Liivijengi

Ihmettelin Hesarissa tänään ollutta juttua rikollisjengin ja poliisin keskinäisestä kanssakäymisestä. Otsikossa oli sana "liivijengi". Kyseisellä sanalla tarkoitettiin kuitenkin ns. moottoripyöräjengiä. Tätä sanaa HS on käyttänyt jo vuosien ajan.
Tietääkö kukaan, onko liivijengi jokin mp-jengin alajaosto vai onko HS saanut palautetta motoristeilta, jotka eivät haluaisi omaa harrastustaan yhdistettävän mielikuvissa näihin jengeihin? Motoristeistahan suurin osa on rehellisiä kansalaisia.
131905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Liivijengi" viittaa rikollisjärjestöön, jonka tapoihin kuuluu ulkoinen erottuminen joukosta esim. liivein, rotsein, merkein tai muulla tavoin. Nämä jengit voivat liikkua ja toimia myös ilman tunnuksiaan tai prätkiään, etenkin Suomen koleahkossa ilmastossa.

Moottoripyörän omistaminen ei edes ole vaatimus tai peruste kaikille näille jengeille, vertaa esim. NBK, joka on "liivijengi" ilman prätkiä. Rikollisten pitäisi pitää matalaa profiilia ja olla erottumatta joukosta, nämä "liivijengit" ovat poikkeus yrittäessään levittää kauhua olemuksellaan, ollen täkäläisissä olosuhteissa lähinnä naurettavia. Tavallaan pentujen Mustanaamiokerho, joka on mennyt liian pitkälle. ;)

Äänestä
  • Ottamatta kantaa sen kummemmin jengistä käytettyihin nimiin, niin nämä moottoripyöräjengit eivät suinkaan ole mitenkään harmittomia tai naurettavia. Lukumääräänsä nähden näistä jengiläisistä on ollut 80-luvulta lähtien paljon harmia huumevälityksen ja kiristysten takia ja ennen kaikkea väkivaltaisen käytöksen ja ampumavälikohtausten takia. Kuolonuhreilta ei ole vältytty ja kytkentöjä itämafiaan löytyy.

    Äänestä

  • Jengien "juhlapukeutumiseen kyllä kuuluvat nahkaliivit nahkapuseron alla, mutta kielenkäyttöön on vaikiintunut liivit puseron merkityksessä. Puseron selässä on jengin symboli ja nimi, esim "MC Halinallet". Liiveissä ei lue mitään.

    Äänestä

Liivijengin voisi kuvitella olevan kotoisin Liivinmaalta.

Pukeutumisella erottuminen onkin sitten arvoitus: onko jengillä yhtenäinen brassiere/soutien-gorge vai waistcoat/gilet?

Mistähän se lättijengi mahtaisi olla kotoisin?

Äänestä
  • ... on lättijengikin. Lättiäinen = latvialainen.

    Äänestä


Ehdotan, että tämä tietty iso ylikansallinen öljy-yhtiö ryhtyy kuuluisimman "liivijengin" sponsoriksi - moottoripyöräthän nielevät rutkasti bensaa ja voiteluaineita.
Vastapalveluna jengi voisi pikkuisen viilata nimeään - muotoon "Shells Angels"...

Synergiaetua molemmille osapuolille?

Äänestä

Alkaakohan HS ja sitä myöten muutkin lehdet käyttää näistä rikollisista liivijengi -nimitystä ja vanha nimi unohdetaan?
Aika haastava tilanne, koska moottoripyöräjengi -nimitys on jo vakiintunut.

Äänestä

Liivijengit tekevät pikkurikokset ja pukumiehet suuret

Äänestä
  • Pahoinpitelyt ja tappamiset eivät ole pikkurikoksia!

    Äänestä


  • Kyllä se liivijengin tunnus on hihaton liivi eikä nahkatakki.

    http://www.rescue.fi/tmp/mc.jpg

    Tuon saa nopeasti takin päälle tai pois tarvittaessa.

    Äänestä

Jääkiekkorikollinen Jere Karalahti on ollut viime päivinä kerrassaan mahtavasti esillä mediassa. Jääkiekko,mailatappelut ja sotiminen ovat suomalaisille rakkaita aiheita.
Hesari teki pitkän jutun tämän rikollisen touhuista ja kas kummaa, hänelläkin on ollut yhteyksiä nimenomaan liivijengiin. Moottoripyöräjengi on siis valtakunnan suurimmassa lehdessä päätetty ylentää tarkoittamaan vain rehellisten motoristien (onko heitä?) yhteenliittymää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leave E kirjoitti:

Ihmettelin Hesarissa tänään ollutta juttua rikollisjengin ja poliisin keskinäisestä kanssakäymisestä. Otsikossa oli sana "liivijengi". Kyseisellä sanalla tarkoitettiin kuitenkin ns. moottoripyöräjengiä. Tätä sanaa HS on käyttänyt jo vuosien ajan.
Tietääkö kukaan, onko liivijengi jokin mp-jengin alajaosto vai onko HS saanut palautetta motoristeilta, jotka eivät haluaisi omaa harrastustaan yhdistettävän mielikuvissa näihin jengeihin? Motoristeistahan suurin osa on rehellisiä kansalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu