kun emme muista nukahtamishetkeä ja sulautamme unen yhteen todellisuuden kanssa.

–Onhan meillä valveltilassakin vain symbolinen tulkinta kaikesta, niin miksi uni olisi sen erikoisempi tapaus? Kuitenkin uniminä kohtelee symboleita samalla tavalla kuin valveminäkin, pitää niitä osana todellista maailmaa.-

Jos meidän toimintamme on unessa laadullisesti samanlaista, johtuen oletuksestamme sen todellisuudesta, niin miksi sitten epäloogiset tapahtumat ja jopa luonnonlain vastaiset syy-seuraussuhteen rikkomiset, eivät herätä meissä hälytysääniä?

Koska loogiikka muokataan siihen maailmaan, johon on lyöty todellisuuden leima. Logiikka ei ole todellisuuden tunnistamisen väline vain todellisuudessa pelaamiseen tarkoitettu apuväline. Tällainen päättely antaisi ymmärtää, että todellisuutta ei voi päätellä sen tapahtumien loogisuuden perusteella, vaan logiikka olisi varattu ennemminkin järjestelmän sisäiseen toimintaan. Todellisuus sanelee käytettävän logiikan rajat ja periaatteet.Todellisuuden päättää ainoastaan logiikan käyttäjä. Päättäminen on ehkä huono termi tässä, koska en ole kovin varma onko kyse vapaasta toiminnasta.

Ilmeisesti meillä ei ole minkäänlaisia kriteereitä todellisuudelle muuta kuin, että voimme todeta olevamme olemassa, jossakin kehyksessä ja jollakin asteella...?

Nyt haluaisin kääntää päälaelleen koko asian, nimittäin sitä voisi soveltaa valvetilaan. Jos kerran emme voi loogisesti päätellä valvetilan todellisuuden astetta, niin mitä meille jää käteen?

Miksi olemme valinneet tämän todeksi? Yöllähän uni on totta, emmekä me tee eroa todellisen maailman kuvan ja unen välillä, vaikka ne jopa unessa tulevilla muistelmilla eroavaisivat loogiselta pohjalta.

Anteeksi, jos kirjoitin hieman sekavasti, nimittäin kirjoittelen suht impulsiivisesti.
5330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ajatuksia laitan kun niitä tulee, myös tänne, mutta sillä ilmaisenkin itseäni. Uni on henkilökohtaista minulle minusta, näin sen näen itse. Pystyn unessa kaikkeen sellaiseen mihin en valveilla kykene, unessa ei ole aikaa eikä rajoja. Valveilla koen todeksi sitä mitä muutkin näkevät ja tuntevat ja kuulevat ja haistavat. Se on yhteistä todellisuutta minulle.

Äänestä
  • valvetila ole myös sinulle henkilökohtainen todelisuus? Et kai sentään objektiivisesti väitä havainnoivasi asioita?!!

    "Valveilla koen todeksi sitä mitä muutkin näkevät ja tuntevat ja kuulevat ja haistavat. Se on yhteistä todellisuutta minulle."

    Eikö tämä ole vain egon looginen oletus siitä, että muutkin ihmiset ovat samanlaisia ja näkevät maailman samallatavalla?

    Äänestä

  • puuhapanda kirjoitti:

    valvetila ole myös sinulle henkilökohtainen todelisuus? Et kai sentään objektiivisesti väitä havainnoivasi asioita?!!

    "Valveilla koen todeksi sitä mitä muutkin näkevät ja tuntevat ja kuulevat ja haistavat. Se on yhteistä todellisuutta minulle."

    Eikö tämä ole vain egon looginen oletus siitä, että muutkin ihmiset ovat samanlaisia ja näkevät maailman samallatavalla?

    asioita mitä ei tajua. Ei ihminen yksinkertaisesti tajua kuolemaa; olematonta olotilaa ja sitä, mistä elämä on oikeasti alkanut,siis henkinen/ajatteleva puoli tyhjyys avaruudessa. Siis käsitys ei mitään, ei mene kaaliin.
    Todellisuutta voi ehkä parhaiten perustella vain siten mitä tuntee. Näkö ja kuulo muut aistit tekevät kepposia.

    Äänestä

  • miettiä kirjoitti:

    "Ei ihminen yksinkertaisesti tajua kuolemaa; olematonta olotilaa ja sitä, mistä elämä on oikeasti alkanut,siis henkinen/ajatteleva puoli tyhjyys avaruudessa. Siis käsitys ei mitään, ei mene kaaliin."

    Niin, on tosiaan asioita, jotka ovat käsytyskykymme ja logiikan ulkopuolella.

    "Todellisuutta voi ehkä parhaiten perustella vain siten mitä tuntee."

    Jaa a... Tunteet ovat hyvin pitkälle manipuloitavissa juurikin aistien perusteella.

    Ainoa mikä on todellista, minun mielestä, on moraali. Moraalin luonne tuskin muuttuu vaikka logiikan, siirryttäessä eri todellisuuteen, laatu muuttuisi...

    Kyllähän asioita kannattaa miettiä, vaikka niistä ei nyt saisi irti sitä mitä haluaa, mutta kyllä niistä aina jotain hyötyy.

    Äänestä

LÄÄ

Äänestä

Kommentoi aloitusta

puuhapanda kirjoitti:

Miten erotamme ”todellisuuden” todellisuudesta? Nimittäin näin viimeyönä unen, jonka hetken herättyäni luulin vielä olevan totta. Kun muistelen tuota unta, mieleeni tulee olo siitä, että kokemus oli voimakas sen luoman todellisen olon vuoksi. Unessa en muista menneisyyttä tai kohtaa missä olen tullut tajuiseksi unesta ja nukahtanut, joten siihen lyödään todellisuuden leima heti kun ollaan tajuisia ajatusprosesseista, eikä huomata muutosta. Tämä on ongelmana, ettei muisteta nukahtamishetkeä vaan se sulautuu saumattomasti todellisuuden nimissä meille, todellisuuden määrittämisessä.
Tietysti unella on erinnäisiä merkityksiä ja ehkä piiloviestintääkin, mutta se minkä ihminen siitä ymmärtää, mielestäni, on sama kuin todellisen maailman kanssa vuorovaikutettaessa. Seinä on seinä minulle unessä, tai siis tietoiselle minälle unessa, ja siis kohtelen sitä kuin seinää pitää kohdella. Uskon että tietoiselle minälle valvetilasta ja unitilasta löytyy vastaavuudet. On siis minä unessa joka on valveminän vaste. Siis unessa on piilotaso, mutta me pelaamme siellä samalla vuorovaikutustasolla kuin täälläkin, tämä tulee jo siitä, kun emme muista nukahtamishetkeä ja sulautamme unen yhteen todellisuuden kanssa.

–Onhan meillä valveltilassakin vain symbolinen tulkinta kaikesta, niin miksi uni olisi sen erikoisempi tapaus? Kuitenkin uniminä kohtelee symboleita samalla tavalla kuin valveminäkin, pitää niitä osana todellista maailmaa.-

Jos meidän toimintamme on unessa laadullisesti samanlaista, johtuen oletuksestamme sen todellisuudesta, niin miksi sitten epäloogiset tapahtumat ja jopa luonnonlain vastaiset syy-seuraussuhteen rikkomiset, eivät herätä meissä hälytysääniä?

Koska loogiikka muokataan siihen maailmaan, johon on lyöty todellisuuden leima. Logiikka ei ole todellisuuden tunnistamisen väline vain todellisuudessa pelaamiseen tarkoitettu apuväline. Tällainen päättely antaisi ymmärtää, että todellisuutta ei voi päätellä sen tapahtumien loogisuuden perusteella, vaan logiikka olisi varattu ennemminkin järjestelmän sisäiseen toimintaan. Todellisuus sanelee käytettävän logiikan rajat ja periaatteet.Todellisuuden päättää ainoastaan logiikan käyttäjä. Päättäminen on ehkä huono termi tässä, koska en ole kovin varma onko kyse vapaasta toiminnasta.

Ilmeisesti meillä ei ole minkäänlaisia kriteereitä todellisuudelle muuta kuin, että voimme todeta olevamme olemassa, jossakin kehyksessä ja jollakin asteella...?

Nyt haluaisin kääntää päälaelleen koko asian, nimittäin sitä voisi soveltaa valvetilaan. Jos kerran emme voi loogisesti päätellä valvetilan todellisuuden astetta, niin mitä meille jää käteen?

Miksi olemme valinneet tämän todeksi? Yöllähän uni on totta, emmekä me tee eroa todellisen maailman kuvan ja unen välillä, vaikka ne jopa unessa tulevilla muistelmilla eroavaisivat loogiselta pohjalta.

Anteeksi, jos kirjoitin hieman sekavasti, nimittäin kirjoittelen suht impulsiivisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu