EI esimerkiksi

syntypaikassa ollut tälläistä menoa kuten on meillä, ei ole intiaaneillakaan ollut. Se mihin meidät ON KASVATETTU; saa meidät uskomaan että kaikki ihmiset ovat tälläisiä. koska me näemme ulkomaailman sellaisena MITÄ ITSE OLEMME OPETETUT OLEMAAN.
Meidät on kulttuuri aivopessyt ja siten saanut tuntemaan että me olemme parempia, vaikka olemme alusta asti olleet juuri pahinta mitä on. Siitä on koittanut monet mystikot pitkin ajan kuluakin sanoa, Jeesus yksi mainitakseni. Mutta ei, siitäkin tehtiin helvetin uskonto, ajatusrakennelma, mistä pidetään kiinni ja jonka piiloista voi siten jatkaa omaa typeryyttään ilman, että lainkaan tarkistaisi mitä itse on ja tekee..

Tiedän monia kirkossa kävijäitä, jotka esittävät muille olevansa jotai hyvää, pelkäävät hirveästi muiden mielipiteitä yms yms.. Heille IMAGO on tärkein, se mitä MUUT heistä ajattelevat, ja tältä pohjalta pitkälti heidän toimintansa muodostuu. OMan hierakia aseman pönkittämiseen, siis sen aseman, mikä meillä on mielissämme, todellisuudessa sitä ei olekaan. se kaikki on vain mielemme tuotetta. Me kaikki halutaan olla imarreltuja? mutta kuinka moni todella tajuaa tätä seikkaa itsestään??
0107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


dalai laman kirjoitti:

syntypaikassa ollut tälläistä menoa kuten on meillä, ei ole intiaaneillakaan ollut. Se mihin meidät ON KASVATETTU; saa meidät uskomaan että kaikki ihmiset ovat tälläisiä. koska me näemme ulkomaailman sellaisena MITÄ ITSE OLEMME OPETETUT OLEMAAN.
Meidät on kulttuuri aivopessyt ja siten saanut tuntemaan että me olemme parempia, vaikka olemme alusta asti olleet juuri pahinta mitä on. Siitä on koittanut monet mystikot pitkin ajan kuluakin sanoa, Jeesus yksi mainitakseni. Mutta ei, siitäkin tehtiin helvetin uskonto, ajatusrakennelma, mistä pidetään kiinni ja jonka piiloista voi siten jatkaa omaa typeryyttään ilman, että lainkaan tarkistaisi mitä itse on ja tekee..

Tiedän monia kirkossa kävijäitä, jotka esittävät muille olevansa jotai hyvää, pelkäävät hirveästi muiden mielipiteitä yms yms.. Heille IMAGO on tärkein, se mitä MUUT heistä ajattelevat, ja tältä pohjalta pitkälti heidän toimintansa muodostuu. OMan hierakia aseman pönkittämiseen, siis sen aseman, mikä meillä on mielissämme, todellisuudessa sitä ei olekaan. se kaikki on vain mielemme tuotetta. Me kaikki halutaan olla imarreltuja? mutta kuinka moni todella tajuaa tätä seikkaa itsestään??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu