Tarvitsen psykiatrin apua, tilanne on tämä. Minulla on ongelmia (ainakin) parisuhteessa, en tiedä mitä haluan. Pidän poikaystävästä, en halua erota, mutta jokin vaivaa koko ajan enkä pysty olemaan onnellinen hänen kanssaan. Jokin vaan ei tunnu hyvältä, en tiedä rakastanko jne. Tätä on jatkunut jo vuoden verran. Nyt juttu on niin kriisissä, olemme tauolla koska en pysty jatkamaan tätä epäröintiä. En siltikään tiedä mitä haluan. Itken vain ja olen ihan sekaisin. Tuntuu siltä että opiskelen väärällä alalla, mutten tiedä mitä haluan opiskella tai tehdä työkseni. En tiedä yhtään mitä elämältä haluan muutenkaan. Olen yrittänyt hakea psykoterapiaa mutten ole tarpeeksi masentunut jotta pääsisin kunnallisen psykiatrin luo.
JOTEN, osaisiko kukaan neuvoa hyvää psykiatria? Mahdollisesti joku joka osaisi keskustella tällaisista asioista, siitä miten löytää oman tiensä, tietää nuorista, parisuhdeongelmista...?? Tai ihan vaan joku hyvä, ymmärtäväinen tyyppi joka osaa jollain lailla auttaa? Eikä väheksy nuoren naisen ongelmia vain siksi että ne liittyy poikaystävään... Niin kuin lääkärini teki. Tiedän että kukaan ei sovi kaikille, mutta onko neuvoja? Kiitän etukäteen!
JOTEN, osaisiko kukaan neuvoa hyvää psykiatria? Mahdollisesti joku joka osaisi keskustella tällaisista asioista, siitä miten löytää oman tiensä, tietää nuorista, parisuhdeongelmista...?? Tai ihan vaan joku hyvä, ymmärtäväinen tyyppi joka osaa jollain lailla auttaa? Eikä väheksy nuoren naisen ongelmia vain siksi että ne liittyy poikaystävään... Niin kuin lääkärini teki. Tiedän että kukaan ei sovi kaikille, mutta onko neuvoja? Kiitän etukäteen!
Vastaukset 4
Vanhimmat
koko pojan ja etsimään uuden. Toisaalta, ilman poikaystävää olisit varmaan onnellisin.
Pelkäätkö läheisyyttä? Tuoko läheisyys sinulle epämiellyttäviä tunteita? Pelkäät, että toinen jättää...
Vanhemmat erosivat, kun lapsi?
Onko sulla jokin sisäinen tyhjä olo, mitä koitat täyttää erilaisilla asioilla?
Kiitos vastauksesta. En pelkää että hän jättäisi, pelkään lähinnä että minä jätän kuitenkin jossain vaiheessa jos ei tunnu hyvältä, jos en ole varma siitä, että rakastan häntä. Hän rakastaa niiiin paljon ja minä taas olen niiiin epävarma. En usko että pelkäsin läheisyyttä...siis fyysistä? En taida pelätä kumpaakaan. Vanhemmat elävät onnellisesti yhdessä. Kun tyhjästä olosta puhut niin onhan se mahdollista, en minä täysin tyytyväinen mihinkään ole. Mutta en usko että yritän korvata sitä poikaystävällä tai millään...en tiedä. Olihan se kivaa kun olimme yhdessä ja oli tekemistä, nyt olen yksin, mutta mieluummin yksin kuin väärässä suhteessa tietysti... Kunpa tietäisin mitä haluan.
Eli ei ole kokemusta hyvistä psykiatreista...?
"Vanhemmat erosivat, kun lapsi?"
Ihan oikeesti: syy ei oo vanhemmissa, jos hormonit jyllää! Freud ei kai ollut kuullut hormoneista. Milloin ne keksittiinkään?