Jos elintarvikemyymälässä kaupataan häränlihaa,
kysykää hyvät ihmiset missä tämä härkä on kasvatettu ja salvettu?
Nimittäin härkä on todellisuudessa sonni, jolta
on mulkut leikattu pois, siis kastroitu tai salvettu, aivan kuten kukin voi asian ilmaista.
Suomessa laki kuitenkin kieltää moisen, joten kysykää kauppiaalta.
Kyllä ulkomailla osataan.
kysykää hyvät ihmiset missä tämä härkä on kasvatettu ja salvettu?
Nimittäin härkä on todellisuudessa sonni, jolta
on mulkut leikattu pois, siis kastroitu tai salvettu, aivan kuten kukin voi asian ilmaista.
Suomessa laki kuitenkin kieltää moisen, joten kysykää kauppiaalta.
Kyllä ulkomailla osataan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Totta kai kaikki tietävät, mikä härkä on. Luulitko saavasi ahaa-elämyksiä aikaan?
Elintarvikeliikkeissä en ole nähnyt myytävän härän- vaan naudanlihaa. Nauta-sana ei ota kantaa sukupuoleen.
Ravintoloiden ruokalistat ovat sitten ihan eri juttu. Lautasella härkä saattaa olla yhtä hyvin (tai jopa suuremmalla todennäköisyydellä) lehmää.
So what? Samalle maistuu.
Minun piti kysyä, mistä on peräisin tieto, jonka mukaan laki kieltäisi sonnin salvamisen/kastroimisen? Mikä laki? En ole moisesta koskaan kuullutkaan.
lähtevät ja vieläpä laillisesti.
Joskus MUINOIN oli verottaja sitä mieltä, että ruunalla olisi ollut siitosarvo?
Maaseudulla eläinlääkärien suurin homma on pikkupossujen kastrointi.
Jos elintarvikeliikkeessä kaupataan häränlihaa, jne.
On erittäin harvinaista jos sonnilla tavataan kaksi tai useampia mulkkuja. ( Mulkku, kulli, kikkeli= siitin). Pallit= kivekset ovat ne joihin kastroija kajoaa, ei suinkaan siittimeen. Ihan vain tiedoksesi, sama oli tilanne muinoin eunukeilla, vehkeet oli, mutta kyky käyttämiseen vietiin. Tosin kerrottaan että heille jäi joskus kykykin, mutta lisääntymiskyky meni sen siliän.
Joskus kauppias ilmoittaa lihan olevan härkää, vaikka se on eläessään ollut ihan oikea Heluna, kuitenkin kyseessä on nauta, joten ei kai tuo nyt niin suuri virhe ja petos ole.
Nykyään vaaditaan, että mainoksen pitää täyttää se mitä lupaa.
Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että kauppiaan kehuessa härän lihaa, sen täytyy sitten olla salvettua sonnia, vai mitä?.
Eikä mitään kymmenen kertaa kantaneen lypsylehmän sitkeätä "lihaa".
Aikoinaan käytiin ankara keskustelu kirjolohen kasvattajien mainostaessa myyvänsä muka lohta.
Jostain syystä saivat luvan myydä "lohta", jolla
todella halvennettiin kuningaskalan maine.
Joten siitä vaan ostamaan sitkeätä lehmän lihaa härkänä.
Ilmankos kauppaporras lihoo kun tuottajalle maksetaan lehmästä 1 euroa/kilo.
t. Tenon kalamies.
Joo, tossa kaupassa oli vähän aikaa sitten häränlihaa kovaan hintaan, ja minä tyhmä kysyin
mitä se semmonen on, niin vastattiin, että "onks
sillä niin väliä".
Mitähän siitä vihreät sanoisi, jos suomalainen tuottaja salvaisi sonninsa ja vaatisi siitä kymmenkertaista hintaa kuten kauppakin?
Kuin onnistuisi?
Kirjolohi nimhen siuhnasi kaljupää, nimeltä Urho Kaleva Kekkonen, sen vuoksi sitää saapi sanua vieläkhin loheksi. Oikhiampi on nimithää pullakalhaa satteenkaarirautuksi.
Tavattu oikeasti härkä, tarkoitan sellaista härkää,jota käytetään vetojuhtana? Olisko tuosta muutama sata vuotta, arvelen, olisko jollain oikein tietoakin.
Naa.
Eikös ne tänä päivänäkin vetele jonkinlaista auraa perässään kaukoidän vetisillä riisipelloilla?
Kai se kauppias paremmin tietää.