Kataisen vaalilupaus tehylle on tässä.

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=&a=4480



Kokoomus profiloitui maaliskuun 2007 eduskuntavaalien alla voimakkaasti tasa-arvotupon eli koulutettujen naisvaltaisten alojen tasokorotusten puolustajana.

Muutamia kuukausia ennen vaaleja terveydenhuoltoalan ammattijärjestö Tehy oli teettänyt kyselyn suomalaisilla siitä, tietävätkö ihmiset sairaanhoitajien palkkatason ja minkä suuruinen palkan pitäisi olla. Palkkataso oli hyvin tiedossa, ja korotuspaineen määräksi tuli 500 euroa.

Tämän jälkeen Iltalehti lähetti kaikkien puolueiden vaalivastaaville eli lähinnä puoluesihteereille kyselyn, pitäisikö hoitajien palkkoja nostaa 500 eurolla. Iltelehden poliitikan toimituksen mukaan kaikki muut puolueet paitsi keskusta vastasivat kyselyyn myöntävästi. Kokoomuksesta asiaa hoiti puoluesihteeri Taru Tujunen.

Kokoomuksen vaalivoiton ja hallitusvastuun myötä asia nousi julkisuuteen, ja etenkin hoitajat alkoivat vaatia, että heille on luvattu 500 euron korotus.

Keväällä 2007 aloittanut porvarihallitus on luvannut 150 miljoonaa euroa korotettua valtiontukea vuodessa tämän nk. tasa-arvoerän hoitamiseen. Se ei kuitenkaan riitä takaamaan paljon puhuttuja 500 euron korotuksia, joten osapuolet kiistelevät nyt, mitä vaalien alla oikein luvattiin.

Kesän ja syksyn 2007 aikana käydyissä keskusteluissa moni on saanut kuvan, että kokoomus on suoraan luvannut 500 euron korotuksen hoitajille. Ainakaan vaalikeskusteluissa asia ei käy näin selvästi ilmi.


Täyttä paskaa että olisi suoraan luvattu 500e. Se ämmä sekaisin päästään
6257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mielipiteen lupaukseksi.

Äänestä

tietävät, mitä tekevät. Tämä on suunniteltu puoluetoimistossa. Kaiki jo tietävät sen Jaanan Levi-homman(Pari viestiä aiemmin hyvä kaavio!!). Nyt ajetaan palkkavaatimuksilla tilanne sihen, että hoitajat huomaavat tulleensa irtisanotuiksi ja sairaalat alkavat ostamaan palveluja yksityisiltä. Ei tarvitse kenenkään muun tehdä ikäviä pätöksiä, kun itse päättivät irtisanoa itsensä.
Lopputuloksena täsät suunnitelmasta on yksityistetty, tehokas ja halvempi terveydenhoito ja ensi vuonna saadaan Jyrkin lupaamat veronalennukset!
Ja tässä on itse asiassa aika vähän kärsijöitä. Suuri osa hoitajista saa työtä yksityiseltä, hoito on laadukkaampaa, kunnat säästävät.
Joidenkin hoitajien on varmasti hankittava uusi ammatti sihteeriopistosta tai putkimiehenä

Äänestä

Iltalehti-kyselyn kommentissa Kokoomus sanoi, että tuohon summaan päästään USEALLA TÄLLAISELLA RATKAISULLA eli toisin sanoen usean vuoden kuluessa useilla kierroksilla pienenemmillä korotuksilla.

Äänestä

"Lupaan kunniani ja omantuntoni kautta auttaa lähimmäistäni, tervettä ja sairasta, kaikissa niissä toiminnoissa, jotka tähtäävät terveyden säilyttämiseen ja sen saavuttamiseen, ihmisyyttä kunnioittaen, rotuun, uskontoon ja asemaan katsomatta, vaitiolovelvollisuutta unohtamatta. Pyrin edistämään yhteistyötä eri ammattiryhmien kanssa, samoin kuin jatkuvasti kehittämään ammattitaitoani." Kuullostaako tutulta tämä antamanne lupaus? Oletteko siinä luvanneet jättää sairaat heitteille rahan takia?

Mitä tapahtui? Raha on tärkeämpää näköjään kaikille osapuolille enemmän kuin lupaus.

Äänestä

Otamme teidät huomioon täytettäessä vapautuvia paikkoja.

Äänestä

ehkä jo lähitulevaisuudessa näin:

Emme käytä veronmaksajien rahoja kalliin ja tehottoman kunnallisen hoidon ylläpitoon, vaan lupaamme kuntalaisille tulevaisuudessa kohtuuhintaista sairaanhoitoa ja hyviä, toimivia terveyspalveluja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jannepe kirjoitti:

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=&a=4480



Kokoomus profiloitui maaliskuun 2007 eduskuntavaalien alla voimakkaasti tasa-arvotupon eli koulutettujen naisvaltaisten alojen tasokorotusten puolustajana.

Muutamia kuukausia ennen vaaleja terveydenhuoltoalan ammattijärjestö Tehy oli teettänyt kyselyn suomalaisilla siitä, tietävätkö ihmiset sairaanhoitajien palkkatason ja minkä suuruinen palkan pitäisi olla. Palkkataso oli hyvin tiedossa, ja korotuspaineen määräksi tuli 500 euroa.

Tämän jälkeen Iltalehti lähetti kaikkien puolueiden vaalivastaaville eli lähinnä puoluesihteereille kyselyn, pitäisikö hoitajien palkkoja nostaa 500 eurolla. Iltelehden poliitikan toimituksen mukaan kaikki muut puolueet paitsi keskusta vastasivat kyselyyn myöntävästi. Kokoomuksesta asiaa hoiti puoluesihteeri Taru Tujunen.

Kokoomuksen vaalivoiton ja hallitusvastuun myötä asia nousi julkisuuteen, ja etenkin hoitajat alkoivat vaatia, että heille on luvattu 500 euron korotus.

Keväällä 2007 aloittanut porvarihallitus on luvannut 150 miljoonaa euroa korotettua valtiontukea vuodessa tämän nk. tasa-arvoerän hoitamiseen. Se ei kuitenkaan riitä takaamaan paljon puhuttuja 500 euron korotuksia, joten osapuolet kiistelevät nyt, mitä vaalien alla oikein luvattiin.

Kesän ja syksyn 2007 aikana käydyissä keskusteluissa moni on saanut kuvan, että kokoomus on suoraan luvannut 500 euron korotuksen hoitajille. Ainakaan vaalikeskusteluissa asia ei käy näin selvästi ilmi.


Täyttä paskaa että olisi suoraan luvattu 500e. Se ämmä sekaisin päästään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu