tuho=toleranssi?

Pelkäänpä, että Pentti Linkola & Kumppanit ovat oikeassa siitä suunnasta, jonka maailma on ottamassa, tai pikemminki ihminen otti jo alussa. Tosin itse näen asian eri näkökulmasta. Kaikki hyvä... tai... noh kaikki loppuu aikanaan ja siitä loppumisesta tuskin kannattaa sen enempää meteliä pitää. Miksi siis loppu tulee? Noh yksi syy on tietysti fysiikassa, mutta jos käsittelisi ongelmaa suljetussa järjestelmässä, jossa vain sosiaalisella elämisellä on avaimet lajin selviytymiseen tahi tuhoon. Ihmisen johtaa tuhoon toistensa minät, näin yksinkertaista se on. Toisen minä on luonnostaan vihollinen varsinkin, jos sillä ei ole minkäänlaista piirrettä, jonka voisi tunnistaa itsessään. Jokainen ihminen pitää enemmän tai vähemmän omaa asemaansa ja ideologiaansa parempana, kuin toisen. Ei mene päivääkään, ettet olisi eri mieltä jonkun toisen kanssa. Parasta tässä on se, että kaikki, eivät luule, vaan tietävät olevansa oikeassa. Siitä taasen seuraa oikeutuksia, toisten polkemiseen, syrjimiseen, tappamiseen, alistamiseen jne.

Hyvän esimerkin tästä ”oikeassa” olemisesta saa, kun katsoo esim. USA:n vaalien republikaanien vaaliväittelyä. Nää jätkät tietää...

Huomio on hyvä, kiinnittää myös siihen seikkaan, joka on toleranssi = suvaitsevaisuus. Voi olla, että suvaitsevaisuus on liian lempeä, koska monasti käytetään sanaa negatiiviselta kuulostavassa lauseessa vaikkakin suvaita on positiivisempi:” I’ll tolerate this, we must tolerate this tai how can I tolerate this”. Toleranssi tulisi siis suomentaa sietää tai kestää. Tätähän toleranssi on monesti, sietämistä. Toleranssissa on juuri kysymys toisen minän vihaamisesta/vieroksumisesta ja se tulisi korvata suoraan kiellolla tai ehdottomalla hyväksynnällä. Toleranssi ei nimittäin jätä kauhean suuria ilmaisukeinoja niille, jotka kokevat itsensä sietäviksi ihmisiksi. Toleranssi on alistumista, mutta kieltäminen tai hyväksymien on oman asemansa pitämistä ja se on itsenäistä, täten toleranssi aiheuttaa lisää vieroittumista toisen minästä ja saattaa heikentää moraalin kohdistusta toisiin. Sietäminen voi kohdistua esineisiin, yksilöihin, politiikkaan, filosofiaan, etiikkaan jne.

Miksi siis olemme marssimassa kohti tuhoa? Siitä yksin kertaisesta syystä, että emme ole toleranssin vuoksi tappaneet vielä toisiamme.

Vastalääke: Ei ole.

Itse ajattelin nostaa jalat pöydälle, ottaa virkistävää juomaa siemauksen, katsoa vieresta ja lopettaa ressaamisen.
3267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen kuullut Linkolan puheita lähinnä siltä kantilta että luonnon tasapaino ei kestä liian suurta ihmismassaa ja sitä kautta hän on alkanut ajatella mitä asialle voisi tehdä! Syntyvyyden alentaminenhan siinä on todellisuudessa se ykkösjuttu ? Suomessahan se on jo alenemaan päin, tosin sitä alenemista kohotetaan sitten kuitenkin ottamalla tänne lisää kansaa ulkomailta... En minä ainakaan voi hyväksyä Linkolan ajatustapaa siinä miten asia ratkaistaan heti: tappamalla tai toivomalla paljon kuolemaa! Liian elämää kunnioittamatonta varsinkin kun itsekin porskuttelee oloissaan, on helppo ajatella että muut vähenee ja olla itse olemassa ! Eli se siitä Linkolasta ja ajatuksistaan! Muuten tällä kansoituksella voitaisiin tehdä paljonkin jos ryhdyttäisiin todellisiin toimiin. Luonnonsuojelusta tulisi tehdä ehdoton ykkönen heti! Siitä ei voi jäädä yksikään sivuun ajatuksin että ne muut suojelevat enhän minä nyt niin saastuta.. Ostojen järkeistämisellä, roskien lajittelulla, siistillä olemisella luonnossa, sähkön kulutuksen minimoinnilla, mahdollisimman luontoystävällisten tuotteiden käytöllä voimme vaikuttaa jokainen paljon. Muitakin tapoja on! Lisäksi kun kykenemme kunnioittamaan elämää vihdoin ihan aidosti, loppuu sodatkin ja pahoinpitelyt ja tapot joilla "varoilla" voimme auttaa pulassa olevia. Roskaamattomuudella ei tarvita enää siistijöitä ja nekin varat voidaan kohdistaa parempiin asioihin kuten tuulivoimakäyttöön jne.. Työ siirtyisi toisiin kohteisiin. Ja työtä olisi pilvin pimein ensin putsata metsät ja tienreunat yms. roskista !! Vasta sitten se voitaisiin kohdistaa muuhun sillä jätöksiä on joka puolella. Rahaa jaettaisiin tasaisemmin, se olisi uusien sopimusten rukkaamista ja järkeistämistä. Lasten hoitosaralla ja kouluissa tarvittaisiin rutkasti enemmän työvoimaa kuten sairaaloissakin. Kouluissa tulisi olla aivan uudenlaiset oppiaineet lisänä jotta kykenisimme elämään !! Niin paljon olisi työtä ja muutettavaa että ei sitä tähän saa laitettua edes, mutta ajatus kai selveni mitä tarkoitan :)

Äänestä
  • "Olen kuullut Linkolan puheita lähinnä siltä kantilta että luonnon tasapaino ei kestä liian suurta ihmismassaa ja sitä kautta hän on alkanut ajatella mitä asialle voisi tehdä!"

    Näin se onkin. Sanoinhan, että näen asian eri kannalta, ja Linkolahan on todellakin siinä väärässä, että haluaa hinnalla millä hyvänsä säilyttää luonnon. Nyt, kun elämme vielä toleranssin aikakautta, on meillä mahdollisuus vaikuttaa, mutta toleranssi muuttuu äkkiä vihaksi->väkivalta->sota.

    Kyseessä ei ollut ylistyspuhe niille, jotka halventavat ihmisarvoa muun rinnalla ja haluaisivat tehdä uhrauksia sen kustannuksella. Ennemminkin yritin sanoa, että Linkolalta on jäänyt jotain perusasioita huomaamatta ja näin hän onkin, yrittäessään pelastaa jotain, epärealistinen optimisti.

    Vielä, kun meillä on resursseja, tahtoa, kykyä ja mahdollisuus tehdä hyvää meidän tulisi tehdä sitä. Ei se aina onnistu, ei vaikka olisi kyse ihan yksinkertaisesta asiasta, mutta niin kauan kuin yritetään, olemme ainakin itse lähempänä säilymisen arvoista.

    Ihmiskunta saattaakin vain elää hetken, mutta sitä suuremmalla syyllä sen pitäisi olla sitä jalompi, eikä ulista ja poukkoilla, kuin säkillinen kissoja matkalla järven pohjaan.

    Ymmärsin, mitä tarkoitat, mutta ei ole kyse luonnosta varsinaisesti vaan ihmisestä. Ihmisen, voipi olla myöskin luonnon, olemassaolo on aina vaarassa, kun on edes kaksi ihmistä, jotka ovat eri mieltä asisoista. Teknologia tuskin auttaa tässä...

    Ikinä ei tule olemaan samanmielistä ihmiskuntaa, joten The end.

    P.S.

    Olithan sinäkin erimieltä kanssani, ja tulet jatkossakin olemaan monessa asiassa. Ei siinä mitään, pitäähän olla erimieltä, koska eivät kaikki voi olla oikeassa, mutta siitä on pitemmän päälle maksettava hinta. Otsikossakin kyseenalaistat velvollisuutesi olla lempeä minun ajatuksilleni, mutta se muuttuu nopeasti minuksi...

    Äänestä

  • puuhapanda kirjoitti:

    "Olen kuullut Linkolan puheita lähinnä siltä kantilta että luonnon tasapaino ei kestä liian suurta ihmismassaa ja sitä kautta hän on alkanut ajatella mitä asialle voisi tehdä!"

    Näin se onkin. Sanoinhan, että näen asian eri kannalta, ja Linkolahan on todellakin siinä väärässä, että haluaa hinnalla millä hyvänsä säilyttää luonnon. Nyt, kun elämme vielä toleranssin aikakautta, on meillä mahdollisuus vaikuttaa, mutta toleranssi muuttuu äkkiä vihaksi->väkivalta->sota.

    Kyseessä ei ollut ylistyspuhe niille, jotka halventavat ihmisarvoa muun rinnalla ja haluaisivat tehdä uhrauksia sen kustannuksella. Ennemminkin yritin sanoa, että Linkolalta on jäänyt jotain perusasioita huomaamatta ja näin hän onkin, yrittäessään pelastaa jotain, epärealistinen optimisti.

    Vielä, kun meillä on resursseja, tahtoa, kykyä ja mahdollisuus tehdä hyvää meidän tulisi tehdä sitä. Ei se aina onnistu, ei vaikka olisi kyse ihan yksinkertaisesta asiasta, mutta niin kauan kuin yritetään, olemme ainakin itse lähempänä säilymisen arvoista.

    Ihmiskunta saattaakin vain elää hetken, mutta sitä suuremmalla syyllä sen pitäisi olla sitä jalompi, eikä ulista ja poukkoilla, kuin säkillinen kissoja matkalla järven pohjaan.

    Ymmärsin, mitä tarkoitat, mutta ei ole kyse luonnosta varsinaisesti vaan ihmisestä. Ihmisen, voipi olla myöskin luonnon, olemassaolo on aina vaarassa, kun on edes kaksi ihmistä, jotka ovat eri mieltä asisoista. Teknologia tuskin auttaa tässä...

    Ikinä ei tule olemaan samanmielistä ihmiskuntaa, joten The end.

    P.S.

    Olithan sinäkin erimieltä kanssani, ja tulet jatkossakin olemaan monessa asiassa. Ei siinä mitään, pitäähän olla erimieltä, koska eivät kaikki voi olla oikeassa, mutta siitä on pitemmän päälle maksettava hinta. Otsikossakin kyseenalaistat velvollisuutesi olla lempeä minun ajatuksilleni, mutta se muuttuu nopeasti minuksi...

    ihminen kuuluu hyvinkin oleellisesti ympäristöönsä ja on siitä riippuvainen rajusti. Ihmiset ovat erilaisia, ei olisi puhuttavaa jos ei olisi eroja ajatuksissamme. Me olemme erilaisia keskenämme ja ajattelemme eri tavoin ja minäkin ymmärrän vähänläntä tätä maailmaa ja toki toisten kuten sinun puheita ja ajatuksiasi, olen rajallinen. Mutta mahdollisuus on kasvaa. Toivon kuitenkin kykeneväni säilyttämään itsessäni rakkauden ja kunnioituksen elollista kohtaan. Luonnossa on lakinsa, julmatkin lait, mutta turha ketään hyödyntämätön raakamaisuus ja tuhoaminen ovat mielestäni "sairaus" joka tulisi parantaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puuhapanda kirjoitti:

Pelkäänpä, että Pentti Linkola & Kumppanit ovat oikeassa siitä suunnasta, jonka maailma on ottamassa, tai pikemminki ihminen otti jo alussa. Tosin itse näen asian eri näkökulmasta. Kaikki hyvä... tai... noh kaikki loppuu aikanaan ja siitä loppumisesta tuskin kannattaa sen enempää meteliä pitää. Miksi siis loppu tulee? Noh yksi syy on tietysti fysiikassa, mutta jos käsittelisi ongelmaa suljetussa järjestelmässä, jossa vain sosiaalisella elämisellä on avaimet lajin selviytymiseen tahi tuhoon. Ihmisen johtaa tuhoon toistensa minät, näin yksinkertaista se on. Toisen minä on luonnostaan vihollinen varsinkin, jos sillä ei ole minkäänlaista piirrettä, jonka voisi tunnistaa itsessään. Jokainen ihminen pitää enemmän tai vähemmän omaa asemaansa ja ideologiaansa parempana, kuin toisen. Ei mene päivääkään, ettet olisi eri mieltä jonkun toisen kanssa. Parasta tässä on se, että kaikki, eivät luule, vaan tietävät olevansa oikeassa. Siitä taasen seuraa oikeutuksia, toisten polkemiseen, syrjimiseen, tappamiseen, alistamiseen jne.

Hyvän esimerkin tästä ”oikeassa” olemisesta saa, kun katsoo esim. USA:n vaalien republikaanien vaaliväittelyä. Nää jätkät tietää...

Huomio on hyvä, kiinnittää myös siihen seikkaan, joka on toleranssi = suvaitsevaisuus. Voi olla, että suvaitsevaisuus on liian lempeä, koska monasti käytetään sanaa negatiiviselta kuulostavassa lauseessa vaikkakin suvaita on positiivisempi:” I’ll tolerate this, we must tolerate this tai how can I tolerate this”. Toleranssi tulisi siis suomentaa sietää tai kestää. Tätähän toleranssi on monesti, sietämistä. Toleranssissa on juuri kysymys toisen minän vihaamisesta/vieroksumisesta ja se tulisi korvata suoraan kiellolla tai ehdottomalla hyväksynnällä. Toleranssi ei nimittäin jätä kauhean suuria ilmaisukeinoja niille, jotka kokevat itsensä sietäviksi ihmisiksi. Toleranssi on alistumista, mutta kieltäminen tai hyväksymien on oman asemansa pitämistä ja se on itsenäistä, täten toleranssi aiheuttaa lisää vieroittumista toisen minästä ja saattaa heikentää moraalin kohdistusta toisiin. Sietäminen voi kohdistua esineisiin, yksilöihin, politiikkaan, filosofiaan, etiikkaan jne.

Miksi siis olemme marssimassa kohti tuhoa? Siitä yksin kertaisesta syystä, että emme ole toleranssin vuoksi tappaneet vielä toisiamme.

Vastalääke: Ei ole.

Itse ajattelin nostaa jalat pöydälle, ottaa virkistävää juomaa siemauksen, katsoa vieresta ja lopettaa ressaamisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu