Soveltuvuusarviointi penkin alle - kokemuksia?

Olin tuossa soveltuvuustesteissä yhteen työpaikkaan. Soveltuvuustestit on varmaan ihan hyvä juttu, mutta ne voi myös toimia itsetunnon murskaajina pelottavan hyvin. Kokonaispalaute oli asteikolla suht ok, ja minut nähtiin täyttävän haetun paikan kriteerit, mutta ei sen enempää. Mutta sitten ne kykytestit joissa mitattiin verbaalista, numeerista ja loogista päättelekykyä menivät täysin penkin alle. Hakemani paikan vertailuryhmänä käytettiin asiantuntijoita ja esimiehiä johon tulostani siis verrattiin. Kaikki 3 testiä näyttivät oman suoritumiseni 5 portaisella vertailuasteikoilla heikointa tasoa paitsi yksi testi näytti toisiksi huonointa tasoa: Mikä todellinen lisäpotku työnhakuun. Takanani on korkeakoulututkinto, mutta juuri nyt tuntuu, että olen valinnut aivan väärän alan, kun kerta olen muihin kollegoihini nähden ruohonjuuritasolla.

Mitä olen loogisen päättelyn testejä tehnyt, on tulokset ollut yleensä luokkaa 125-135 esim älykkyysosamäärätestissä, mutta nyt vietiin kyllä matto jalkojen alta ja urakalla. Sain kuitenkin 75 % suosituksen tehtävään jota hain, joten testien merkitys ei liennyt mitä suurin. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että kyllä sitä itsensä tajuttoman tyhmäksi tuntee tuossa porukassa johon olen pyrkimässä.

Millaisia kokemuksia teillä on näistä soveltuvuusarvioinneista työntekijöitä palkkaavan esimiehen ja työt hakevan työntekijän näkökulmasta?

Tietoa siitä, saanko hakemani paikan, en vielä tiedä.
616294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse asustelen savon seudulla ja Helsinkiin asti piti matkustaa näiden soveltuvuustestien takia.

Hakemani tehtävä aivan perus esimiestyötä,asiakaspalvelua sekä työnjohtoa.

Hieman matkaväsymystä alla,satoja kysymyksiä sekä lukemattomia testejä myöhemmin en voi kuin todeta että mitä oikein mitattiinkaan jne. ??

Olen muutaman kerran jo esimiehenä toiminut ja älyni on tietääkseni piisannut yms. ominaisuudet.

Tietenkin jyvät seulotaan akanoista kun hakijoita nykyisin kymmeniä ellei satoja yhteen työpaikkaan.
Voi vaan kysyä onko em. testaus niitä inhimillisempiä tapoja rekrytoinnin kannalta??

Äänestä

Itse kävin tänään testeissä. Koko päivä itsearvointeja ja älykkyystestejä. Pikkasen on takki tyhjä ja fiilis aika nollilla. Tilanne itsessään on jo jotenkin niin stressaava, ettei niistä kysymyksistä selviä. Sitten kun niitä tehdään kelloa vastaa niin pää tyhjenee entisestään. No, ehkä en sitten ole sopivaa ainesta mihinkään, vaikka koulutusta löytyy ja työkokemusta vaikka muille jakaa.

Äänestä

http://www.alykkyystesti.net/

Soveltuvuustestit on osin samanlaisia. Jos tässä ei irtoa pisteitä, niin ei irtoa itse testissäkään.

Äänestä

vakavasti, esim. itse olen vuosia tehnyt kirjallista tuotosta työssäni ja olen saanut siitä kiitosta, mutta kun kävin testeissä, niin olen huono.

Äänestä
  • perustavat käsitystään niihin testeihin. Ja miksi hakijoita testautettaisiin kalliissa testeissä, jos niitä ei otettaisi vakavasti.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    perustavat käsitystään niihin testeihin. Ja miksi hakijoita testautettaisiin kalliissa testeissä, jos niitä ei otettaisi vakavasti.

    harjoitustehtäviä logisen päättelykyvyn kehittämiseen?
    Kyllähän työhönottajat sinua yleensä paremmin tuntematta, näihin testeihin luottavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Testattu Ja Lyöty kirjoitti:

Olin tuossa soveltuvuustesteissä yhteen työpaikkaan. Soveltuvuustestit on varmaan ihan hyvä juttu, mutta ne voi myös toimia itsetunnon murskaajina pelottavan hyvin. Kokonaispalaute oli asteikolla suht ok, ja minut nähtiin täyttävän haetun paikan kriteerit, mutta ei sen enempää. Mutta sitten ne kykytestit joissa mitattiin verbaalista, numeerista ja loogista päättelekykyä menivät täysin penkin alle. Hakemani paikan vertailuryhmänä käytettiin asiantuntijoita ja esimiehiä johon tulostani siis verrattiin. Kaikki 3 testiä näyttivät oman suoritumiseni 5 portaisella vertailuasteikoilla heikointa tasoa paitsi yksi testi näytti toisiksi huonointa tasoa: Mikä todellinen lisäpotku työnhakuun. Takanani on korkeakoulututkinto, mutta juuri nyt tuntuu, että olen valinnut aivan väärän alan, kun kerta olen muihin kollegoihini nähden ruohonjuuritasolla.

Mitä olen loogisen päättelyn testejä tehnyt, on tulokset ollut yleensä luokkaa 125-135 esim älykkyysosamäärätestissä, mutta nyt vietiin kyllä matto jalkojen alta ja urakalla. Sain kuitenkin 75 % suosituksen tehtävään jota hain, joten testien merkitys ei liennyt mitä suurin. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että kyllä sitä itsensä tajuttoman tyhmäksi tuntee tuossa porukassa johon olen pyrkimässä.

Millaisia kokemuksia teillä on näistä soveltuvuusarvioinneista työntekijöitä palkkaavan esimiehen ja työt hakevan työntekijän näkökulmasta?

Tietoa siitä, saanko hakemani paikan, en vielä tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu