Miksi Suomessa työpaikoilla voidaan niin huonosti? Työpaikkakiusaaminen on niin yleistä... Kateuttako?
Puuttukaa hyvät ihmiset kiusaamiseen!
Puuttukaa hyvät ihmiset kiusaamiseen!
Miksi Suomi on työpaikkakiusaajien luvattu maa
Mokka
151563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
MITÄ IHME FIILIKSIÄ SIITÄ KIUSAAMISESTA SAA???
Miksi joku kiusaa??? Nyt saisi oikein luvan kanssa selostaa nimettömänä ihania vibojaan ja saavuttamiaan hekumoita ja etuja/hyötyjä, mitä kiusaamisella on saavuttanut.
Aina keskitytään siihen, mitä "vikaa" on kiusatussa tai mitä "vikaa" on kiusaajassa. Mutta mikä on kiusaajan motiivi, miksi hän näkee kaiken sen vaivan, pysyy hämärän peitossa.
No, vertaanpa itseeni: vaikka joku olisi minkälainen mulkvisti tai ruma ääliö tahansa, en silti käy hänen kimppuunsa, vaan yritän mieluummin pysyä erossa ko. tyypistä. Ei vaan kertakaikkiaan huvita kuunnella paskapuheita muista, puhua itse ikävistä ihmisistä tai suunnitella mitään juonia heidän päänsä menoksi. Mieluummin keskityn omaan työhöni ja omaan elämääni. Työpaikalla on ihan kiva jutustella mukavien tyyppien kanssa, mutta jos ei sellaisia ole, en minä rupea vaatimaan, että toisten on muututtava minun kavereikseni. Kyllä sen 8 tuntia pärjää omissa oloissaankin.
No niin! Nyt rasva valumaan suupielistä, hekumoikaapas kiusaajat oikein kunnolla näin perjantain kunniaksi!
Minusta ne pellet, joilla ei ole motivaatiota myrkyttävät koko työyhteisön. Joukkohenki ei ole aina tervettä.
Keksitään vaikka minkälaisia konnankoukkuja pään menoksi ja syytetään vain sitä yhtä ihmistä.
Sitten muka tullaan sanomaan, että kun sä et ymmärrä huumoria. Ovatko henkilökohtaiset solvaamiset ja nimittelyt huumoria???.
Niin ... kyllähän niitä kiusaajien motiiveita voi arvuutella ja ihmetelläkin. Usein kyseessä saattaa olla silkka kateus tai huono oma itsetunto, jota pitää pönkittää muita kiusaamalla. Ja voihan tuo kiusaaminen olla joillekin pelkkää "harmitonta" (huom!!) ajankulua.
Kaikkia kiusaajia ei pääse pakoon, vaikka haluaisikin. Jos esim. esimies kiusaa eikä tämän esimies tee asialle mitään, niin kyllä siinä vaan joutuu olemaan kiusattavana, vaikkei haluaisikaan. Vai onko sinulla hyvä neuvo, miten kieltäytyä (kiusaus)tapaamisista esimiehen kanssa, jos esimies sellaisia ehdottaa.
Minulla oli kunnia tutustua yhden työpaikkahäirikön toimintatapoihin.
Koska olin hieman naiivi, tallukka, äimän käkenä ja ärtymykseni purin kuten yleensä kaikki muutkin eli ruikuttamalla asiasta himassa ja joillekin työkavereille, en puuttunut asioihin ennen kuin sattui sitten omalle kohdalle.
Tyyppi oli kovaääninen, kova (rivo) suustaan, määräilevä ja juttu lensi omista, sukulaisten, "kavereiden", työkavereiden ja pomojen perhe-, asumis-, raha-, seksi- ym. asioista. Ja mikä parasta, mitään hän ei voinut pitää omana tietonaan, vaan hänen oli pakko saada laulaa julki myös juonittelunsa. Hän yritti kontrolloida kaikkea ja kaikkia ympärillään, esim. jos juttelin jonkun toisen kanssa, hänen piti rynnätä heti kyselemään "mistä te puhuitte, mitä se sano?"
Tyyppiä oli koulussa kiusattu rääpälemäisyytensä vuoksi, koulumenestys oli ollut huono ja aivojaan hän oli liottanut viinalla nuorempana rankasti ja vanhempana vähän vähemmän mutta säännöllisesti (lähes päivittäin).
Työnsä hän hoiti silloin kun huvitti ja teki tyypillisiä virheitään, jotka oli helppo tosin löytää, kun tiesi mistä pitää etsiä. Suurin osa työpäivästä kului kahvi- ja tupakkataukoihin sekä henk.koht. puheluihin (koska perhe ja suku tarvitsivat kaiken aikaa hänen "konsultointiaan").
Hän osasi hyvin esittää järkevän aikuisen roolia, sosiaalista seurustelijaa, työnsä säntillisesti hoitavaa ammattilaista, kivaa kaveria, mutta ennen pitkää roolit tuppasivat tipahtelemaan ja kuona alkoi levitä ympäristöön.
Hän esitti, että hän olisi sellainen räiskähtelevä ja välitön tyyppi, joka reagoi (muiden luomiin) tilanteisiin aina heti, mutta todellisuudessa hän oli tarkkaan suunnitteluun ja harjoitteluun kykenevä paatunut manipuloija.
Esimerkiksi kun hän oli vittuuntunut yhteen tiettyyn henkilöön, hän suunnitteli monta viikkoa, mitä sanoo (tai siis huutaa), millaisessa tilanteessa (eli ketä muita on kuulemassa) ja kyttäsi sopivaa hetkeä. Kun hän oli näytöksensä pitänyt (oli haukkunut henkilön pystyyn keskellä lattiaa, niin että mahd. moni näki ja kuuli), hän tuli meille muille mainostamaan, mitä oli tehnyt. Kyseiseen henkilöön konsti tepsi siten, että tästä haukutusta tuli räyhääjän mitä nöyrin palvelija ja paras kaveri. Me muut yritettiin pysyä yhä sivummalla. (Oikeastaan se oli se piste, mihin minun olisi pitänyt viimeistään puuttua. Kaduttaa jälkikäteen helvetisti, etten tehnyt niin, koska toista on helpompi puolustaa kuin itseään. Tosin kaikki eivät edes halua tulla puolustetuksi...)
Samoin oli ihmeellistä, miten tyypiltä aina maanantaisin löytyi mitä nasevampia sutkauksia edellisen viikon tapahtumiin ja asioihin. Ihmettelin, että suunnittelevatkohan ne oikein koko suvun voimin viikonloppuisin kaljatuopin ääressä, mitä vittumaista voisi seuraavalla viikolla laukoa?
Omassa tiimissä tyyppi toimi siten, että kaveerasi kaikkien kanssa (imarteli, uteli henk.koht. asioita eli keräsi tietoa). Kun "suhde" oli luotu uuteen työntekijään, hän alkoi paljastaa vanhoista työntekijöistä uudelle kaikenlaisia epämiellyttäviä "totuuksia" ja varoitella vanhoja siitä uudesta, ettei kannata luottaa uuteen työntekijään, koska se on "vähän outo". Tyyppi luuli pitkään hallitsevansa muita ja pitävänsä langat käsissään, mutta onneksi muut olivat niin aikuisia ja rentoja tapauksia, että tulivat kaikki toistensa kanssa erinomaisesti toimeen.
Mistä päästiinkin sitten finaaliin. Tyypille selvisi yhtäkkiä monta asiaa:
- hän ei ollutkaan mikään keskushenkilö tiimissä, vaan häntä lähinnä siedettiin,
- muut olivat "hänen selkänsä takana" parempia kavereita keskenään, kuin hän kenenkään kanssa,
- hänen vaatimatonta työpanostaankaan ei olisi tarvittu, koska muut olisivat nopeammin (ja mieluummin) tehneet hänen työtehtävänsä itse, kuin yrittäneet auttaa ko. tyyppiä
- häntä oli siedetty, koska muut ajattelivat, että kaipa tuollakin on joku oikeus käydä töissä (kunhan edes jonkinlainen työrauha säilyy muilla), on työnantajan häpeä, jos maksaa tyhjästä tai jopa negatiivisesta työpanoksesta (eli muidenkin työskentely hidastuu, kun yksi päivähoitokeissi vaatii huomiota).
Siitä se sitten syntyi se loppuräjähdys. Tosin sitäkin sai odottaa pitkään. Ei se yllätyksenä sinänsä tullut, mutta voimallisuus ja suunnitelmallisuus yllätti silti. Hän otti minut pääkohteekseen, koska olin porukan vahvin. Yritti saada minutkin nöyryytettyä porukan edessä syyttämällä mm. juonittelusta häntä vastaan ja koko tiimin ilmapiirin pilaamisesta. Olin siihen mennessä jo niin kyllästynyt koko touhuun, että yksinkertaisesti ilmoitin, että ei käy, ja vaadin esimiestä ottamaan ko. tyypin puhutteluun ja kieltämään häntä toimimasta niin kuin toimii (eli räyhää, valittaa kaikesta mitä muut tekevät, juonittelee ja puhuu paskaa selän takana). Esimies ei halunnut laittaa itseään likoon ja perusteli, että "samanlainen se on ollut viimeiset 10 vuotta, niin että eihän sille mitään mahda". Pitempään talossa olleetkin puolustelivat, että "on se ollut aikoinaan vielä pahempikin".
Pääsin sieltä onneksi pois, mutta vähän jäi harmittamaan, koska työnä se oli ihan ok ja suurin osa työkavereista oli tosi mukavia ja hauskoja, vaikka vähän tallukoita nekin, mikä on tyypillistä sille alalle (parhaat ovat niitä hiljaisia pohdiskelijoita, jotka tykkää näperrellä yksityiskohtien kanssa).
Se piti vielä mainita, ettei siellä työpaikassa ollut mitään tarvetta savustaa ketään ulos, koska tekijöistä oli pulaa ja lisää otettiin, jos vain löydettiin. Kiusaaminen ja hiostaminen oli tyypin ihan oma projekti, työnantaja tosin mahdollisti sen sallimalla hänen jatkaa valtapeliään.
Itsellä on samanlaisia kokemuksia häiriköstä työpaikalla.
Omassa jutussani minulla oli 2 luottamustehtävää ja niiden hoitoon tyyppi takertui ensiksi, eli luottamustehtävien hoito juoruttiin seläntakana "työstä lintsaamiseksi".
Työstä lintsaamista oli myös kaikkien muiden työntekijöiden sairauslomat, naistyöntekijöiden raskauspoissaolot ja yleensäkin kaikki poissaolo työstä.
Työstä lintsaamista oli myös tulla työaikaliukumilla työhön (7-9) eriaikaan kuin häirikkö, eli hän tuli 7.30.
Työnantaja toimi lähes identtisesti häirikön suhteen, tosin sillä erotuksella, että ilmoituksen tehnyt (minä) sai laittomasti potkut sairauslomalla ollessaan, irtisanomissuojasta huolimatta.
Pidempi kertomus löytyy täältä:
http://forums.cjb.net/mobbinfo-about4.html
sitä kun vilautat muutaman kerran kun esimies tai joku muu työpaikkakiusaajaidiootti alkaa rääppiä, niin ihmeesti niiden ulosanti muuttuu,
ei sen nauhurin tarvi olla edes päällä, kunhan vain mainitset että vittuilut pannaan arkistoon myöhempää tarvetta varten. siinä on riittävä pelote, ja toisinaan voit myös nauhoittaakkin salaa muutaman pillu-urpon ulosannin.
Olen ajatellut, että (jonkun) pitäisi kirjoittaa kirja nimeltä "Työpaikkakiusaajan käsikirja". Sen käänteistarkoitus olisi siis - ei opettaa kiusaamaan työpaikalla, vaan - tuoda näkyväksi ne menettelytavat, joita kiusaajat käyttävät.
Tämä ajatus lähti siitä, että kun luin "kiusaamisprosessin" aikana sairiksella kaikenlaisia työpaikkakiusaamista käsitteleviä opuksia, niissä pisti silmään tapausten samankaltaisuus ja yhtäläisyys omien kokemusteni kanssa. Pystyin jopa ennakoimaan niiden perusteella, mitä on tulossa, ja toimimaan omaksi parhaakseni siten, etten mennyt enää mukaan toimiin, joiden tarkoitus oli vain nujertaa minut. Irrottauduin työnohjauksesta ja työterveyshuollosta ja hain apua muualta.
Minua hämmästytti ja hämmästyttää edelleen, miksi keskitytään kiusattuun ja hänen luonteenpiirteisiinsä ja ominaisuuksiin? Kiusaajan näkökulma puuttuu, vaikka sehän se ratkaiseva tekijä on.
Se jo tiedetään, että organisaatio voi luoda kiusaamiselle otolliset olosuhteet aiheuttamalla konflikteja ja sallimalla kiusaamisen, mutta yksilö tekee mielestäni sen ratkaisevan päätöksen, toimiiko vaistojensa varassa ärsyke-reaktiomallin mannekiinina tyyliin "kun oma perse kirvelee, jonkun toisen täytyy maksaa", vai päättääkö hän hankaluuksista huolimatta säilyttää kohtuulliset käytöstapansa.
Kirjoista nyt viimeksi osui kouraan Ismo Lassilan kirjoittama "Konfliktin ratkaisemisen taito". Selailin sitä juuri ja löysin hauskan kohdan (ihmisen vapaasta tahdosta):
"Kuitenkin on oivallettava, että ihmisen vapaa tahto ei aina tarkoita sitä, että he valitsisivat mukavana ihmisenä olemisen. Meillä täytyy olla myös mahdollisuus valita täydellisenä iljetyksenä oleminen. Vapaata tahtoa ei kai kukaan kehota nykyään kieltämään keneltäkään, mutta omien valintojensa seurauksien kanssa täytyy aina oppia tulemaan toimeen."
Kirjoittaja kuvailee, kuinka johtajan tehtävä on tunnistaa nämä vaikeat tyypit sekä suojella itseään ja muita työntekijöitä näiltä konfliktien aiheuttajilta. Tarvittaessa vakavasti häiriintynyt työntekijä on osattava ohjata hoitoon työyhteisön ulkopuolelle, koska työyhteisö ei voi olla ensisijaisesti hoivayhteisö.
Haluaisin todella nähdä sen päivän, kun huomio kohdistetaan kiusaajaan. Uhkailu ja rankaiseminen ei näihin tapauksiin auta, joten terapia ja "uudelleenkoulutus" olisi paikallaan. Minunkin kiusaajani olisi hyötynyt paljon, jos olisi saanut tukea ongelmissaan, koska hänen käyttäytymisensä oli johdonmukaisen huonoa myös työpaikan ulkopuolella, missä hän kohteli saman kaavan mukaan jopa perheenjäseniään ja kotieläimiään.
Tämä palsta on hyvä terapiakanava meille kiusatuille, hiillostetuille ja savustetuille, mutta mistä kiusaaja löytäisi avun? Tarve ilmeisesti olisi, koska niitä häirikköraasuja tännekin aina välillä putkahtelee jakamaan jaettua viisauttaan.
Itse olen päässyt jo siitä vihasta, minkä saamani kohtelu aikoinaan aiheutti. Kun nyt vielä pääsisin katkeruudesta ja turhista arkuuksista.
Tämänkertaisen kirjoitteluvaiheen laukaisi tilanne, jossa esimies simputti työkaveriani ja minä olin ihan tuskissani, koska koin että minun olisi pitänyt puuttua asiaan. Perustelin vellihousuuteni sillä, että työkaverini oli joka tapauksessa lähdössä jo pois ko. firmasta eikä esimiehen skitsoilu vaikuttanut asiaan millään tavalla.
Olen vieläkin tässä komerovaiheessa, että täällä nimettömänä huhuilen, koska edelleen häpeän ja pelkään. Häpeän sitä, etten osannut toimia, vaikka teoriatasolla tiesin, mitä olisi pitänyt tehdä. Pelkään sitä, miten työnantajat, työterveyshuolto ja työkaverit suhtautuvat minuun, jos saavat tietää aikaisemmista tapahtumista. Minuthan siinä nimittäin diagnosoitiin mielenterveyshäiriöiseksi ja riidankylväjäksi. On aina riski, että tapaus uusii, kun joku peelo kokee tilaisuutensa tulleen, kun saa tällaisen "polttomerkityn luuserin" eteensä.
Työpaikkakiusaajat kuuluvat mielestäni vähintään kategoriaan käyttäytymishäiriöiset, eli ovat vain oppineet väärät käytöstavat elämänsä varrella (tai oikeat jääneet oppimatta). Miksi he eivät saa apua ongelmiinsa? Siksikö, että ovat niin pelottavia, ettei heihin kukaan uskalla puuttua, vai siksi, että johtajat pitävät heitä suorastaan hyödyllisinä??? (En ihan heti keksi miten, kunhan heitin...) Luulisi tulevan halvemmaksi hoitaa sitä yhtä raivotautista, kuin niitä 9 masentunutta, varsinkin kun ne masentuneetkin kokevat ihmeparantumisia sen häirikön poissaollessa. ;D
Kiusaajat tuppaavat aina retostelemaan, että kiusatun savustus oli kaikille parasta ja puhkuvat yhteishenkeä ylpeänä siitä, että saavat jonkun pihalle. Mutta... kun "häirikkö" on lähtenyt, paraniko ilmapiiri??? Näin ei koskaan tapahdu, päin vastoin,esimerkillään nämä mouhoajat antavat perässähiihtajille mallin miten homma toimii ja sen seurauksena jengi katselee uusia paikkoja. Työpaikassa missä on hyvä henki on vaihtuvuuskin vähissä. Sairaaloissa on osastoja joissa vaihtuvuus on jatkuvaa, samoin työpaikoissa missä tehdään ryhmätyöskentelyä on aika ryhmä, jossa on pari vaikituista ja valtaosa porukasta vaihtuu tasaisesti. Jos teidän kiusaajien mielestä vika on aina näissä häiriintyneissä yhteistyökyvyttömissä tyypeissä niin miksi TEIDÄN työkaverinne vaihtuvat jatkuvasti?? Vuodessa voi tietty porukka vaihtua kokonaan mutta sinne jää pari ruikuttajaa. Tämä ei liene kovin vaikea matemaattinen ongelma eikä vaadi maisterin tutkintoa. Miksi te koette olevanne nöyryytettyjä? Itsekritiikkiä voisi harrastaa ja jospa otan avoimen keskustelun sen toisen osapuolen kanssa ja kerrot mikä sinua riepoo? Saattaisit jopa saada näkökulmaa ja koetapa olla nälvimättä ja lietsomatta vihaa sitä toista "häirikköä" kohtaan, katso mitä tapahtuu. Alkaako porukassa viihtyvyys lisääntyä kun et joka tauoilla ole mustamaalaamassa. Jos sinä olet vakio niin olisiko syytä miettiä? Saatat saada tukijoita, mutta kiusaamista ei kukaan halua nähdä, se tuo ajatuksenpoikasen mieleen: jospa minä olen seuraava.. ja tällä menttaliteetilla saat tukijoita mutta arvostavatko he todella sinua ihmisenä? Oletko suoraselkäinen ja luotettava?
Voit myös nauhoittaa puhelut joissa olet itse toisena osapuolena, sitä ei tarvitse toiselle
ilmoittaa on aivan laillista.
Materiaalista ei olisi pulaa, siihen hommaan pitäisi varmaan olla apuna joku kirjailija/kirjoittaja, että saisi tekstin muokattua kirjan muotoon.
Kiusattuun keskitytään esim. siksi, että:
a) Useat esimiehet katsovat ilmoituksen kiusaamisesta oman työnsä/ammattipätevyytensä arvosteluksi, koska lain mukaan esimies on vastuussa häiriköinnin lopettamisesta.
Toiset esimiehet taas eivät tiedä mitä tehdä tilanteelle ja antavat asian olla, toivovat, että se ratkeaa itsestään.
b)Kiusaaja käy valittamassa/raportoimassa esimiehille/työkavereille heti alusta asti kaikki kiusatun tekemiset, eikä esimies/työkaverit yleensä varmista asioiden totuudenmukaisuutta kiusatulta.
c)Kun kiusatun pinna lopulta katkeaa (tämä on vain ajan kysymys), niin kiusaaja on selvittänyt jo etukäteen työyhteisölle/esimiehille kehittämänsä syyt kiusatun käytöksen muuttumiseen, kiusattu on yhteistyökyvytön, mielenterveyshäiriöinen, koko työyhteisön ongelma.
Tässä muutama asia, jotka tulivat mieleen...
Asiaan hiukan liittyen itselläni on levottomat jalat. Siis sellaiset, joihin joskus tuntuu tulevan niin paljon ärsykkeitä, että jalkoja taytyy ravistella muutaman sekunnin välein, jotta 'latauksen' saa pois.
Minusta kiusaaminen on juuri tällaista. Joku kiusaajan tunne-elämässä synnyttää niin paljon negatiivista latausta, että se on pakko purkaa johonkin, että normaalia olotilaa pystyy jatkamaan. Harmi vain että tällaisia latauksia yleensä puretaan työkavereihin. Nämä tunne-elämän häiriöt eivät johdu työelämästä, vaan työpaikan ulkopuolisesta syystä. Taloudelliset ongelmat, ystävyyssuhteet tai niiden olemattomuus jne. Tunnen monta kiusaajaa, joiden sosiaalinen elämä on täysin työpaikan varassa. Tämä siis synnyttää kateutta, jos joku kykenee tekemään jotakin sellaista, mihin kiusaaja itse ei pysty; sosiaaliset tilanteet, taloustilanne tms.
Jos kiusaamista pyritään vähentämään, niin se onnistuu seuraavan sukupolven kasvattamisessa. Ihmisen pitää onnistua hyväksymään itsensä vaikeissakin tilanteissa eikä hänen pitäisi alkaa padota negatiivisia tunteita itseensä, kun joku muu onnistuu. Kateutta on vaikea kitkeä, kun se on saanut jo juuret alleen.
Toinen huomaamani ilmiö on narsistisuus; työkaverit ovat kavereita vain niin kauan, kunnes he tekevät jotain, mistä kiusaaja ei pidä. Sitten alkaa oman puun sahaus; teitpä mitä vain, teet se aina väärin. Vanha lastenleikki oli arvata toisen selän takana pitämistä käsistä se, johon kivi oli piilotettu. Kiusaaja vaihtaa tällaisessa tilanteessa aina omaa puoltaan, ensin se pitää tehdä näin, ei vaineskaan, nyt se pitikin tehdä näin. Näin kiusaaja varmistaa asemiaan tehden uhristaan aina väärässäolevan. Toisin sanoen hän vaihtaa aina kättä, jossa 'kivi' on. Kiusatun pitäisi olla vähintään telepaatti, jotta tietäisi, miten homma oletetaan tulevan tehdyksi.
Tämä narsistinen individualismi tarkoittaa sitä, että kiusaaja tuntee oikeutta olevan itse muista erilainen, parempi, yläpuolella. Hän ei ymmärrä sitä, että jokainen meistä tuntee itsemme samanlailla, mutta me muut ymmärrämme, että muutkin tekee niin. Tämä on se, mitä me muut tarkoitamme tasa-arvoisuudella. Sinäkin siellä, joka juuri nyt luet tätä viestiä, tiedät olevasi arvokkaampi, parempi ja muiden yläpuolella. Tosin tiedät myös sen, että niin ovat muutkin, yhtälailla, mutta toisella tavalla. :)
Tarkoitan tällä sitä, että jos arvostat jotakuta henkilöä, teet sitä tiettyjen arvojen perusteella; kiusaaja taas keskittyy pelkkien negatiivisten asioiden siivilöimiseen eikä huomaa muissa sitä, mikä tekee heistä arvokkaita.
Kiusaajalla on niin huono itsetunto, että hän pyrkii nostamaan omissa silmissään itseään polkemalla muita alas. Tästä taas heijastuu se, ettei kiusaajalle ole ikinä opetettu itsensä hyväksymistä sellaisena, kuin hän on.
Valitettavasti nyky-yhteiskunnassa on keskitytty siihen, että itsellä pitää olla isommat lelut kun naapurin pojalla. Näin meille on opetettu että maailmassa on tärkeämpää materiaaliset hyödyt ja vain ne ihmiset, jotka voivat antaa meille materiaalista hyötyä, palkankorotuksia, paremman työstatuksen, jne... Työkaverit jäävät tässä ajatusmaailmassa kilpailijoiksi, jotka pitää eliminoida pelistä, jotta itselle jää voitonmahdollisuudet.
Tämä nyt oli vähän sekava ja jaaritteleva selostus, mutta pähkinänkuoressa kiusaajalla on päässä kieroutunut maailmankuva, johon tepsii vain ammattiapu.
Hyvinhän tämä tuli kiteytettyä:
"Tämä nyt oli vähän sekava ja jaaritteleva selostus, mutta pähkinänkuoressa kiusaajalla on päässä kieroutunut maailmankuva, johon tepsii vain ammattiapu."
Sainpa tästä idean: jos vielä joskus sellaiseen kiusaajaan törmään, lähdenpä hankkimaan apua hänelle, enkä itselleni. :D
Tuleehan se omakin asia siinä sivussa hoidettua, mutta se kiusaajakaan ei jää osattomaksi ja vaille (positiivista) huomiota, kuten tähän asti.
Kiusaamien on myös työpaikan rakenteissa ilmeneva asia. Hierarkisissa organisaatioissa kiusaaminen on yleistä, kuten myös seurakunnissa. Aikakautemme suosii tehokkuutta, jo työtekijöiden kustannuksella, napina purkautuu hyvin usein henkilöstön keskinäisiin eripuraisuuksiin. Kiusaajalla on vahva halu valtaan ja se mihin kiusaaminen kohdistuu kertoo sen, missä kiusaaja tiedostaa omat vajeensa. Naiset ovat usein kateellisia nuoruudesta ja ulkonäöstä mutta ei naistenkaan vallanhalu aivan vähäistä on. Naisvaltaisilla aloilla on tavallista ottaa joku silmätikuksi: hän toimii väylänä pahoinvointiin ja ajan kuluessa muut kuvittelevat, että hän on ansainnut sen, depersonalisaatio, hän ei ole "me" vaan hän on ulkopuolinen ja hän ansaitsee kohtelunsa. Miesten naiseen kohdistamana kiusaaminen kertoo epävarmasta miehisyydestä, jota pönkitetään usein lihaksia kasvattamalla sekä miehisillä roolikalustolla kuten machoilla harrastuksilla. Puhetyyli naista rienaava ja toisista miehistä haetaan ikäkaudelle epätyypillisen paljon tukea ja arvostusta. Tämän tyyppiset miehet ottavat, joko hissukan miehen tai naisen kiusattavakseen. Harvemmin hän kykenee keskustelemaan asiasta suoraan ja tilanteessa hän keskittyy puhumaan itsestään ja omista vaikeuksistaan, selittelemään. Lähtökohtana kiusaamiselle on usein ristiriita jossa henkilö kokee tulleensa nöyryytetyksi, kiusaajalla usein on iso ego ja heikko itsetunto. Osa kiusaajista saattaa olla narsisteja, koska narsisti ei koskaan unohda kuviteltuakaan häntä koskevaa loukkausta ja vaalii katkeruutta pitkään. Heikko ego ei kestä arvostelua tai tilannetta, jossa hän ei suoriudu. Narsistilla on paha olla. Vaikka hän on kykenemätön empatiaan, hän voi itse huonosti eikä ymmärrä miksi. Ihmissuhteet tulehtuvat ja narsistille perhe-elämä on hankalaa, koska toinen on vain hänen mielihyvänsä tuottaja. Kiusaajalla on usein tarve kertoa asiasta, hän kertoo tarinaa uudestaan ja uudestaan, kerta kerralta kiusatun saadessa uusia negatiivisia piirteitä. Hän koettaa vakuuttaa itselleen ja toisille toimintansa oikeutuksesta. Selittely kuitenkin kertoo, että hän tiedostaa toimineensa väärin ja koettaa jossain määrin puhdistaa mieltään, sekä myös hakemaan toisilta hyväksyntää teolleen. Ensimmäinen työpaikalla tapahtunut kiusaamistapaus ei koskaa, toistan ei koskaan jää viimeiseksi, se on seuraus ennen kaikkea huonosta johtamisjärjestelmästä. Usein käy niin, että kiusaaja itse on seuraava uhri. Työpaikka on ensisijaisesti työpaikka, henkilösuhteiden tulee olla ystävällisiä, mutta ei liian läheisiä, ammatillisuuden raja täytyy säilyttää. Usein kiusaamista onkin juuri yhteisöissä, joissa on näennäisen tiivis porukka ja aikaa vietetään vapaa-aikanakin yhdessä. Tämä luo pohjan liian yhdenmukaiselle ajattelutavalle, jonka luo vahva persoona. Liika henkilökohtaisuus työpaikoilla ei välttämättä ole hyväksi. Työkavereiden ei aina pidä olla ystäviä, se luo jo ristiriitatilanteen. Ideaalimaailmassa olisi hienoa jos olisimme suvaitsevaisia ja lojaaleja toisillemme, tässä maailmassa kannattaa pysyä kohtuullisen neutraalina työssä.
Kiusatut sabotoikaa.
Kai jokainen kiusattu tietää miten voi sabotoida jäämättä kiinni.
Kokeilkaa siitä tulee hyvä mieli että on edes jollakin lailla voinut antaa takaisin.
Ei kai siitä mikään hyvä mieli tule, jos tekee itse väärin?
Silloinhan ei ole enää kyse mistään kiusaamisesta, jos kaksi tasaväkistä kusipäämoloääliötä ottaa toisistaan mittaa. Vai sitäkö tässä haetaankin, eli yritetään yllyttää kiusattu "samalle viivalle".
Tuota minullekin toitotettiin. "Opettele pitämään puolesi!", "No huuda takaisin!" ja paras "Opettele sinäkin purkamaan itseäsi välillä (raivoamalla jostain hammastikkutason asiasta), niin tulee sinullekin parempi olo!"
Eihän siihen voinut muuta vastata kuin että "En kai minä voi itseäni satuttaa alentumalla moiseen, sittenhän minulla vasta huonosti menisikin."
Siinä se paradoksi piileekin, jotkut ovat niin kilttejä, hyväntahtoisia ja vahvoja, etteivät halua (oikeasti, kuvitelmissaan ehkä) vahingoittaa edes pahantekijöitään. Toisia taas hyvyys ja kiltteys oksettaa ja heille riittää kiusanteon syyksi pelkästään se, että tuntevat itsensä toista huonommaksi tai sen toisen jotenkin onnellisemmaksi.
Monta kertaa kuulee sen saman katkeran hokeman "Helppoahan sulla on!", vaikka ei toisen elämästä tiedetä mitään konkreettista, vaan kuvitellaan, että toisen ei tarvitse olla koko ajan valittamassa ja naama norsunvitulla vain siksi, että pääsee jotenkin helpommalla elämästä, kuin itse.
Rennot ja mukavat osaavat hyödyntää jopa toisten onnen ja menestyksen ja hehkua siinä vieressä kuin kaminan kyljessä lämmittelemässä. Perus- ja ikikatkerat taas eivät ilmeisesti edes halua helpotusta paskaan olotilaansa, eivätkä hoksaa arvostaa sitä, että jotkut jaksavat kohdella heitäkin kuin ihmisiä.
Viha on reaktio, se ei ratkaise mitään. Kosto on heikkojen huvia.