Richard Feynman: "Philosophy of science is about as useful to scientists as ornithology is to birds."
Pitäisikö luonnontieteilijöiden olla paremmin selvillä filosofiasta vai riittääkö hyväksi koettu, vakiintunut, tuloksia loistavasti tuottanut "luonnontieteellinen metodi"? Kunhan edes sitä noudatettaisiin ilman tiedepolitiikan ja subjektiivisten intressien painolastia. Pitäisikö luonnontieteilijöiden ottaa vakavissaan filosofien pähkäilyt luonnontieteiden (ja tekniikan) rajoista, vai jättää ne elämään omaa elämäänsä, tulevien polvien naureskeltaviksi? Onko tieteenfilosofia viihdettä, jota professorit harrastavat emeritusaikanaan?
Mikä filosofiassa on tärkein asia tai aihepiiri, jonka luonnontieteilijät jättävät huomiotta?
Pitäisikö luonnontieteilijöiden olla paremmin selvillä filosofiasta vai riittääkö hyväksi koettu, vakiintunut, tuloksia loistavasti tuottanut "luonnontieteellinen metodi"? Kunhan edes sitä noudatettaisiin ilman tiedepolitiikan ja subjektiivisten intressien painolastia. Pitäisikö luonnontieteilijöiden ottaa vakavissaan filosofien pähkäilyt luonnontieteiden (ja tekniikan) rajoista, vai jättää ne elämään omaa elämäänsä, tulevien polvien naureskeltaviksi? Onko tieteenfilosofia viihdettä, jota professorit harrastavat emeritusaikanaan?
Mikä filosofiassa on tärkein asia tai aihepiiri, jonka luonnontieteilijät jättävät huomiotta?
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Mikä filosofiassa on tärkein asia tai aihepiiri, jonka luonnontieteilijät jättävät huomiotta?"
Vaikka Feynman olikin viime vuosisadan merkittävin fyysikko Einsteinin jälkeen, ei häntä oltu mitenkän älyllä pilattu. :)
Juuri se teoria, mikä teki Feynmanista kuuluisan, oli silkkaa filosofiaa, joten hän oli itsekin eräänlainen filosofi.
Tiede ja filosofia kyllä yhdistyvät. Siinä mielessä Feynmanin voidaan sanoa olevan oikeassa, että tiede ei mieti perimmäisiä kysymyksiä, vaan palvelee monesti käytäntöä.
Wittgenstein teki pilkkaa sillä, että nykyään naureskellaan, kun ennen maailmaa "luultiin" litteäksi, sillä totuus on se, että saman ihmiset näkivät silloin, kuin nykyäänkin ja se, että nykyään ennen litteäksi luultua sanotaan pyöreäksi, on suunnilleen sama, kuin Seppoa sanottaisiin nykyään Mikaksi.
Nimellä ei ole merkitystä, vaan sillä, mitä tarkoitetaan.
Empiirisen tieteen kehitys on nimien muuttamista.
"Wittgenstein teki pilkkaa sillä, että nykyään naureskellaan, kun ennen maailmaa "luultiin" litteäksi, sillä totuus on se, että saman ihmiset näkivät silloin, kuin nykyäänkin ja se, että nykyään ennen litteäksi luultua sanotaan pyöreäksi, on suunnilleen sama, kuin Seppoa sanottaisiin nykyään Mikaksi."
Minustakin "litteä maa" on edelleenkin ihan toimiva "tieteellinen malli", kunhan tarkasteltavat etäisyydet pidetään riittävän pieninä. Turha siis pilkata sen enempää kuin newtonilaista maailmankuvaakaan. Mutta vääntäisitkö rautalangasta tuon Seppo/Mika asettelun? Onko Seppo Mikan approksimaatio ja tarkemmin tutkittuna Seppo osoittautuukin Mikaksi kutsutuksi henkilöksi vai kuinka?
"Onko Seppo Mikan approksimaatio ja tarkemmin tutkittuna Seppo osoittautuukin Mikaksi kutsutuksi henkilöksi vai kuinka?"
Tai niin, että jonkun mielestä Seppo näyttää ihan Mikalta ja päättää muuttaa Sepon nimeksi Mikan ja naureskella jälkeenpäin, että "olitiinpa silloin ennen vanhaan typeriä, kun Mikaa luultiin Sepoksi". Nimi on subjektiivinen.
Kyse on pelkästään todellisuuden kieltämisestä. Kun vanhaa kuvattua mallia sanotaan typeräksi, voidaan oikeuttaa sen ymmärtämättä jättäminen. Koitetaan etsiä jotain vastakohtaa sen hetkiselle todellisuuskäsitykselle ja hankkia sille vastakohtia, jotka osoittavat, mikä on epätodellisuutta ja näin pyritään oikeuttamaan nykyinen maailmankäsitys aprioriseksi.
Wittgenstein keskittyi kirjoittamaan kielen käytöstä ja sen tehtävänä tiedon välittäjänä, mutta Kant puhui myös havainnosta, jonka kuva kieli mielestäni on.
Koska myös havainto on pelkkä tiedon välittäjä, voi kaksi erilaista havaintoa tarkoittaa samaa asiaa.
Näin ollen ei voi olla väärin, jos maailmankäsitys on erilainen, sillä maailmankäsitys kuitenkin viestittää aina samaa asiaa.
Värisokeakin näkee saman, mutta eri väreinä.
Niin, onko havainnolla ja kielellä merkitys itsessään, vai riittääkö kaikkeen yksi "totuusmalli"? Totuusmalli on jonkinlaisena heijastuspinta välttämätön.
"Kyse on pelkästään todellisuuden kieltämisestä. Kun vanhaa kuvattua mallia sanotaan typeräksi, voidaan oikeuttaa sen ymmärtämättä jättäminen. Koitetaan etsiä jotain vastakohtaa sen hetkiselle todellisuuskäsitykselle ja hankkia sille vastakohtia, jotka osoittavat, mikä on epätodellisuutta"
En ole huomannut, että luonnontieteissä toimittaisiin noin. Jos pysytään alkuperäisessä maantieteen esimerkissä, niin ei tieteessä "todellisuuden kietäen nimitetä vanhaa mallia typeräksi" vaan näytetään empirisesti vanhan mallin heikkoudet, sen taipumus antaa vääriä ennusteita, kuten "litteä maa" -malli tekee. Tieteellisen metodin mukaan näytetään, että uusi ("pyöreä maa") malli antaa parempia ennusteita. Mutta ei tällekään mallille naureta, vaikka huomataan, että relativistisilla nopeuksilla sekin antaa vääriä tuloksia. Missä on se "todellisuuden kieltäminen"? Missä ovat "vastakohtaisuudet"?
Minusta tiede ei koskaan väitä maailmankuvaansa aprioriseksi (Kantin mukaisesti?) vaan kaikki jää ikuisesti teorian asteelle. Kaikki on mahdollista kyseenalaistaa, jos on argumenttejä.
"Niin, onko havainnolla ja kielellä merkitys itsessään, vai riittääkö kaikkeen yksi "totuusmalli"?"
Havainto toimii välittäjänä totuudesta. Havainto on eräänlaisia symboleita, mitkä välittävät tietoa havainnon takana olevasta. Havaittava ja koettava maailma on pelkkiä symboleita ja ihmisen aistit saavat tietoa totuudesta vain tietyn välittäjän, havaintojen kautta.
Kieli on havaintojen kuva, eli kieli välittää tietoja tietoa välittävistä symboleista. Ja ajatukset käsittelevä sekä kieltä, että havaintoja.
Tärkeintä on tajuta ja löytää näistä se, mikä on havainnon takana, eli totuus, mutta täytyy tajuta, että havainto, kieli, eikä ajatus voi koskaan olla itsessään totuus, vaan totuus sellaista, mikä ilmenee niistä, näkyy niiden läpi.
"ei tieteessä "todellisuuden kietäen nimitetä vanhaa mallia typeräksi" vaan näytetään empirisesti vanhan mallin heikkoudet, sen taipumus antaa vääriä ennusteita, kuten "litteä maa" -malli tekee. Tieteellisen metodin mukaan näytetään, että uusi ("pyöreä maa") malli antaa parempia ennusteita. Mutta ei tällekään mallille naureta, vaikka huomataan, että relativistisilla nopeuksilla sekin antaa vääriä tuloksia. Missä on se "todellisuuden kieltäminen"? Missä ovat "vastakohtaisuudet"?"
Juuri tätä tarkoitin, pääsit hyvin perille. Eli osoitetaan vanhan mallin heikkoudet ja kehitetään uusi, missä näitä heikkouksia ei ole. Mutta pian voidaan huomata, että uudessakin mallissa on heikkouksia ja kun tätä kehitystä on nyt jo muutaman tuhat vuotta katseltu, alkaa olla aika selvää, että tälläinen kehitys on ääretöntä. Syy: uuden mallin kehittäminen on itsessään jo apriorisuuteen pyrkimistä, sillä ei havainto, eikä kieli voi kuvata maailmaa täydellisesti, vaan aina voi olla parempi malli.
Näin ollen kehitys luonnontieteissä on vain näennäistä termien kehittymistä, eikä siten uusi malli voi olla vanhaa mallia parempi, vaan ainoastaan saman arvoinen. Kielen tarkoitus ei ole siinä, että sillä pyrittäisiin täydellisesti kuvaamaan maailmaa, vaan ainoastaan välittämään tietoja maailmasta.
Kuten todettua, saman maailman me olemme aina nähneet, vaikka olemme käyttäneet samoista asioista eri termejä ja maailmaa kuvaavia termejä ja maailmankuvan malleja voi olla vain ja ainoastaan äärettömästi ja kaikki silti ovat yhtä hyviä, sillä kaikissa on sisäinen logiikka ja kaikki ovat muodollisesti epätäydellisiä.
Niiden on tarkoituskin olla muodollisesti epätäydellisiä, sillä sisäinen logiikka on se, mitä niiden on tarkoitus välittää ja se on kaikissa niissä itsessään, sillä ne ovat aina välttämättä kuvia, jotka välittävät sisäistä logiikkaa.
Tiede on eräänlainen harha.
"Syy: uuden mallin kehittäminen on itsessään jo apriorisuuteen pyrkimistä, sillä ei havainto, eikä kieli voi kuvata maailmaa täydellisesti, vaan aina voi olla parempi malli."
OK
"Näin ollen kehitys luonnontieteissä on vain näennäistä termien kehittymistä, eikä siten uusi malli voi olla vanhaa mallia parempi, vaan ainoastaan saman arvoinen."
Eikö malli voi olla vanhaa mallia parempi, vaikka sitä ei olekaan todistettu absoluuttiseksi, lopulliseksi? Onko ainoa hyväksyttävä taso absoluuttinen totuus? Eikö ihmisen käytännöllisyys ja menestyksen salaisuus (tai tuhon enne?) olekin juuri ihmismielen kyvyssä hallita epävarmuuksia ja toimia niiden pohjalta?
Siis tarkoittaako epävarmuuden hyväksyminen ja hallitseminen "todellisuuden kieltämistä"? Eikö asia ole juuri päinvastoin?
"Tärkeintä on tajuta ja löytää näistä se, mikä on havainnon takana, eli totuus, mutta täytyy tajuta, että havainto, kieli, eikä ajatus voi koskaan olla itsessään totuus, vaan totuus sellaista, mikä ilmenee niistä, näkyy niiden läpi."
Jos totuutta ei ole löydettävissä, eikö seuraavaksi tärkeintä ole opetella tulemaan epävarmuuden kanssa toimeen parhaimmalla mahdollisella tavalla, ymmärtää ja hyväksyä tilanne?
Vai onko totuus löydettävissä?
"Eikö malli voi olla vanhaa mallia parempi, vaikka sitä ei olekaan todistettu absoluuttiseksi, lopulliseksi?"
Niin... Mielestäni käytännöllisesti katsoen, tottakai. Edellisen viestini viimeinen lause oli hieman typerä, sillä tosiaan riippuu paljon siitä, mitä tieteen kehittymisellä tarkoitetaan.
Tieteen kehittyminen on ehkä termistön tarkentumista, mitä voi tapahtua äärettömästi, mutta käytännön tasolla tieteestä on runsaasti hyötyä.
"Onko ainoa hyväksyttävä taso absoluuttinen totuus?"
Ei, ei. Kyllähän, kuten sanoin, kaikki tieteen teoriat aina välttämättä välittävät absoluuttista totuutta. Siis tieteen ei mielestäni tulekaan tavoitella absoluuttista totuutta kuvaavaa teoriaa, sillä kaikki teoriat kuvaavat välttämättä absoluuttista totuutta.
"Eikö ihmisen käytännöllisyys ja menestyksen salaisuus (tai tuhon enne?) olekin juuri ihmismielen kyvyssä hallita epävarmuuksia ja toimia niiden pohjalta?"
Kyllä. Tieteen tarkoitus onkin tosiaan lähinnä asioiden kuvaaminen, eli käytännön tarpeen tukeminen.
"Siis tarkoittaako epävarmuuden hyväksyminen ja hallitseminen "todellisuuden kieltämistä"? Eikö asia ole juuri päinvastoin?"
Se on juuri päinvastoin. :) On siis kyse siitä, mihin tarkoitukseen tiedettä käytetään.
Toki silloin, kun sosiaalinen tekijä astuu kuvaan tieteessä, sen merkitys katoaa.
Esim. määrätään, mikä on oikea todellisuuden malli, tai halutaan tietynlainen malli.
Ehkä parempi esimerkki siitä, mitä hain takaa, voisi olla filosofian kehittyminen. Huomasin filosofian historiaa lukiessani, kuinka aiemmat filosofit koettiin aina olleen väärässä, kun filosofi lähti tutkimaan asioita omista lähtökohdistaan, muttei ymmärtänyt edellisen filosofin tekemää teoriaa.
Aristoteles väitti Platonin olleen väärässä, vaikka molemmat olivat asioista samaa mieltä ja erot olivat lähinnä termeistä kiinni.
Usein samasta asiasta saatettiin käyttää jopa päinvastaisia termejä ja näin luultiin, että tarkoitettiin eri asioita...
Kaiken tieto löytyy jokaisesta lauseesta ja havainnosta, sillä totuus näkyy aina välttämättä kaiken havainnon ja kielen läpi.
"Onko ainoa hyväksyttävä taso absoluuttinen totuus? Eikö ihmisen käytännöllisyys ja menestyksen salaisuus (tai tuhon enne?) olekin juuri ihmismielen kyvyssä hallita epävarmuuksia ja toimia niiden pohjalta?"
Kulttuuri, jolla on absoluuttinen teoria, on kestävämpi ja pitempiaikaisempi. Ehkä Galilei on yliarvostettu. Hän vain hajotti kirkon totuusrakennelman omaa teoriaansa tukeakseen. Absoluuttinen teoria on kriittisin osa kulttuurissa.
"Kaiken tieto löytyy jokaisesta lauseesta ja havainnosta, sillä totuus näkyy aina välttämättä kaiken havainnon ja kielen läpi."
Tavallaan totta mutta tavallaan huuhaata. Luonnollinen kieli toimii varmasti niin että se kuljettaa osan tiedosta ikään kuin lävitseen, päin vastoin kuin eksakti tietokonekieli. Luonnollisella kielellä puhumiseen tarvitaan kaksi tulkitsevaa ihmistä. Mutta kyse on enemmän "heijastamisesta" kuin läpäisemisestä. Puhe on monitulkintaista eikä totuus löydy lauseesta vaikka se on aina siihen vaikuttanut.
että sivilisaatiot perustuvat aina "keholliseen" tietämykseen. Nämä usein toistuvat nimet, Kant, Sokrates ja Galileo kertovat siitä että meidän sivilisaation kehonamme on tietämyksemme "historiasta ja kronologiasta", joka on ehkä yllättäen se perimmäinen uskomamme absoluuttinen totuusmalli. Fysiikan teoriat, esimerkiksi maan litteys ja pyöreys, menevät tämän alle. Ne eivät ole kulttuurin kannalta yhtä relevantteja.
Tarkoitan, että jokainen lause näyttää osan totuudesta. Jos ihminen tuntee itsensä, hän ymmärtää kaiken yhden lauseen perusteella ja saa kaiken tiedon, sillä kaikki on yhtä ja kun tietää tästä ykseydestä jotain, tietää siitä kaiken, jos on avoin totuudelle.
Niin, kyseessä oli kirkon "oma totuus" ja Galilein "oma totuus". Tosin nämä, kuten Wittgenstein vihjasi, tarkoittaisivat samaa asiaa, mutta eivät tahtoneet ymmärtää toisiaan, koska uskoivat "oman totuuden" apriorisuuteen.
Kun kirkko kieltää muut teorian mahdollisuudet, se osoittaa, että kirkon oma teoria on apriori.
Kapitalismissa ja demokratiassahan on kyse sitten siitä, että kaikilla ihmisillä on "oma totuus", eli on oletus siitä, että kaikki kieltävät todellisuuden ja nämä "omat todellisuudet" laitetaan kilpailemaan keskenään niin, että se "oma totuus", mistä eniten tykätään, tai mikä saa eniten sosiaalista valtaa, tulee olla kaikkien totuus.
Heikkoutena on sitten se, että näissä ei saa olla oikeaa totuutta, eli ne ovat poliittisesti epäkorrekteja ihmisiä, jotka eivät kiellä todellisuutta. Eli vain apriori "omat todellisuudet" ovat poliittisesti korrekteja, sillä aposteriori teorian olemassa olo kaataisi koko talousjärjestelmän.
Eli jos joku joskus ymmärtäisi yhtään mitään, kapitalismi ja demokratia kaatuisivat. Mielestäni molemmat ovat äärimmäisiä "projektioita".