GALLUP: JOULURUOKIA

Heippa kaikille,

ajattelin laittaa alustavan joulunodotuspalstan johon toivon että kaikki laitatte hyviä joulureseptejä. Kokemus on osoittanut että parhaat reseptit menevät kädestä käteen.

Hyvää joulunodotusta!

t. mammita
4690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joka joulu laitan kirjolohesta tai silakoista jouluksi "lasimestarin kalaa".

Ensiksi silakat perataan nahattomiksi fileiksi tai kirjolohi siivutetaan n. 2 cm paksuisiksi siivuiksi.

Kalat, noin 1/2 kg, laitetaan yhdeksi vuorokaudeksi jääkaappiin etikkaliemeen jossa on 1 dl etikkaa ja 4 dl vettä sekä 2 rkl suolaa ja 1 rkl sokeria (jos teet isomman määrän niin vastaavasti enempi lientä samassa suhteessa), kaloja kannattaa välillä sekoittaa varovasti jotta kypsyvät tasaisesti. Kalasiivut muttuvat etikkaliemessä vaaleiksi ja liemi muuttuu sameaksi.

Noin vuorokauden kuluttua kalasiivut valutetaan siivilässä ja laitetaan purkiin punasipuli renkaiden kanssa. Päälle kaadetaan uusi liemi jossa on 1 osa Rajamäen mausteista etikkaa ja 2 osaa vettä. Kalat saavat maustua purkissa jääkaapissa 2 - 3 päivää.

Kannattaa kokeilla! Todella hyvää kalaa keitetyn perunan kanssa tai leivän päälle!

Äänestä
  • Täyteläisemmän makuisia saat kaloista, jos vielä hiukan lisäämme makuaineksia, tosin tuollakin tavoin kala maistuu.
    Kaloina voit käyttää 1/2 kg kirjolohta, tai silakkaa.
    Perataan kalat kuten edellä mainittiin ja keitetään mausteliemi.
    1 dl rajamäen väkiviinaetikkaa
    3 dl vettä
    2 tl merisuolaa
    10 maustepippuria
    2 tl sinapin siemeniä
    15 kpl neilikkaa
    1 porkkana viipaleina
    1 sipuli viipaleina
    pala inkiväärin juurta pienittynä
    muutama tillin oksa pienittynä
    2-3 laakerinlehteä
    sokeria niin runsaasti, että liemi on selkeästi makeaa. (yllättävän paljon)
    Annetaan liemen kiehahtaa ja jäähtyä noin 30 asteiseksi. Kaadetaan kalojen päälle lasiastiaan siivilän läpi, jolloin "roskat" eli makunsa luovuttaneet mausteet jäävät pois. Voidaan lisätä
    esimerkiksierämiehen tapaan sipulia ja porkkanaviipaleitakalojen seuraksi. Kutsun tätä Kertun kalaksi, vanhan Rymättylästä saamani ohjeen mukaan. Erinomainen joulupöytään myöskin. Valmiita vuorokaudessa Säilyvät viikon päivät kylmässä.

    Äänestä

  • vanha kokki kirjoitti:

    Täyteläisemmän makuisia saat kaloista, jos vielä hiukan lisäämme makuaineksia, tosin tuollakin tavoin kala maistuu.
    Kaloina voit käyttää 1/2 kg kirjolohta, tai silakkaa.
    Perataan kalat kuten edellä mainittiin ja keitetään mausteliemi.
    1 dl rajamäen väkiviinaetikkaa
    3 dl vettä
    2 tl merisuolaa
    10 maustepippuria
    2 tl sinapin siemeniä
    15 kpl neilikkaa
    1 porkkana viipaleina
    1 sipuli viipaleina
    pala inkiväärin juurta pienittynä
    muutama tillin oksa pienittynä
    2-3 laakerinlehteä
    sokeria niin runsaasti, että liemi on selkeästi makeaa. (yllättävän paljon)
    Annetaan liemen kiehahtaa ja jäähtyä noin 30 asteiseksi. Kaadetaan kalojen päälle lasiastiaan siivilän läpi, jolloin "roskat" eli makunsa luovuttaneet mausteet jäävät pois. Voidaan lisätä
    esimerkiksierämiehen tapaan sipulia ja porkkanaviipaleitakalojen seuraksi. Kutsun tätä Kertun kalaksi, vanhan Rymättylästä saamani ohjeen mukaan. Erinomainen joulupöytään myöskin. Valmiita vuorokaudessa Säilyvät viikon päivät kylmässä.

    Nestemäärässä tuli virhe, piti olla 2 dl etikkaa ja 6 dl vettä. Pyydän anteeksi hutilointiani.

    Äänestä

Ainekset:

400 g   punakaalia
2 rkl   voita
1   omena
1-2   punasipulia
1½ tl   merisuolaa
4 rkl   hunajaa
½ dl   punaviinietikkaa
1 dl   vettä

Pese ja leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi. Sulata voi kattilassa, lisää kaali ja sekoittele, kunnes suikaleet pehmenevät. Kuori omena ja sipuli. Leikkaa omena pieniksi kuutioiksi ja hienonna sipuli. Lisää punakaalin joukkoon omena, sipuli, suola ja hunaja. Kaada joukkoon punaviinietikka ja vesi. Hauduta punakaalia kannen alla 45 - 60 minuuttia, sekoita sitä silloin tällöin ja lisää tarvittaessa vettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MAMMITA kirjoitti:

Heippa kaikille,

ajattelin laittaa alustavan joulunodotuspalstan johon toivon että kaikki laitatte hyviä joulureseptejä. Kokemus on osoittanut että parhaat reseptit menevät kädestä käteen.

Hyvää joulunodotusta!

t. mammita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu