Uuden fysiikan mukaan minkään energiakeskittymän(oli se sitten avaruusalus tai hiukkanen) liikerata ei muutu muuten kuin niin että energiakeskittymä räjähtää energiaansa enemmän toiselle sivulleen kuin toiselle. Tästä inspiroituneena esitänkin seuraavaa.
Valohan saadaan liikkumaan valokaapelia pitkin vaikka kaapeli on mutkilla.
Fotonit liikkuvat kaapelin mukaisesti, koska niihin tulee mutkissa enemmän energiaa mutkan ulkokehän puolelta ja näin fotoni räjähtää energiaansa mutkan ulkokehää kohti ja näin rata taipuu kaapelin mukaisesti. Tokihan kaapeli on mutkan sisäreunassa tiheämmin. Fotoni pyrkii jatkamaan liikettään suoraan eteen päin, mutta mutkassa sitä kohti tulee enemmän energiaa mutkan ulkokehältä päin. Tämä siksi että fotoni kohtaa atomien ytimiä joista avautuu energiaa kohti fotonia. Nyt fotonin etuosan mutkan puoleinen sivu alkaa räjähtämään enemmän energiaansa pois päin fotonista ja näin fotonin rata taipuu valokaapelin mukaisesti.
Kaksoisrakokokeessa herkästä ilmaisimesta avautuu joiltakin alueilta tiheämmin energiaa ja kun fotoni joutuu tullaiselle alueelle jossa vastaan tulee tiheämpää energiaa, alkaa fotoni räjähtämään enemmän energiaansa toiselle sivulleen eteen päin ja näin se vänkää kohti sitä aluetta josta sitä kohti tulee tiheämpää energiaa. Tilassa siis on ikäänkuin aineettomia
"valokaapeleita" joita pitkin fotonit ohjautuvat kohti tiettyjä alueita herkässä ilmaisimessa.
Kun muistaa että fotonit itse ovat kolmiulotteisesti laajenevia eli räjähtäviä energiakeskittymiä, niin ymmärtää että ne saavat nämä alueet räjähtämään energiaansa enemmän pois päin herkästä ilmaisimesta jne. Sitä ennen fotoni on kuitenkin saanut syntymään uuden fotonin ulos päin avauvasta energia-aallosta tämän uuden fysiikan mukaisesti.

kaksoisrakokokeessa herkästä ilmaisimesta avautuu joiltakin alueilta tiheämmin energiaa ja kun fotoni joutuu tullaiselle alueelle jossa vastaan tulee tiheämpää energiaa, alkaa fotoni räjähtämään enemmän energiaansa toiselle sivulleen eteen päin ja näin se vänkää kohti sitä aluetta josta sitä kohti tulee tiheämpää energiaa. Tilassa siis on ikäänkuin "aineettomia valokaapeleita" joita pitkin fotonit ohjautuvat kohti tiettyjä alueita herkässä ilmaisimessa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi Auringosta avautuva energia ei tule tönineeksi fotoneja pois päin Auringosta?
Valokaapelin atomien ytimistä avautuu energia-aaltoja joilla on elektroni ja fotoniluonne.
Myös elektronit ja fotonit laajenevat ja avautuvat energia-aaltoja joilla on vielä pienempien energiakimppujen luonne.
Aurungosta avautuvat fotonit, neutriinot ja muut energiakimput ovat massiivisia ja niillä on vähän ulkopintaa. ne avautuvat hitaammin energiaansa ja näin ne eivöät vuorovaikuta Auringon ohi menevien fotonien kanssa niin paljon kuin Aurinkoa kohti menevät fotonit vuorovaikuttavat Auringon ohi menevien fotonien kanssa.
Valokaapelin atomien ytimien välissä liikkuviin fotoneihin tulee energiaa valokaapelin atomien ytimistä ja nämä vuorovaikuttavat keskenään.
kannattaa ehkä olettaa myös niin että mitä tiheämmin valokaapelin atomien ytimet ovat, sitä lyhyemmän matkaa atomien ytimistä avautuvat energia-aallot liikkuvat atomien ytimien välisellä alueella.
Näin valokaapelin atomien ytimien välisellä alueella liikkuviin fotoneihin tulee enemmän energiaa mutkan ulkokehältä päin, koska siellä atomien ytimet ovat vähemmän tiheämmin kuin mutkan sisäreunan tuntumassa olevat atomien ytimet ovat.
Eli mutkan sisäreunan atomien ytimet varjostavat toisiaan enemmän ja pysäyttävät toisistaan tulevia energia-aaltoja näin ollen tehokkaammin.
Jos ajattelemme itsemme fotonin pinnalle, niin voisimme havaita enemmän atomien ytimiä mutkan ulkokehän puolella ja näin meitä kohti tulee enemmän sellaista energiaa joka saa fotonimme räjähtämään energiaansa kohti mutkan ulkokehää.
Kun lukee teorian selitystäsi, niin asiat avautuvat tyhmemmällekin. Selität asiat hyvin ja näin ymmärrän minäkin nyt jotain valon taipumisesta juuri atomiytimistä avauruvien energiakimppujen vaikutuksesta.
savorin lätinöitä ei kannata edes lukea. se trollaa tuota laajentumisilmiötään tiedelehden foorumillakin jo niin paljon että asiatekstiä joutuu hakemaan oikein tosissaan eikä ko. foorumia viiti edes lukea enää :( Oikeasti juttunsa ei perustu mihinkään eikä mitenkään - eikä pidä paikkaansa edes osittain saati hiventäkään.
ja arvatenkin, tämä ylläoleva 'ymmärtäjä' on edelleenki savor itse.
Ja oikeastihan me kaikki tiedämme että valonkin taipuminen johtuu vain siitä että se joutuu aineen nopeammin romahtavalle alueelle. Lähes kaikki ilmiöt voi helposti selittää aineen romahtamisella ja sen paikallisilla nopeuseroilla.
Mustaa aukkoa kohti ollaan siis menossa huimaa vauhtia, mutta sitä ei huomaa kun romahtaminen sotkee ajan kulkua.
Kumoapa tämä Savor.