Se kostaa

James Lovelock gaian kosto
Luku Kemikaalit, ruoka ja raaka-aineet

Ehkä ymmärrämme sydämissämme meitä uhkaavan vaaran todellisen luonteen, ja haluamme mieluummin kohdata nämä pienet ja kuvitellut riskit kuin joutua vastatusten tuhon vääjäämättömien seurausten kanssa. Usean vuoden ajan järkevät nuoret miehet ja naiset, joilla on elämä edessään, ovat tulleet kysymään minulta, onko heillä mitään toivoa tulevaisuudesta. Sellainen kysymys ei olisi ikinä tullut mieleen minulle tai ystävilleni silloin kun olimme nuoria, vaikka toinen maailmansota oli siihen aikaan tuloillaan. Luotimme siihen, että edessämme olisi rikas ja todennäköisesti loppuun asti eletty elämä. Nykypäivän nuorten intuitio, heidän aistiensa maailmasta keräämän tiedon alitajuinen kokonaishahmotus, tuntuu kertovan synkkää viestiä. EHKÄ MYÖS ILMASTOSKEPTIKKOJEN RÄIKEÄ ÄÄNEKKYYS KÄTKEE JA PALJASTAA PELON, ETTÄ HE EHKÄ OVATKIN VÄÄRÄSSÄ.
5243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sotia maailmasta, kun on yhteinen uhka mitä vastaan taistella. Toinen vaihtoehto on päinvastainen eli käy niinkuin New Orleansissa USA:ssa hirmumyrskyn jälkeen, että ryöstely, tapot ja raiskaukset tuhoalueella lisääntyivät.
Ehkä hävitys on paikallaan tälle onnettomalle eläinlajille, joka tänne maapallolle on päässyt pesiytymään. Kun edessä olisi varma tuho, niin siinä punnittaisiin monen nykyisin niin rehvakkaan ökyrikkaankin arvot, kun rahalla ei voisi ostaa menolippua paremmille laidunmaille.

Äänestä
  • jahka valtaosa tajuaa ettei tulevaisuutta enää ole. puut hakataan lämmikkeeksi kun energia kallistuu, sillä vain lisätään ongelmia, eikä energiaa riitäkään loputtomiin, vaan nyt jo piikitti öljy, maakaasu ja kivihiili piikittää myös lähitulevaisuudessa jolleivat jo ole tehneet samaa. ja mitään ei ole tilalle pistää. se johtaa nälänhätään, koska keinoja tehdä lannoitteita ilmakehän typestä ei ole ilman energiaa. :))


    mutta ei hätää, me jatkamme toivonpilke silmässä nykymenolla emmekä edes pyri varautumaan tulevaan, vaan uskomme että "asiat" järjestyy vaikkei tikkua ristiin laittaisi.

    Äänestä

****. EHKÄ MYÖS ILMASTOSKEPTIKKOJEN RÄIKEÄ ÄÄNEKKYYS KÄTKEE JA PALJASTAA PELON, ETTÄ HE EHKÄ OVATKIN VÄÄRÄSSÄ.*****

vitsi !! Voi yhren kerran...

Äänekkäitä ovat nimenomaan ilmastohörhöt, eivät skeptikot. Hörhöthän nykyään yrittävät tukkia suut muilta kuin samanmielisiltään. Koska TIETÄVÄT lopulta olevansa väärässä. Sitten päästäisiin sanomaan miten muka kaikki olivat samaa mieltä.

Ilmastokaahotus täyttää tätä nykyä kaikki fasismin ja uususkonnon tuntomerkit. Maailmassa on liian vähän todellisia murheita niin jotain täytyy koettaa keksiä.

Äänestä
  • räikeän äänekästä.

    Äänestä

  • typerämpää ja asiantuntemattomampaa viestiä lukenut ja otaksun, että olet vielä peruskoulussa ja todistuksen arvosanat 5555555555

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARVINISTI kirjoitti:

James Lovelock gaian kosto
Luku Kemikaalit, ruoka ja raaka-aineet

Ehkä ymmärrämme sydämissämme meitä uhkaavan vaaran todellisen luonteen, ja haluamme mieluummin kohdata nämä pienet ja kuvitellut riskit kuin joutua vastatusten tuhon vääjäämättömien seurausten kanssa. Usean vuoden ajan järkevät nuoret miehet ja naiset, joilla on elämä edessään, ovat tulleet kysymään minulta, onko heillä mitään toivoa tulevaisuudesta. Sellainen kysymys ei olisi ikinä tullut mieleen minulle tai ystävilleni silloin kun olimme nuoria, vaikka toinen maailmansota oli siihen aikaan tuloillaan. Luotimme siihen, että edessämme olisi rikas ja todennäköisesti loppuun asti eletty elämä. Nykypäivän nuorten intuitio, heidän aistiensa maailmasta keräämän tiedon alitajuinen kokonaishahmotus, tuntuu kertovan synkkää viestiä. EHKÄ MYÖS ILMASTOSKEPTIKKOJEN RÄIKEÄ ÄÄNEKKYYS KÄTKEE JA PALJASTAA PELON, ETTÄ HE EHKÄ OVATKIN VÄÄRÄSSÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu