teki elämänsä pahimman virheen, kun korvasi Härkäannoksessaan muussiin piilotetu pieniksi pilhotut lihat muussiin päälle viskotuiksi lyhyiksi lihasiivuiksi.
Ja toinen moka. Vähentää puolukkahillon määrää.
Kerron se heillekin, kunhan ehdin, mutta saa viestittää eelleen.
SnackPoinnti
5
731
Vastaukset 5
- toistamiseen.
ja mikä pettymys. Miksi.
Vetistä, sinihomejuusto ei maistunut, liha pinnalla, ei joukkoon murennettuna, muusi kyllä melko lailla menetteli. Täytyy keksiä jotain muuta. Sääli. Vaikutti niin lupaavalta. - samalta
kuin ennenkin, maukkaalta, vaikka en arvosta herkkusieniä ja vaikka lihapullat on kutistunu ensimaistamisen jälkeen pieniksi kikkareiksi, so-so
ja toinen lihapullapari oli melkein palanut, mutta silti maukas - pullat
on valmiskamaa. Muutenkin ulkonäkö on lahimain kuvottava. Makua en uskalla edes ajatella. Muutkin firman tuotteet kuuluis eläinruoka-oastolle.
- monesta kaupasta saakaan
Jotta se siitä sitten.
- Sarkasmi
Teet AINA lihapullat itse?
Ja meilläpäin ei ole eläimet vetänyt herkkusienikastikkeita, lohkoperunoita ynnämuuta. Mutta no, pitihän se arvata, että homma leviää suomijuntteihinkin kun Paris Hilton alkaa ruokkia koiraansa kaikenmaailman herkuilla ja teettään sille vaatteita, että joku sitä kopioi.
(toisinsanoen; IHAN HYVÄÄ SE OLI. Mee inttiin oppiin syömään, hienohelma :D)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251145
- 671035
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93813- 77753
- 45716
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38676- 67624
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37508Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467