Helluntailaiset eivät kasta vammaisia

Voiko reikäkurkkuista kastaa?



Kasvaessani helluntailaisena opin jo varhain, että asia joka erotti meidät ”vääräoppisista” seurakunnista, oli kaste. Kuulin aiheesta monia saarnoja. Niissä vakuutettiin, että ainoastaan ne, jotka ovat tunnustaneet Kristuksen Herraksi ja Vapahtajaksi sekä ottaneet sen jälkeen upotuskasteen, ovat matkalla taivaaseen. Saarnaajat, jotka eivät osanneet kreikkaa, kertoivat suomenkielisen kaste-sanan kreikankieliset juuret. Meille painotettiin, että sana tarkoittaa ”upottaa” ja ”hukuttaa” – eikä suinkaan ”ripotella” tai ”valella”.
Saarnaajat korostivat, että ihmiset kastettiin Jordanissa, eikä vain Jordanista otetulla vedellä, jota oli valeltu heidän päälleen. Ihmiset astuivat itse veteen ja nousivat sieltä pois. Samoin meidät on uskovina haudattu kasteessa Kristuksen kanssa. Kuollut ihminenhän peitetään kahden metrin multakerroksella, eikä ainoastaan ripottelemalla vähän multaa hänen päällensä.
Saarnaajat muistuttivat, että Jeesus nousi ylös vedestä, kun hänet oli kastettu. Kaste tapahtui siellä missä oli runsaasti vettä. Tämä oli tärkeä fakta, koska oikea upotuskaste ei ole mahdollista ilman veden runsautta. Lisäksi saarnaajat painottivat, että alkuseurakunta kastoi aina upottamalla.
Meille tämän kasteopin omaksuneille saarnaajien opetus antoi varmuuden siitä, että elimme totuudessa. Muistan itsekin kuinka koin olevani parempi uskova kuin ne, jotka eivät olleet omaksuneet tätä totuutta: ”Kuinka he voivat olla niin sokeita näin tärkeissä totuuksissa, vaikka faktat voidaan selvästi osoittaa?” Olin omaksunut tämän kasteopin niin perusteellisesti, ettei tullut mieleenikään mitään muuta.
Sitten kuulin halvaantuneesta miehestä, joka halusi liittyä helluntaiseurakuntaan. Hän eli rullatuoliin sidottuna. Häntä syötettiin letkulla kurkkuun tehdyn avanteen kautta. Lääkärit kielsivät uimisen, koska infektiovaara veden kautta olisi ollut liian suuri.
Seurakunnan johtajat neuvottelivat pitkään siitä, voisivatko he kastaa hänet ”oikeaoppisesti”. Miehen olisi voinut laskea pyörätuolilla kastealtaaseen ja valella vettä varovaisesti päähän, mutta häntä ei olisi voinut upottaa. Lopulta he päätyivät siihen, että miestä ei voi kastaa, eikä hänestä voi tulla seurakunnan jäsentä, koska ainoastaan ne, jotka ovat pelastuneet ja kastetut upottamalla voivat olla oikeita jäseniä. Mies meni toiseen seurakuntaan, jossa hänet kastettiin valelemalla.
Aloin miettiä, onko kasteen muoto tärkein asia? Onko muoto tärkeämpi kuin kasteen funktio? Onko vedenkäytön tapa merkittävin näkökohta?
Entä onko seurakunta paikka kaikille ihmisille, vai onko joitakin poikkeustapauksia –kuten ihminen, jolla on reikä kurkussa– joita emme voi sen vuoksi ottaa seurakunnan jäseniksi?
Mitä me teemme erikoistapauksissa?

Kirjoittaja toimii raamattukoulun johtajana Kampalassa Ugandassa sekä aids-ongelmiin perehtyneenä kouluttajana Itä-Afrikassa.