Puolanka -nimen etymologia.

Nick Outsider

Heroiinin salakuljettajilla on ollut tapana tuoda huume maahan siten, että heroiinilla täytettyyn kondomiin kiinnitetään naru, jonka jälkeen pötkö tungetaan peräaukkoon niin, että naru jää näkyville. Narusta nykäisemällä aine saadaan ulos tullin ohittamisen jälkeen.

Tarina kertoo, että nykyisin Puolanka -nimisessä keskisuomalaisessa kunnassa asui aikoinaan tuollainen salakuljettaja. Paikallinen poliisi tunsi miehen ja kerran kun hän taas saapui ulkomaanmatkalta kotiinsa, paikallinen poliisi oli häntä vastassa ja suoritti miehelle ruumiintarkastuksen.

Tässä yhteydessä todettiin, että hänen anaalistaan roikkui naru, jonka päässä sijaitsi heroiinipussukka. Tällöin konstaapeli totesi: "Nämä PUOLANGAN miehet eivät sitten koskaan muutu!". Tunnettua on, että tietyin paikoin Suomessa murresana PUO tarkoittaa PERSETTÄ ja LANKAhan on NARU. Näin sai kunta uuden nimensä Puolanka eli Persenaru.

20

3337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaenuun poeka

      Varsinkin nuoremmat naiset suosivat nykyisin alusvaatetuksessaan ns. stringipöksyjä, jotka tekevät oikeutta seksikkäille pakaroille. Markkinoille tulivat jo ennen niitä uima-asut (vai pitäisikö sanoa auringonottoasut), joiden alaosa koostuu pikku kangastilkusta ja nauhantapaisista, joilla tuo tilkku pysyy kohdallaan peittämässä strategisia paikkoja. Silloin aikanaan puhuttiin yleisesti ns. hammaslankabikineistä; taidettiin elää 1980-luvun loppua tai 1990-luvun alkua. Minä aloin jo tuohon aikaan kutsua moisia vaatekappaleita puolankapöksyiksi. Muistan ottaneeni asian tiimoilta myös yhteyttä Kainuun Sanomien Puolangan-aluetoimitukseen. Toimittaja (syntyperäinen puolankalainen) ihastui puolankapöksyt-nimeen ja aikoi keskustella siitä pääkallonpaikan (Kajaanin) toimituksen kanssa; hän arveli nimestä hyvinkin voivan tulla juttua lehden viihteellisemmissä osioissa. Muualla asuvana ja lehteä hyvin harvoin lukevana en tiedä, onko niin myös tapahtunut.

      Murresana "puo" merkityksessä "takamus" esiintyy tietämäni mukaan lähinnä jossain Rauman seudulla.

    • kekke

      mutta Puolanka ei ole Keski-Suomessa.

      • Anonyymi

        "mutta Puolanka ei ole Keski-Suomessa."

        Mutta kun mittaat kartasta matkan Puolangan keskustasta Suomi-neidon päälaelle ja Hankoniemen kärkeen, saat aika lailla saman matkan, siis voidaan sanoa , että ollaan keskisessä Suomessa.

    • Geograafikko

      > Puolanka -nimisessä keskisuomalaisessa kunnassa

      Tietääkseni Puolanka sijaitsee Ylä-Kainuussa eikä Kainuun ja Keski-Suomen maakunnilla ole edes yhteistä rajaa. Keski-Suomen pohjoiskolkasta Pihtiputaalta tulee matkaa Kainuun lounaiskolkkaan Vuolijoelle satakunta ja Puolangalle peräti parisataa kilometriä.

      Kun minäpoika lähden Kainuuseen, olen ensimmäisessä Keski-Suomen kunnassa Joutsassa alle kahdessa tunnissa. Sitten jäävät taakse Leivonmäki, Toivakka, Laukaa ja Hankasalmi ennen kuin pääsen Pohjois-Savon puolelle Rautalammelle. Sitten menee vielä tuntikausia, ennen kuin pääsen sammuttamaan autoni moottorin Kainuussa. Matkamittariin on tullut siinä vaiheessa 642,5 km ja auton alla oleva maapläntti on n. 170 metrin korkeudella merenpinnasta (lähtöpiste on n. 35 metrissä).

      • Geograafikko

        > Pohjois-Savon puolelle Rautalammelle

        Etteivät vain sikäläiset käytä muotoa "Rautalammille"? Olisi ikävää saarnata kielipalstalla maantiedettä ja tehdä karkeita kielivirheitä!

      • Nick Outsider

        Huomaa: kirjoitin tarkoituksella "keskisuomalaisessa" , sillä en tarkoittanut maakuntaa (eihän keski-Suomi -nimistä maakuntaa edes ole alkuperäisen ja ainoan oikean maakuntajaon mukaan). Keskisuomalainen on paikka/henkilö, joka sijaitsee Suomen keskellä. Kyse ei ollut hallinnollisesta vaan maantieteellisestä käsitteestä!

      • Geograafikko
        Nick Outsider kirjoitti:

        Suomen keskipiste nyt sijaitsee katsojasta riippuen vähän missä sattuu. Se yksi maantieteellinen keskipiste taisi siirtyä äskettäin Piippolasta Kärsämäen puolelle. Jos taas kriteeriksi otetaan myös väestön määrä, niin painopiste saattaisi hyvinkin siirtyä jonnekin Keski-Suomen (nykyisen, hallinnollisen) maakunnan eteläpuolelle – Päijät-Hämeeseen, Kanta-Hämeeseen tai Pirkanmaalle.

        Jos kaikilta suomalaisilta kysyttäisiin, onko Kärsämäki a) keskellä Suomea vai b) pahasti syrjässä, voisi jälkimmäinen kanta viedä äänestyksessä voiton.

        Sikäli olet tietenkin oikeassa, että Persnarun kunnasta on matkaa Nuorgamiin jokseenkin yhtä paljon kuin Tulliniemeenkin.

      • Kevät-Viljo
        Geograafikko kirjoitti:

        > Pohjois-Savon puolelle Rautalammelle

        Etteivät vain sikäläiset käytä muotoa "Rautalammille"? Olisi ikävää saarnata kielipalstalla maantiedettä ja tehdä karkeita kielivirheitä!

        Kyllä se taidetaan sanoa "Rautalammille".

        Mitenkä muuten pitäisi sanoa: Kontiomäelle vai Kontiomäkeen (jos puhutaan junista)?

      • Geograafikko
        Kevät-Viljo kirjoitti:

        Kyllä se taidetaan sanoa "Rautalammille".

        Mitenkä muuten pitäisi sanoa: Kontiomäelle vai Kontiomäkeen (jos puhutaan junista)?

        Kysymys on hypoteettinen: ei kai Kontiomäkeen/Kontiomäelle mene junia lainkaan, vaan ne menevät Kontiomäen KAUTTA jonnekin (Ouluun, Joensuuhun, Helsinkiin...).

        Kapellimestari George de Godzinsky (1914-1994) olisi kenties tiennyt suoralta kädeltä vastauksen tuohonkin kysymykseen: hänen tiedetään harrastaneen junien aikatauluja! Kaikkien Suomen matkustajajunien aikatauluihin liittyvät kellonlyömät saattoi kysyä häneltä, ja ne tulivat ulkomuistista kuin tyhjää vain!

        Matkustinkohan viimeksi junalla Kontiomäen kautta 1970?

        Keväiselle Viljolle ikioma kymysys: Serverinmäki sijaitsee ainakin minun tietojeni mukaan jossain keskeisessä Suomessa (kvasi-Kainuussa), mutta missäpäs sijaitsee Kainuunmäki?

      • Nick Outsider
        Geograafikko kirjoitti:

        Suomen keskipiste nyt sijaitsee katsojasta riippuen vähän missä sattuu. Se yksi maantieteellinen keskipiste taisi siirtyä äskettäin Piippolasta Kärsämäen puolelle. Jos taas kriteeriksi otetaan myös väestön määrä, niin painopiste saattaisi hyvinkin siirtyä jonnekin Keski-Suomen (nykyisen, hallinnollisen) maakunnan eteläpuolelle – Päijät-Hämeeseen, Kanta-Hämeeseen tai Pirkanmaalle.

        Jos kaikilta suomalaisilta kysyttäisiin, onko Kärsämäki a) keskellä Suomea vai b) pahasti syrjässä, voisi jälkimmäinen kanta viedä äänestyksessä voiton.

        Sikäli olet tietenkin oikeassa, että Persnarun kunnasta on matkaa Nuorgamiin jokseenkin yhtä paljon kuin Tulliniemeenkin.

        Jos otan veitsen ja viipaloin Suomen kolmeen osaan, pohjoiseen, keskiseen ja eteläiseen, tasapainoisesti siten, että yksi linja kulkee napapiiriä myöten ja toinen Tampereen halki, niin silloin Puolanka on keskisuomalainen kunta.

      • Kevät-Viljo
        Geograafikko kirjoitti:

        Kysymys on hypoteettinen: ei kai Kontiomäkeen/Kontiomäelle mene junia lainkaan, vaan ne menevät Kontiomäen KAUTTA jonnekin (Ouluun, Joensuuhun, Helsinkiin...).

        Kapellimestari George de Godzinsky (1914-1994) olisi kenties tiennyt suoralta kädeltä vastauksen tuohonkin kysymykseen: hänen tiedetään harrastaneen junien aikatauluja! Kaikkien Suomen matkustajajunien aikatauluihin liittyvät kellonlyömät saattoi kysyä häneltä, ja ne tulivat ulkomuistista kuin tyhjää vain!

        Matkustinkohan viimeksi junalla Kontiomäen kautta 1970?

        Keväiselle Viljolle ikioma kymysys: Serverinmäki sijaitsee ainakin minun tietojeni mukaan jossain keskeisessä Suomessa (kvasi-Kainuussa), mutta missäpäs sijaitsee Kainuunmäki?

        >Kysymys on hypoteettinen: ei kai
        >Kontiomäkeen/Kontiomäelle mene junia lainkaan,
        >vaan ne menevät Kontiomäen KAUTTA jonnekin
        >(Ouluun, Joensuuhun, Helsinkiin...).

        Ei muuten ole hypoteettinen. Setämieheni ajoi aikoinaan junia Iisalmesta eri puolille Suomea. Sanoi joskus lähtevänsä ajamaan tavarajunaa Pörsänmäkeen tai jonnekin. Muistelin hänen joskus ajaneen Kontiomäellekin (tai Kontiomäkeen) joitakin junia, lieneekö ollut sitten tavara- tai henkilöjunia - ehkä kumpaisiakin. Ja lieneekö siellä sitten vaihdettu miehistöä, en tiedä...

        >Serverinmäki sijaitsee ainakin minun tietojeni
        >mukaan jossain keskeisessä Suomessa
        >(kvasi-Kainuussa), mutta missäpäs sijaitsee
        >Kainuunmäki

        Olisiko jossain samalla suunnalla kuin Rahvaanmäki?

        Riippuu mittakaavasta. Rahvaanmäki (63°59,1'N, 28°05,5'E) on tukevasti Kainuussa; sieltä on Pohjois-Savon rajalle matkaa parisen kilometriä! Kainuunmäki (63°46,7'N, 27°19,7'E) taas EI OLE Kainuussa vaan Pohjois-Savon Sonkajärvellä, Iisalmen ja Sukevan välimailla. Rautatiekin kulkee ja Kainuunmäellä lienee vanhojen aikojen muistona jokin aseman tai pysäkin tapainen. Kainuunmäen ja Rahvaanmäen väliä saa lintu lentää nelisen peninkulmaa.

        Mitä tuohon Kontiomäkeen tulee, niin ainakin sikäläisen yrityksen nettisivuilla http://www.palvipojat.fi/ sanotaan yrityksen muuttaneen KONTIOMÄELLE silloin ja silloin. Google-haku hakusanalla KONTIOMÄELLE tuottaa 52 osumaa; KONTIOMÄKEEN Googlella pääsee 21 kertaa. Oma korvani on asian suhteen epävarma, niin tuttu kuin tuo paikkaseutu lapsuudesta ja nuoruudesta onkin (olikos tuo upea sana "paikkaseutu" muuten pakisija Ollin eli Väinö Nuortevan terävästä kynästä kuten niin moni muukin?).

      • Geograafikko
        Nick Outsider kirjoitti:

        Jos otan veitsen ja viipaloin Suomen kolmeen osaan, pohjoiseen, keskiseen ja eteläiseen, tasapainoisesti siten, että yksi linja kulkee napapiiriä myöten ja toinen Tampereen halki, niin silloin Puolanka on keskisuomalainen kunta.

        Suomen sanotaan sijoittuvan 60. ja 70. pohjoisen leveyspiirin väliin. Paremman tiedon puutteessa väittäisin, että pohjoisimman kolkan lukema on 70°05,5'N ja eteläisimmän 59°48,5'N. Niinpä 65. pohjoinen leveyspiiri jakaa Suomen kahtia pohjoiseen ja eteläiseen osaan. Jos menee Puolangan kirkon katolle GPS-paikannin kourassaan, niin laitteen lukemat lienevät luokkaa 64°52,0'N 27°40,6'E. Ei siis ole kohtuutonta väittää Puolangan sijaitsevan Etelä-Suomessa, jos kohta kunnan pohjoisimmat osat lipsahtavatkin Pohjois-Suomen puolelle.

      • Topias
        Geograafikko kirjoitti:

        Riippuu mittakaavasta. Rahvaanmäki (63°59,1'N, 28°05,5'E) on tukevasti Kainuussa; sieltä on Pohjois-Savon rajalle matkaa parisen kilometriä! Kainuunmäki (63°46,7'N, 27°19,7'E) taas EI OLE Kainuussa vaan Pohjois-Savon Sonkajärvellä, Iisalmen ja Sukevan välimailla. Rautatiekin kulkee ja Kainuunmäellä lienee vanhojen aikojen muistona jokin aseman tai pysäkin tapainen. Kainuunmäen ja Rahvaanmäen väliä saa lintu lentää nelisen peninkulmaa.

        Mitä tuohon Kontiomäkeen tulee, niin ainakin sikäläisen yrityksen nettisivuilla http://www.palvipojat.fi/ sanotaan yrityksen muuttaneen KONTIOMÄELLE silloin ja silloin. Google-haku hakusanalla KONTIOMÄELLE tuottaa 52 osumaa; KONTIOMÄKEEN Googlella pääsee 21 kertaa. Oma korvani on asian suhteen epävarma, niin tuttu kuin tuo paikkaseutu lapsuudesta ja nuoruudesta onkin (olikos tuo upea sana "paikkaseutu" muuten pakisija Ollin eli Väinö Nuortevan terävästä kynästä kuten niin moni muukin?).

        Paikkaseutu on kuin onkin Ollin sepittämä sana. Tarkoitti alunperin sitä seutua housuissa, jossa yleensä oli usein [paljon] paikkoja (=housujen ns. persauksia).

      • Topias
        Nick Outsider kirjoitti:

        Jos otan veitsen ja viipaloin Suomen kolmeen osaan, pohjoiseen, keskiseen ja eteläiseen, tasapainoisesti siten, että yksi linja kulkee napapiiriä myöten ja toinen Tampereen halki, niin silloin Puolanka on keskisuomalainen kunta.

        Manner-Suomen keskipisteen kerrottiin kauan sijaitsevan Puolangan Housuvaarassa. Siellä oli jopa jonkinlainen muistomerkki ja kioski, jonka katolle voi kiivetä hyviä, kaiteilla varustettuja portaita pitkin.

        Tuo näköalapaikka lienee vieläkin olemassa, vaikka metsä on kasvanut siihen ympärille niin, että sieltä ei enää näe muuta kuin käpyjä ja oravia. Se löytyy Puolangan-Paltamon väliltä, tienviitta "Lupponen" ja siitä matkaa parisataa metriä ja sitten oikealle.

      • Geograafikko
        Topias kirjoitti:

        Tuo "Manner-Suomen keskipiste" on merkitty Genimap Oy:n CD-muotoiseen GT-paikannuskarttaan, jota ei käsittääkseni löydy netistä. Tiehallinnon karttalehdellä
        http://www.tiehallinto.fi/kartta/at26q.htm näkyy Puolangalta (kartan alareunassa) Pudasjärvellä päin johtava tie nro 78 (punainen) Siitä erkanee pian Puolangan pohjoispuolella Luppoperään johtava tie (keltainen), jonka varrella on karttanimet Auho ja Pirttijoki. Housuvaara ja Manner-Suomen keskipiste jäävät punaisen ja keltaisen tien sekä Auhon pohjoispuolella olevan Auhojärven väliseen "kolmioon".

        "Suomen keskipiste" on varsin kaukana Puolangalta. Aiemmin se sijaitsi Piippolassa, nyttemmin Kärsämäellä. Muutos johtui Suomen aluevesirajojen laajenemisesta. Piippolalaiset eivät kuitenkaan "saavutetuista eduistaan" vähin äänin luovu, kuten kuukauden takaisista kunnanhallituksen pöytäkirjoista voidaan lukea:
        http://www.piippola.fi/pkirjat/kh/p53-03.htm

      • Anonyymi
        Geograafikko kirjoitti:

        > Pohjois-Savon puolelle Rautalammelle

        Etteivät vain sikäläiset käytä muotoa "Rautalammille"? Olisi ikävää saarnata kielipalstalla maantiedettä ja tehdä karkeita kielivirheitä!

        Sikäläiset sanovat "Metallilätäkölle".

    • Kyllä

      Puolanka niminen kunta ei sijaitse keskisuomessa vaan pohjois-pohjanmaalla.

      Puo on taas hämäläisten ja satakuntalaisten käyttämä sana takapuolesta(pyllystä)

      • Geograafikko

        > Puolanka niminen kunta ei sijaitse
        > keskisuomessa vaan pohjois-pohjanmaalla.

        Kainuun lääniä ei yrityksistä huolimatta saatu aikaan vanhan läänijaon aikaan, joten Puolanka kuuluu Pohjois-Pohjanmaan tavoin edelleen Oulun lääniin. Kainuun maakunnallinen identiteetti on kuitenkin niin vahva, että pitäisi kai (nykyistä maakuntajakoakin noudattaen) puhua mieluummin Kainuusta kuin Pohjois-Pohjanmaasta.
        http://www.nic.fi/~velhonet/resenet/eurooppa/suomi/maakunnatkartta.htm

        Kainuun (ja siis Puolangankin) pohjoispuolella olevista Pohjois-Pohjanmaan alueista käytetään usein nimitystä Koillismaa, mutta maakuntajaossa noita seutuja ei Kainuusta poiketen ole erotettu Pohjois-Pohjanmaasta.

    • Ks karttaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1820
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe