Työntekijät jakautuvat kahteen

1.Niihin jotka toimivat avainaloilla ja jotka voivat ulosmitata itselleen suuret palkankorotukset yhteiskuntaa härskisti kiristämällä. Perinteiset työelämän säännöt ovat näille, usein hyvin koulutetuille työntekijäryhmille historiaa.

2.Niihin onnettomiin joiden toimialat ovat auringonlaskun aloja tai joiden työpaikat ovat viimevuosikymmeninä harjoitetun talouspolitiikan seurauksena siirtyneet halvempiin maihin.
5160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Viime vuonna 23 % lähti hoitajan ammatista muihin töihin,
ja jo useita vuosia on ulkomaille lähtenyt noin 30 % lisääntyvällä vauhdilla.
Joka vuosi hoitajien määrä vähenee, on vähentynyt.

Sairaanhoitajien keski-ikä on elintärkeistä ammateista toisena,
heti lääkärien jälkeen.
Suomi tällä kehityksellä todella romahtaa 4 v aikana.

Kun hoitajista tulee Euroopassa todellinen suuri pula, 2-3 vuoden kuluttua,
suomesta lähtee heitä samaan tahtiin kuin -60–70 luvulla lähdettiin Ruotsiin
ja silloin on täysin katastrofi,
se merkitsee enemmän miinusta kuin Nokia parhaina vuosina, tuotti.

Silloin on tuettava hoitajia verovaroin 3 kertaa enemmän kuin nykyään maataloutta,
eikä ratkaisuun ole aikaa kuin muutama kuukausi.

Ainakin tuntemiani koulussa olevia aina houkutellaan ulkomailla
ja moni lähtee jopa maantieteellisen aseman ja miellyttävämpien säätilojen takia.

Suomeen jossa on vanhojen EU-maiden suurin hoitajapula
voi tulla ulkomaalainen lääkäripalveluverkosto, hyvinkin pian, rahastamaan,
joka on tarkoitettu vai todella rikkaille,
kuten nytkin on jo muutamille ammattiryhmille, mm urheilijat.


Mihin sinä menet, jos todella ei ole hoitajia ja lääkäreitä,
jos ei ole 500 € antaa joka käynnistä?

Toisille se on pikkuraha, mutta toisille ei.

Äänestä
  • eivät edes pääse hoitajakoulutukseen. Hoitajapulaa on suurissa kaupungeissa, hoitajat eivät välttämättä halua muuttaa työn perässä ruuhka-Suomeen. Kaupunkien ja sairaanhoitopiirien on tarjottava parempia asuntoja muualta houkuteltaville hoitajille.

    Mitään romahdusta ei ole näköpiirissä. Tehy-propagandaa.

    Äänestä

  • riittää, kaikki halukkaat kirjoitti:

    eivät edes pääse hoitajakoulutukseen. Hoitajapulaa on suurissa kaupungeissa, hoitajat eivät välttämättä halua muuttaa työn perässä ruuhka-Suomeen. Kaupunkien ja sairaanhoitopiirien on tarjottava parempia asuntoja muualta houkuteltaville hoitajille.

    Mitään romahdusta ei ole näköpiirissä. Tehy-propagandaa.

    ”kaikki halukkaat eivät edes pääse hoitajakoulutukseen.”

    ehkä ei kaikki, mutta 95 % pääsi, enemmän pitäisi karsintaa tehdä,
    jotta lopettaminen tai koulutuksen vaihtaminen toiselle hoitoalalle olisi niin suurta.



    ” Hoitajapulaa on suurissa kaupungeissa,”

    Meillä 20 000 asukkaan kaupunki ja 50 000 as seutukunta,
    on lopetettu
    sh ja lääkäripulan takia synnytysosasto, naistentautien osasto ja
    lastenosasto, 10 vuoden aikana.

    Lastenosasto täysin sairaanhoitajapulan vuoksi.
    Nyt ehkä yrittävät uudelleen käynnistää,
    hienoa vaan ajatella että ne
    hoitajat ovat jostain muusta pois, minkälainen kaaos sinne syntyy.


    ”Mitään romahdusta ei ole näköpiirissä. Tehy-propagandaa”

    Romahdus on kirjattu hallitusohjelmaan, paljon on Tehyllä vaikutusvaltaa?
    Tulevan 5 vuotta on aina laskeva hoitajamäärä,
    sille ei käytännössä enää voi tehdä mitään.    
    Ulkolaille siirtyminen pitäisi lailla kieltää.

    Äänestä

Omalla työpaikallani:
Viimeisen vuoden aikana on 2 tehyläistä siirtynyt liike-elämän palvelukseen, 1 maisteriksi kouluttautunut on lähtenyt hallinnon palvelukseen, 1 opiskellut o.t.o. ja valmistunut terveystieteiden maisteriksi mutta on toistaiseksi vielä hoitotyössä, 3 opiskelee o.t.o. yliopistossa terveystieteitä ja yksi sairaanhoidon opettajaksi ja yksi opiskelee täyspäiväisesti ihan uudelle akateemiselle alalle.
Eläkkeelle on jäänyt kaksi ja seuraavan 2,5 vuoden aikana tulee eläkkeelle jäämään 4 tehyläistä.
Vain yksi tehyläinen on omaehtoisesti (siis ei sijainen joita tietysti tulee ja menee) siirtynyt paikkakunnalta muuton takia samaan ammattiin toiseen sairaalaan.

Kyse on siis nyt myös siitä että onko tulevaisuudessa hoitajia olenkaan!

Äänestä

"2.Niihin onnettomiin joiden toimialat ovat auringonlaskun aloja"

Ai niinkuin paperiteollisuus vai? Nehän kuuluivat aikaisemmin juuri tuohon leirin 1. (paitsi koulutuksen osalta;), ehkä ne opetti nykyiset 1.:set tuohon kiristysmeininkiin? Nyt saavat korjata jäljet. Aivan kuin nykyiset 1. vielä joskus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leiriin kirjoitti:

1.Niihin jotka toimivat avainaloilla ja jotka voivat ulosmitata itselleen suuret palkankorotukset yhteiskuntaa härskisti kiristämällä. Perinteiset työelämän säännöt ovat näille, usein hyvin koulutetuille työntekijäryhmille historiaa.

2.Niihin onnettomiin joiden toimialat ovat auringonlaskun aloja tai joiden työpaikat ovat viimevuosikymmeninä harjoitetun talouspolitiikan seurauksena siirtyneet halvempiin maihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu