Päättäjien ym. hurskastelua

Täytyy todella ihmetellä nyt jälkijunassa päättäjien hurskastelua siitä, että ketään ei saa työhön PAKOTTAA?.
Ovatko he todella olleet täysin tietämättömiä, että meillä on ollut voimassa jo pitkään (noin 10 vuotta) työvoimapoliittinen ohjelma, jonka sisällä työhön pakottaminen on kaikkien nyt hurskastelevien kansanedustajien ja ay-johtajien siunaamaa, tai sitten he eivät ole edes vaivautuneet ottamaan selvää ko. lakimuutoksista ja siitä täysin tietämättömiä.
Tässä PAKKOTYÖSSÄ ei suojella kansalaisia terveysuhan alla, vaan siinä on vaarassa työntekijä menettää myös terveytensä.
Tarkoitan tällä ammattisuojan poistamista työttömiltä. Nykyinen työtön ei omaa ammattisuojaturvaa kuin 3 kuukauden ajan. Henkilö on voinut esim. opiskella tiettyyn ammattiin vuosia ja tehnyt velkaa juuri terveydellisistä syistä, mutta jos laman aikana ei työtä heti omalta alalta ole saanut,
työttömän oli/on pakko ottaa vastaan työtä mitä tahansa tai koulutuspaikka alalta kuin alalta.
Muussa tapauksessa menettää rahallisen työttömyysturvansa, joskus jopa määräämättömäksi ajaksi. Ammattisuojansa menettäneitä on ollut fysioterapeutteja, maistereita ja jopa tutkijan apurahalta palaavia. Tutkijalle ei ole edes syntynyt tulkintojen mukaan ammattisuojaa tutkimuksen teon aikana,asiasta päättävien mukaan. Eli tutkija ei ole projektin päättyessä edes enää maisteri, saati tohtori.(myös muut mahdolliset aikaisemmatkin ammatit katoavat)

Tiedän tapauksia, että asianomaisilla ei ole ollut edes mahdollisuutta hankkia lääkärintodistuksia selvittämään epäsopivuuttaan, työhön osoittamisen kiireellisyyden vuoksi. Terveysselvitys on myös tehtävä niin että pitää jokaiselle mahdolliselle tarjotulle alalle erikseen todistaa epäsopivuutensa ( ymmärtää hankkia valmiit todistukset alalle kuin alalle) eikä siten, että mitä on kykenevä tekemään.

Myös Tehyläiset olisivat menettäneet ammattisuojansa irtisanoutumisensa johdosta.Jos ja kun irtisanoutumiset olisivat saaneet lain voiman, kuten olisi kuulunut oikeiden irtisanoutumisten kohdalla tapahtua.
8302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

per päivä verottomana vaikka koulutus olisi mikä. Tämä on todella pakkotyötä.

Äänestä
  • Työllisyystyössä on ollut jo vuosia Tehyläisiäkin (esim. sairaala-apulaisina nk. "vaikeilla" osaostoilla) ja osa heistä on paennut todellista "pakkotyötä" pakoon kotiin aviopuolison elätettäväksi, kotiäidiksi.
    Näihin perushoitajan tehtäviin on palkattu (työllisyystuella eli noin 500-800 euron kuukausipalkalla) täysin ammattitaidottomiakin tai ihan eri ammatin omaavia ja vielä raskaana olevia nuoria naisia mm. vakavien infektiotautien osastoille.

    En ymmärrä myöskään sitä, että kun rajataan työtaisteluoikeus koskien tiettyjä työtehtäviä,väitetään että "meidän työtä ei arvosteta", sehän on juuri osoitus sen työn arvostamisesta, eikä se, että annetaan rajaton "lakko-oikeus".
    Uskon, että esim. kadunlakaisijat saavat lakkoilla melko pitkään ihan rauhassa, kirjaston hoitajiakaan ei taideta heti hätyyttää työhön.

    Sekin on siis ihan turha pelko ja "provosointia", että lakkorajoja asetettaisiin ja haluttaisiin asettaa alalle kuin alalle. Rajoittava lakihan koskee ainoastaan ihmisen terveyteen ja turvallisuuteen liittyvää työtä ja ko. lakia voisi kyllä vielä tarkentaa ja luoda pysyväksi ko. aloilla, jotta kansalaisten turvallisuus ei vaarantuisi ainakaan oman maan kansalaisten takia.

    Äänestä

Joku onneton tehyläinen elää kuvitelmissa, että saa neljän vuoden kuluttua 28% lisää palkkaa. Uskovat olevansa Kokoomuksen suosiossa, että heitä nyt on todella arvostettu ja heille annettu enemmän kuin kellekkään muulle koko työläistenryhmässä.

Äänestä
  • näkee kuinka paljon palkka nousee kun katsoo 15/16.1.08 ja 15/16.2.08 palkkanauhaa ja vertaa sitä vanhoihin palkkoihin. Ja sama syksyllä ja jne. Turha kenenkään on menettää yöuniaan tämän takia kun se ei tuo yhtään lisää sitä palkkaa. mutta voi aiheuttaa päänsärkyä.

    Äänestä

  • Oletpas sinä fiksu, kun noin älykkään kommentin heitit. Ihan kateeksi käy. Joo ja tämän jälkeen kokoomuslaisetkin varmasti olettavat olevansa erityisesti hoitajien suosiossa, kun koko puolue on niin valtavan hienosti pitänyt vaalilupauksensa ja ovat olleet muutenkin SANOJENSA MITTAISIA. He ovat todella osoittaneet arvostavansa hoitajia.

    Äänestä

  • Palle Pallinen kirjoitti:

    Oletpas sinä fiksu, kun noin älykkään kommentin heitit. Ihan kateeksi käy. Joo ja tämän jälkeen kokoomuslaisetkin varmasti olettavat olevansa erityisesti hoitajien suosiossa, kun koko puolue on niin valtavan hienosti pitänyt vaalilupauksensa ja ovat olleet muutenkin SANOJENSA MITTAISIA. He ovat todella osoittaneet arvostavansa hoitajia.

    tätä se on kun duunarityttö leikkii vaalien alla niin porvaria, niin porvaria. Taas se nähtiin, Kokoomus vei piikatyttöä taas kuin pässiä narussa.

    Saatanan kapitalistisiat!

    Äänestä

oikeasti irtisanoutua ja lähteä, jos työ on
"PAKKOTYÖTÄ".
Sitä on monia mukavia ammatteja. Moneen vaan on uudelleenkouluttauduttava.

Äänestä

minun verorahoilla (olen todellinen nettoveronmaksaja, oleto sinä?) en toivo elätettävän ammattisuojan takana piileskeleviä "työötmiä" kun töitä on monella alalla yllin kyllin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaikea ymmärtää kirjoitti:

Täytyy todella ihmetellä nyt jälkijunassa päättäjien hurskastelua siitä, että ketään ei saa työhön PAKOTTAA?.
Ovatko he todella olleet täysin tietämättömiä, että meillä on ollut voimassa jo pitkään (noin 10 vuotta) työvoimapoliittinen ohjelma, jonka sisällä työhön pakottaminen on kaikkien nyt hurskastelevien kansanedustajien ja ay-johtajien siunaamaa, tai sitten he eivät ole edes vaivautuneet ottamaan selvää ko. lakimuutoksista ja siitä täysin tietämättömiä.
Tässä PAKKOTYÖSSÄ ei suojella kansalaisia terveysuhan alla, vaan siinä on vaarassa työntekijä menettää myös terveytensä.
Tarkoitan tällä ammattisuojan poistamista työttömiltä. Nykyinen työtön ei omaa ammattisuojaturvaa kuin 3 kuukauden ajan. Henkilö on voinut esim. opiskella tiettyyn ammattiin vuosia ja tehnyt velkaa juuri terveydellisistä syistä, mutta jos laman aikana ei työtä heti omalta alalta ole saanut,
työttömän oli/on pakko ottaa vastaan työtä mitä tahansa tai koulutuspaikka alalta kuin alalta.
Muussa tapauksessa menettää rahallisen työttömyysturvansa, joskus jopa määräämättömäksi ajaksi. Ammattisuojansa menettäneitä on ollut fysioterapeutteja, maistereita ja jopa tutkijan apurahalta palaavia. Tutkijalle ei ole edes syntynyt tulkintojen mukaan ammattisuojaa tutkimuksen teon aikana,asiasta päättävien mukaan. Eli tutkija ei ole projektin päättyessä edes enää maisteri, saati tohtori.(myös muut mahdolliset aikaisemmatkin ammatit katoavat)

Tiedän tapauksia, että asianomaisilla ei ole ollut edes mahdollisuutta hankkia lääkärintodistuksia selvittämään epäsopivuuttaan, työhön osoittamisen kiireellisyyden vuoksi. Terveysselvitys on myös tehtävä niin että pitää jokaiselle mahdolliselle tarjotulle alalle erikseen todistaa epäsopivuutensa ( ymmärtää hankkia valmiit todistukset alalle kuin alalle) eikä siten, että mitä on kykenevä tekemään.

Myös Tehyläiset olisivat menettäneet ammattisuojansa irtisanoutumisensa johdosta.Jos ja kun irtisanoutumiset olisivat saaneet lain voiman, kuten olisi kuulunut oikeiden irtisanoutumisten kohdalla tapahtua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu