Mikä evoluutiossa oikeastaan harmittaa krationisteja? No, tietysti se, ettei se ole Raamatun mukaan totta, mutta tarkoitan lähinnä moraalista puolta.
Uskisten mielestä evoluutioon uskominen rappeuttaa moraalin, koska sen mukaan vahvempi tai muuten sopeutuvampi syrjäyttää sopeutumattoman. No, vaikkei evoluutioon uskoisikaan, niin kyllähän jokainen näkee, mitä luonnossa tapahtuu: petoeläimet karsivat järjestään pois nimenomaan heikoimmat yksilöt, laumassa heikoin jälkeläinen jää vähimmällle ruualle jne. Miksi se nyt sitten olisi moraalitonta, että sama pätee myös kokonaisiin lajeihin?
Voi tietysti väittää, että jos ihmisen katsotaan olevan evoluution tuote, ja siten "vain" eläin, voidaan tällä perusteella oikeuttaa heikoimman jyrääminen myös ihmisyhteisössä. Mutta eihän evoluution perusteella voi mitään oikeuttaa. Miksi "luonnollisuus" olisi se ratkaiseva kriteeri, jonka mukaan yhteiskuntaa olisi kehitettävä? Useimmat ihmiset, olivat he sitten kreationisteja tai evoluutioon uskovia, haluavat kuitenkin elää yhteiskunnassa, jossa heikompien oikeudetkin huomioidaan, sillä se on mahdollistanut ihmisyhteisöjen hyvinvoinnin ja menestyksen. "Auvisia" on (onneksi) harvassa.
Uskisten mielestä evoluutioon uskominen rappeuttaa moraalin, koska sen mukaan vahvempi tai muuten sopeutuvampi syrjäyttää sopeutumattoman. No, vaikkei evoluutioon uskoisikaan, niin kyllähän jokainen näkee, mitä luonnossa tapahtuu: petoeläimet karsivat järjestään pois nimenomaan heikoimmat yksilöt, laumassa heikoin jälkeläinen jää vähimmällle ruualle jne. Miksi se nyt sitten olisi moraalitonta, että sama pätee myös kokonaisiin lajeihin?
Voi tietysti väittää, että jos ihmisen katsotaan olevan evoluution tuote, ja siten "vain" eläin, voidaan tällä perusteella oikeuttaa heikoimman jyrääminen myös ihmisyhteisössä. Mutta eihän evoluution perusteella voi mitään oikeuttaa. Miksi "luonnollisuus" olisi se ratkaiseva kriteeri, jonka mukaan yhteiskuntaa olisi kehitettävä? Useimmat ihmiset, olivat he sitten kreationisteja tai evoluutioon uskovia, haluavat kuitenkin elää yhteiskunnassa, jossa heikompien oikeudetkin huomioidaan, sillä se on mahdollistanut ihmisyhteisöjen hyvinvoinnin ja menestyksen. "Auvisia" on (onneksi) harvassa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Evoluutio ei ole mitään "heikot sortuvat, vahvat säilyvät"-periaatetta, vaan sopeutumista. Mikä laji sopeutuu parhaiten, selviytyy. Ihmisten valttikortti evoluutiossa on juuri ollut yhteisöllisyys ja empatia lajitovereita kohtaan.
Tarkennan vielä hiukan. Kaikki nykyiset lajit ovat täydellisisesti sopeutuneita omiin ekolokeroihinsa. Ympäristöt kuten kaasukehän koostumus, säteily, ilmaston ja merien lämpötilat jne ovat jatkuvassa muutoksen tilassa ja luovat muutospainetta tai paremmin sanottuna, luovat tarvetta jatkuvaan sopeutumiseen.
Kaikkien lajien on pysyttävä mukana tässä muuntumisleikissä. Tähän muutokseen ottavat kaikki lajit osaa viruksia ja mikrobeja myöten.
Lajien tarve sopeutua on siis koko luomakunnan siirtymistä tulevaan muuttuvaan ympäristöön ja tämän seurauksena jotkin lajit saattavat hävitä muutoksen ollessa äkillistä. Pääsääntöisesti lajit pysyvät ympäristön muutoksen mukana ja eriytyvät kun siihen tulee tarvetta.
Lajin yhteisessä geenipoolissa on valtavasti mahdollisuuksia muuntumiseen, oli se muuntumisen suunta sitten mikä hyvänsä. Yksittäisen lajin geeniboolista löytyvät aina ne hyvät ominaisuudet, jotka tuovat yksilöille sen ominaisuuden, jolla ne lisääntyvät hieman muita saman lajin yksilöitä paremmin muuntuneessa ympäristössä ja täten tämä uusi ominaisuus yleistyy populaatiossa.
Evoluution arvostelijat unohtavat usein myös sen puolen, että pieni määrä huonosti sopeutuvia roikkuu aina mukana. Kun olosuhteet muuttuvat, kappas vain - juuri nämä ovatkin niitä tulevaisuuden menestyjiä.
Nimenomaan, jokin huonoksi koettu ominaisuus saattaa olla se tulevaisuuden menestyjä.
Olisi erittäin toivottavaa että he evoluution arvostelijat hankkisivat todellista tietoa evoluution mekanismeista ja ehkä myös toivoisi heidän ymmärtävän evoluution ja evoluutioteorian loogisen johdonmukaisuuden.
Yhdysvalloissa ei valtion kouluissa opeteta uskontoa, se on kielletty. Tämän lain kiertämiseen ovat amerikkalaiset fundamentalistit valjastaneet "järkevän suunnittelun", ID:n, joka on käytännössä pseudotieteen reikäiseen kaapuun puettu Raamatun luomisoppi. Huomaa, kuinka ID.n puolesta paasaaja huolellisesti välttelee Jumalan mainitsemista, muutenhan tämä pirullisen ovela juoni "paljastuisi"! :D
Tämä ID:n ja luomisen paskanjauhanta on tullut viime vuosina vaivoiksemme tänne syrjäiseen Suomeenkin, hihhulithan ovat ehkä lestoja lukuunottamatta täysin Amerikkaan rähmällään, ihan kuin heidän oletettu jumalansa asuisi siellä.
Ei Suomessa muuten 50 vuotta sitten kreationismista juuri keskusteltu: se oli uskovaisten juttu, jota ei tarvinnut julkisuudessa käsitellä. Tieteellä oli omat juttunsa ja sillä hyvä.
Ihan oikeita argumentteja, mutta kirjoituksen tyyli on aika arveluttava.
Ensimäinen huomio:
Evoluutio ei ole uskon asia. Evoluutio on teoria, joka perustuu luonnosta tehtyihin havaintoihin. Näistä on päätelty teoria, joka selittää kaikki nykyiset havainnot tarkasti ja ennustaa uutta sen hetkisen paradigman valossa. Tässä ei siis ole mitään sijaa mielipiteelle tai uskolle, koska vain yksi teoria voi olla samaan aikaan voimassa. Tieteellisen teorian tulee olla myös ainakin periaattessa kumottavissa, jos havainnot muuttuvat.
ID-teoria taaskaan ei ole kumottavissa oikeastaan millään tavalla, aina voidaan vetää esiin "god did it"-kortti. Lisäksi sen paradigma on lähestulkoon keskiajalta.
Toinen huomio:
Ihmisellä on aivoissa huomattavasti kehittyneempi etuotsalohko kuin eläimillä, ja joka monilta eläimiltä puuttuu. Tämä mahdollistaa empatian, moraalin ja muut ihmisille ominaiset tunne-elämän piirteet. Tämä erottaa ihmiset eläimistä ensimmäisenä. Monilla sarjamurhaajilla ja psykopaateilla on havaittu etuotsalohkossa vajaa toimintaa, millä on selitetty heidän tekosiaan.
Lisäksi:
Kovasti on keskusteltu median käytöksestä Auvisen tapauksessa. Ensimmäisenä muistan nähneeni kyllä ID-sivustot haaskalla repimässä ammuskeluvälikohtauksesta evoluutiokritiikkiä.
dagster kirjoitti:
"Evoluutio ei ole uskon asia. Evoluutio on teoria, joka perustuu luonnosta tehtyihin havaintoihin. "
Evoluutio ei tosiaankaan ole uskon asia - tämä on totta.
Nyt ei kuitenkaan pidä sekoittaa ilmiötä nimeltä evoluutio (joka on siis luonnosta havaittava prosessi) sitä selittävään tieteelliseen teoriaan nimeltä evoluutioteoria.
Evoluutio ei siis ole teoria, vaan se ilmiö jota evoluutioteoria selittää.
"Ihmisellä on aivoissa huomattavasti kehittyneempi etuotsalohko kuin eläimillä, ja joka monilta eläimiltä puuttuu. Tämä mahdollistaa empatian, moraalin ja muut ihmisille ominaiset tunne-elämän piirteet."
Empatia on todistettavasti yhdistettävissä peilisolujen toimintaan. Peilisoluja löytyy muiltakin kädellisiltä (itse asiassa niitä on tutkittu eniten lähinnä häntäapinoilta), ja bonoboilla on empatian olevan samalla tavoin "universaalia" kuin ihmisellä.
Toisaalta henkisesti ihmistä lähinnä kaikista eläimistä saattaa olla Pohjois-Amerikkalainen pensasnärhi. Varislintujen aivojen suhteellinen koko vastaa ihmisapinoiden mittaluokkaa, mutta niiden aivojen rakenne on radikaalisti erilainen kuin nisäkkäillä, eli niillä ei ole etuaivolohkoja vastaavaa rakennetta lainkaan.
"Mikä evoluutiossa oikeastaan harmittaa krationisteja? No, tietysti se, ettei se ole Raamatun mukaan totta"
Tarkalleen ottaen Raamatussa ei oteta kantaa mitenkään evoluutioon, koska koko käsite on ollut tuntematon kirjoittajille. Myöskään evoluutioteoria ei ota mitenkään kantaa Raamattuun sen paremmin kuin Koraaniin, Veda-teksteihin tai Kalevalaankaan. Vastakkainasettelu on täysin uskonnollisten fundamentalistien luoma.
No mikä "kreationisteja" sitten evoluutioteoriassa harmittaa?
Oma arvaukseni on, että naturalistinen selitys ei edellytä jumalaa luojana tai kaikkeuden ohjaajana. Naturalistinen selitys haastaa kyseenalaistamaan lapsena opetetut selitykset ja tämä tuppaa horjuttamaan "totuutena" esittäytyviä dogmeja.
On ironista, että tieteelliset selitysmallit eivät estä ihmistä uskomasta mihin haluaa. Tiede ei ota kantaa uskontoon eikä uskonnon pitäisi ottaa kantaa tieteeseen. Ääriryhmät haluavat silti luoda tällaisen kiistan tukeakseen omia, kovin maallisia pyrkimyksiään.
Evoluutioteoria oman ymmärrykseni mukaan ärsyttää kaikkein eniten niitä, joilla on vaikeuksia tulkita raamatttu muutoin kuin kirjaimellisesti. Luomiskertomusta ei voida nähdä allegoriana elämän synnylle tai herttaisen vaillinaisena hurskaiden miesten yrityksenä selittää maailmaa tuhansia vuosia sitten, mutta jolla on kovin vähän tekemistä jonkin kaikkivaltiaan olemassaolon kanssa. Ääriajatteluun taipuvaiset pitävät lapsena oppimaansa tarinaa turvallisena: jumala on kaiken luonut, jumala pitää huolta ja kuoltuani pääsen taivaaseen.
Kyse on nimenomaan lapsenomaisesta piirteestä ääriajattelijoissa. Aikuisuuteen ja henkiseen kypsyyteen kuuluu moniselitteisyys, epävarmuus ja abstrakti taso. Henkisesti kypsä ihminen voi hyväksyä naturalistisen selityksen paikkaansapitävyyden ja silti pitää kiinni uskostaan (mikä se sitten onkin). Lapsenmielinen kokee ajattelua haastavat asiat uhkaavina, omaa naivia maailmaa horjuttavina. Ajatus, että emme kenties olekaan lajina jumalan 6000 vuotta sitten savesta luotuja ihmisiä, kuten meille lapsena opetettiin, vaan luonnollisen ja pitkän kehitysprosessin tulos, jonka jokin primus motor on kenties saattanut alulle, on liian moniselitteinen ja abstrakti asia hyväksyttäväksi.
Jotta tämä lapsena koostettu mustavalkoinen palapeli pysyisi kasassa, on ääriajattelijan suljettava brutaalisti kaikki sitä haastava oman kokemuskenttänsä ulkopuolelle. Kun kaikki omasta ajattelusta poikkeava demonisoidaan ("saatanallinen" tai "ateistinen" evoluutio) tai tehdään naurunalaiseksi ("minäkö muka apinan jälkeläinen?", "no missäs ne mun kidukset on?" jne.), voidaan hyvillä mielin poimia taas raamattu käteen ja lukea jumalasta. Paha on taas torjuttu.
Jokainen älylliseen ajatteluun kykenevä ymmärtää toki tällaisen logiikan naurettavuuden, mutta kykenee myöskin ymmärtämään motiivit ja tarpeet sen taustalla.
Ääriajattelun pohjalla on ennen kaikkea ajatus raamatusta kaiken toiminnan perustana. Lapsellisessa uskonnollisessa ajattelussa ei ole sijaa "totuutena" pidetyn lähteen kyseenalaistamiseen. Jos raamattu olisi tulkinnanvarainen, saati väärässä yhdessä kohdassa , avaisi se kokonaisten kysymysten padot. Tässäkin kohtaa löydämme suurta ironiaa, sillä mitä muuta uskonnon historia on kuin vuosisatoja jatkuneita tulkintariitoja? Miksi meillä ei ole vain yhtä ainoaa kristittyä kirkkoa jos totuus on kerran niin yksiselitteinen? Taas yksi kysymys, joka suljetaan kerettiläisenä oman kokemuspiirin ulkopuolelle.
Uskovaisen ongelma on siinä, että myös moraalin väitetään tulevan jumalalta. Ironiaa on siinäkin, että uskovaiset tekevät meistä enemmän elukoita ilman jumalaa, kuin naturalistit konsanaan. Jos raamatun ehdoton auktoriteetti horjuisi, uskovainen ajattelisi, että moraalimmekin alkaisi horjua ja tämä johtaisi turmelukseen. Naturalisteilla olo on siinä mielessä auvoisampaa, että he kykenevät tunnistamaan "hyveellisen moraalin" ihmislähtöisyyden. Meillä oli jo ennen judeo-kristillistä teologiaa tarve hyveellisyydelle ja on ollut sen jälkeenkin - riippumatta teologisista näkökulmista. Jokainen naturalisti kykenee tunnistamaan hyveellisyyden tuomat hyödyt. Naturalisti hyväksyy sen, että biologis-kemiallisesta perustastaan huolimatta rakkaus ja kiintymys ovat itsessään arvokkaita ja tavoittelemisen arvoisia asioita eikä niiden itseisarvo kaipaa jumalallisia selityksiä. Uskovaisen ajattelussa asia on päinvastoin. Rakkaus lähtee jumalasta ja ilman jumalaa koko korttitalo sortuu. Siksi mm. evoluutioteorian kaltainen naturalistinen raamatun selitykset haastava tiede on suljettava pois.
Voidaan tietysti kysyä, että miksi ääriuskovaiset eivät pidä samanlaista meteliä "ateistisesta" fysiikasta, biokemiasta, geologiasta tai astronomiasta, jotka kaipaavat yhtä vähän jumalaa malliensa alkusyyksi tai lakiensa kaitsijaksi. Evoluutioteoriassa lienee jotain ihmisyyttä haastavaa, joka iskee suoraan uskovaisten hermoon. Monet muut tieteet haastavat samalla tavoin raamatun maailmankuvan, mutta ainoastaan evoluutioteoria kohtaa näin kiivasta vastustusta. Kyse on kai ihmisen erityisasemasta jumalan kuvana, luomakunnan herrana, josta uskovaiset erityisesti pitävät. Jos emme tätä olisi, päättyisi maallinen vaelluksemme viimeiseen sydämenlyöntiin ja se lienee joillekin samalla tavoin kestämätön ajatus.
Tämä kaikki on tosin vain spekulaatiota, asiaa pitäisi kai kysyä uskovaisilta, mielellään vielä mahdollisimman ehdottomilta sellaisilta.
Sen sortin sukovaiset sulkevat lisäksi ulos minun kaltaiseni henkilöt; minusta Raamatussa on paljon runollisuutta, hyviä elämänohjeita ja se on ylipäätään hyvä kirja paikallaan. Kun fundamentalistit riehuvat asian ympärillä, se suorastaan pakottaa torjumaan koko kirjan ja uskonnonkin.
Minullakin on suvussa ihan normaaleja, vakaita luterilaisia, joiden kanssa ei koskaan ole tullut mitään riitaa. Luin itse Raamatun kannesta kanteen alle 20-vuotiaana (epäilen, että moni ns. "uskovainen" ei ole samaan yltänyt heidän lausunnoistaan päätellen). Asun kirkon kupeessa ja poikkean joskus (no, joululauluja kuuntelemaan, ja voisin jopa mennä jouluaamun jumalanpalvelukseen, ellei aikainen aamunousu miestäni hämmentäisi). Vuosia olen tehnyt vapaaehtoistyötä "Mummon kammarissa" ja saanut kirjeitä, joissa toivotetaan "siunausta enkeleiltä". Mitään tästä en ole kokenut ristiriitana tieteen ja henkilökohtaisen ateismini kanssa. Kyse on meidän vakaasta kulttuuristamme. Nyt palstojen hihhulit ovat saaneet minut kyselemään, olenko äärässä ja pitäisikö panna välit poikki perinteisen uskonnon kanssa, vai pitäisinkö oman, hyväksyvän linjani.
Siinä olet vähän väärässä, kun esität, että pitäisi kysyä ehdottomilta uskovaisilta. Kyllä he hyppivät silmille täällä muutenkin. Minä haluaisin kysyä tervepäisiltä uskovaisilta, mutta kun diakonissoja naineet serkkuni asuvat eri paikkakunnilla...
Jos ihminen on evoluution tuote niin missä vaiheessa on syntynyt sielu joka on useimpien uskontojen oleellinen elementti? Koska ihminen on kehittynyt pikkuhiljaa aiemmista (en sano alemmista) eläimistä niin sielun syntymäaikaa ei voi määrittää tai sitten uskovaisten täytyy myöntää kaikilla elollisilla olioilla bakteereista ihmisiin on sielu.
Ilman persoonallista sielua kaikki puheet kuoleman jälkeisestä elämästä voi unohtaa. Haluaisin tähän ongelmaan vastauksen maltillisilta uskovaisilta, fundamentalistien mielipiteethän me jo tiedetään.
Ei ole ensimmäistäkään todistetta ihmisillä sen enempää kuin eläimilläkään olevan sielun, eikä yhtäkään tieteellistä probleemaa jonka teoreettiseen ratkaisemiseen sielun olemassaolo pitäisi olettaa.
Kyllähän minä sen tiedän mutta mitä uskovaiset tuosta ajattelee? Muuta kuin että taikasauva heilahtaa ja sielu sikiöön vilahtaa. Missä vaiheessa sielu ilmaantuu ihmiseen? Siittiöissä? Munasolussa? Hedelmöittämisessä? Alkiossa? Sikiössä? Syntymässä? Kasteessa? Kuolemassa?
Kuten Kollimaattori tuossa aiemmin totesi: evoluutiossa ei tunneta sielua sen enempää fyysisenä elimenä tms. kuin abstraktina käsitteenäkään, joten esittämäsi kysymykset eivät kuulu tälle palstalle.
Maltillisena kristittynä vastaan omana käsityksenäni, että sielu kehittyy hedelmöityksen jälkeen kuten kaikki muukin, mitä ihmisessä on.
OK, ollaan ehkä väärällä palstalla. Kumma kyllä uskovaiset ei osaa määritellä suhdettaan 'sieluun' tai eroa tajuntaan, mieleen tai miksi haluaa nimittääkkään. Psykologeistahan vain n. 5% uskoon persoonalliseen sieluun.
Tässä itsekullekkin hiukan mietittävää asioista/evoluutiosta :D. En sano,että kaikki on välttämättä totta,mutta ....maailma ei ole mustavalkoinen.
http://www.youtube.com/watch?v=yI2Yj_u9Om4
http://www.youtube.com/watch?v=aqRXeLq_jHQ
Tää on hyvä!:http://www.youtube.com/watch?v=deoJUBW9CI8
http://www.youtube.com/watch?v=1GRwSQPqdag
http://www.youtube.com/watch?v=U-3RLx_4Y5Y
Tiivistä mitä olet sanomassa...
Evoluutioteoriassa on sinänsä koko joukko ongelmia, joiden huomiotta jättämisen pitäisi harmittaa jokaista ajattelevaa ihmistä (tämä ei ollut solvaus ketään kohtaan, en epäile etteikö jokainen tätä lukeva olisi ajatteleva ihminen).
Ensinnäkin ei ole kyetty osoittamaan vakuuttavasti, että sattumanvaraiset mutaatiot soluissa kykenisivät synnyttämään evoluutiota edistäviä muutoksia.
Toinen ongelma on ajatuksessa, että kaikki elämä olisi saanut alkunsa yhdestä kantamuodosta. Ihmisen tietämyksen kasvu perimän ja mikrobiologian saralla on auttanut ymmärtämään, että "elämän puu" muistuttaa enemmän verkkoa, kuin puuta, jos sitäkään.
Pahin ongelma on alkusyntyteoriassa. Vieläkään ei ole pystytty osoittamaan, että elottomasta materiasta voisi syntyä elollista luonnossa.
---
"Miksi ’luonnollisuus’ olisi se ratkaiseva kriteeri, jonka mukaan yhteiskuntaa olisi kehitettävä?"
Mikä on se perusta, jolle asetat moraalisi ja niin muodoin yhteiskunnan kehittämisen, jos se ei ole evoluutioteorian tarjoama "luonnollisuus"?
Nimittäin, jos Jumalaa ei ole (niin kuin monet evoluutioteoriaan uskovat olettavat), eikä hän ole luonut ihmistä, eikä hän ole luonut ihmistä moraaliseksi olennoksi ja vielä antanut kirjallisia ohjeita moraalista, niin minun käsittääkseni moraalilta putoaa pohja pois. Parhaimmassakin tapauksessa moraali ei olisi objektiivista, vaan suhteellista tyyliin: "Raiskaus on väärin sinusta, muttei minusta".
"Ensinnäkin ei ole kyetty osoittamaan vakuuttavasti, että sattumanvaraiset mutaatiot soluissa kykenisivät synnyttämään evoluutiota edistäviä muutoksia."
http://www.gate.net/~rwms/EvoMutations.html
Tarkoitatko että yllä mainitulla sivulla luetellut todetut muutokset ovat tapahtuneet tutkittujen organismien perimässä JOTENKIN MUUTEN kuin mutaatioiden kautta? Yliluonnollinen evoluutiokeijuko ne sinne pisti, vai mitä ajat takaa?
"Ihmisen tietämyksen kasvu perimän ja mikrobiologian saralla on auttanut ymmärtämään, että "elämän puu" muistuttaa enemmän verkkoa, kuin puuta, jos sitäkään."
...Mikä lakkaa olemasta ongelma, kun otetaan huomioon horisontaalinen geeninvaihto eri organismien välillä. Tämä on merkittävä tekijä jonka tärkeyttä ei vielä jokin aika sitten tunnettu.
"Pahin ongelma on alkusyntyteoriassa."
Jos puhumme evoluutioteoriasta, MITÄÄN ONGELMAA EI EDES OLE! Kas kun evoluutioteoria käsittelee olemassa olevien organismien sopeutumista ympäristöönsä. Se ei käsittele niiden syntyä lainkaan. Evoluutioteoria on siis yhteensopiva minkä tahansa elämänsynnyn selityksen kanssa. Abiogeneesin ongelmat ovat abiogeneesiteorian ongelmia, eivät evoluutioteorian ongelmia.