Juustokakusta

Tein elämäni ensimmäisen juustokakun herkut.net:n Amerikkalaisen juustokakun reseptin mukaan, eli uuniversion. Kakusta tuli muuten ihan hyvä, mutta odotin siitä "juustoisempaa".
Tuli sitten mieleeni, olisiko mahdollista käyttää täytteessä sulatejuustoa? Nyt käytin Philadelphiaa. Ei tietenkään koko kakkuun, mutta jos korvaisi osan Philadelphiasta maustamattomalla sulatejuustolla, mitähän siitä tulisi? Kertokaa kokemuksianne, kiitän asiallisista vastauksista.

...ja seuraavalla kerralla jätän myös osan sitruunasta pois!
3363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jenkit itse tekevät sen nimenomaan Philadelphia juustosta.
Siitä maustamattomasta.
Odototitko jotain mustaleima-vahvuista?
Jenkkien perusruoka on erittäin miedosti maustettua, varsinkin juustot ovat Eurooppalaisten Edam-juustojen tasoa, siis voimakkuudeltaan.
Voithan itse kokeilla vaikka mitä variaatioita. Niin ruokakulttuuri kehittyy.
Mutta alkuun kokeile kakkupalan viereen hilloa tai päälle hyytelöä, jostain voimaakkaasta mehusta.

Äänestä

Juustokakku tehdään tuorejuustosta eikä se maistu erikoisesti juustolta edes. Sitruuna on siinä oleellinen osa.

Juustokakun kanssa tulisikin tehdä - juuri kuten on toisessa viestissä kerrottu - jokin kastike tai hilloke maustamaan kokonaisuutta: kirsikkakastike, viikunahilloke tms.

En usko, että sulatejuustosta tulisi kovin hyvää kakkua. Tosin juuston maku korostuu, mutta kakusta tulee tiiviimpi juuston sulaessa eikä siitä tule ilmavaa kuten tuorejuustoa käytettäessä.

Äänestä

viekin suomalaista vähän harhaan, sillä emme ole tottuneet siihen, että juusto maistuu siltä kuin juustokakun "juusto". No onhan se muodollisesti juustoa, tuorejuustoa, joka maistuu lähinnä vain vähän happamelta. Suomalaisille tulee siitä mieleen enemmänkin rahka kuin juusto. Mutta siltä "juustokakun" kuuluukin maistua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vieraalla maalla kirjoitti:

Tein elämäni ensimmäisen juustokakun herkut.net:n Amerikkalaisen juustokakun reseptin mukaan, eli uuniversion. Kakusta tuli muuten ihan hyvä, mutta odotin siitä "juustoisempaa".
Tuli sitten mieleeni, olisiko mahdollista käyttää täytteessä sulatejuustoa? Nyt käytin Philadelphiaa. Ei tietenkään koko kakkuun, mutta jos korvaisi osan Philadelphiasta maustamattomalla sulatejuustolla, mitähän siitä tulisi? Kertokaa kokemuksianne, kiitän asiallisista vastauksista.

...ja seuraavalla kerralla jätän myös osan sitruunasta pois!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu