Mitäpä jos vaikka tänä tai ensi talvena kävisi kuten 80-luvulla parina kolmena talvena kävi, eli että tulisi oikein perinteinen kunnon pakkastalvi. Siperiasta jämähtäisi erittäin voimakas korkeapaine maahamme, ja pakkanen paukkuisi täällä Väli-Suomessakin 30-40 lukemissa kuukauden päivät yhteen menoon. Uskon, että ilmastonmuutoshörhöt jakautuisivat kahteen koulukuntaan. Toiset selittäisivät, että nyt olisi vielä kylmempää ilman kasvihuoneilmiötä. Toiset taas mitä todennäköisimmin selittäisivät, että kyseessä on sään ääri-ilmiö, joka vaatii meitä yhä voimallisemmin taistelemaan ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta vastaan. Tällaisten pakkastalvien toistuminen ei luonnollisestikaan muuttaisi miksikään näiden uskollaan autuaaksi tulleiden ajatusmaailmaa. Päin vastoin. Mitä useampi perinteinen kunnon pakkastalvi tulisi, sitä vakuuttuneempia nämä olisivat siitä, että kyseessä on sään ääri-ilmiö, joka vaatii entistä rajumpia toimia ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta vastaan.
Mitäs luulette
*Kansalainen*
3171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sillä nythän puhutaan maailmanlaajuisesta ilmastonmuutoksesta eikä yhden pienen maan yhden vuodenajan säästä yhtenä tai parina vuotena.
Jos selaat tätä palstaa, niin näet kuinka Suomen lämmintä joulukuuta hehkutetaan hörhöjen taholta joka toisessa lauseessa ja samalla unohdetaan, että Eurooppa muuten on ollut joulukuun osalta miinusmerkkinen... Eli Suomen lämmin joulukuu käy kyllä hyvin esimerkkinä maailmanlaajuisesta ilmaston lämpenemisestä. Jos olisi ollut kylmää, niin silloin muistutettaisiin että Suomi ei ole sama asia kuin maapallo (vähän niinkuin marraskuussa kävikin)...
Jääkaudet ajoittuvat melko tarkasti 100 000 vuoden jaksoihin joita seuraa 10 000 vuoden lämmin kausi.
Viimeisestä jääkaudesta on kulunut jo yli 100 000 vuotta joten normaali tilanne olisi, että suomen päällä olisi nyt kilometri jäätä.
MUTTA, jääkauden olisi pitänyt alkaa jo kauan ennen teollistumista, autoa ja sähköä. Ehkä "pikkujääkausi" oli nyt jääkausi ja nyt on lämmin kausi?
Toisaalta taas on arvioitu, että ihminen aiheuttaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin luonto. Tähänkin on ratkaisu ihan peruskemialla. Luonnon metaanipäästöt ovat valtavat. Metaani aiheuttaa 10 kertaa suuremman "kasvihuoneilmiön" kuin hiilidioksidi. Mikäli metaani otettaisiin talteen ja poltettaisiin hiilidioksidiksi vähentäisi se huomattavasti kasvihuonekaasukuormitusta.
Kun vielä metaani poltettaessa luovuttaa energiaa, talteen otettaessa voitaisiin vähentää muun energian käyttöä (esim. öljy). Tekniikka on olemassa jo, mutta ei halua käyttää... MIKSI?
No mitäpä luulette, oliskohan U.S.A:n intressien mukaan miten eletään. Ja jos metaanin hyötykäyttö ei riitä niin aurinko- ja tuuli-energialla saadaan loppu energiantarve hoidettua jottei hiilidioksidi nouse enään pätkääkään. Ja jos nousee, niin kylvetään yläilmakehään rikkidioksidia, niin saamme jokusen sata vuotta aikaa miettiä uusia keinoja.