Miesystävä soitti, ja pyysi käymään baarissa, missä hän jo oli kaverinsa kanssa. Menin sinne, ja mies oli tuntemattoman naisen kanssa pöydässä ja taputteli hänen selkäänsä. Olin hetken heidän kanssaan, pöytään tuli myös miesystävän kaveri. En jaksanut kauan istuskella siinä, ja lähdin kotiin. Aamuyöstä miesystävä soitti ja pyysi mua hakemaan hänet luokseni, hain ja myöhemmin hän kertoi illasta lisää.
Olivat vaihtaneet ravintolaa ja nainen oli pysynyt messissä mukana. Jossain vaiheessa nainen oli sanonut miesystävälleni että häntä panettaa, johon mies oli sanonut "oii, haluisitko että joku vähän kutittelisi sua jalkovälistä?" ja nainen oli yrittänyt suudella miestä. Mies teki stopin ja kertoi, että seurustelee kanssani ja ei aio vaihtaa meidän seksielämäämme mihinkään muuhun. Jatkoivat keskustelua seksistä ja miestä kiihotti kertoa tälle naiselle (kertoi mulle että se oli kiihottavaa), millaista meillä kahdella on, ja mitä teemme. Nainen oli kai udellut asioita kiinnostuneena.
Tunnen miesystäväni. Hän näyttää rakastavan tilanteita, missä kiihottuu, vastaavanlainen on tapahtunu ennenkin kun hän säntäsi bussissa tuntemattoman naisen perään, koska oli taas niin kiihottavassa tilanteessa hänen kanssaan, pientä reiden sivelyä jne. Silloin nainen teki stopin, mies olisi kyllä mennyt loppuun saakka.
Minä arvostan miehessä hänen rehellisyyttään, että kertoi mulle noista asioista, mutta sanoin hänelle myös, etten hyväksy tollasta käytöstä. Mielestäni tossa menee jo flirtin raja rikki. Flirtata saa, mutta mua loukkaa se, että tiedän miehen olevan oikeesti ihan kuumana siinä kertomassa naiselle (joka vielä haluaa miestäni ja hän nauttii siitä, kun saa kiusata eikä anna kuitenkaan) meistä. Mieheni sitten suuttui, kun sanoin etten todellakaan hyväksy tollasta käytöstä häneltä, hän sanoi etten tule ikinä löytämään miestä, joka kiihottuisi vain musta. Totta, se on aivan eri asia kuitenkin kiimattaa tuolla ympäri kyliä, kun vaikka katsoa jotain naista/miestä, että onpa hyvännäköinen ja that`s it siitä sen enempää.
Ehkä mä sitten olen tiukkapipo...?

Vastaukset 16
Vanhimmat
täyttää henkisen väkivallan tunnusmerkit.
Pistä äijä pellolle!
Ansaitset parempaa. Siis miksi ukon pitäisi koko ilta istua tuntemattoman naisen ihailun alla jossain baarissa ja tulla vielä leveilemään asiasta sinulle.
Ukolla on ihan liian heikko itsetunto sinulle
Sinä olet liian suloinen nainen olemaan tuollaisen iljetyksen kanssa.
Eli hanki kiltimpi mies, joka palvoo maata allasi. Nyt roolit ovat keikahtaneet toisin päin. Eli mies hakee naisia, jotka palvovat häntä. Ja tuossa ei ainakaan vakituinen naisystävä tule onnelliseksi. Tuo baarin nainen, silläkin on huono itsetunto, kun se selvästi pönkitti omaa egoaan istumalla illan varatun miehen ihailun keilakuvassa.
egolleen, kun poistuit baarista vähin äänin ja ihana kuningas jäi istumaan hänen viereensä koko illaksi. Eli likaista peliä, nuo ansaitsee toisensa. Siinähän sitten kiusaavat toisiaan lopun elämää noilla suhdedraamoillansa. Miestäsi kiihottaa ihan selvästi kolmiodraamat, ja se on hänen asiansa, mutta sinun ei tarvitse sitä kestää.
Sano sille ukollesi, että et tykkää sellaisesta. Ja toisaalta, miksi ukon pitäisi omaa sisintään tukahduttaa, koska se alkaisi pettämään selän takana. Te ETTE SOVI YHTEEN KOSKAAN!
Mistä ihmeen reiästä näitä femakoita sikiää? VASTAAVANLAINEN TAPAUS VOISI SATTUA KUMMALLE SUKUPUOLELLE TAHANSA. Vittu mitä paskaa ne jaksaa jauhaa.
Se jäktä on jotenki häiriintynyt. En minäkään missään baarissa juokse muita iskemässä kun oma kuningatar kotona odottelee. Eikö tarkoituksena ole saada se PARAS nainen kotia, että sinne on aina pakko päästä? Muutenhan seurustelu on typerää jos ei pidä sitä "omaansa" parhaana.
kotoisin, ettei hän lähde sinun mukaasi kotiin, jos kerran pitää tulla sinun häntä baariin katsomaan. Tuo mies on mätämuna, häntäheikki, kusipää, luuseri, pienimunainen idiootti, äidin lellikkipoika, narsisti.
Älä alennu hänen valtaansa enää koskaan. Pistä ukko mäkeen.
kuskaamaan miestä keskellä yötä. Hän saa sen kuvan, että on kuningas, jota naiset palvoo ja palvelee mielin määrin.
Tuossa on tosiaan sellaista duunarimeininkiä, että ukko vaan kölin yli ja parempaa tilalle. Ansaitset todellakin herrasmiehen, etkä mitään baarien örveltäjää.
Älä tyttö hyvä alennu siihen, että sinua kohdellaan kaltoin. Tuo mies ei koskaan muutu, se on ihan selvää. Joudut vaan hankkimaan uuden. Rinta rottingille ja itsetunto kehiin. Älä vastaa äijän soittoihin enää, sano että tämä on loppu nyt. Varmasti tulee ruusupuskan kanssa ovista ja ikkunoista, mutta älä luovuta. Paa äijä mäkeen.
eli hyväksyt miehen uskottomuudet?
Nainenhan kirjoitti, että oli sanonut miehelle ettei hyväksy hänen käytöstään. Joten missä vaiheessa hän sinun mielestäsi sen hyväksyy?
seurustelet niin silloinhan sinä hyväksyt asian.
on enemmänkin prosessi, että silmät aukeaa ja nyt pohdituttaa kovasti, että onko tuon miehen arvoinen vai ei...
kuin sinun miesystäväsi?
menet kertomaan satujasi? Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka.
Siis pyysi sut paikan päälle ihan tsekkaamaan, että mitä naikkosta hän nyt himoitsee?
Selkeää valtapeliä. Tuossahan kokeilee koko ajan kuinka pitkälle saa mennä. Varmaan nauttii siitä, että emäntä kilttinä istuu kotona, kun hän pelehtii muiden kanssa. Valtaa, valtaa!!
En jeesustele, mutta sietäisi vähän kunnioittaa ja olla rehellinen. Toisaalta voisi myös pitää turpansa kiinni tekemisistään (kunhan teot pysyy aisoissa).
Sä vaikutat fiksulta, tasapainoiselta ja suvaitsevalta. Miehesikin vaikutti coolin fiksulta, no ainakin tuossa tilanteessa, jonka miehesi taitaa hallita, joska tilanne sujuu tutun kaavan mukaan. Noinhan keskiverto munankipeä humalainen nainen tekee.
Mutta entäpä, jos miehesi kohtaa paljon kiihottavammassa tilanteessa itsensä kaltaisen, kiusottelevan älykkään naisen? Jos nainen tuntuu riittävän haastavalta niin silloin miehesi voikin joutua pettäjän rooliin. Silloin tilanne ei olekkaan hallinnassa. No se siitä.
Sinuna puhtaasti miettisin kuinka miehesi ja sinun ARVOMAAILMA käy yhteen? Jos tässä on paljon heittoa, niin on varmaa että jompi kumpi osapuoli kärsii.
kilpirauhasen liikatoimintaa, andropaussi?.Todennäköisesti joku näistä sairauksista tai kaikki yhdessä.
esim. isä tai veljet? Onko kukaan kavereista samanlainen? Todennäköisesti mies on ollut koulukiusaaja ja on edelleen aivan häiriintynyt. Menee pahemmaksi vain mitä enemmän ikää tulee. Tuskin kannattaa muuttaa miestä enää on jo pilalla. Puhuuko mies liikaa, naisten naurattaja? Kuolemaansa asti todennäköisesti pettää.
Yksi ollessaan itkee tuon tyyppinen mies PALJON.