Meitä oli lopulta kaksi yksinäistä.
Meitä yhdisti seinät, katto ja yhteinen vuode.
Sanoilla olisi voinut särkeä ja tuhota, tai ehkä jopa parantaa,
me valitsimme hiljaisuuden.
Olimme hiljaa niin kauan, ettei enää ollut sanoja, ei mitään millä lähtisi ylittämään valtamerta välillämme.
Oli tilaisuuksia, oli mahdollisuuksia, oli hetkiä joista olisi voinut rakentaa sillan kahden sydämen välille.
Mutta ne sivuutimme olankohautuksella.
On yhteinen yksinäisyytemme päättynyt, olemme vapaita.
Tämän kivun kanssa pystyn elämään.
Meitä yhdisti seinät, katto ja yhteinen vuode.
Sanoilla olisi voinut särkeä ja tuhota, tai ehkä jopa parantaa,
me valitsimme hiljaisuuden.
Olimme hiljaa niin kauan, ettei enää ollut sanoja, ei mitään millä lähtisi ylittämään valtamerta välillämme.
Oli tilaisuuksia, oli mahdollisuuksia, oli hetkiä joista olisi voinut rakentaa sillan kahden sydämen välille.
Mutta ne sivuutimme olankohautuksella.
On yhteinen yksinäisyytemme päättynyt, olemme vapaita.
Tämän kivun kanssa pystyn elämään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sanoilla voi tosiaan särkeä ja tuhota, mutta myös
rakentaa. Hiljaisuus voi myös olla valtameri -
ylittämätön ja kuinka kauan voi kivun kanssa
elää ?
En tiedä, mutta runosi kosketti.