http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/vasen/id74942.html
"Kangasniemi myöntää, että kun hänen järjestölleen OAJ:lle sorvattiin sopimusta, varmistettiin samalla, että lisärahaa saattaa vielä olla tulossa.
- Otin huomioon, että jokin taho saattaa jättää lakkovaroituksen. Järjestelmä on sellainen, että meillä on kunnallinen yleinen virkaehtosopimus, jossa on osapuolina neljä pääsopijajärjestöä. Pääsopimus on yhä voimassa, Kangasniemi muistuttaa."
KVTES:n 2007-2009 allekirjoittajat ovat:
1) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS
2) JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ
JUKO RY
3) KUNTA-ALAN UNIONI RY
4) TEKNIIKAN JA PERUSPALVELUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ
KTN RY
Pääsopimuksesta mainitaan:
"LUKU I YLEINEN OSA
4 § Paikallinen sopiminen
Viittaus allekirjoituspöytäkirjan mukaiseen neuvottelumenettelyyn. Tarkoituksena on turvata mahdollisuus paikalliseen sopimiseen vaikka pääsopimuksen voimassaolo päättyy maaliskuussa 2008.
Terveydenhoitoalan neuvottelujärjestö TNJ irtisanoi Kunnallisen pääsopimuksen 12.9.2007. Pääsopimuksen irtisanomisella ei ollut merkitystä käytyihin neuvotteluihin, koska sopimuksen irtisanomisaika on 6 kk."
Kuten vaikka KTN ry:n sivuilta näkyy, Tehy ei ole minkään edellämainintun oranisaation jäsen:
http://www.ktn-ry.fi/?1;2;100;100.html
"TNJ Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö TNJ ry
Tehy ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer"
http://www.kuntatyonantajat.fi/modules/page/show_page~id~2EE327F173B740008C9DBD819C694B54~itemtype~00308B787886459385F296A5AFD4FA74~tabletarget~data_1~pid~578ADA88F3A24ABE9F16D748636C3D06~layout~kt2006.asp
"Pääsopimuksen ansiosta kunnat voivat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta sopia lähes kaikista palvelussuhteen ehdoista paikallisesti."
---
Tehy ei siis ole Yleistä KVTES:ä 2007-2009 allekirjoittanut, eli se voi täten sopia erillissopimuksen? Vai tekeekö Tehy nyt lyhyen TES-sopimuksen; maaliskuuhun 2008 asti - ja sen jälkeen oman erillissopimuksen ilman, että muut kunta-alan järjestöt voivat vaikuttaa siihen?

Vastaukset 6
Vanhimmat
tuota yhteyttä olaan juuri purkamassa,
ei kai enää rahasta ole riitaa,
mutta sitä että Kananniemi eikä Super saa, siltä on kai neuvotteluja kuinka se kirjoitetaan,
kun Kankaanniemi ei halunnut enempää.
Tuota kunnalista palkkausjärjestelmää ei pureta ja suurin riita on juuri rahasta.
Tehyllä on kaikki hommat hukassa ja irtisanoutumiset uhkaavat kaatua päälle.
Moni irtisanoutunut on jo kysynyt, voiko jäädä töihin?
Kyllä voi, eroaa vaan Tehystä ja liittyy PAMiin tai Loimaan kassaan, niin työttömyysturva säilyy katkeamattomana ja töitäkin voi jatkaa tuolloin vanhana työntekijänä.
Eli kyllä Tehy voi hinnoitella jopa +15% SuPerin yläpuolelle ilman, että siihen voidaan puuttua (niissä tehtävissä, joihin vaatimuksena on amk-tutkinto).
Mielenkiintoinen huomio: Tehy on hyväksynyt tämän kaikille sama palkka-järjestelyn jo vuonna 1993. Puheenjohtaja oli silloin demari:
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=8986&category=6&main=6
"- Silloin kun olin mukana Tehyn johtopaikoilla huomasin, että kateus tuppaa viemään kalatkin vedestä. Muut kuntapuolen järjestöt hyötyivät hoitoalan ratkaisuista."
http://www.tehy.fi/viestinta/tiedotteet/?x1537943=12802331
"Tehyn puheenjohtajina ovat toimineet Toini Nousiainen 1982-85, Aila Jokinen 1985-89, Raija Hukkamäki 1989-97 ja Jaana Laitinen-Pesola 1997-"
Ja Hukkamäki on maininnut eräässä haastattelusssa (http://www.ylioppilaslehti.fi/2000/09/22/hoitajapomo-vaatii-rahaa/) Laitinen-Pesolasta näin:
"Tehyn toinen varapuheenjohtaja Raija Hukkamäki (sd) näkee kolmen vuoden jälkeen asian hieman toisin. “Kokoomus halusi ja sai hänet Tehyn puheenjohtajaksi. Puolue pääsi tiiviimmin mukaan ay-politiikkaan”, Laitinen-Pesolan syrjäyttämä Tehyn pitkäaikainen puheenjohtaja arvioi."
Tuon Ylioppilaslehden aritkkelin tarjosi meille:
http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/author/arno/
http://arno.blogit.kauppalehti.fi/
1) "Hyväntahdoneleenä" väliaikais-TES -12.3.2008 "SuPer-ehdoilla" ja uuden sopimuksen neuvottelut käyntiin heti. Irtisanoutumiset perutaan (voidaan tarvittaessa uusia ja toteuttaa hieman paremmin laadituin ). Tämän etuna on myös lisä-jan tuoma mahdollisuus hioa strategiaa.
2) Tehy lakkautetaan hetimiten ja perustetaan "Uusi Tehy", johon kaikki Tehy:n jäsenet kuuluvat automaattisesti (elleivät irtisanoudu kirjllisesti jonkin määräajan jälkeen). "Uusi Tehy" neuvottelee uuden, pidmpiaikaisen TES-sopimuksen: "Uusi Tehy" ei ole TNJ:n jäsen, joten sitä eivät KVTES:n pääsopimuksen klausaalit velvoita.
HUOM: Pääsopimuksen umpeutuessa (12.3.2008) ei muilla järjestöillä ole sananvaltaa Tehyn sopimuksiin. Nytkin vain rajallisesti.
Tehy:n alaisilla työpaikoilla toki käytettäisiin Tehyn TES:n mukaista palkkausta, SuPerin alaisilla työpaikoilla KVTES:ä.
Itse valitsisin vaihoehdon 1), jos KT sen hyväksyy. Eikä tuo tuollainen järjestely olisi mitenkään tavaton. onhan näitä alle vuoden pituisia TES:ejä ennenkin tehty ja nimenomaan neuvottelurauhan ylläpitämiseksi.
”Tuota ei pureta ja suurin riita on juuri rahasta”
Vanhaa tietoa, rahasta on sovittu, vaikka sitä ei julkisuuteen keroltakaan.
Mutta muut kunta-alojen erottamisesta keskustellaan,
jota siinä ei tulisi julkaisun jälkeen mitään epäselvyyksiä.
”Kyllä voi, eroaa vaan Tehystä ja liittyy PAMiin ,,,,,,,.”
VÄÄRIN, voi, mutta ei kannata erota.
Aina liitytään uuteen liittoon ja uusi liitto lähettää _siirtoilmoituksen vanhaa liitoon_,
näissä ei kannata leikitellä,
sillä useilla on matkavakuutuksia,
useilla tulee katkeamatta liitoissa olon jälkeen vapaa jäseneksi,
eikä enää koskaan mene liiton maksua,
vain joku työttömyysmaksua parikymppiä vuodessa.
Minä tulin vapaajäseneksi 51 vuoden iässä.
Mutta luulen että jos liittyy Loimaan kassaan,
se katkaisee kaiken ja vapaajäseneksi ei tule koskaan.
ratkaisu on valmis,
tehynei tarvi olla enää veturina,
kiitos kun teite tämän maanantai allekirjoittajat,
myös te olette vapaita