Hei kaikki sienten ystävät. Kangasrouskut ovat palaneet luoksemme.
Kävin tänään metsässä ja poimin kuusi litraa kangassieniä. Viime kesänä ei löytynyt ainuttakaan.
Vein puolet äiteelle ja loput ( ne beibisienet )
säilöin etikkaliemeen odottamaan joulua.
Sisaret saavat sieniä joululahjoiksi (pitäkää salaisuutena).
En muista aikaisemmin säilöneeni sieniä kesäkuussa.
Ihanaa, sieniä ihanaa huutaisi eräs.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta kerroppa samalla, miten säilöt sieniä. Se on monelle utopiaa. Joka syksy tulee kymmeniä kysymyksiä, miten sieniä säilötään.
vaikkapa näin.
Ryöppää pienet kangasrouskut hyvin.
Valmista säilöntäliemi:
2 dl sokeria
2 dl etikkaa¨
3 dl vettä
1 rkl suolaa
2 laakerinlehteä
kokonaisia valkopippureita jokunen
valkosipulinkynsiä paljon.
Keitä lientä viisi minuuttia.
Laita sienet ja valkosipulinkynnet puhtaisiin lasipurkkeihin ja kaada säilöntäliemi kuumana sienien päälle purkit täyteen. Sulje kannet heti.
Säilytä viileässä.
Valmista säilöntälientä riittävästi ohjeen mukaisessa suhteessa.
Ryöpätessä sieniä keitetään kiehuvassa vedessä 10 minuuttia, huuhdotaan kylmällä vedellä ja valutetaan.
Ryöppäyksen voi suorittaa kahdesti.
Säilömisiin.