Nyt apau kaivattas ja ideoita!? pitäs saada jotain trednikästä hirvi jauhelihasta ?
Kisat!!!
thechef
3437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ota valmiit voitaikinalevyt pakkasesta sulamaan.
Silppua pekonia pieneksi ja sekoita jauhelihaan. Mausta liha mielimausteillasi: valkosipulia, pippurirouhetta, suolaa, curcumaa (hyvä vatsalle),
paprikaa... Yksi muna sekaan. Sekoita ja anna maustua.Kaaviloi voitaikinalevyt kaksinkertaiseen kokoon, leikkaa siitä 10x20 cm paloja. Täytä palat
1,5 cm paksuilla makkaroilla, jotka olet tehnyt lihataikinasta, pituus noin 16 cm. Laita uunipellille
leivinpaperille aukkopuoli alaspäin ja päät taitettuina. Voitele munankeltuaisella, johon voit ennen vispausta lisätä vähän vettä. Paista uunissa 170 asteessa kauniin kullankeltaisiksi. Tarjoa hyvän salaatin kera yhdeltä tarjoiluvadilta, tekevät kyllä kauppansa viinin tai oluen kanssa.Lisäksi voi tehdä juustolla tai vihanneksilla täytettyjä pötköjä, niin on vaihtelua.
Kaiva esiin Wallenbergin pihvin resepti ja käytä jauhelihamassaan aivan reseptin mukaan vasikanlihan sijasta ainakin puolet hirvenjauhelihaa.
Tykötarpeet muuten samat kuin Wallenbergissa. Linkki reseptiin esim. http://www.elisanet.fi/kokkaaja/wallenbergin_pihvi.html
Huomaa, että Wallenbergia tehdessäsi aineitten tulee olla todellakin kylmiä.
Stadin kundi ideoi keväällä tällaisen pizzan, jota valmisti äitienpäivänä et sillei hei! Hirven jauheliha sopii tähän oikein hyvin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000005&conference=4500000000000350&posting=22000000026104186#22000000026104186
Toisaalta myös perinteiset lihapullat kerma-jaloviina -kastikkeessa olisi kova juttu hirven jauhelihasta et sillei hei! Perunamuusi ja puolukkahillo tietysti mukaan.