Miksi täällä aina haukutaan yksinhuoltajia? Mitä vikaa niissä on? Yhdeksässä kymmenestä mun tietämästä tapauksesta mies on lähtenyt (yleensä toisen naisen perään), niin minkä sille sitten voi? Syyttäisitte ennemmin itseänne! Ja kyllä kaikki mun tuntemat yh:t on ihan kunnollisia lapsia onnistuneet kasvattamaan, vaikka yksin ovatkin!
Mitä teillä on yksinhuoltajia vastaan?
itsekin yh:n lapsi
661809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
"Yhdeksässä kymmenestä mun tietämästä tapauksesta mies on lähtenyt (yleensä toisen naisen perään), niin minkä sille sitten voi?"
Voi hankkia vaikka parempaa tietoa, eikä levitellä musta tuntuu -juttujaan täällä.
"Syyttäisitte ennemmin itseänne!"
Ei mulla ole mitään tekemistä sen kanssa, että susta on tullut YH.
sitten niin yhtikäs mitään.
Tuttavapiirisi ei vastaa koko väestöä. Tilastojen mukaan nainen on aloitteellinen avioeron hakemisessa 70% tapauksista. Niin minunkin äitini aikoinaan oli.
Tekstissäsi on toinenkin ajatusvirhe. Miesten mielestä vika tuskin on näissä naisissa vaan heidän lapsissaan. Lapsettomalla miehellä ei ole kokemusta lasten hoidosta, joten naisen lapsi tunnetaan rasitteeksi suhteelle. On tietysti niitäkin, joita naisen lapsi muistuttaa hänen entisestä miehestään, joka lasten takia jää "kummittelemaan" naisen elämään.
Jos minä muuten olisin yh, minä etsisin kumppanikseni vähintäänkin etä-äidin. Kas kun me ymmärtäisimme toistemme elämäntilannetta paremmin.
Oletko muuten huomannut, että suurin osa näistä yh:den haukkujista on nuoria ja lapsettomia miehiä, joten miksi yksikään yh heidän puheistaan korvaansa lotkauttaisi?
Että toi "Tilastojen mukaan nainen on aloitteellinen avioeron hakemisessa 70% tapauksista" johtuu suurelta osin myös siitä, että mies häipyy ja jättää paperihommat naisen vastuulle. Eli oikeasti mies on se eron "hakenut" ja suorittanut muttei tee hommaa loppuun.
Minullekkin kävi sillain, että miehen takia erottiin muttei se suostunut hakeen eroa, eikä maksaan niitä maksuja, joten minä sitten hain sen.
kaikkihan on aina miehen syytä. Olkoonkin niin, että miehet ovat useammin tyytyväisempiä avioliittoonsa kuin naiset.
Mistä te noita miehiä löydätte?
totta turiset amigo
Muista en tiedä enkä välitä mutta tämä ei ainakaan ollut. Niin kiire oli tosiaan seuraavan akan matkaan, että jätti mun niskoilleni ikävät paperihommat yms lopetusjutut.
Kyllähän se varmasti joka jampalle sopii erinomaisen hyvin, että kotona on perhe ja pullantuoksuinen kotiäiti, ja vaihtelun vuoksi voi sitten paneskella ympäri kyliä. Oikea unelma-avioliitto ja hyvähän se on sanoa, että he ovat erittäin tyytyväisiä avioliittoonsa.
On niitä ihan tavallisia suomimiehiä jotka mainostavat itseensä kunnon miehinä ja jotka eivät _ikinä_tekisi_sillain.. paitsi heti kun tilaisuus tulee :)
Tämänkin tyypin voisin hyvinkin kuvitella kirjoittelemaan tänne tota "näin kunnon miehenä.."-soopaa.
vai mitä ne pullat joita leivot?
Et ottais minusta seuraavaa ukkoa. Noin hyvää palvelua kun muutamankin vuoden sais, niin aijai, kyllä tekis höpöä.
Ihan mitä vaan mutten enää kenellekkään miehelle, paitsi pojalleni :D
vähän pitäis hyvänä. :D
Voi olla :)
vaan.
Kyllä se kuule tulee vielä joku karvakäsi ja pehmittää sinutkin :)
Piste pavulle ja luvunlasku
1...2...3...4...5...6...7...8...
-Box!
Mutta voi olla myös ettei. Mä olenkin kova luu eikä mua helpolla pehmitetä :DD
ikinä kelleen, et oon kunnon mies... :(
Tää oli tyrmäys ekassa erässä!! Kokemus tuo tietotaitoa ja varmuutta :D
Kerrankin seukkasin vähän aikaa miehen kanssa joka aloitteluaikana selitteli kauheasti kuinka hän vie syömään ja tarjoaa jne. Ihmettelin sitä ja hän vahvisti, että täälläpäin miehet tarjoaa. Noh, et ikinä arvaa. Kyseinen herrasmies olikin ikinä tapaamistani miehistä pahin minun lompakollani roikkuja. Joka päivä olisi pitänyt ostaa 5-10e sille röökiaskia sun muuta yhtä kaljaa, kun omat rahat on jäänyt pankkiin tms.
Jos ehdotin mäkkäriin menoa, niin minun piti maksaa itseni ja 3 lapseni eväät, kuin myös sen ja hänen poikansa. Sitten kun tilipäivänä kysyin että antaiskos se jotain takaisin, niin se oli silmät pyöreänänä "miksi, en mä ole sulta mitään lainannut"
Ero tuli tuon ja mustasukkaisuuden takia, ja se kertoili perään kylillä juttua kuinka oli joutunut minua ja lapsia elättään. Että siinä taas yksi kunnon mies joka joutuu yyhoita elättään :DD
Ainakaan kenellekkään palstaa lukeneelle. Tulee heti noi huorittelijalutkittelijat sun muut naistenmurhaajabjörkqwistit mieleen :DD
sanos, että mä oon arvoituksellinen ja yllätyksellinen, niin kuulostasko paremmalta :D
Miten olis vaikkapa realistinen kuvaus. Virheitä löytyy muttei mitään vaarallisia :D
tämmönen vaan :D
Mä en kyllä muista kummemmin että täällä oltais yksinhuoltajia haukuttu tai parjattu. Tosi ikävää jos niin on käynyt mutta luullakseni valtaosalla ei todellakaan ole mitään yksinhuoltajia vastaan.
Jos joku on yh alle 30 vuotiaana niin vaikuttaa aika vastuuttomalta ihmiseltä, kun on hankkinut lapsia nuorena ilman riittävää kumppanin tuntemusta ja järjen käyttöä!! Jos kumppani on kuollut niin asia on toinen. Säälittävimpiä on naiset, jotka on hankkiutunu raskaaks, että ulkis "mies-ystävä" sais oleskelu luvan ja ku mies on päässyt maahan on nainen jätetty kylmästi.
SITÄ SAA MITÄ TILAA!!!!!
HAHAHAH
perusteltu kommentti pitäis esittää, niin se olis varmaan jotain tällaista:
Miksi te hommaatte niitä mukuloita sellaisten miesten kanssa, jotka jättää ja pettää?
Olen sen verran lapsivihamielinen, että minua ottaa päähän se, jotta joudun verojen ja sosiaalisten tulonsiirtojen muodossa sitten tukemaan näitä yksinhuoltajia ja heidän pienperheitään. En aio itsekään lisääntyä ja sitten joudun maksamaan muiden lisääntymisestä, kun ovat tehneet perseelleen menneitä puolisovalintoja. Kyllä jokaisen pitäis maksaa omat lisääntymisensä itse.
Asiaa ei tietenkään voi yleistää koskemaan kaikkia yksinhuoltajia, mutta olen melko varma siitä, että jos mies pysyisi talossa, niin minun veroeuroista menisi huomattavasti vähemmän rahaa toisten lasten tukemiseen, kuin tällä hetkellä.
kummallista ku toisilla käy aina huono tuuri ja sit toisilla se kiertää kaukaa.. hmm mikähän siihen vois vaikuttaa??
niin yleisiä, että yksinhuoltajuudessa ei ole mitään ihmeellistä.
Eriasia sitten ettei kaikki pysty ajattelemaan hyväksyvänsä ja kasvattavansa kuin omia lapsiaan. Se on aika rajoittunut näkökulma, mutta sitäkin alkaa ymmärtämään kun ajattelee asiaa omalle kohdalleen.
Kun tapaa sen oikean, siinä ei merkitse, onko hänellä lapsia edellisestä liitosta vai ei ja toisen lapsiin voi kiintyä kuin omiinsa.
se on sitten rajoittunutta, mutta eivät ne lapsetkaan välttämättä halua isäänsä vaihtaa tai niiden isä ilostu siitä, että lapsille yritetään toista isää tyrkyttää.
pienessä mielessäkään pitää jotain ihmistä edes minkäänlaisena ehdokkaana, jos on aikasemmat suhteet kariutuneet ja lapset isättömiä.
Pidän tällaisten ihmisten kriteereitä liian keveinä tehdä lapsia -> en pidä tällaisista ihmisistä.
Olen sen verran vanhanaikainen, että lapsia ei tehdä, enenkuin ollaan varmoja, että halutaan elää toisen kanssa elämä, vei se sitten kuinka monta vuotta tahansa olla varma.
puolelle. Kyllä niistä aikuinen kypsä ihminen selviää. Kun ei suostu riitelemään. Biologiset vanhemmat ovat aina biologiset, isää ja äitiä ei voi koskaan vaihtaa, mutta eron jälkeen voi tulla uusi kumppani, ja kyllä siihen vaikuttaa itse, miten hänet hyväksytään ja millaista elämä tulee olemaan.
Aikuinen on aina aikuinen ja lapset ovat lapsia.
noin liittoja solmiessaan ja lapsia tehdessään. Koska miksi he solmisivat mitään liittoja, ja tekisivät lapsia jos eivät uskoisi liittojensa kestävyyteen?
Elämä ei vaan ikävä kyllä mene aina niin kuin on suunniteltu.
jos sen suunnitteluun on käytetty vain 2 viikkoa.
joka meni kihloihin kertomansa mukaan 2 kk tapaamisesta ja ovat olleet yli 20v naimisissa ja
heillä on paljon lapsia. Mutta harvat harvat ovat niin nopeita...luulisin.
Lomamatkoillaankin "rakastuneita," mutta eipä ne liitot sitten yhtä hyvällä todennäköisyydellä kovin pitkään kestäkään. Kyllä se toinen ihminen vaan kannattaisi opetella tuntemaan mahdollisimman hyvin, ennenkuin alkaa lasta pukkaamaan. Ketään ei opi tuntemaan lyhyessä ajassa, ei vaikka kuinka mieli tekis. Ja joo, löytyyhän niitäkin, joilla se on onnistunut, mutta ei se asiaa miksikään muuta.
noin liittoja solmiessaan ja lapsia tehdessään. Koska miksi he solmisivat mitään liittoja, ja tekisivät lapsia jos eivät uskoisi liittojensa kestävyyteen?
-En usko tähän ollenkaan, vaan nykypäivän ajatusmaailma näyttää olevan mitä MINÄ saan NYT ja tässä ja heti ja nyt ja heti.
Elämä ei vaan ikävä kyllä mene aina niin kuin on suunniteltu.
-Tätä samaa itkuvirttä on kuultu monet monituiset kerrat ja en ole tässäkään samaa mieltä. Enkä tule olemaan.
Ilmeisesti, kun selittelee itselleen aikansa, niin alkaa uskomaan siihen itsekin sitten..
Toiset ihmiset ne päivästä toiseen valehtelevat itselleen.
Mutta kumppanina ei kiitos, minä en toisen miehen lapsia kasvata tai elätä. Saivat siinä isässä mitä halusivat, koittaisivat nyt sitten kestää valintansa seuraukset. Minä en sen valinnan rosoja tule paikkailemaan, vaikka maksettaisiin.
Yhtikäs mitään. Samanlaisia tallaajia siihen porukkaan kuuluu kuin muihinkin.
Eikä täällä edes ole haukuttu vähään aikaan niitä, siis meitä :)
Yh-äideissä v*tuttaa eniten se, että muut joutuvat yleensä elättämään sekä äidin että lapset. Mikähän siinä on niin vaikeaa tajuta, että jokaisen pitää elättää itse itsensä ja lapsensa? Sairaat ja vanhukset ovat tietysti eri asia, koska he eivät ole voineet valita asemaansa.
minun mielestä yksinhuoltajat pikemminkin elättävät
ja kasvattavat toisenkin (sen ex puolison) lapsia.
Ja ex puolisot pitäisi laittaa vastuuseen, koska
yksinhuoltajilla ei yleensä ole mitään vapaa-aikaa, siksi että toinen ei kanna vastuutaan. Eikä ympärivuorokautista työtä korvata mitenkään.
Vaikka lasten hoito voi työlästä ollakin, omien lasten hoito ei ole mitään ympärivuorokautista työtä, josta pitäisi saada erityinen korvaus niin kauan kun ketään ei pakoteta lapsia tekemään.
niitä maksuja maksaa, jos nainen ei kerro tai "muista" lasten biologista isää, tai biologisella isällä ei ole tarpeeksi tuloja. Jos äidilläkään ei ole tuloja, yhteiskunta elättää hänetkin.
Yhteiskunta tarkoittaa siis veronmaksajia eli työssäkäyviä ihmisiä.
niin kovassa suosiossa. Senhän voi sitäpaitsi salata.
En maksa kellekään penniäkään omien lastensa hoidosta. Jos ei ole valmis sitä korvauksetta tekemään, voi antaa lapsensa parempaan kotiin. Parempi vielä, ettei edes tee niitä, niin ei ainakaan tyhmyys leviä geeneissä.
mitään, no, siinähän sitä työtä onkin, kun omat lapsensa siittää ja heidät puolisollaan hoidattaa.
Joku muu on siittänyt sinulle lapsia ja minä maksan siitä sitten veroissani.
sekin, mihin suomalaisten veronmaksajien (joihin myös yksinhuoltajat kuuluvat) rahat joutuvat: yksinhuoltajille tietenkin.
Useat yksinhuoltajat hoitavat lapsiaan kotona työttöminä yhteiskunnan elätteinä. Kaikkein ahneimmat toivoisivat jopa saavansa erityistä palkkaa omien lastensa hoitamisesta!
on valmis ottamaan vastuulleen toisen ihmisen lapset. Lasten isä tai äiti on aina kuvioissa ja elämä ei välttämättä ole mitenkään helppoa. Kokemuksesta puhun. En siihen helvettiin enää lähtis, että toisel jo on lapsia. Tai eihän sitä tiiä, että enkö koskaan, mutta sen verran ikävät kokemukset jäi. Ei mul mitään yksinhuoltajia vastaan ole, mut tiiä sit kuinka moni niistäkin etsii vaan elättäjää itselleen ja lapselleen.
vaikka ilmaista hoitajaa omille mukuloilleen.
ettet itse ole ollut valmis näkemään yh:sta muuta kuin negaa negaa negaa. Ihminen, joka rakastuu toiseen ihmiseen ja haluaa elää tämän kanssa ja on lisäksi kypsä aikuinen, ymmärtää myös sen, että toisen kanssa yhdessä elämisestä syntyy enempi kustannuksia, kuin yksin elämisestä! Ja lapsiahan ei voi syyttää perhekuviosta! Kyllä ihminen, jolla on edes vähän sydäntä jäljellä, osaa erottaa nämä asiat ja elää sitä arkea siten, että lapsilla ja kaikilla on hyvä olla. Lisäksi ei pidä luulla, että yh ihmiset ovat sellaisia, että elättävät ja holhoavat myös aikuisia puolisoitaan!
Sitäpä juuri. Itsekin olen seurustellut leskimiehen kanssa (jolla lapsia siis "omasta takaa")...homma toimii tai sitten se EI toimi...paljon vaikuttaa juuri sen yksinhuoltajan asenne ja se, saako kuria lapsiinsa...
Sitäpä juuri taas...tai muuten vaan lapsien jälkien siivoajaa...
SINÄ olet kaikesta päätellen yh...?
abortit ovat suosittuja nuorten tyttöjen keskuudessa.
Siitä ei tiedä kukaan.
vaan ihan vaan maalaislokiikkaa käyttävä aikuinen ihminen
vain lutkailun vellomisesta eläimen raivolla, tilanne on levinnyt viranomaisten käsiin
ni kyl niist pitäs pystyä huolehtimaan ja laittaa rajoja, eikä heittää taakkaa toisten vastuulle kokonaan.
suosiossa? kylläpä niitä löytyy vanhemmistakin naisista, jotka päätyy aporttiin! nykymiehethän on pelimiehiä, ei perhe-elämään sitoutuneita. Pelimieshän on sellainen, joka haluaa ns. perheen lapsineen, mutta haluaa myös edelleen olla se pelimies, joka vonkaa myös muualla...pelimies myös osaa käyttäytyä rakastavasti ja valita myös ne oikeat sanat, mutta käytäntö onkin sit ihan toista. Kunnes sitten karvas totuus tulee julki...
Ei nykymiehet vaan pelimiehet, pelimiehet ovat niitä lipeviä naistenmiehiä, jotka jokainen nainen uskoo pystyvänsä kesyttämään ja haluaa saada omakseen. Yhdellä sellaisella voi olla lapsia useiden eri naisten kanssa ja lisää naisia odottaa jonossa. Jokainen luulee olevansa se kaikkein paras ja ainoa, joka sen saa omakseen.
Paitsi ne kakarat. Mä en vaan halua elättää ja kasvattaa vieraan miehen muksuja.
Ja tietysti jos mun ikäinen tyttö on erehtynyt penskoja pyöräyttämään ennen kuin on koulut käyty kunnialla loppuun, ammatti hankittu ja taloudellinen tilanne turvattu, niin kertoohan se jotain olennaista ko. tytön järjenjuoksusta, arvoista ja ajatusmaailmasta. Parempi siis pysyä erossa.
abortteja, tappaa saa, mutta synnyttää ei. Kiitos ja hyvää yötä.
että hoitavat koulunsa loppuun ja taloudelliset edellytyksensä kuntoon, ennenkuin alkavat lapsia tekemään.
ei olekaan lasten teon kanssa mitään tekemistä.
että pojatkin käyvät koulunsa loppuun ja taloudelliset edellytyksensä kuntoon, ennenkuin rupeavat hommaamaan perhettä. Noh, yleensä se on naiset, joihin se vauvakuume iskee.
syntyvyys on kovassa laskussa. Mistähän lienee johtuukaan. Aikaisemmin ihmettelin, nyt tiedän.
Maailmassa syntyy liikaa ihmisiä muutenkin.