olla oma huonoudentunne ja pelko itse joutua huomion kohteeksi? Puhutaan suu vaahdossa muista pahaa jottei kukaan kiinnittäisi huomioita heidän vajavaisuuteensa. Annankin neuvon että alkakaa tarkastella suurenuslasilla tällaisen ihmisen elämää ja työtekoa joka yrittää levitellä toisista juoruja!! Ties mitä luurankoja löytyy kaapista...
Voisiko pahanpuhujan motiivina
Tähdikki*^*
201713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
siis feministit etunenässä tunnustaa, että sitä tekee naiset, ei juurikaan miehet, jotkut harvat.
Valitan. Näin se vaan menee.
Miehissä on aivan samanlaisia juoru-ukkoja. Hame päälle sellaisille. Sukupuolissa ei ole siinä asiassa eroja.
ja ikää n 55v. Haukkuu ja mollaa koko ajan minua (naista)seläntakana, mutta on itse meillä se heikoinlenkki työntekijänä. Ei osaa atk-juttuja lainkaan, ei opi uutta ja huolellisuus aivan järkyttävän huono!!!
yksinkertaisia jotkut johtajat ovat, eivätkä aavistakaan kuinka naiset haukkuvat miesjohtajia takanapäin (ja todellakaan en puhu itsestäni), naiset jotka käyttää kaikki keinot edessä päin lirkutellakseen ja saadakseen palkankorotuksen
ja sitten takana päin antavat äijien kuulla kunniansa. Ja miehet menevät halpaan.
Tai sitten ne ovat niin hyviä johtajia, että kun nostavat nuo haukkujat tarpeeksi korkealle pallille, niitten täyttyy kyllä sitten hiukan hillitä puheitaan.
miten jotkut naiset saa toisia naisia kiusaamalla ihan mitä vaan, miespomoilta.
mennä nukkumaan ja hoitaa omia asioitani.
Arkihavaintojen ja kirjallisuuden mukaan asia on juuri näin. Kiinnitetään huomio itsestä jonnekin muualle, kun tunnetaan alemmuutta tai syyllisyyttä omista tekemisistä.
Ihmiset eivät kaikki ole tyhmiä, eli suurin osa kyllä huomaa, mistä on kysymys, mutta aina on joitakin, jotka ajattelevat että pahoihin puheisiin on joku hyvä syy. "Eihän ihmiset omasta päästään keksi!" sanoi eräskin, kun tiedustelin häneltä ystävällisesti, mikä sai hänet uskomaan puheita minun ns. alkoholismistani. Se, että ko. henkilö ei ollut koskaan nähnyt minua humalassa, poissa työpaikalta tai viinalta haisevana, ei merkinnyt mitään sen rinnalla, että joku kolmas oli väittänyt minun juovan rankasti lähes päivittäin. Tässä tarinassa se "joku kolmas" oli itse alkoholiongelmainen, mutta yritti piilottaa ongelmansa kohdistamalla kaikkien negatiivisen huomion minuun. Onneksi kovin moni ei uskonut häntä, koska uskoivat enemmän omiin silmiinsä.
Ilkeät juoruajat keräävät tietoa kyselemällä kohteelta itseltään henkilökohtaisia asioita ja keräämällä muilta tietoja ja havaintoja, joita he sitten yhdistelevät kieron mielikuvituksensa voimin mitä kammottavimmiksi tulkinnoiksi ja kertomuksiksi.
Ihmiset uskovat paremmin sellaiset juorut, joissa on jotain tottakin mukana sideaineena. Ajatellaan, että tuopa se tuntee hyvin toisen asiat, koska tietää esim. kotiolot ja entiset työpaikat noin tarkkaan. Sitten ollaankin jo valmiita uskomaan ns. hyvästäkin miehestä ihan mitä tahansa.
Visusti varotaan paljastamasta "tietoja" uhrille, pälyillään vaan ja lopetetaan tervehtiminen. Missään nimessä ei asianomaiselta itseltään kysytä mitään. Asianomaisen hämmennys ja kaikki muukin toiminta ja puheet tulkitaan ilkeän juorun pohjalta, jolloin mikä tahansa reaktio välinpitämättömyydestä raivoon vain vahvistaa kertomuksen.
Jos uhri kysyttäessä kieltää asian (esim. "Mitä helv... en minä ole koskaan lyönyt vaimoani!!!"), se vain vahvistaa hänen syyllisyytensä, mikä voidaankin sitten yhdessä nyökytellen todeta.
Esimiehet saisivatkin kiinnittää enemmän huomiota näihin työpaikkojen "tietäjiin", jotka selän takana aiheuttavat huonoa ilmapiiriä ja haittaavat toisten elämää ja työntekoa. Juoruajat saavat toiset jopa savustettua työpaikasta pois, ilman että esimies korvaansa lotkauttaa.
Vai onko näiden paskanpuhujien ansiota, ettei aiheellisiakaan valituksia oteta todesta?
Jokainen itse on vastuussa siitä, mitä kuuntelee ja mitä levittää. Älkää uskoko juoruja! Älkää osallistuko niihin "kattokaa ny, mitä se teki", "arvatkaa mitä se ny sano" ja "tommonen se ny on" -rinkeihin. Älkää mukautuko ilkeiden ihmisten tapaan luoda työpaikan normeja. Ei se työpaikka ole sitä varten, että siellä jokaisen ihmisyys mitataan mielivaltaisilla määritelmillä. Työpaikalla ollaan töitä tekemässä, ei minkään muun asian vuoksi.
niin täyttä asiaa kirjoituksesi. Ei totuudenmukaisemmin olisi voinut enää kirjoittaa kuvatakseen työpaikkojen mädännäistä ilmapiiriä ja myrkynkylväjien toimia. Voi kunpa mahdollisimman momi lukisi tämän sinun viestisi niin moni silmä aukenisi!
tämä pahantahtoinen juoruaja onkin oma esimies, joka puolestaan lätisee näitä jorinoitaan ylöspäin?
And don't look back!
Vielä toistaiseksi puuttuu meiltä järjestelmä, jossa voisi hälyttää työsuojeluviranomaiset kera poliisin ja lääkäriambulanssin hakemaan häiriöhenkilöt suoraan tapahtumapaikalta säilöön.
Omaa terveyttä on suojeltava siis edelleen jo kivikaudella tunnetuin menetelmin, eli pakenemalla vaaran uhatessa.
Miettikööt sitten firmoissa keskenään, onko se nyt aivan varmasti osakkeenomistajien etu, että väkeä lappaa ulos ja sisään kuin pyöröovista. Kenen etu oikein on, että henkilöresursseja ja osaamista tuhlataan näiden työpaikan häiriintyneiden egojen tuottamissa teatraalisissa näytöksissä?
Päättäjät puolestaan voisivat miettiä, miten kannattavaa se on yhteiskunnallisesti, että moni elää kituuttaa työttömänäkin mieluummin kuin menee töihin jonkun sadistin kidutettavaksi.
Minäkin olin erään sellaisen osastoluottamusmiehen silmätikkuna vuosia. Vielä kymmenien vuosien jälkeenkin ne halpamaiset nimittelyt tulevat yöllä ja päivällä mieleen valitettavasti. Hän oli täys piru minulle, tosin ilman nähtäviä sarvia.
Tässä tuoreella kokemuksella varustettuna, uskomatonta, mutta totta, että niitä kateellisia juoruajia löytyy. Sattumalta kuulin ihan livenä omalla työpaikallani minusta juoruttavan. Kateellinen täti asialla,( niin hoitoalalla ollaan)sairaala-apulainen ja minä opiskelen lähihoitajaksi (nykyinen ammatti laitoshuoltaja).
Asia meni kutakuinkin niin, että minä olen mukamas puhunut paskaa entisestä työpaikastani isommassa sairaalassa, jossa tykkäsin kyllä työstäni ja olin monenlaisilla osastoilla sijaisena. Tosin en pitänyt siitä mahdottomasta kiireestä joillakin osastoilla, jossa poltinkin itseni loppuun, liian kiltti, kun olin.
Halusin lähteä opiskelemaan ja ihan vaan sen vuoksi, koska koulu antaa aina jotain, jos itse haluaa ja halusin olla työssäni lähellä ihmistä, mikä ei juuri toteutunut laitoshuoltajana ollessa. En lähtenyt opiskelemaan siksi(niinkuin tämä akka juorusi), etten olisi osannut entistä duunia.
Koulustakin sain kaikki numerot vitosia, mikä ei tosin kerro sinänsä fiksuuden tasosta. Samoin on tässäkin koulussa; nelosia ja vitosia ne numerot on, ettei nyt kovin huonosti mene. Itseasiassa viihdyn tuossa koulussa ja työharjoitteluissa. Tosin oma toipuminen on vielä vaiheessa ja siitä johtuen (mm. väsymys)aivot rei aina leikkaa niin, kuin haluaisi ja unohtaa joitakin asioita, mitä ei ehkä normaalivoimaisena.
Myöskin tämä ihminen levittää osastolla minusta muutakin inhottavuutta; kuten, etten mukamas ymmärrä huumoria. Hänen jutuilleen ei tee kyllä mieli nauraa, se on selvä.
Ei tule mukava tunne tuollaisista jutuista, kun muutenkin on vähän heikoilla oman jaksun vuoksi. Ihmiset voi olla älyttömän raakoja! Se on tosi, että hoitoalalla löytyy just niitä paskamaisempia tapauksia, mitä kuvitella saattaa. Tosin hoitoala on niin laaja, että voi miettiä, onko niitä siellä suhteessa sen enempää, kuin muuallakaan.
Mutta opeteltava jättämään moiset juoruakat omaan arvoonsa. Ne on just niitä, jotka ei oo uskaltaneet lähteä omassa elämässään tekemään haluamiaan asioita ja just se, että, kun toista haukkuu, niin luulee pönkittävänsä omaa egoaan. Huh, huh, pieleen menee. onneks ei ite tarvii olla koskaan samanlainen!
koska Tähdikki, tiedät itsekin, että myös sinä puhut pahaa minusta ja muista...niin se juoruiluketju vain jatkuu. Kaikilla on luurankoja kaapissa ja etenkin juorujen kohteilla...Miksi heistä puhutaan, siksi koska heidän yksityis- ja työelämänsä ei ole kunnossa. Olen ainoa työpaikallani, joka tunnustaa olevansa juoruämmä, muut ovat tekopyhiä juoruämmiä. Ja miehet, he ovat pahimpia juoruämmiä, oikeita kanoja! Miksi miesten pahanpuhumista ei huomioida, annetaan vain olla, miksi naiset aina hyväksyvät sen????
Miksi työpaikalla ylipäänsä kuuluisi kenellekään jonkun yksityis- tai työelämän kunnollisuus?
Työtehtävien hoitaminen ja käyttäytyminen työpaikalla kuuluu tietysti kaikille, tosin siitäkin varsinaiset kannanotot ja toimenpiteet kuuluvat esimiehelle. Kiusaamisella ei ole luvallista "rangaista" ketään yhtään mistään, edes "aiheesta". Piste.
Työyhteisö ei saa määrittää tai arvioida jäsentensä yksityiselämän kunnollisuutta. Yksityisyyttä pitää kunnioittaa. Tekopyhät "puhun pahaa, koska on aihetta" -juoruilijat pitäisi laittaa häpeäpaaluun keskelle kylää miettimään toimintansa varsinaista motiivia. Syy löytyy juoruajasta itsestään, kunhan rohkenee hieman tonkia.
Juoruja on olemassa myös hyvää laatua olevia (esim. kerrotaan toisten onnistumisista, hyvästä tuurista tai kohdatusta kriisistä ymmärtävästi ja myötätuntoisesti), millä voidaan luoda positiivista ilmapiiriä työpaikalle ja parhaassa tapauksessa tukea toisia myös vaikeuksissa.
Ilkeät, katkerat ja kateelliset "juoruämmät" haluavat ilkeillä ja valheellisilla juoruillaan vain ilmentää omaa pahaa oloaan. Samalla he vahingoittavat juorujensa kohteita ja niitä, jotka joutuvat juoruja kuuntelemaan. Sillä ei ole mitään tekemistä Rehellisyyden tai Totuuden kanssa, vaikka tunnustaisikin olevansa "juoruämmä".
vastaa! Kaikki puhuvat takana päin pahaa, tiedät sen hyvin itsekin. Miksi juoruilen? Siihen on monta syytä eli eräät työpaikallani ovat vähätelleet työtäni, ovat ilkeilleet minulle tai ovat puhuneet minusta pahaa. Miksi kunnioittaisin heitä sen enempää? Totta, on typerää vastata samalla mitalla, mutta vuoden verran jaksoin ymmärtää näitä työpaikan kukkoilijoita ja ryhdyin itsekin kukkoilemaan....
Jotenkin näin se meni:
...
Ihmisen vapaa tahto ei aina tarkoita sitä, että he valitsevat mukavana ihmisenä elämisen. Meillä täytyy olla mahdollisuus valita myös täytenä iljetyksenä oleminen. Vapaata tahtoa ei kai voi kieltää keneltäkään, mutta jokainen opetelkoon elämään omien valintojensa seurausten kanssa.
...
Eli itse valitset millaisena ihmisenä elät. Ainoa perustelu on oma valintasi. Et voi perustella valintaasi millään "kun kaikki muutkin" etkä millään kostoon oikeuttavalla "järkeilyllä". Ensimmäinen peruste ei ole edes totta, toisen seuraukset taas olisivat katastrofaaliset: ajattele työpaikkaa, kaupunkia, valtiota, ... jossa kaikki olisivat paskiaisia ja kaikilla olisi paha olla.
Koska niin sitkeästi haet oikeutusta käytökseesi sekä järkisyistä, että meihin muihin ihmisiin vetoamalla, arvaan että olet itsekin epävarma valinnastasi.
Eli kuten sanottua: Päätä itse millainen ihminen haluat olla. Ja elä valintasi kanssa, seurauksineen päivineen!
Minulla oli vahva tieto siitä mikä teko oli oikein ja mikä väärin. Kieltämättä elämänhistoriani on aiheuttanut mínulle pahan olon ja sen puran muihin, mutta olen myös joutunut vakavan työpaikkakiusaamisen kohteeksi ja vastaan siihen väärällä tavalla. Nykyisessä työpaikassa kaikki arvoni ovat kadonneet tuhkana tuuliin, olen rauhoittumassa ja pohdin jälleen arvojani. Mutta onko ihmisellä oikeasti vapaata tahtoa? Voinko tehdä vapaasti mitä haluan, ikuinen dilemma?
Vastataanpa komerosta.... :)
Pahaa oloa on minullekin kertynyt. Jouduin altavastaajaksi niin epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen, että oppikirjojen mukaan minun pitäisi olla tätänykyä onnellinen, tasaisesti kuolaava vihannes.
Jouduin valitsemaan. Elänkö omaa elämääni vai sitä "haastetta", jonka toiset ovat minulle asettaneet? Sain kokea, että vaikka minuun kohdistui suoranaista rikollista toimintaa, kaiken "tavanomaisen" häirinnän ja herjaamisen lisäksi, olin itse pääsyyllinen joka tapauksessa, noin virallisestikin. Ilmeisesti heikkolahjaisemmille tai luonnevikaisille vastuu tai laki ei tosiaankaan ole sama.
Jouduin kysymään itseltäni: Mitä voin tehdä? Ainoa vastaus oli omalla kohdallani, että elää omaa elämää kuten ennenkin, omien arvojen ja tavoitteiden mukaisesti. Vaikka hetkellisesti "taannuin" sellaiseksi (avuttomaksi, katkeraksi, vihaiseksi, masentuneeksi), joksi minut yritettiin nujertaa, minun ei tarvinnut jäädä sille tielle. Henkisesti vammautuneenakin sain lopulta sopivan "terveen" narsistisen vaihteen päälle ja jatkoin menoani.
Jouduin hieman organisoimaan, vaihdoin työpaikkaa, asuinpaikkaa. Salasin osoitteeni ja puhelinnumeroni, ettei kenellekään tule mieleen muistuttaa minua asioista, joista minun ei tarvitse tietää. Toinen vaihtoehto olisi ollut totaalinen esiintulo: antaa sitten kaikkien tietää minusta kaiken, menen vaikka alasti torille seisomaan, jos eivät kylän juoruämmät muuten tajua, ettei minulla ole mitään salattavaa! Ujo kun olen, ja muutenkin, ensimmäinen vaihtoehto oli minulle helpompi toteuttaa...
Eihän se, että on elänyt, ole sinänsä häpeällistä. Jos on tehnyt virheitä, oleellista on, onko korjannut virheensä vai toistaako niitä vimmalla vain todistaakseen, ettei ollut "väärässä" ensimmäiselläkään kerralla. Juoruilijat vain haluavat esittää häpeällisiä tulkintoja toisen elämästä ja saavuttaa valtaa alistamalla ihmisen hänen omilla peloillaan.
Aikaisemmin lainaamaani ajatukseen olen ihastunut siksi, koska se yhdistää valinnanvapauden ja vastuun erottamattomasti. Niin monessa muussakin asiassa joudumme valitsemaan, koska kaikkea ei voi saada. Hyväksyn helpommin komeroelämäni yksinäisyydenkin, kun ajattelen sitä vaikeassa tilanteessa tehdyn oman ratkaisuni, enkä minulle tehdyn vääryyden seurauksena. Ne, jotka jatkavat vääryyksien tekemistä, kuolevat kuulemma vieläkin yksinäisempinä - minulla on sen sijaan vielä toivoa hyvästä elämästä ja hyvien ihmisten kohtaamisesta.
Vapautta, rauhaa ja hyvää tahtoa kailotan täältä komeron kätköistä! (kuuluu huonosti... ;)) Toivottavasti astun vielä päivänvaloon.
Olet rohkea ihminen. Ihailen kaltaisiasi ihmisiä, jotka ottavat vastuun omasta elämästään - ovat toisin sanoen oman elämänsä "päähenkilöitä".
Olen useasti miettinyt itsekin samanlaista ratkaisua, mutta siihen liittyy niin paljon muutakin. On paljon helpompaa vaihtaa maisemaa, kun ei ole perhettä. Kun kuvioissa on mukana mies, lapset, kummankin suvut ja tuttavat, ei paikkakunnan vaihto ole niin yksinkertaista.
Työpaikkakiusaamiseni on ollut pääosin mustamaalaamista ja vähättelyä. Juorut ovat mitä uskomattomimpia ja todella törkeitä ja turha kai lisätä, että vailla minkäänlaista totuuspohjaa. Paskapuheet ovat levinneet jo työpaikan ulkopuolelle ja pienellä paikkakunnalla kun asustelen, leviävät kulovalkean tavoin...
Toivon todella, että kiusaajani joutuvat vielä jonain päivänä tilille teoistaan!
Hyvää jatkoa sinullekin!
Ihaile vain itseäsi, koska olet kovan haasteen edessä, mutta silti pärjäät, koska haet keinoja elää omaa elämää kaikesta huolimatta.
Minä olen yrittänyt pitää mottona sitä, että jos joku tekee minulle pahaa, en ainakaan itse "hoida hänen hommaansa loppuun", eli lakkaa elämästä omaa elämää.
Kiusantekijöille ei tarvitse edes kostaa, koska he tekevät sen itse itselleen ennen pitkää. Tapahtuu joku kriisi tai elämänmuutos, kulissit sortuvat ja kaikki elämän varrella kerätty pahuus tulee ihmispolon käsiteltäväksi. Säälin niitä ihmisiä etukäteen, miten he sen jaksavat, kun joutuvat lopulta kohtaamaan itsensä ja omat tekonsa.
Heihin nähden meidän kaltaisillamme "taistelijoilla" menee hel-ve-tin hyvin!