Ymmällään

Mitä sosiologit tekevät isona? Sosiologia kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta oppialalta, mutta onko sitten koulutuksen jälkeen mitään mahkuja saada töitä yhtään mistään? Missä sosiologit työskentelevät? Pölyisissä tutkijankammioissa yliopistojen kellarikerroksissako?

Koitin etsiä tuolta työvoimatoimiston sivuilta avoimia työpaikkoja hakusanalla sosiologi ja sosiologia, mutta en löytänyt yhtikäs mitään. Mitä siis voi tehdä???
31677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei taida sosiologin virkoja olla yliopistojen ulkopuolella, eikä ole ollut. Itse luin jopa sivulaudaturin ja pidän sitä erittäin hyödyllisenä. Siihen aikaan kyllä opetettiin ja tutkittiin ihan reaalimaailman ilmiöitä ja opittiin tilastolliset analyysimenetelmät.
Ehkä kannattaa ottaa pääaine vähän työvoimavetoisemmalta alalta, kansan- tai liiketaloustieteesstä, tiedotuksesta, sosiaalipolitiikasta, psykologiasta tms., joiden tukena sosiologia toimii erinomaisesti.
Tuli mieleen tamperelainen kirjailija, psykologiksi valmistunut: "Lähdin lukemaan psykologiaa, koska halusin tietää, mikä minussa on vialla. Sivuaineeksi otin sosiologian siltä varalta, että vika onkin yhteiskunnassa, eikä minussa".

Äänestä

kommunismissa eniten rahaa saa kun hankkii puoluejäsenyyden ja ryhtyy virkamieheksi. kuubassa duunari painaa plantaasilla/kolhoosilla homia, mutta porvari onkin pukeutunut uuusiin vaatteisiin ja hoitaa paperitöitä virastossaan.

aikanaan kommunistinen järjästelmä sortuu mutta sitä odottaa porvari suojatyöpaikassaan kunnes kommunismi jälleen kerran romahtaa mahdottomuuteensa

Äänestä

Jos ei halua nimenomaan sosiologian alan tutkijaksi niin yleensä ei ole juuri väliä, minkä alan koulutus on, kunhan joku korkeakoulututkinto on, mahdollisesti yhteiskuntatieteellisen alan tutkinto. Sitä voi ruveta vaikka projekti- tai koulutussuunnitelijaksi tai johonkin järjestöhommiin. Tuntuu, että suurin osa töistä on pääkaupunkiseudulla. Sivuainevalinnoilla ja tuurilla on aika suuri merkitys, että mihin hommiin päätyy.

Kun itse aloitin sosiologian opinnot, tuntui että puolet opiskelijoista opiskeli sosiologiaa, koska ei päässyt lukemaan psykologiaa ja puolet koska ei päässyt lukemaan valtio-oppia. Itse kyllä pidin ja pidän edelleen sosiologiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuulostaakivalta kirjoitti:

Mitä sosiologit tekevät isona? Sosiologia kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta oppialalta, mutta onko sitten koulutuksen jälkeen mitään mahkuja saada töitä yhtään mistään? Missä sosiologit työskentelevät? Pölyisissä tutkijankammioissa yliopistojen kellarikerroksissako?

Koitin etsiä tuolta työvoimatoimiston sivuilta avoimia työpaikkoja hakusanalla sosiologi ja sosiologia, mutta en löytänyt yhtikäs mitään. Mitä siis voi tehdä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu