Kuun syntytavasta on pari teoriaa, törmäysteoria ja kaappaosteoria joista ensimmäistä pidetään todennäköisempänä.
Voisiko tämänkaltainen teoria olla mitenkään mahdollista; Maallahan on hurja nuoruus vulkaaninen toiminta on ollut kiivasta, kaikki kalliot ovat olleet joskun sulaa laavaa ja tulivuoret ovat syösseet tuhkaa ja laavaa maan sisuksista.
Mitä tapahtuu silloin jos Maahan törmää satojen kuutiokilometrien kokoisia vettä sisältäviä komeettoja, ilmeisesti rätinä olisi kova.
Voisiko tällaiset massiiviset Maan esiajan "Krakataut" saada materiaa sellaiseen vauhtiin että lentäisivät aina kuun kiertoradalle asti jossa olisikin ehkä jokin pienempi kappele ottamassa vastaan Maasta lentävää kivituhkaa?
Ilmakehää ei tietenkään silloin vielä ollut joten se helpottaisi tavaran irtoamista Maan välitömästä vetovoimakentästä, lisäksi Kuun massakeskipiste on Maan puolella joten se voisi jollain tavalla tukea teoriaa?
Jos ihminen saa pienen raketin Kuuhun asti ei olisi ehkä lainkaan mahdotonta että Maan uumenien voimat ja vettä sisältävät komeetat yhdessä olisi synnyttäneet alkuaan Kuun , Mahdotonta vai??

Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.onesimpleprinciple.com/277
Paljonko muuten tienaat noilla blogisi google-mainoksilla? Kun niin innokkaasti niitä joka paikassa spammaat.
Ei savor saa ite miteen. Kaikki mainoksien tuotto menee sivujen ylläpitäjille. Ei olisi kuulema halunnut sivuille mainoksia. talkoilla sivut tehneet pyysivät lupaa mainoksille ja näin he saavat työstään pientä korvausta.