Täällä näyttävät jatkuvasti lisääntyvän koulumatematiikkaan liittyvät kysymykset, jopa aivan peruskysymykset. Ajattelin auttaa tilannetta ja esittää yleisen ratkaisutavan näihin kysymyksiin:
1. Muista mennä kouluun ja osallistua siellä etenkin matematiikan tunneille.
2. Kuuntele, mitä opettaja selittää, vaikka se yleisen mölinän ja kaverin kertomien viikonloppujuttujen vuoksi onkin vähän vaikeaa.
3. Tarkista, missä kohdassa matematiikan kirjaa opettajan kertoma asia sijaitsee. Jos et itse löydä kohtaa, kysy opettajaltasi. Jos sinulla ei ole kirjaa, hanki se.
4. Yritä merkitä muistiin, mitkä kotitehtävät on tarkoitus ratkaista seuraavaksi tunniksi. Jos et tähän itse kykene, kysy apua opettajaltasi.
5. Lue sitten kotona kirjasta äskettäin käsitelty asia, tutustu esimerkkeihin ja ainakin yritä laskea kotitehtävät.
6. Jos asia ei useammallakaan yrittämällä valkene ja tehtävät eivät ratkea, niin tarvitset apua.
7. Verkosta lisätietoa löytyy varmasti. Jos esimerkiksi prosenttilasku tuntuu vaikealta, niin Google tarjoaa varmasti haulla ”prosenttilaskut” useita hyviä lähteitä, joissa asiaa selostetaan ja jossa sitä voi myös harjoitella.
8. Vasta jos nytkään asia ei tunnu selvenneen, niin kysy esimerkiksi Suomi24-matematiikkapalstalta apua. Muista myös selostaa tilanne mahdollisimman tarkasti ja yksiselitteisesti, koska valtaosa palstan matematiikkaneroista ei osaamisestaan huolimatta pysty lukemaan ajatuksia tai edes etälukemaan matematiikan tehtäviä kirjastasi.
9. Muista, että matematiikka on harjoitusaine ja vasta runsas laskujen laskeminen tuo tulosta.
10. Jos huomaat tehtäviä ratkaistessasi, että sinulla on aukkoja tiedoissasi, niin kertaa asiat ja sovella edellä esitettyä kohdasta 3 lähtien.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nykynuorilla ja vähän vanhemmillakin on vaikeuksia noudattaa annettuja ohjeita, ainakaan oikeassa järjestyksessä. Joten nuo antamasi ohjeet saattavat olla jo niitä ylitsepääsemättömiä.
Tyypillinen esimerkki, laske funktion f(x)=x 6 arvo, kun x=4.
Ohje: Jos kirjaimen ja luvun välissä ei ole laskutoimitusmerkkiä, niin merkitse kertomerkki. Sijoita jokaisen x:n paikalle annettu luku. Laske saamasi lauseke, aloittaen sisimmistä sulkeista, noudattaen laskujärjestystä, joka on potenssit, kerto- ja jakolaskut vasemmalta oikealle, yhteen- ja vähennyslaskut vasemmalta oikealle, siinä järjestyksessä.
Tällainenkin ohje on monille aivan liian monimutkainen seurattavaksi, joko ymmärrys ei vain kerta kaikkiaan riitä edes hengittämiseen tai sitten keskittymiskyvyssä on ongelmia, jotka voitaisiin diagnosoida jo sairaudeksi.
Voin tosiaan kuvitella jonkun laskevan lauseen xy arvoa kun x=2 ja y=3 :
Henkilo kirjoittaa laskimeen 23 ja ihmettelee miksi vastaus onkin 6. :)
Mielestani suurin ongelma on siina, etta kaikkeen haetaan valmisratkaisuja ja valmiskaavoja -- mita helpoimpiin tehtaviin. Jos hetkeksi pysahtyisivat miettimaan asian lapi itse, paasisivat viime kadessa helpommalla, eika jaisi riippuvuutta lunttaamiseen.
Mita enemman asioita kokeilee itse rohkeasti ja vapaasti, sita vahemman tarvitsee ohjeita.
Esim. jos positiivisilla kertoimilla varustetun polynomin nollakohdaksi saa positiivisen luvun, monikaan taalla ei miettisi kahta kertaa asian mahdottomuutta.
Hauskoja ovat myos pyynnot yhtalon ratkaisun oikeellisuuden tarkistamiseen! Jos saa vastaukseksi x=23, sen 23 voi sijoitttaa ihan itse alkuperaiseen yhtaloon ja tarkistaa etta molemmat puolet saavat saman arvon. Selvastikaan tuollainen kysyja ei edes tieda mika yhtalo on, vaan ratkaisee niita valmisrutiineilal.
Yksi ongelmahan on, ettei ole vain yhtä mieleen painettavaa asiaa, kuten että aina jaetaan isompi luku pienemmällä, vaan niitä mieleen painettavia on useampia. Ja sitten sellaiset omat nyrkkisäännöt voivat olla vain osittain toimivia (edellä ollut toimii paremmin ala-asteella, myöhemmin ehkä vain 50%).
Ohjeesi taitaa olla liian monikohtainen (-; Kun perusoletus on, että vain kaksi asiaa pysyy mielessä yhtä aikaa.
Ja olet varmaankin oikeassa, että kannattaisi käydä koulussa opettelemassa perusjutut jne.
... ongelma onkin virheiden pelkääminen?
Jos ei ole koskaan vapaasti tehnyt virheitä, ja oppinut niistä, ei voi oppia mitään. Täällä liikkuu paljon väkeä, jotka pyytävät anovasti valmiita vastauksia -- laittamatta itse peliin mitään.
Myös vastaaja saattaa tehdä virheitä silloin tällöin, ja laittaa peliin hieman kunniaansa, joten miksei kysyjäkin?
Jos asian on kerran oppinut, virheen kautta tai ilman, sen osaa seuraavan kerran melko varmasti. Taidon puute ei ole pääasia, vaan ujous/pelkuruus.
Ihmemankuja voi olla todellakin virhekammoinen, joka ei edes uskalla näyttää niitä virheitään, että pääsisi niistä pois.
Hyvistä virheistä pitäisi opettajan aina muistaa antaa myöneistä palautetta (-; Nimittäin niistähän oppii sekä virheen tekijä, että ehkä joku toinenkin, ja vielä opettajakin jotain.