Apollo 17 - EVA 1 Core
-!!!-
16983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mitä yrität sanoa?
No ensi vuonna NASA lähettää kuuta kiertämään aluksen joka kuvaa niin tarkkoja kuvia että näemme vihdoinkin kuumoduulit.
Kuumoduulien nousuosat tuhoutuvat kun ne tarkoituksella törmäytettiin kuuhun sen jälkeen kun astronautit nousivat nillä kuun kiertoradalle ja telakoituivat komentomoduulin kanssa.
Vain Apollo 10 ja 11 kuumoduulien nousuosat ovat ehjiä koska ne jätettiin aurinkoa kiertävälle radalle. (maan ja kuun välille)
Kuumoduulien isommat alaosat jäivät paikalleen jokaisella lennolla, yhteensä kuusi kappaletta. Kuten myös kolme kuuautoa jne.
Mikään ei voi olla kovin kauaa yhtä aikaa sekä aurinkoa kiertävällä radalla että Maan ja Kuun välillä. Jossain muualla ne avaruuteen jätettyjen kuumoduulien yläosat ovat.
kuviin.
Eipä ne Japanilaisten kuvat olekaan otettu noin läheltä pintaa vaan kymmenien ellei satojen kilometrien korkeudelta kiertoradalta.
Vaikkakin ilmeisesti väänsit mieltäsi vaivanneen asian nurinpäin. Mutta katsotaanpas, minulla on paljon valokuvia kotiseudultani, eikä yhdessäkään näy yhtäkään vuorta. Mutta olen nähnyt paljon muiden lentokoneesta tai satelliiteista ottamia valokuvia, joissa näkyy paljon vuoria. Eikös olekin ihmeellistä.
maailmassa on paljon muutakin ihmeelistä!
As You Remember It: The Lift-Off of APOLLO 11
http://www.youtube.com/watch?v=zGNryrsT7OI&feature=related
Apollo 8 Launch (Uskomattoman kirkas kuva)
http://www.youtube.com/watch?v=XKtH0uzg8wU
Apollo 13 original network video
http://www.youtube.com/watch?v=iuyufg8WbVM&feature=related
Raketinkärjessä tuo ohut pitkä kappale on ilmeisesti hätäraketti, mikä hätätilanteessa kaappaa modulin ja lennättääsen erilleen pääraketista. Niin onko tuosta hyötyä enää lennon keskivaiheilla, vai turvaako se vain sytyksen ja muutamia sekuntteja lähdöstä.
Kuka loppupelissä sen hätälaukaisun päättää? Se on kumminkin sekunneista kiinni jos tankeissa on vuoto tms. Voi olla että tuossa tilanteessa modulin paneelit loistaa kuin jouluvalot ja astronautit hoksaisivat ehkä itsekkin laukaista. Valvoiko lennonjohto tuota lentoa kiikareilla käsi hätänapilla..?
Pelastusrakettia voitiin käyttää vain ihan lennon alkuvaiheessa. Ja eiköhän sen laukaisu ollut luonnollisesti mahdollista sekä astronauteille itselleen että lennonjohdolle. Lennonjohdossa oli paljon väkeä tarkkailemassa lähtöä niin kiikareilla kuin useiden TV-kameroiden kuin mittalaitteidenkin kautta. Luultavasti myös moni erilainen mitattu tilanne pystyi laukaisemaan sen automaattisesti.
Viime viikolla Prisman avaruusturisteista kertoneessa dokumentissa kerrottiin ja näytettiin, kuinka venäläiset kerran joutuivat käyttämään vastaavanlaista pelastusrakettia. Kantorakettiin tuli laukaisuhetkellä joku vika, se syttyi ilmiliekkeihin, ja samalla hetkellä kun liekit nousivat kosmonauttien kapselin tasolle, joku laukaisi pelastusraketin. Kosmonautit pelastuivat sen ansiosta.
Vähän vaikea lennonjohdosta sitä rakettia kiikaroida kun lennonjohto (Mission Control) sijaitsee Teksasin Houstonissa yli tuhannen kilometrin päässä laukaisupaikasta Floridan Cape Canaveralista! :)
Tarkoitat varmaankin laukaisujohtoa. (Launch Control)
"Mission control" ja "launch control" eivät kumpikaan ole suomeksi lennonjohto. Tässä tapauksessa lennonjohdolla tarkoitetaan kulloinkin käynnissä olevan lennon vaiheen kontrollointia. Laukaisuvaiheessa se tapahtui Cape Canaveralista käsin, ja myöhemmin Houstonista käsin.
"Lennonjohdossa oli paljon väkeä tarkkailemassa lähtöä niin kiikareilla kuin useiden TV-kameroiden kuin mittalaitteidenkin kautta."
Tuossahan nimen omaan puhutaan lennonjohdosta eikä mistään muusta!
Lennonjohto on myös virallinen nimitys suomeksi Mission control nimelle.
Launch control ei todellakaan hoitanut muuta kuin laukaisun ja heti kun raketti ohitti laukaisalustan tornin, niin ohjaus siirtyi Houstoniin.
Lennonjohtaja "Flight Director" ja laukaisujohtaja "Launch Director".
Kiikarointia haitta vielä sekin seikka että lennonjohto sijaitsee ikkunattomassa betonirakennuksessa Johnson Space Centerissä Teksasissa.
Tämä on ihan turhaa jankuttamista, mutta minulle ei ns. vittuilla.
Kun minä kirjoitan lennonjohto, tarkoitan lentoa kullakin hetkellä kontrolloivaa laitosta ja henkilöstöä. Lähtötilanteessa se oli launch control Floridassa, ja myöhemmin mission control Texasissa.
Launch ja mission eivät kumpikaan tarkoita lentoa tässä tapauksessa kokonaisuutena, vaan asiayhteyksistä päätellen lennon eri vaiheita.
Jos mission control on "virallinen" lennonjohto laukaisun jälkeen, on launch control yhtä lailla ihan yhtä virallinen lennonjohto laukaisun aikana.
Ja vaikka laukaisua ei seurattu Texasista kiikareilla, sitä varmasti seurattiin myös sieltä televisiokameroiden välityksellä, ja myös siellä oli paniikkinappi oletettavasti käytössä.
Mutta kuitenkin aivan turhaa termien kanssa kikkailua.
Jos joku halua vittuilla jollekin, niin menkää ennemmin tekemään se salkkaripalstalla mellastaville äärettömän tyhmille kuuhuijaus-retardeille.
Onhan se mukavaa kun voidaan määritellä aina termit uusiksi niin että ne koskevat vain omia aikaisempia kirjoituksia! ;)
Kunpa minäkin voisin laatia fysiikanlait uusiksi niin että vetovoimasta tulisi työntövoima aina sillä hetkellä kun olen kaatumassa jäisellä pihalla.