a m o k

.
a m o k, amuk, myös mata klap (malaijin kieltä amoq raivoisa hyökkäys),

amok-juoksu, kulttuurisidonnainen, "eksoottinen" miehillä esiintyvä *oireyhtymä, jota tavattiin alun perin Malesiassa ja myöhemmiin muualla eteläisessä Aasiassa.

Klassiseen kohtaukseen kuuluu:

1) Usein miehiseen itsetuntoon liittyvä *häpeä tai häpäiseminen.

2) Tapahtuman *obsessionaalinen märehtiminen ja *depressio.

3) "Juoksu": Kontrolloimattoman *aggressiivisuuden *paranoidissävyinen purkautuminen, joka kohdistuu valikoimatta lähistöllä oleviin ihmisiin, eläimiin ja esineisiin.

4) Hän voi tulla surmatuksi itsepuolustukseksi tai tehdä itsemurhan.

5) Eloonjäävän kohtaus päättyy väsymykseen ja *amnesiaan.

Amokin katsotaan olevan *dissosiaatio-*häiriö. Muissa kulttuureissa vastaavanlaisilla häiriöillä on muita nimiä. Myös koululaisten tekemiä verilöylyjä on toisinaan populaaristi nimitetty amokiksi, vaikka teot ovat useimmiten suunnitelmallisia ja harkittuja.
.
101053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja harkittu "amok" sitten on?

Sekä Myyrmannin että tässä tapauksessa kyseessä oli hiljainen ja itsekseen viihtyvä nuorukainen.

Pojan kirjoituksessa kuitenkin paistoi hirveä aggressio. Onko kyseessä joku psykoosi?

Myyrmannin tekijästä oli taannoin isän kirjoittama pitkä juttu Hesarin kk-liitteessä. Poika oli pienenä viettänyt hyvin suojattua elämää. Sain vaikutelman, että vanhemmat ylisuojelivat poikaa lapsena. Häntä ei esim pantu tarhaan, vaan hankittiin kotiin lastenhoitaja, jolloin kontaktit muihin samanikäisiin jäivät vähäisiksi.

Lieneekö tuommoiset jutut olleet vaikuttamassa pojan psyykkiseen kehitykseen vai oliko niin, että poika oli pienestä pitäen niin herkkä, että vanhemmat katsoivat hänen tarvitsevan suojelua?

Äänestä
  • lukenut liikaa Nietzscheä.

    Äänestä

  • -_-

    Äänestä

  • Psykopatologia kirjoitti:

    -_-

    vai miksi sekoamista kutsutaan?

    Toisaaalta iltalehdet kertovat masennuslääkkeistä.

    "Cardiffin yliopistossa tehdyn, vuonna 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan SSRI-lääkitys voi vaikuttaa potilaan mielenterveyteen aiheuttamalla muun muassa väkivaltaisuutta."

    http://www.iltalehti.fi/jokelantragedia/200711086823194_jt.shtml

    Vaihtoehtoja tietysti on vaikka kuinka paljon, mutta ongelman syy olisi hyvä tietää, että vastaavat tapaukset voitaisiin ehkäistä tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • HeppuHej kirjoitti:

    "Vaihtoehtoja tietysti on vaikka kuinka paljon, mutta ongelman syy olisi hyvä tietää, että vastaavat tapaukset voitaisiin ehkäistä tulevaisuudessa."

    Syy on kyllä varmasti jo tiedossa siten, kuin syy yleensä voi olla.
    Kun etsitään syytä, mitään lopullista syytä ei ole syytä löytää, sillä se olisi defenssi. :)

    Äänestä

”Myös koululaisten tekemiä verilöylyjä on toisinaan populaaristi nimitetty amokiksi”

Kuitenkin saksaa puhuvissa maissa on ollut käytäntö, ja on edelleen, että tällaisesta useita kuolleita tai loukkaantuneita vaativasta kouluammuskelusta käytetään nimitystä Amoklauf.
Esimerkkinä Deutsche Wellen nettisivu http://www.dw-world.de/dw/article/0,2144,2880244,00.html
Täällä Suomi24 ”asiantuntiapiireissä” tietysti tulee aina käyttää korrekteja ilmaisuja.

Saksankielinen Wikipedia http://de.wikipedia.org/wiki/Amok sekä siellä linkki pitkälle viisaantuntuiselle sivulle (tuskin edes Pp jaksaa siitä lukea muuta kuin otsikot) http://www.psychosoziale-gesundheit.net/psychiatrie/amok.html
Ehkä kuitenkin WHO:n määrittely ja sitä edeltävä saks. tulkinta kannattaa lukea.

Äänestä
  • .
    on jo "Tuusula". - Kiitos linkeistä.
    .

    Äänestä

  • .
    myöhemmin mahdollisen tietoisemman toiminnan suuntaan.
    .

    Äänestä

  • Psykopatologia kirjoitti:

    .
    myöhemmin mahdollisen tietoisemman toiminnan suuntaan.
    .

    .
    a m o k,

    amuk (malaijin kieltä amoq raivoisa hyökkäys), amok-juoksu, kulttuurisidonnainen, jo 1600-luvulta tunnettu "eksoottinen" miehillä esiintyvä oireyhtymä, jota tavattiin alun perin Malesiassa ja myöhemmin muualla eteläisessä Aasiassa. Kohtaukseen on kuvattu kuuluvan: 1) Usein miehiseen itsetuntoon liittyvä häpeä tai häpäiseminen. 2) Tapahtuman pakkomielteinen märehtiminen ja depressio. 3) "Juoksu": Kontrolloimattoman *aggressiivisuuden *paranoidissävyinen purkautuminen, joka kohdistuu valikoimatta lähistöllä oleviin ihmisiin, eläimiin ja esineisiin. 4) Juoksija voi tulla surmatuksi itsepuolustukseksi tai hän voi tehdä itsemurhan. 5) Eloonjäävän kohtaus päättyy väsymykseen ja muistamattomuuteen.
    Amokin on katsottu olevan dissosiaatiohäiriö. Muissa kulttuureissa vastaavilla häiriöillä on muita nimiä, Indonesiassa mata gelap (sumennein silmin). Myös koululaisten tekemiä verilöylyjä on toisinaan populaaristi nimitetty amokiksi, vaikka teot ovat useimmiten olleet suunnitelmallisia ja harkittuja. Tämä voi olla perusteltuakin, sillä myös primitiivisten yhteisöjen amokista on esitetty näkemyksiä, että kyseessä olisi kuitenkin melko tietoinen ja ritualistinen kosto.
    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Psykopatologia kirjoitti:

.
a m o k, amuk, myös mata klap (malaijin kieltä amoq raivoisa hyökkäys),

amok-juoksu, kulttuurisidonnainen, "eksoottinen" miehillä esiintyvä *oireyhtymä, jota tavattiin alun perin Malesiassa ja myöhemmiin muualla eteläisessä Aasiassa.

Klassiseen kohtaukseen kuuluu:

1) Usein miehiseen itsetuntoon liittyvä *häpeä tai häpäiseminen.

2) Tapahtuman *obsessionaalinen märehtiminen ja *depressio.

3) "Juoksu": Kontrolloimattoman *aggressiivisuuden *paranoidissävyinen purkautuminen, joka kohdistuu valikoimatta lähistöllä oleviin ihmisiin, eläimiin ja esineisiin.

4) Hän voi tulla surmatuksi itsepuolustukseksi tai tehdä itsemurhan.

5) Eloonjäävän kohtaus päättyy väsymykseen ja *amnesiaan.

Amokin katsotaan olevan *dissosiaatio-*häiriö. Muissa kulttuureissa vastaavanlaisilla häiriöillä on muita nimiä. Myös koululaisten tekemiä verilöylyjä on toisinaan populaaristi nimitetty amokiksi, vaikka teot ovat useimmiten suunnitelmallisia ja harkittuja.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu