Mikä on pisin aika, jonka olette kestäneet kamalassa työpaikassa?

Vaihdoin suurin odotuksin uuteen työpaikkaan viime keväänä. Kesällä alkoi paljastua, miten järkyttävä esimieheni on - ja edeltäjäni, jonka kerrottiin lähteneen muista syistä, lähtikin pomoni takia. Nyt otin häneen yhteyttä ja hän vahvisti asian. Esimieheni on aasialainen ja johtamistapa myös sieltä...moittimista, haukkumista, alistamista...hirveää. Muuten talo suhteellisen iso ja edut OK. Tosin organisaatio ei ehkä liiku mihinkään suuntaan vielä aikoihin. Kärvistelläkö, kun oma CV mietityttää, miltä näyttää alle vuoden työsuhde, jos päättäisin hakeutua pois? Saanko uutta työpaikkaa?
61328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kettuilua en viitsinyt sietää kuin yli puoli vuotta.

Äänestä

6 vuotta jo ollu työssä/työpaikassa josta en erityisemmin pidä. 2 ekaa vuotta täyttä helvettiä. Nyt menee omalla painollaan. Ois kannattanu aikanaan lähteä ku nykyään ei tunnu olevan voimia/uskoa itseensä hakea uutta työpaikkaa. Mut eihän kaikilla voi olla työtä missä ne viihtyy?

Äänestä
  • Lähdin ekasta kunnon työpaikasta vajaan vuoden jälkeen. Sitä seuraavassa viihdyin kaksi vuotta ja siirryn toiseen firmaan (sama ala). Nyt vuoden tässä oltuani jatkan saman talon sisällä eri osastolle ja hommiin. Kunhan liike on ollut suunniteltua ja vaikkapa samalla alalla, en näe mitään ongelmia työllistymisen suhteen jatkossa.
    Monimuotoisuus ja eri juttujen kokeileminen on useissa paikoissa vain etu.

    Ja kyllä työpaikasta/kavereista pitää vähän tykätä, eihän toimistolla muuten jaksa istua vuositolkulla - en minä ainakaan. Moni juttu on myös itsestä kiinni, olen huomannut. Olen aika lupsakka ja pitäydyn pitämään huolen omista asioistani, joten minulla ei ole ollut suuremmin ongelmia.

    Äänestä

Viisi kuukautta, tilanne paheni, paheni, paheni... Sitten tuli "johdatus jostain"??? Soitin esimiehelle, että haluan vähän jutella. Kerroin mikä v....taa. En tiedä olisinko kehdannut enää mennä töihin, mutta mun ei tarvinut.

Mulle soitettiin toisesta työpaikasta ja mä sain uuden työpaikan, johon minut haluttiin.

Jos työkaveri, esimies, työ on epämiellyttävää, kannattaa lähteä kävelemään jos pääsee. Kukaan ei muutu, ei kiusaaja, ei kiusattu, ei työ, ei työtavat. Ainoastaan heikoimmassa asemassa olevan pitää muuttua, antaa periksi, tai lähteä pois.

Äänestä
  • tosa oli järkeä mitä edellinen kirjoitti.vaihdoin itsekin puoli vuotta sitten taloa kun oli työ vehkeet parempia ja palkka myös!mutta jouduinkin helvettiin jossaei olekuin yksi tie se on poislähden heti kun sopiva löytyy tämä talo on täynnä selkään puukottajia.nyt opin ainakin sen ettei palkka kerro kaikkea miksi työn antaja on valehteleva paska mädäntyköön helvetissä!!!!

    Äänestä

Hyvin sairaassa työpaikassa. Olen yhdistyksessä ja esimiehenä hallitus, joilla ainoa perehdytys esimiehinä olemiseen on psykiatrisena potilaana olo. Heillä siis on diagnoosi ja kohta minullakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pomo s***s kirjoitti:

Vaihdoin suurin odotuksin uuteen työpaikkaan viime keväänä. Kesällä alkoi paljastua, miten järkyttävä esimieheni on - ja edeltäjäni, jonka kerrottiin lähteneen muista syistä, lähtikin pomoni takia. Nyt otin häneen yhteyttä ja hän vahvisti asian. Esimieheni on aasialainen ja johtamistapa myös sieltä...moittimista, haukkumista, alistamista...hirveää. Muuten talo suhteellisen iso ja edut OK. Tosin organisaatio ei ehkä liiku mihinkään suuntaan vielä aikoihin. Kärvistelläkö, kun oma CV mietityttää, miltä näyttää alle vuoden työsuhde, jos päättäisin hakeutua pois? Saanko uutta työpaikkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu