Luin tuosta keltaisen lehdistön kruunaamattomasta kuninkaasta jutun pojasta, joka sankarillisesti, omaa henkeä sen enempää suojelematta, heittäytyi junan eteen raahatakseen humalaisen miehen kiskoilta turvaan. Muut paikallaolijat pysyivät mukavasti välinpitämättöminä tilanteesta vaikka näkivät tapauksen. Mielenkiinto heräsi vasta, kun ambulanssi, vilkkuvat ja äänekkäät jutut saapuivat paikalle.
On se sinäänsä surullista, että tässäkin maassa täytyy olla laki, joka rankaisee ihmistä, jos jättää toisen heitteille vaikka olisi mahdollisuus auttaa. Millaisessa maassa, tai paremminkin yhteiskunnassa, elämme?? Miksi tämä poika(15v) oli ainoa, joka halusi auttaa? Nykyään saamme lukea enemmän ja enemmän nuorten sankaritöistä. Miksi on näin? Aikuiset eivät tee...
Herkeävätkö nuoret sankaritöihin kärkkäämmin, koska heitä ei ole vielä kastettu kyynisyyden ja itsekyyden, toisin sanoen aikuisuuden, tulessa? Nuoret, ennen kuin heidät pilataan, ymmärtävä sen minkä mekin olemme joskus ymmärtäneet:
-Toista ihmista on autettava.-
Nuorilla, näissä pelastustilanteissa, uhmatessaan vaaraa oman hengen uhalla, näyttää olevan ohjesääntönään kanttilainen ajattelutapa: Tee oikein sen itsensä takia, pelkästään koska se on oikein. Tai rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.
Miksi aikuiset eivät auta, suorita moisia urotekoja tai eivät enää omaksu tällaista ajattelutapaa? Eivätkö he ymmärrä, että sisältö elämään tulee toisista ihmisistä? Ehkä jokin on saanut heidät uskomaan, että elämän sisältö tulee jostain muualta, kuin toisista ihmisista, joten jos menee hyvin ei ole mitään syytä altistua turhalle vaaralle varsinkaan toisen ihmisen, tuntemattoman, puolesta. Ei! Jokainen saa arvon henkilökohtaisista suoritteista ja hänän rahallisesta arvosta yhteiskunnalle?. Tuntematon ei näitä suo sinulle.
”Turhaa tuota auttelen. Mitä siitä hyöndyn, muka?”
”En ole tuosta vastuussa, enhän edes häntä tunne.”
Näissä sanoissa näyttäisi kantautuvan lapsen itsekäs huutelu. Ovatko aikuiset lapsia? Ainakin heidän käytöksensä vaikuttaa lapselliselta. Mutta miten sitten lasten käyttäytyminen vastuullisesti sopii tähän kuvaan?
Pohjimmiltaan ihmiset luulevat, että heillä menee liian hyvin ja siksi riski on, puntaroidessa, menetykseen nähden liian suuri. Tämä vaa’an tasapainottomuustila on illuusio. Miten voidaan edes puntaroida moista?
Voi olla, että meneekin liian hyvin. Telkkari suoltaa tekstejä ja hyvinvointioppaita oman itsensä hoitoon ja hyvin vointiin. Ei paljoa huvita uhrata jonkin puolestä tällaista ruhoa johon on pantu rahaa kiinni, vaikka millä mitalla.
Suurin ironia tässä näyttää olevan se, että mitä enemmän maa vaurastuisi tai yksilökohtaisesti menisi ihmisillä paremmin, syntyisi yleistä välinpitämättömyyttä toista kohtaan. Tällainen yhteiskunta kokisi rohmahduksen, moraalisen ja ehkä fyysisen. Onnistumme välittämään ja hoivaamaan toista, vasta kun meilläkin menee huonosti. Ehkei maailman rauha ja taloudellinen vakaus ole se, mitä ihmiset todella tarvitsevat....
Pyytääköhän tulevaisuuden Batman, Spiderman tai Superman R-kioskin nurkalla sinua hakemaan tupakkia tai olutta heille?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.