Eli mitä tämä VHH ruoka on?
Vastaukset 8
- Vaikea tie
Ihan ekaks mä kun tänne eksyin, niin kuvittelin VHHn tarkoittavan jotain valtion hankitakeskukse huttua tai sinepäin..Täällä jonkin aikaa surffailtuani tajusinkin sen tarkoittavan Vähä hiilihydraattista ruokavaliota, eli hiilarit tonne 20-50g päivätasolle niin kuulut joukkoon. Tämä resepti palsta onkin tarpeeseen, ainakin kehnoille kokeille. On meinaan aika yksipuolista tuo ravinto kun jätät hiilarit vaaditulle tasolle. Oikein puhdasoppisesti kun noudatat on vaikeaa edes saada sopivia elintarvikkeita, koska lähes kaikessa on jotain kiellettyä. Vähän niin kuin terve ihminen alkaisi noudatta moniallergisen ruokavaliota jättäen vielä hiilaritkin lähes kokonaan.
- samma här
Vähän samoissa mietteissä olin minäkin taannoin, kun keksin palstan olemassaolon.
Minulle ei mene ns. jakeluun ollenkaan hiilareiden pihtaaminen. Ymmärrän, että valkoisen leivän ja ns. huonot hiilarit voi vaihtaa ravintorikkaampaan kamaan, mutta olisin silti linjalla "kohtuudella kaikkea", siis proteiinia, hiilareita, rasvaa ja paljon vihanneksia ja hedelmiä.
Tiedän pari tyyppiä, jotka on aika VHH-absolutisteja. Aamiaisella tukevaa rasvaista pekonia ja sitä rataa. Kolesteroliarvot on varmaan aika kivalla tasolla. - hyvä kirjoitus
samma här kirjoitti:
Vähän samoissa mietteissä olin minäkin taannoin, kun keksin palstan olemassaolon.
Minulle ei mene ns. jakeluun ollenkaan hiilareiden pihtaaminen. Ymmärrän, että valkoisen leivän ja ns. huonot hiilarit voi vaihtaa ravintorikkaampaan kamaan, mutta olisin silti linjalla "kohtuudella kaikkea", siis proteiinia, hiilareita, rasvaa ja paljon vihanneksia ja hedelmiä.
Tiedän pari tyyppiä, jotka on aika VHH-absolutisteja. Aamiaisella tukevaa rasvaista pekonia ja sitä rataa. Kolesteroliarvot on varmaan aika kivalla tasolla.kummaltakaan. Edellinen kirjoitti asiasta kuten iltapäivälehdet kirjoittavat, eli vääristellen. Piti sisällää totuuksia "sopivasti" ja loput onkin sitten liioittelua.
Ja jos sinulle ei mene hiilareiden rajoittaminen jakeluun, niin miksi pyörit tällä palstalla? - Kui?
hyvä kirjoitus kirjoitti:
kummaltakaan. Edellinen kirjoitti asiasta kuten iltapäivälehdet kirjoittavat, eli vääristellen. Piti sisällää totuuksia "sopivasti" ja loput onkin sitten liioittelua.
Ja jos sinulle ei mene hiilareiden rajoittaminen jakeluun, niin miksi pyörit tällä palstalla?Miten niin ei hyvä, siinähän oli kiteytettynä kaikki oleellinen VHHsta. Mikähän oli mielestäsi liioittelua? VHHssa vältellään käsiteltyjä ja lisäaineisia elintarvikkeita, siis lihan on oltava kotimaista luomua (jotta lääke ja muut jäämät olisivat minimissä), kuten myös kasvisten, mausteiksi käy vain säteilyttämätön luomu jossa ei ole esim. glutamaattia jne... Varsinkaan talvisaikaan lähikaupasta ei kovinkaan paljoa löydy tuotteita jotka oikeaoppiset kriteerit täyttää. Tosin voihan sitä kuvitella olevansa VHHlla ja silti mättää piilo lisäaineita ja piilo iilareita napaansa ihan vaan tietämättömyyttään ja kuvitella elämänsä "paranevan", mutta sitä kutsutaan plaseboksi ja se onkin VHHn kantava voima, siis LUULO!
- TULIN !
hyvä kirjoitus kirjoitti:
kummaltakaan. Edellinen kirjoitti asiasta kuten iltapäivälehdet kirjoittavat, eli vääristellen. Piti sisällää totuuksia "sopivasti" ja loput onkin sitten liioittelua.
Ja jos sinulle ei mene hiilareiden rajoittaminen jakeluun, niin miksi pyörit tällä palstalla?Minua alkoi kiinnostaa laihduttaminen näin lomamatkan edellä.
Minäkin muiden ohella tulin tänään palstalle, niinkuin jotkut aikaisemmin.
Tyhmää Sinulta sanoa ; miksi tulet palstalle, jos hiilihydraattien rajoittaminen ei mene jakeluun.
No,enköhän tullut juuri oppiakseni teiltä viisailta, kai sallit.
( en ole siis tuo aiemmin kirjoittanut ) - asiaaa
TULIN ! kirjoitti:
Minua alkoi kiinnostaa laihduttaminen näin lomamatkan edellä.
Minäkin muiden ohella tulin tänään palstalle, niinkuin jotkut aikaisemmin.
Tyhmää Sinulta sanoa ; miksi tulet palstalle, jos hiilihydraattien rajoittaminen ei mene jakeluun.
No,enköhän tullut juuri oppiakseni teiltä viisailta, kai sallit.
( en ole siis tuo aiemmin kirjoittanut )Sinä kenties heluat oppia asiasta jotain, hän ei edes halua.
Viestisi ei muuten liity resepteihin millään tavalla, VHH-keskusteluille on oma palstansa. - hyödytön saitti
asiaaa kirjoitti:
Sinä kenties heluat oppia asiasta jotain, hän ei edes halua.
Viestisi ei muuten liity resepteihin millään tavalla, VHH-keskusteluille on oma palstansa.Jos haluat tietää VHH:sta jotain etsi jotain karppaus tai low carb-sivuja googlaamalla. Suoli24:n VHH-palstalle ei kannata mennä, siellä "asiantuntijoina" esiintyy henkilöt jotka eivät tiedä edes perusasioita ja siksipä keksivät ihan omia elintoimintoja sitä mukaa kun tietämyt loppuu. Ja se loppuu tavallisen äkkiä.
Oletko muuten kuulluut että maailmassa vallitsee globaaali "sota" VHH-laisia vastaan. Se on niin tervellinen dieetti että kaikki valtiot, lääkeltaitokset, viljantuottajat, lääkärit ja vastaavat ovat liittyneet yhteen jostta voisivat estää VHH:n tietämyksen koska näiden tahojen tarkoitus on pitää ihmiset sairaina ja VHH taas parantaisi kaikki sairaudet. Luepa VHH-palstaa hieman niin saat tietää kaiken tämän. - kanssa mitä kukin
samma här kirjoitti:
Vähän samoissa mietteissä olin minäkin taannoin, kun keksin palstan olemassaolon.
Minulle ei mene ns. jakeluun ollenkaan hiilareiden pihtaaminen. Ymmärrän, että valkoisen leivän ja ns. huonot hiilarit voi vaihtaa ravintorikkaampaan kamaan, mutta olisin silti linjalla "kohtuudella kaikkea", siis proteiinia, hiilareita, rasvaa ja paljon vihanneksia ja hedelmiä.
Tiedän pari tyyppiä, jotka on aika VHH-absolutisteja. Aamiaisella tukevaa rasvaista pekonia ja sitä rataa. Kolesteroliarvot on varmaan aika kivalla tasolla.hakee...itse käytin VHH:t laihdutus mielessä ja siitä ns. ketokarppausta, ja paino tippui 86->72 3kk ja on siinä pysynyt sen jälkeen kun joulut ja muut vietetty. Ny kun en enää laihduta tarkkailen vain hieman tarkemmin mistä ne hiilarit tulee.
En ollenkaan vähättele niitä lähtökohtia joista VHH lähtee. Sokeri on 100% hiilihydraattia ja korkea GI-ruuat ei tee veren sokerille hyvää.
Jos katsotaan kaupan ruokahyllyjä niin ne pursuavat hh-tuotteita ja lapset kinuavat aina hh makeisia. Se on ns. helppoa energiaa, joka jättää vähän niin kuin koukkuun. Ongelma vain on että se saa verensokerin heilahtelemaan ja aiheuttaa napostelukulttuuria (ei pidä nälkää loitolla). VHH ruokailusta on helposti saatavissa monipuoista ja maittavaa, suomalainen ruokakulttuuri ei siihen vain perinteisesti hirveän hyvin sovi. Olemmekin euroopan lihavimpia kansoja. Puhuisinkin mielummin hiilihydraatti-tietoisuudesta kuin sen karttamisesta. "hyväkarppauksen" raja alta 100g/pv salliii todella paljon vaihtoehtoja. alle 50g/päiväkin on aika joustava. Olemme leipä-ja perunahullua kansaa, muualla asuenssani en samanlaista ole huomannut. Perunan voi hyvin korvata muilla lisukkeilla ja väittäisin että saat vielä maukkaamman ateria! Kuinka monesti ravintolaan mennessä saat keitetyn perunan tai muusia, jos siis jätetää lounas ja huoltsikka paikat väliin. se on vain tylsää...
Mitä kolestroleihin tulee, siitä ei lääketiedekään ole täysin yhtenevä, nykyinen linja on katsottu ns. turvallisimmaksi, kunnes parempaa tietoa saadaan. Tästäkin löytyy netistä tietoa ja tutkimuksissa on löydetty HH-tietoisilla ruokavaliolla hyviä vaikutuksia kolestroliin.
Toinen kysymys on myös miksi suomessa on korkea määrä II-tyypin sokeritautia.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591551- 261184
- 851048
- 42857
- 65826
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15749Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115686
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �144614- 4612
- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19556
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t74547- 44538
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487