Otsikon kysymystä olen miettinyt. Olen tavannut erittäin fiksun, komean ja mielenkiintoisen miehen, joka sanoi kolmen päivän jälkeen olevansa rakastumassa minuun. Epäilen, että itse arastan suuria sanoja kovin nopeasti, mistä syystä mies ei ole käyttänyt rakkaus sanaa enää. Hän on kuitenkin sanonut ja tehnyt lähes kaiken, millä luulen sanattomasti voitavan osoittaa, että tunteet ovat vahvoja toista kohtaan. Nyt olemme tapailleet tiiviisti yli neljä viikkoa.
Minunkin tunteet ovat vahvoja. En kuitenkaan halua säikyttää miestä kertomalla, että lyhyinä hetkinä todella haluaisin sanoa hänelle, että rakastan häntä. Ne ovat hetkiä, kun en yksinkertaisesti osaa tunnettani muuten ilmaista tai haluaisin kertoa ja sanoa sen ääneen, mikä on useasti pyörinyt kieleni päällä.
Olen luullut olevani aika kyyninen ihminen, mutta tämä suhde on kiemurrellut lähes kaikkien epäilysteni ohitse sydämeen asti. Se tuntuu ihmeeltä enkä osaa sitä muuten kuvata kuin että tämän on pakko olla rakkautta.
Miehet, varsinkin komeat ja fiksut yksilöt, joilla olisi vientiä naismarkkinoilla, mikä on teidän suhteenne sanoihin: "Minä rakastan sinua!"?
Minunkin tunteet ovat vahvoja. En kuitenkaan halua säikyttää miestä kertomalla, että lyhyinä hetkinä todella haluaisin sanoa hänelle, että rakastan häntä. Ne ovat hetkiä, kun en yksinkertaisesti osaa tunnettani muuten ilmaista tai haluaisin kertoa ja sanoa sen ääneen, mikä on useasti pyörinyt kieleni päällä.
Olen luullut olevani aika kyyninen ihminen, mutta tämä suhde on kiemurrellut lähes kaikkien epäilysteni ohitse sydämeen asti. Se tuntuu ihmeeltä enkä osaa sitä muuten kuvata kuin että tämän on pakko olla rakkautta.
Miehet, varsinkin komeat ja fiksut yksilöt, joilla olisi vientiä naismarkkinoilla, mikä on teidän suhteenne sanoihin: "Minä rakastan sinua!"?
Vastaukset 12
Vanhimmat
siitä komeesta, ja etenkää siitä fiksusta...
Mut mie pidättelen sitä melkosen kauan. Mulle se merkkaa vähän samaa ku "mennäänkö joskus kihloihin, perustetaan perhe ja eletään yhdessä elämämme loppuun saakka"
Sanon sen sit kun oon aivan varma siitä että se ihastus on muuttunu rakkaudeks ja rakastamiseks. Rakastuminen siis on jo tapahtunu sillon. Joskus oon heittäny kriteeriks puol vuotta mut musta on varmaan tullu hätähousu sen asian suhteen joten veikkaisin vähintään neljää kuukautta...
Hyvä viesti. Itse olen yhdelle ihmiselle tämän sanonut ja se suhde kesti kuusi vuotta eikä loppunut rakkauden loppumisen takia.
Silloin taisin itsekin odottaa ainakin kaksi kuukautta ennen kuin puhuin rakkaudesta mitään. Tai se taisi olla mies, joka sanat ensin sanoi.
Tällä kertaa tunteet ovat ehkä vielä vahvempia ja jotenkin myös realistisemman tuntuisia. Epäilen kuitenkin, että ihastuminen omalla kohdallani on sellaista asteittaista etenemistä ja sitä kesti edellisessä suhteessa lähes koko suhteen ajan.
Nyt tunne on todella vahva, että tässä on aineksia ehkä elämänpituiseen suhteeseen. Enpä olisi tässä elämänvaiheessa muuten suhteeseen lähtenytkään, ellei olisi voinut olla tosi kyseessä. Ja nyt vaikuttaa tältä. Huh, ensimmäisiä kertoja tämän nyt tajuankin. Mutta taidan pidätellä suuria sanoja. Kyllä rakkaus on minullekin niin iso asia, että sen vannominen on osoitus todella sitoutumisesta. Aikaa on hyvä ottaa jonkin verran.
Olisi edelleen kiva kuulla, mitä miehet yleensä ajattelevat näistä sanoista.
Silloin harvoin, kun suomalainen kertoo tunteistaan, se on yleensä negatiivista. On todella piristävää, jos joku kertoo välillä positiivisistakin tunteista.
Ongelmana on, että jotkut riippakivet luulevat, että rakastaminen merkitsee rakastamista myös tulevaisuudessa. Rakkauden tunnehan voi haihtua seuraavassa silmän räpäyksessä.
päivässä ei voi rakastua kehenkään eikä rakastaa. Voi korkeintaan ihastua. Joten tuollaiset puheet "minä rakastan sinua" ovat täyttä soopaa. Sitä lausetta ei pitäsi viljellä niin helposti, vaan sitä tulisi käyttää vain silloin, kun todella tarkoittaa sitä.
On muuten melkoista typeryyttä mieheltä käyttää tuollaista ilmaisua niin helposti. Se osoittaa paitsi miehen typeryyden myös sen, että hän pitää naista tyhmänä, koska pitäisihän miehen tietää että fiksu nainen ymmärtää ettei kukaan voi tarkoittaa sitä noin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Se kertoo myös miehen suhtautumisesta rakkauteen, eli ei taida ymmärtää sitä, arvostaa sitä eikä ota kovin vakavasti.
Kolmessa päivässä ei voi rakastua kuin korkeintaan itseluomaansa mielikuvaan toisesta ihmisestä. Jotkut toki alkuihastuksen huumassaan puhuvat suulla suuremmalla. Kannattanee kuitenkin suhtautua niihin varauksella.
Jos oikeaa rakkautta väillänne on, ei sitä tarvitse sanoa ääneen. Mä en ikinä sanosi kenelläkään kolmen päivän tuttavuuden jälkeen mitään rakkaudesta (korkeintaan miehelle vitsinä). Eikä tällä ole mitään tekemistä minkään tunnekylmyyden kanssa. Mulla voi pyöriä sukat jalassa vaikka kuinka jonkun naisen takia, mutta suomeksi sen sanominen, "Rakastan sinua", on kyllä melkein viereisten hautapaikkojen varailua:) Ei taida jamppasi olla suomalainen.
Juu, mies nimenomaan itse täsmensi, kun tätä lausahdustansa ääneen ihmettelin, että hänellä on kaikki rakastumisen oireet, mutta rakastaminen on tietenkin erikseen ja enemmän tahdon asia. Mies on mielestäni erittäin fiksun tuntuinen tässä suhteessa.
Itse kyllä olen rakastunut moniin ihmisiin elämäni aikana, mutta tosiaan vain yhdelle miehelle sanonut, että häntä rakastan. Sinänsä ymmärrän näiden tunteiden suhteen hyvin. Miehen lausahdus ei sinänsä ole mikään syy olla rakastumasta häneen. Luotan muihin omiin havaintoihini hänestä:)
Lähinnä tätä sanojen ääneen lausumista olen miettinyt. Ottanen vielä aikaa ainakin toisen kuukauden, jollen vahingossa tätä lipsauta. On nimittäin ollut lähellä. Olen kiertänyt sanat toisilla tavoilla ja saanut kyllä aina vastakaikua.
Olen itse korostanut tässä suhteessa, että minua ei kiinnosta mikään mielikuvien antaminen miehelle itsestäni, että jos olen suhteessa hänen kanssa, olen kokonainen ihminen huonoine puolinenikin. Olen myös sanonut, että haluan hänetkin kokonaisena epätäydellisyyksineen ja kipuineen, iloineen ja vahvuuksineen. Pienen alun vastustelun jälkeen hän on täysin samalla linjalla. Otin riskin, että mukava romanssi kaatuu omaan vaativuuteeni, mutta mies on osoittanut, että hänen ihastumisensa on riittävän vahva kokonaisvaltaiseen suhteeseen.
Aika tietenkin näyttää vasta totuuden kokonaisuudessaan.
varmaan näyttää. Molempia kiinnostavat asiat ovat tärkeitä, sekä riittävän samanlainen arvomaailma (ainakin yhteistä elämää koskevissa asioissa).
Olen ehkä yksin ajatuksineni, mutta ne huonotkin puolet olisi hyvä tietää, koska niitähän jokaisella on.
Jos asiaa täytyy pohtia ja odottaa oikeaa hetkeä, sitä ei tule koskaan.
Itse en ole noita sanoja koskaan lausunut.
25 vuotta turhaan odottanut.
Minun kihlattuni sanoi rakastavansa minua vasta vuoden seurustelun jälkeen...
Nyt ollaan oltu yhdessä 6 vuotta..
Viimeksi olen kuullut nuo sanat vuosi sitten!
Ei taida olla enää helliä tunteita :/
laitoin viestin jossa luki kutakuinkin näin;
Kuinka sanoa toiselle että tykkää ihan kamalan paljon, ilman että toinen säikähtää liikaa?
ei nyt sanamuodot ollu ihan noin mutta tepsi :)