Kumma juttu kun ei co2:n poistaminen kiinnosta?

YLE nettisivuilta poimittua (29.11)

"Maittain metsien merkitys vaihtelee suuresti. Latvian metsät sitoivat hiilidioksidia jopa enemmän kuin koko maan päästöt olivat. Myös Liettuassa, Ruotsissa, Sloveniassa, Bulgariassa ja Suomessa metsien merkitys oli suuri. Toisaalta eräissä EU-maissa, kuten Belgiassa, Alankomaissa, Irlannissa, Kyproksessa ja Tanskassa metsiä ei ole juuri lainkaan, joten näissä maissa CO2-absorboituminen oli vähäistä.

Vaikka metsien häviämisestä kannetaan laajalti huolta, tutkimuksen mukaan monissa EU-maissa metsien biomassa on lisääntynyt kuluneiden 15 vuoden aikana.

EU asetti keväällä tavoitteekseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tutkimuksen tekijät uskovat, että tähän voidaan päästä, jos metsät hyväksytään ainakin osittain laskelmiin "hiilinieluiksi". Kioton sopimuksessa metsien vaikutusta ei lasketa mukaan"

Eli, kun Suomessa metsät vie 20M tonnia / vuosi co2:ta niin suomalaiset eivät olekaan niin suuria syntisiä kun annetaan ymmärtää?
5364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuossa on unohdettu että CO2:n sitomisen jälkeen (lahoaminen tai polttaminen) puut luovuttavat sitomansa takaisin ilmakehään. Metsäpinta-alan pitäisi siis kasvaa jatkuvasti mikä ei taida sopia kenenkään pirtaan.

Äänestä
  • Pitää siis rakentaa puusta pohjalaistaloja tms mitkä pysyy pystyssä 400 vuotta :D

    Äänestä

  • maaperän alle syvyyksiin kivihiilenä ja öljynä ? nythän se on pöllytetty ilmakehään.
    kuka tietää millaisissa oloissa se on maan alle joutunut ja mitä se aikaisemmin edes on ollut.

    Äänestä

  • mikä on sitoutunut kirjoitti:

    maaperän alle syvyyksiin kivihiilenä ja öljynä ? nythän se on pöllytetty ilmakehään.
    kuka tietää millaisissa oloissa se on maan alle joutunut ja mitä se aikaisemmin edes on ollut.

    Kaipa se on ollut jotain Mustanaamion koriseudun näköistä pöheikköä silloin joskus, ja luulisi että sekin on vienyt co2:ta kasvuunsa??
    Alkoi vaan ihmetyttämään koko tää Kioton periaate, eli co2:ta voi ainoastaan vapauttaa muttei mitenkään sitoa ilmakehästä kasvillisuuteen. Tästähän tulisi nopeasti sellainen puusilmäinen päätelmä että kaikki kasvillisuus kannattaa pistää sileäksi ettei niiden lahoamisessa synny co2:ta :-)

    Äänestä

Mitä yhteistä on hyvin ja "arvo-valtaisesti" mainostettu ilmaston lämpeneminen Co2-päästöistä johtuen ja siitä tiedottaminen maailman laajuisesti sekä nyt esim. suomessa siirtyminen diesel-käyttöisten ajoneuvojen suosimiseen?

Olisiko taustalla kuitenkin halu päästä eroon lähi-idän määräämistä öljy-markkinoista?

Sillä dieseliä pystytään tuottamaan oma-varaisesti jopa suomessa.

Nyt normaalia ilmaston lämmintä kautta syytetään yleisesti liikenteen Co2-päästöistä johtuviksi ja näin johdatellaan ihmiset suosimaan dieseliä, jotta ”maailma pelastuu”!

Sinänsä viisas liike irtautua lähi-idän kahleesta mutta olisiko sen voinut kertoa SUORAAN?

ALETAAN KÄYTTÄMÄÄN DIESELIÄ ENEMMÄN JOTA VOIMME ITSE TUOTTAA JA PÄÄSEMME OSITTAIN EROON LÄHI-IDÄN MÄÄRÄÄMISTÄ ÖLJY-MARKKINOISTA!

Tietoa Co2-päästöistä!

Liikenne ei ole niitä lisännyt vaan muu sähkön käyttö. Ja teollisuus pää-asiassa sitäkin.

Alla linkit laskelmiin, jossa esim. taulukot tampereen ko. päästöistä ja muutoksista.

Co2-päästöjen jakautuminen; (huomioi muu sähkön käyttö kasvu ja ettei liikenne päästöt kasva)

http://www.ekokumppanit.fi/kasvihuonekaasutase/kuviot/270co2toiminnot.png

Kasvanut muun sähkön käytön jakautuminen; (huomioi että teollisuuden sähkön kulutuksen kasvu on n.50%, ja sen värihän on tuo vihreä!)

http://www.ekokumppanit.fi/kasvihuonekaasutase/kuviot/270co2sektorit.png

Liikenteestä ja sen Co2-päästöistä tiivistelmä;

”Vuosina 1990–2003 tieliikenteen päästöt kasvoivat reilut 11 prosenttia. Katalysaattorien yleistyminen ja polttoaineiden laadun paraneminen supistivat kuitenkin merkittävästi maantieliikenteen epäsuoria kasvihuonekaasupäästöjä vuosina 1990–2003. Kasvu tapahtui valtaosin 2000-luvun puolella. Kun kasvihuonekaasupäästöjen kehitys suhteutetaan ajettuihin kilometreihin, päästöt vähenivät koko tarkastelujakson aikana lähes 9 prosenttia.”

Että näin.

Väitänpä että asialla on yhteys…

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JeesMies kirjoitti:

YLE nettisivuilta poimittua (29.11)

"Maittain metsien merkitys vaihtelee suuresti. Latvian metsät sitoivat hiilidioksidia jopa enemmän kuin koko maan päästöt olivat. Myös Liettuassa, Ruotsissa, Sloveniassa, Bulgariassa ja Suomessa metsien merkitys oli suuri. Toisaalta eräissä EU-maissa, kuten Belgiassa, Alankomaissa, Irlannissa, Kyproksessa ja Tanskassa metsiä ei ole juuri lainkaan, joten näissä maissa CO2-absorboituminen oli vähäistä.

Vaikka metsien häviämisestä kannetaan laajalti huolta, tutkimuksen mukaan monissa EU-maissa metsien biomassa on lisääntynyt kuluneiden 15 vuoden aikana.

EU asetti keväällä tavoitteekseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tutkimuksen tekijät uskovat, että tähän voidaan päästä, jos metsät hyväksytään ainakin osittain laskelmiin "hiilinieluiksi". Kioton sopimuksessa metsien vaikutusta ei lasketa mukaan"

Eli, kun Suomessa metsät vie 20M tonnia / vuosi co2:ta niin suomalaiset eivät olekaan niin suuria syntisiä kun annetaan ymmärtää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu