Helluntailaiset eivät kasta vammaisia

Faktio

Voiko reikäkurkkuista kastaa?



Kasvaessani helluntailaisena opin jo varhain, että asia joka erotti meidät ”vääräoppisista” seurakunnista, oli kaste. Kuulin aiheesta monia saarnoja. Niissä vakuutettiin, että ainoastaan ne, jotka ovat tunnustaneet Kristuksen Herraksi ja Vapahtajaksi sekä ottaneet sen jälkeen upotuskasteen, ovat matkalla taivaaseen. Saarnaajat, jotka eivät osanneet kreikkaa, kertoivat suomenkielisen kaste-sanan kreikankieliset juuret. Meille painotettiin, että sana tarkoittaa ”upottaa” ja ”hukuttaa” – eikä suinkaan ”ripotella” tai ”valella”.
Saarnaajat korostivat, että ihmiset kastettiin Jordanissa, eikä vain Jordanista otetulla vedellä, jota oli valeltu heidän päälleen. Ihmiset astuivat itse veteen ja nousivat sieltä pois. Samoin meidät on uskovina haudattu kasteessa Kristuksen kanssa. Kuollut ihminenhän peitetään kahden metrin multakerroksella, eikä ainoastaan ripottelemalla vähän multaa hänen päällensä.
Saarnaajat muistuttivat, että Jeesus nousi ylös vedestä, kun hänet oli kastettu. Kaste tapahtui siellä missä oli runsaasti vettä. Tämä oli tärkeä fakta, koska oikea upotuskaste ei ole mahdollista ilman veden runsautta. Lisäksi saarnaajat painottivat, että alkuseurakunta kastoi aina upottamalla.
Meille tämän kasteopin omaksuneille saarnaajien opetus antoi varmuuden siitä, että elimme totuudessa. Muistan itsekin kuinka koin olevani parempi uskova kuin ne, jotka eivät olleet omaksuneet tätä totuutta: ”Kuinka he voivat olla niin sokeita näin tärkeissä totuuksissa, vaikka faktat voidaan selvästi osoittaa?” Olin omaksunut tämän kasteopin niin perusteellisesti, ettei tullut mieleenikään mitään muuta.
Sitten kuulin halvaantuneesta miehestä, joka halusi liittyä helluntaiseurakuntaan. Hän eli rullatuoliin sidottuna. Häntä syötettiin letkulla kurkkuun tehdyn avanteen kautta. Lääkärit kielsivät uimisen, koska infektiovaara veden kautta olisi ollut liian suuri.
Seurakunnan johtajat neuvottelivat pitkään siitä, voisivatko he kastaa hänet ”oikeaoppisesti”. Miehen olisi voinut laskea pyörätuolilla kastealtaaseen ja valella vettä varovaisesti päähän, mutta häntä ei olisi voinut upottaa. Lopulta he päätyivät siihen, että miestä ei voi kastaa, eikä hänestä voi tulla seurakunnan jäsentä, koska ainoastaan ne, jotka ovat pelastuneet ja kastetut upottamalla voivat olla oikeita jäseniä. Mies meni toiseen seurakuntaan, jossa hänet kastettiin valelemalla.
Aloin miettiä, onko kasteen muoto tärkein asia? Onko muoto tärkeämpi kuin kasteen funktio? Onko vedenkäytön tapa merkittävin näkökohta?
Entä onko seurakunta paikka kaikille ihmisille, vai onko joitakin poikkeustapauksia –kuten ihminen, jolla on reikä kurkussa– joita emme voi sen vuoksi ottaa seurakunnan jäseniksi?
Mitä me teemme erikoistapauksissa?

Kirjoittaja toimii raamattukoulun johtajana Kampalassa Ugandassa sekä aids-ongelmiin perehtyneenä kouluttajana Itä-Afrikassa.

8

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kadun*Nainen

      Lainaan vastauksen tuntemattomasta lähteestä:

      Kun istutamme ruusunsiemenen maahan,
      toteamme että se on pieni, mutta emme kritisoi
      sitä "juurettomaksi ja varrettomaksi".
      Kohtelemme sitä kuin siementä ja annamme
      sille siemenen tarvitsemaa vettä ja ravinteita.

      Kun se sitten putkahtaa ulos maasta, emme
      tuomitse sitä epäkypsäksi ja alikehittyneeksi;
      emme liioin arvostele nuppuja siitä, että ne
      eivät ilmestyessään ole auki. Ihmettelemme
      kasvua ja annamme kasville sen tarvitsemaa
      huolenpitoa kaikissa kehitysvaiheissa.

      Ruusu on ruusu siitä hetkestä kun se on siemen,
      siihen asti kun se kuolee. Siihen sisältyy,
      kaikkina aikoina, sen kaikki mahdollisuudet.
      Se tuntuu olevan jatkuvassa muutoksen tilassa:
      Kuitenkin jokaisessa vaiheessa, jokaisena
      hetkenä, se on täydellinen sellaisena kuin on.

    • merim.raimo

      halvaantunesta miehestä ? Älä sinä kuule kaikkia puheita.Vaan tutki raamatusta, mikä on Jumalan tahto sinun ittesi kohdalla.

    • eise oo tärkein.

      • Ei sais olla!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11


    • Ei muotoseikoille

      Ei yllättävä tarina vaikka hyvin valitettava tapaus. Helluntailaisuudessa vain on edelleenkin seurakuntia, joissa uskonmittarina toimivat lähes ainoastaan ulkoiset uudestisyntymisen merkit ja muotoseikoissa ollaan tinkimättömiä. Kastekysymys on varmastikin näistä se tärkein. Onneksi toisenkinlaisia seurakuntia on.

      Se, että uskovaa ei ole kastettu esimerkiksi hänen ulkoisen habituksen vuoksi (jonka perusteella siis ryhdytään arvioimaan uskon laatua) on jo hyvin kyseenalaista mutta vammaisen kastamatta jättäminen muotoseikkojen vuoksi on jotakin käsittämätöntä.

      • merim.raimo

        Tämä "reikäkurkkuinen" uskova ihminen siis "hukkui"synteihinsä? koska häneltä evättiin upotuskaste?Ja eräs toinen tapaus,meniköhän se näin? "tuhmat sotilaat eivät päästäneet tistillä riippuvaa toista rosmoa hyppäämään Jordaniin,vaikka tämä kuinka pyysi??????


    • aikanaan kasteella

      siis uskovien upotuskasteella, oli kasteella samaan aikaan kaksi vammaista henkilöä. joten perätön on tuo puheesi, ettei helluntailaset kasta vammaisia!

    • hansutuulia

      jos totesivat ettei kyseistä ihmistä voineet kastaa. Tässä on selkeästi tehty virhe.
      Kyllä vammaisia kastetaan, mutta tuo tilanne olisi voitu hoitaa toisin, hänet olisi voitu valella ja se olisi hoitanut asian yhtä hyvin kuin upotus.

      Ja kasteella ei mennä taivaaseen kuten kirkko opettaa. Vaan yksinomaan Jeesuksen sovintoveren kautta, tunnustaen syntinsä. Ei kaikkia ehditä kastamaan jos kuolinvuoteellaan tulee uskoon. Silti he ovat taivaskelpoisia.
      Jumala näkee sydämeen, se on kaikkein tärkein.
      Ulkoisilla asioilla ei mennä taivaaseen jos sydän on likainen. Ei myöskään kirkon toimissa, jos lapsena on kastettu, se olisi automaatio päästä taivaaseen. Raamattu osoittaa tien. TEidän pitää syntyä uudesti ylhäältä, se on järjestys.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1471
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1049
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      642
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      587
    Aihe