Nimitys mormoni on nykyisin yleinen. Se perustuu kuitenkin Mormonin kirjaan, jossa Kristus ilmoiti kirkon oikean nimen 12 nefiläiselle opetuslapselle. Taustana oli kansan keskuudessa syntynyt kiista Kirkon nimestä ja opetuslapset olivat kokoontuneet yhteen rukoilemaan asiasta. Se on 3 Nefi27:4-10:
4. Ja Herra sanoi heille: Totisesti, totisesti minä sanon teille: Miksi ihmiset murisevatja kiistelelvät tämän asian tähden?
5. Eivätkö he ole lukeneet kirjoituksia, jotka sanovat, että teidän täytyy ottaa päällenne Kristuksen nimi, joka on minun nimeni? Sillä tällä nimellä teitä kutsutaan viimeisenä päivänä;
6. ja jokainen, joka ottaa päällensä minun nimeni ja kestää loppuun asti, pelastuu viimeisenä päivänä.
7. Sen tähden kaikki, mitä teette, tehkää minun nimessäni; sen tähden kutsukaa kirkkoa minun nimelläni, ja huutakaa avuksi Isää minun nimessäni, niin että hän siunaa kirkkoa minun tähteni.
8. Ja kuinka se olisi minun kirkkoni, ellei sitä kutsuta minun nimelläni? Sillä jos jotakin kirkkoa kutsutaan Mooseksen nimellä, silloin se on Mooseksen kirkko; tai jos sitä jonkun ihmisen nimellä, silloin se on jonkun ihmisen kirkko; mutta jos sitä kutsutaan minun nimelläni, silloin se on minun kirkkoni, jos on niin, että he ovat rakennetut minun evankeliumilleni.
9. Totisesti mienä sanon teille, että te olette rakennetut minun evankeliumilleni, sen tähden teidän tulee kutstua kaikkea, mitä kutsutte, minun nimelläni; sen tähden jos te huudatte Isää kirkon puolesta, jos se tapahtuu minun nimessäni, isä kuulee teitä;
10. ja jos kirkko on rakennettu minun evankeliumilleni, niin silloin Isä ilmaisee siinä omat tekonsa.
Nykyajan ilmoituksessa sanotan lisäksi:
4. sillä näin kirkkoani on kutsuttava viimeisnä aikoina, nimittäin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkoksi.(OL. 115:4
Näistä kohdista ilmenee ettei "mormonikirkkoa" ole koskaan ollutkaan. Nimitys "mormonit" on ulkopuolisten antama, johon meidän on kuitenkin pakko viitata, koska ihmiset hakevat kirkon nimen kuulessaan "viiteryhmää".
Oikea tapa olisi käyttää kirkon koko nimeä tai Jeesuksen Kristuksen Kirkko tai MAP-Kirkko8kirjallinen lyhene).
Jäsenistä puhutaessa voi käyttää kyseisen kirkon nimeen liitäen jäsenet, tai jos on asiayhteydestä tiedossa mistä kirkosta puhutaan, niin "kirkon jäsenet" tai "myähempien aikojen pyhät".
Olisko tälläinen muutos mahdillinen?
Vastaavia muutoksia on tapahtunut. Esimerkiksi tiedyn uskonnon harjoitajista käytettiin yleisesti nimitystä #muhamettilainen,nykyisin sanotaan #muslimi". Samoin on islam, eikä muhamettilaisuu.
Ennen oli myös kaksi katolista kirkkoa: Roomalais-katolinen ja Kreikkalais-katolinen kirkko. Nykyisin vain Katolinen ja Ortodoksinen kirkko. Joten samanlainen muutos olisi minun mielestäni mahdollinen myös mormoni-nimityksen kohdalla.
Miksi mormoneja ei ole?
38
1583
Vastaukset 38
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on kaksimielinen sanonta. Voidaan ajatella että MAP- ihmisillä on oma Jeesus, joka on eri kuin muiden Jeesus.
MAP-lyhenne on sitten taas täysin epäortodoksinen, kun kirkkoa pitäisi nimittää Kristuksen mukaan.
Oikea lyhenne olisi siis Jeesuksen Kristuksen Kirkko. JK-kirkko.
Lyhyesti Jeesuksen Kirkko, koska Kristuskirkko on olemassa, Metodistikirkko.
Jeesuksen Kirkko tuntuu omahyväiseltä muiden mielestä, mutta se on muiden ongelma.
Mormoonit on vakiintunut kansanomainen nimi, ei sille mitään voi, sillai kirkko nykyään tunnetaan. Itse mormoonien kannataisi käyttää Jeesuksen Kirkko- nimeä.
Tai ehkä kirkko nykyään on MAP-kirkko.- (mormoni)
Nimi on loppujen lopuksi vain nimi, ei itse tarkoitus. Eli "mormoni" toimii aivan hyvin, varsinkin kulttuurillisena ilmauksena. Usein puhuessamme mormoneista, emme välttämättä viittaa niin paljon uskonnollisiin käsityksiin tai edes siihen, minkä kirkon kirjoissa nimet ovat (en tarkoita, etteivätkö nämä seikat tavallisesti kulkisi kuitenkin käsi kädessä). "Myöhempien aikojen pyhä" kuulostaa minulle virallisemmalta ja muodollisemmalta. "Mormonikirkko" kuulostaa minusta jotenkin teennäiseltä, "mormonismi" taas jonkinlaiselta jälkikonstruktiolta. "MAP-kirkko" on vakiintunut ilmaus, mutta kuten sanottu, se ei ilmaise sitä uskoamme, että kirkkoamme johtaa Jeesus Kristus.
Joskus puhutaan "palautetusta kirkosta" ja "palautetusta evankeliumista", mutta nämä ilmaisut kuuluvat tavallisesti jäsenten väliseen keskusteluun. Ilmaisu "Jeesuksen Kristuksen kirkko" tai "Jeesuksen kirkko" tms. on sinänsä opillisesti pätevä, mutta toisaalta kovin provokatiivinen. Toki uskomme että kirkkomme on ainoa Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko, mutta me emme usko olevamme ainoita Jeesuksen seuraajia sanan varsinaisessa merkityksessä. Nykyään kirkko viralliselta linjaltaan korostaa enemmän yhteisymmärrystä ja yhteistyötä, ja kenties sen vuoksi ei ole haluttu eristää Vapahtajan nimeä kirkosta puhuttaessa, mikä tuntuisi jotenkin poleemisemmalta.
Olen itsekin sitä mieltä, että vaikka uskommekin tämän olevan ainoa Kristuksen valtuuttama kirkko jne. ei lähellekään aina ole tarkoituksenmukaista ensimmäiseksi korostaa tätä seikkaa - puhun siis erityisesti nykyajastamme, jolloin uskonnollinen retoriikka on monessa mielessä paljon "laimeampaa" kuin ennen vanhaan.
Kuten Olli sanoit, "Jeesuksen Kirkko" kuulostaa omahyväiseltä, mutta en ole aivan samaa mieltä siitä että se olisi muiden ongelma, varsinkaan kuin tänä aikana kirkko pyrkii korostamaan yhteistyötä ja yhteisymmärrystä ja uskonnollista hyväksyntää (joskaan ei ekumeniaa) - tämä on nähdäkseni levinnyt myös kirkon jäsenten keskuuteen.
Kirkon virallisessa nimessä on yksi ongelma: "Jeesus Kristus" luetaan usein "Myöhempien Aikojen Pyhien" määritteeksi; että tämä on juuri myöhempien aikojen pyhien Jeesus eikä esimerkiksi metodistien Jeesus. Oikeaoppisempi tulkinta on ymmärtää "Myöhempien Aikojen Pyhien" määritteeksi koko rakenne "Jeesuksen Kristuksen Kirkko", vaikka tästä voitaisiinkin tulkita olevan olemassa useita Jeesuksen Kristuksen kirkkoja, joista Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on vain yksi - tämäkin on kuitenkin mielestäni oikeampi tapa ymmärtää nimi kuin ajatella olevan olemassa useita eri Jeesuksia.
Loppujen lopuksi minusta "mormonissa" ei ole mitään pahaa sinänsä, mutta pitäisi pyrkiä kuitenkin jollain tapaa ilmaisemaan Jeesuksen Kristuksen nimi, jotta oltaisiin ortodoksisempia tässä asiassa - lähempänä virallista oppia ja jäsenten omia käsityksiä kirkosta. - hyvä mutta
silloin nimellä ei ole totuusarvoa.
- (mormoni)
hyvä mutta kirjoitti:
silloin nimellä ei ole totuusarvoa.
tarvitse totuusarvoa.
- zappax
on tietysti se pitkä mutta lyhyt on nykyään "Jeesuksen Kristuksen Kirkko". Sitä tulisi käyttää kaikissa yhteyksissä.
Ei MAP-Kirkko. - mutta...
zappax kirjoitti:
on tietysti se pitkä mutta lyhyt on nykyään "Jeesuksen Kristuksen Kirkko". Sitä tulisi käyttää kaikissa yhteyksissä.
Ei MAP-Kirkko.Sillä ei ole totuusarvoa.
- (mormoni) tarvitse
mutta... kirjoitti:
Sillä ei ole totuusarvoa.
totuusarvoa.
(mormoni) kirjoitti:
Nimi on loppujen lopuksi vain nimi, ei itse tarkoitus. Eli "mormoni" toimii aivan hyvin, varsinkin kulttuurillisena ilmauksena. Usein puhuessamme mormoneista, emme välttämättä viittaa niin paljon uskonnollisiin käsityksiin tai edes siihen, minkä kirkon kirjoissa nimet ovat (en tarkoita, etteivätkö nämä seikat tavallisesti kulkisi kuitenkin käsi kädessä). "Myöhempien aikojen pyhä" kuulostaa minulle virallisemmalta ja muodollisemmalta. "Mormonikirkko" kuulostaa minusta jotenkin teennäiseltä, "mormonismi" taas jonkinlaiselta jälkikonstruktiolta. "MAP-kirkko" on vakiintunut ilmaus, mutta kuten sanottu, se ei ilmaise sitä uskoamme, että kirkkoamme johtaa Jeesus Kristus.
Joskus puhutaan "palautetusta kirkosta" ja "palautetusta evankeliumista", mutta nämä ilmaisut kuuluvat tavallisesti jäsenten väliseen keskusteluun. Ilmaisu "Jeesuksen Kristuksen kirkko" tai "Jeesuksen kirkko" tms. on sinänsä opillisesti pätevä, mutta toisaalta kovin provokatiivinen. Toki uskomme että kirkkomme on ainoa Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko, mutta me emme usko olevamme ainoita Jeesuksen seuraajia sanan varsinaisessa merkityksessä. Nykyään kirkko viralliselta linjaltaan korostaa enemmän yhteisymmärrystä ja yhteistyötä, ja kenties sen vuoksi ei ole haluttu eristää Vapahtajan nimeä kirkosta puhuttaessa, mikä tuntuisi jotenkin poleemisemmalta.
Olen itsekin sitä mieltä, että vaikka uskommekin tämän olevan ainoa Kristuksen valtuuttama kirkko jne. ei lähellekään aina ole tarkoituksenmukaista ensimmäiseksi korostaa tätä seikkaa - puhun siis erityisesti nykyajastamme, jolloin uskonnollinen retoriikka on monessa mielessä paljon "laimeampaa" kuin ennen vanhaan.
Kuten Olli sanoit, "Jeesuksen Kirkko" kuulostaa omahyväiseltä, mutta en ole aivan samaa mieltä siitä että se olisi muiden ongelma, varsinkaan kuin tänä aikana kirkko pyrkii korostamaan yhteistyötä ja yhteisymmärrystä ja uskonnollista hyväksyntää (joskaan ei ekumeniaa) - tämä on nähdäkseni levinnyt myös kirkon jäsenten keskuuteen.
Kirkon virallisessa nimessä on yksi ongelma: "Jeesus Kristus" luetaan usein "Myöhempien Aikojen Pyhien" määritteeksi; että tämä on juuri myöhempien aikojen pyhien Jeesus eikä esimerkiksi metodistien Jeesus. Oikeaoppisempi tulkinta on ymmärtää "Myöhempien Aikojen Pyhien" määritteeksi koko rakenne "Jeesuksen Kristuksen Kirkko", vaikka tästä voitaisiinkin tulkita olevan olemassa useita Jeesuksen Kristuksen kirkkoja, joista Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on vain yksi - tämäkin on kuitenkin mielestäni oikeampi tapa ymmärtää nimi kuin ajatella olevan olemassa useita eri Jeesuksia.
Loppujen lopuksi minusta "mormonissa" ei ole mitään pahaa sinänsä, mutta pitäisi pyrkiä kuitenkin jollain tapaa ilmaisemaan Jeesuksen Kristuksen nimi, jotta oltaisiin ortodoksisempia tässä asiassa - lähempänä virallista oppia ja jäsenten omia käsityksiä kirkosta.Vaikka pitkä nimi on kaksiselitteinen, tottakai on oikeasti kysymys samasta Jeesuksesta; korkeintaan muilla kirkoilla on väärä käsitys Jeesuksesta. Kaksimerkityksellisyys on kuitenkin tosiasia, niinkuin sinäkin huomasit, ja siksi Jeesuksen Kristuksen kirkko olisi parempi aivan virallisenakin nimenä; jos se toivottavasti vastaa todellisuutta.
Pitkästä selvityksestäsi huolimatta et antanut vastaustasi ongelmaan. Minun ratkaisuni näin ulkopuolisena sympatisoijana olisi että lyhenne olisi Jeesuksen kirkko ja JK-kirkko; virallinen nimi olisi Jeesuksen Kristuksen Kirkko, ja sen pidempi selitys Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Ja kansankielessä suruttomasti jo kaikki voisivat käyttää yleistynyttä mormoonit- sanaa.- mutta...
(mormoni) tarvitse kirjoitti:
totuusarvoa.
No ajatteles nyt jos ratsastuskoulun nimi olisi Sisä-Suomen Lehmäteurastamo.
- (mormoni)
mutta... kirjoitti:
No ajatteles nyt jos ratsastuskoulun nimi olisi Sisä-Suomen Lehmäteurastamo.
ettei sinun mielestäsi nimi ollut todenmukainen? Mikset sitten niin sanonut?
- mutta...
(mormoni) kirjoitti:
ettei sinun mielestäsi nimi ollut todenmukainen? Mikset sitten niin sanonut?
Nimi ei ole todenmukainen eli sillä ei ole totuusarvoa.
- (mormoni)
mutta... kirjoitti:
Nimi ei ole todenmukainen eli sillä ei ole totuusarvoa.
kaikilla mielekkäillä väitteillä on totuusarvo http://fi.wikipedia.org/wiki/Totuusarvo niin epätosilla kuin tosillakin - näin siis perinteisessä logiikassa. Postmoderneissa järjestelmissä totuusarvoja voi olla useampiakin kuin vain nämä kaksi (tosi ja epätosi). Positivistit käsittävät totuusarvottomat väitteet mahdottomiksi arvioida ja siten mielettömiksi - esimerkiksi perinteinen positivismi pitää eettisiä väittämiä modaalisesti kelvottomina.
- itsekin oikeaa`?
zappax kirjoitti:
on tietysti se pitkä mutta lyhyt on nykyään "Jeesuksen Kristuksen Kirkko". Sitä tulisi käyttää kaikissa yhteyksissä.
Ei MAP-Kirkko.Jos sitä tulisi käyttää kaikissa yhteyksissä niin käytätkö itse (aina kaikissa yhteyksissä)?
Ei niinkuin minä teen vaan niinkuin sanon :D - ainakin aina
itsekin oikeaa`? kirjoitti:
Jos sitä tulisi käyttää kaikissa yhteyksissä niin käytätkö itse (aina kaikissa yhteyksissä)?
Ei niinkuin minä teen vaan niinkuin sanon :Dkäytän kirkkomme koko nimeä ja sanon mormoni vain selventääkseni sille jonka kanssa puhun mistä on kyse. Onhan mormoni paljon tutumpi kansan suussa.
- zappax
mutta... kirjoitti:
Sillä ei ole totuusarvoa.
Onhan nimilyhenne rekisteröity virallisesti tietääkseni.
Silloin sillä on totuusarvo.
Ei tosin sitä sinun mielestäsi mitä sinä haeskelet. - zappax
itsekin oikeaa`? kirjoitti:
Jos sitä tulisi käyttää kaikissa yhteyksissä niin käytätkö itse (aina kaikissa yhteyksissä)?
Ei niinkuin minä teen vaan niinkuin sanon :DTuo entinen lyhenne MAP-Kirkko on niin mielessä että sehän on täälläkin nähty meikäläisen kirjoittelussa.
Ei kyse ole siitä että mitä minä sanon vaan siitä mikä on annettu ohjeistus nimiasiaan liittyen. - mutta....
(mormoni) kirjoitti:
kaikilla mielekkäillä väitteillä on totuusarvo http://fi.wikipedia.org/wiki/Totuusarvo niin epätosilla kuin tosillakin - näin siis perinteisessä logiikassa. Postmoderneissa järjestelmissä totuusarvoja voi olla useampiakin kuin vain nämä kaksi (tosi ja epätosi). Positivistit käsittävät totuusarvottomat väitteet mahdottomiksi arvioida ja siten mielettömiksi - esimerkiksi perinteinen positivismi pitää eettisiä väittämiä modaalisesti kelvottomina.
Anteeksi että olin lomalla enkä päässyt aiemmin vastaamaan.
MIELEKKÄILLÄ väitteillä on totuusarvo, MIELETTÖMILLÄ väitteillä ei ole.
Tässähän oli nyt kysymys mielettömästä väitteestä.
Jos totuusarvolla sanana tarkoitetaan vaihtoehtoja tosi/epätosi, silloin voin yhtyä näkemykseesi sittä, että jopa tuolla mielettömällä väitteelä on totuusarvo (ja se arvo on epätosi). - mutta...
zappax kirjoitti:
Onhan nimilyhenne rekisteröity virallisesti tietääkseni.
Silloin sillä on totuusarvo.
Ei tosin sitä sinun mielestäsi mitä sinä haeskelet.Samalla tavallahan Pohjois-Korea voi kutsua itseään demokraattiseksi maaksi...
- (mormoni)
mutta.... kirjoitti:
Anteeksi että olin lomalla enkä päässyt aiemmin vastaamaan.
MIELEKKÄILLÄ väitteillä on totuusarvo, MIELETTÖMILLÄ väitteillä ei ole.
Tässähän oli nyt kysymys mielettömästä väitteestä.
Jos totuusarvolla sanana tarkoitetaan vaihtoehtoja tosi/epätosi, silloin voin yhtyä näkemykseesi sittä, että jopa tuolla mielettömällä väitteelä on totuusarvo (ja se arvo on epätosi).jotta kantasi tulisi täysin selville:
Jos kirkon nimi on väite, mitä se väittää?
Millä perusteella tämä väite on mieletön?
Miksi nimi tarvitsee totuusarvon? - muinainen Ateena
mutta... kirjoitti:
Samalla tavallahan Pohjois-Korea voi kutsua itseään demokraattiseksi maaksi...
kutsui itseään demokratiaksi. Äänioikeus oli tavallisesti noin 10% väestöstä.
- mutta...
(mormoni) kirjoitti:
jotta kantasi tulisi täysin selville:
Jos kirkon nimi on väite, mitä se väittää?
Millä perusteella tämä väite on mieletön?
Miksi nimi tarvitsee totuusarvon?Kirkon nimi on väite. Väite on se, että kirkko on Jeesuksen Kristuksen kirkko.
Siksi väite on mieletön.
Väitteen totuusarvo on nolla.
>Miksi nimi tarvitsee totuusarvon?
Eihän se tarvitse. Mainonnassa on totuttu valehteluun, mutta liian räikeät valheet vievät kaiken uskottavuuden ja toimivat alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. - (mormoni)
mutta... kirjoitti:
Kirkon nimi on väite. Väite on se, että kirkko on Jeesuksen Kristuksen kirkko.
Siksi väite on mieletön.
Väitteen totuusarvo on nolla.
>Miksi nimi tarvitsee totuusarvon?
Eihän se tarvitse. Mainonnassa on totuttu valehteluun, mutta liian räikeät valheet vievät kaiken uskottavuuden ja toimivat alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.Sanoit: "Kirkon nimi on väite. Väite on se, että kirkko on Jeesuksen Kristuksen kirkko. Siksi väite on mieletön."
Mihin tuo 'siksi' viittaa? Mikä tekee väitteestä mielettömän?
Sitten en myöskään ymmärtänyt, mitä tarkoittaa totuusarvo nolla. Jos otat binäärit avuksesi niin nollan ja ykkösen voit liittää joko toteen tai epätoteen. - mutta...
(mormoni) kirjoitti:
Sanoit: "Kirkon nimi on väite. Väite on se, että kirkko on Jeesuksen Kristuksen kirkko. Siksi väite on mieletön."
Mihin tuo 'siksi' viittaa? Mikä tekee väitteestä mielettömän?
Sitten en myöskään ymmärtänyt, mitä tarkoittaa totuusarvo nolla. Jos otat binäärit avuksesi niin nollan ja ykkösen voit liittää joko toteen tai epätoteen.Pelkkä nolla on nolla binääriluvuissakin. Nollilla on tyhjästä poikkeavaa merkitystä kymmenjärjestelmän rationaaliluvuissakin jos ne ovat muiden merkkien jälkeen tai välissä. Siinä mielessä kymmenjärjestelmän- ja binääriluvuilla ei ole eroa. Ero on vain erilaisten merkkien määrässä. Binäärijärjestelmässä käytetään vain kahta merkkiä.
Mitä taas epätoteen tulee, niin minkä tahansa luvun voi liittää toteen tai epätoteen, jos niin halutaan. Kyllähän nollakin on tosi kuin vesi. Tarkoitin vain yleistä kielenkäyttöä, jossa arvotonta sanotaan nollaksi.
Ja kirkon nimihän itsessään sisältää mielettömän väitteen. Ihan samaa kuin jos Jope Ruonansuuta kutsuttaisiin Suomen tasavallan presidentiksi. No, imitoijan lahjoja hänellä kyllä on... - (mormoni)
mutta... kirjoitti:
Pelkkä nolla on nolla binääriluvuissakin. Nollilla on tyhjästä poikkeavaa merkitystä kymmenjärjestelmän rationaaliluvuissakin jos ne ovat muiden merkkien jälkeen tai välissä. Siinä mielessä kymmenjärjestelmän- ja binääriluvuilla ei ole eroa. Ero on vain erilaisten merkkien määrässä. Binäärijärjestelmässä käytetään vain kahta merkkiä.
Mitä taas epätoteen tulee, niin minkä tahansa luvun voi liittää toteen tai epätoteen, jos niin halutaan. Kyllähän nollakin on tosi kuin vesi. Tarkoitin vain yleistä kielenkäyttöä, jossa arvotonta sanotaan nollaksi.
Ja kirkon nimihän itsessään sisältää mielettömän väitteen. Ihan samaa kuin jos Jope Ruonansuuta kutsuttaisiin Suomen tasavallan presidentiksi. No, imitoijan lahjoja hänellä kyllä on...tosin sanoen sinun kantasi on seuraava. Korjaa mahdolliset virheet:
Kirkon nimi on väite. Se väittää kirkon olevan Jeesuksen Kristuksen kirkko. Tämä väite on sekä mieletön että epätosi. Sillä ei ole totuusarvoa tai jos sillä on totuusarvo, se on 0.
Ongelmana tuossa on tosiaan se mitä olen aiemminkin jo vihjannut: että lause ei voi olla sekä mieletön että epätosi, vain jompi kumpi. Mielettömällä lauseella ei ole totuusarvoa. Jos mielestäsi väite on mieletön, et voi ottaa kantaa sen totuusarvoon muuta kuin sanomalla, ettei sitä ole lainkaan. Toisin sanoen, jos sillä ei ole totuusarvoa, se ei ole tosi eikä epätosi.
Logiikassa mieletön lause on lause, jota ei voi ymmärtää. Sitä ei voi tulkita, ja siksi sillä ei ole totuusarvoa. - mutta...
(mormoni) kirjoitti:
tosin sanoen sinun kantasi on seuraava. Korjaa mahdolliset virheet:
Kirkon nimi on väite. Se väittää kirkon olevan Jeesuksen Kristuksen kirkko. Tämä väite on sekä mieletön että epätosi. Sillä ei ole totuusarvoa tai jos sillä on totuusarvo, se on 0.
Ongelmana tuossa on tosiaan se mitä olen aiemminkin jo vihjannut: että lause ei voi olla sekä mieletön että epätosi, vain jompi kumpi. Mielettömällä lauseella ei ole totuusarvoa. Jos mielestäsi väite on mieletön, et voi ottaa kantaa sen totuusarvoon muuta kuin sanomalla, ettei sitä ole lainkaan. Toisin sanoen, jos sillä ei ole totuusarvoa, se ei ole tosi eikä epätosi.
Logiikassa mieletön lause on lause, jota ei voi ymmärtää. Sitä ei voi tulkita, ja siksi sillä ei ole totuusarvoa.Kyllä normaalissa kielenkäytössä voidaan sanoa, että on mieletöntä väittää Jope Ruonansuuta Suomen tasavallan presidentiksi.
Normaalissa kielenkäytössä voidaan myös sanoa, että kyseinen väite on epätosi.
Mieletön väite voi siis olla normaalissa kielenkäytössä epätosi (ja itse asiassa sitä useimmiten onkin).
Jos jossain filosofisessa kielenkäytössä sanojen merkitys on täsmennetty joksikin muuksi, kuin mitä sillä normaalissa kielenkäytössä ymmärretään, se ei anna asialle lopullista totuusarvoa... - (mormoni)
mutta... kirjoitti:
Kyllä normaalissa kielenkäytössä voidaan sanoa, että on mieletöntä väittää Jope Ruonansuuta Suomen tasavallan presidentiksi.
Normaalissa kielenkäytössä voidaan myös sanoa, että kyseinen väite on epätosi.
Mieletön väite voi siis olla normaalissa kielenkäytössä epätosi (ja itse asiassa sitä useimmiten onkin).
Jos jossain filosofisessa kielenkäytössä sanojen merkitys on täsmennetty joksikin muuksi, kuin mitä sillä normaalissa kielenkäytössä ymmärretään, se ei anna asialle lopullista totuusarvoa...käytät termiä "totuusarvo" jos et itse (ilmeisesti) ymmärrä mitä se tarkoittaa ja ei kovin moni muukaan (toivottavasti nyt mahdollisimman moni on tässä suhteessa tullut sivistetyksi)?
On vaikea ymmärtää mitä milloinkin tarkoitat kun käytät omaa kaksoiskieltäsi =). - mutta...
(mormoni) kirjoitti:
käytät termiä "totuusarvo" jos et itse (ilmeisesti) ymmärrä mitä se tarkoittaa ja ei kovin moni muukaan (toivottavasti nyt mahdollisimman moni on tässä suhteessa tullut sivistetyksi)?
On vaikea ymmärtää mitä milloinkin tarkoitat kun käytät omaa kaksoiskieltäsi =).Juutut tuohon yhteen sanaan. Johan myönsin, että filosofisen kielenkäytön kannalta kyseessä saattoi olla epäselvä ilmaisu.
Kun sanon, ettei asialla ole totuusarvoa, tarkoitan sitä, että totuusarvo on nolla. Nollaa on totuttu pitämään ei olemisen synonyymina, vaikka aina se ei sitä täsmällisesti ole.
Sinä haluat ilmesesti vain hämätä huomion muualle itse asiasta eli siitä, että on mieletöntä väittää Smithin kirkkoa Jeesuksen Kristuksen kirkoksi ja että kirkon nimi ei vastaa totuutta. - (mormoni)
mutta... kirjoitti:
Juutut tuohon yhteen sanaan. Johan myönsin, että filosofisen kielenkäytön kannalta kyseessä saattoi olla epäselvä ilmaisu.
Kun sanon, ettei asialla ole totuusarvoa, tarkoitan sitä, että totuusarvo on nolla. Nollaa on totuttu pitämään ei olemisen synonyymina, vaikka aina se ei sitä täsmällisesti ole.
Sinä haluat ilmesesti vain hämätä huomion muualle itse asiasta eli siitä, että on mieletöntä väittää Smithin kirkkoa Jeesuksen Kristuksen kirkoksi ja että kirkon nimi ei vastaa totuutta.estänyt ketään keskustelemasta asiasta. Kiinnostus näyttää latistuneen, jos minulta kysytään. Omat kantani olen ilmaissut.
- mutta...
mutta... kirjoitti:
Juutut tuohon yhteen sanaan. Johan myönsin, että filosofisen kielenkäytön kannalta kyseessä saattoi olla epäselvä ilmaisu.
Kun sanon, ettei asialla ole totuusarvoa, tarkoitan sitä, että totuusarvo on nolla. Nollaa on totuttu pitämään ei olemisen synonyymina, vaikka aina se ei sitä täsmällisesti ole.
Sinä haluat ilmesesti vain hämätä huomion muualle itse asiasta eli siitä, että on mieletöntä väittää Smithin kirkkoa Jeesuksen Kristuksen kirkoksi ja että kirkon nimi ei vastaa totuutta.Siis sinun mielestäsi kirkon nimi on totuudenmukainen? Minusta ei ole. Asia selvä.
- vaihdetaan
eikö samalla voisi ottaa käyttöön jonkin tunnuksen.Ristiä ette käytä,niin joku muu tunnus?
- Helaman
Kiitos kommenteista. Galleriani mukaan tämä teksti on eniten luettu kaikista kirjoitamistani ketjuista(luetti447 kertaa). En voi olla kommentoimatta annettuihin palauteisiin.
Ensin nimen "totuusarvosta": Kristus itse sanoo Mormonin kirjassa, että kirkko voi olla vain silloin hänen kirkko, jos sitä kutsutaan hänen nimen mukaan. Eli Kristuksen tosi kirkon yksi tunnusmerkki on se, että sitä kutsutaan Kristuksen kirkoksi.
Toinen on nimimerkkien Olli.S ja (mormonin) esitämät väiteet, että "Myähempien Aikojen Pyhien" luetaan "määriteeksi" nimelle "Jeesuksen Kristuksen", ikään,kuin meillä olisi "oma" Kristus. Uusi asia minulle.
Jos tälläinen ongelma on olemassa, niin se kuuluu suomen kieleen, koska anglosaksisissa kielissä Jeesus Kristus on ensimmäisenä omistusmuotona(esim. englanti ja ruotsi).
Nimi Myöhempien Aikojen Pyhien on lisätty erottamaaan tämä kirkko Jeesuksen ja apostolien johtamasyta kirkosta, ilmaisemaan ajatusta, että välillä on tapahtunut luopumus.
Kirkko on kyllä omaksunut tavan korostaa Kristuksen ensisijaista omistusta kirkkoon nähden logoksessa niin, että Jeesuksen Kristuksen on isolla. Esimerkiksi:
Myöhempien Aikojen Pyhien JEESUKSEN KRISTUKSEN Kirkko. Tällä halutaan ilmaista kirkon luonne.
Mitä tulee kirkon nimen lyhennykseen, niin minun tiedossani ei ole sitä, että kirkko olisi opetusministeriössä muutanut lyhennetä muotoon Jeesuksen Kristuksen Kirkko ta JK-Kirkko. Vasta sitten kun tälläinen tieto julkaistaan Liahonassa, olen valmis merkitsemään sen viralisiin asiakirjoihin henkilötietojeni yhteydessä(silloin kun on tarpeen). Muuten käytän lyhenettä MAP-Kirkko.
Alkuperäionen tarkoitus oli selvittää keskustelun avulla sitä, olisiko mahdollista muutaa kirkosta yleistä nimitystä, Kuten sanoin aloituksessani, niin muslimien kohdalla muutos on tapahtunut, mutta vastausten mukaan mormoni-nimitys on juurtunut niin syvälle, että siitä luopuminen ei on mahdollista.
No, ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä...- zappax
"Mitä tulee kirkon nimen lyhennykseen, niin minun tiedossani ei ole sitä, että kirkko olisi opetusministeriössä muutanut lyhennetä muotoon Jeesuksen Kristuksen Kirkko ta JK-Kirkko. Vasta sitten kun tälläinen tieto julkaistaan Liahonassa, olen valmis merkitsemään sen viralisiin asiakirjoihin henkilötietojeni yhteydessä(silloin kun on tarpeen). Muuten käytän lyhenettä MAP-Kirkko. "
Moi,
yritän kaivaa esille jostakin (mistä lie) sen tiedoksiannon joka on tullut muistaaksesi asiasta parin vuoden sisällä... - OHHOH!
>Kristus itse sanoo Mormonin kirjassa,...
Kristus ei sano mormonin kirjassa yhtään mitään. Mormonin kirja on Joseph Smithin kirjoittama. - Carita
milta kuullostaisi Jeesuksen Kristuksen Kirkon Myohempien aikojen Pyhat....en tieda..
- (mormoni)
Carita kirjoitti:
milta kuullostaisi Jeesuksen Kristuksen Kirkon Myohempien aikojen Pyhat....en tieda..
joka ei välttämättä koskaan tiennyt minun olevan mormoni, kutsui meitä opetuksessaan järjestelmällisesti aina "myöhempien aikojen pyhiksi". Tyhjentävästi aihetta ei tuolla uskonnon kurssilla opetettu, vaan tuolla oppitunnilla käsiteltiin muitakin kirkkoja. Kenties minun kirkon jäsenyyteni olisi tullut esille, jos aiheelle olisi ollut yksi kokonainen oppitunti. Minuun kuitenkin teki vaikutuksen tämä nimen asiallinen ja määrätietoinen käyttö, jollaiseen en ole sittemmin törmännyt missään muualla.
Oli ihan hyvä opettaja, muuten. - sanon että
Carita kirjoitti:
milta kuullostaisi Jeesuksen Kristuksen Kirkon Myohempien aikojen Pyhat....en tieda..
täällä esiintynyt Myöhempien Aikojen Pahojen Josephin Smithin Kirkko on osuvin nimitys (vaikka Tapani kohta itkee tämänkin viestin pois).
- antaa olla
sanon että kirjoitti:
täällä esiintynyt Myöhempien Aikojen Pahojen Josephin Smithin Kirkko on osuvin nimitys (vaikka Tapani kohta itkee tämänkin viestin pois).
Tällaisten herjaavien viestien vaikutus voi olla se, että joku alkaa ottaa selvää, millainen tämä kirkko on. Tässä on eräs tapa siihen:
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
Niin on käynytkin ja tuloksena on ollut kirkon jäsenyyksiä. Tutkiminen vaatii ennen kaikkea totuuden rakkautta ja itsenäistä ajattelua. - parempi:
antaa olla kirjoitti:
Tällaisten herjaavien viestien vaikutus voi olla se, että joku alkaa ottaa selvää, millainen tämä kirkko on. Tässä on eräs tapa siihen:
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
Niin on käynytkin ja tuloksena on ollut kirkon jäsenyyksiä. Tutkiminen vaatii ennen kaikkea totuuden rakkautta ja itsenäistä ajattelua.Kannattaa etenkin tutkia tämä:
http://www.mormonismi.net/
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731949Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661219- 1411018
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu23991- 89695
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa107679- 44665
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 59635
- 58580