Voisiko olla niin, että osa eläimistämme on geeneineen peräisin eri planeetoilta "räjähdysten" tai tietoisen "lähettämisen" seurauksena? Ehkä ne ovatkin "ufo-olioita", neljä jalkaa, hassun näköisiä, parempi kuulo ja hajuaisti? Emme vain osaa 1 1 -teoriaa!
Tietyt eläimet vierailta
planeetoilta jo?
4335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Esimerkiksi eri komeetoiden mukana on hyvinkin voinut tulla bakteereita jotka ovat tähän päivään saakka kehittyneet suuriksi eläimiksi. Eli teoriassa on mahdollista, miten suuri todennäköisyys on että näin on tapahtunut on sitten ihan toinen asia.
Itse uskon kyllä että kaikki elämä on maapallolta peräisin koska meillä on niin suotuisat olot tällä puolella galaksia että se on kuin napakymppi "syntyä" tänne.
Juu, kyllä on napakymppi syntyä tänne, mutta on planeettoja, joissa ruoka tulee "kosmisesti" eli ei tarvitse kuroia edes banaaneja ja elinikä miljardwja vuosia! Mietipä sitä ja tietynlaisia "palmurantoja", joissa kykenee uimaan kuin hyjle, valas ja sukeltelemaan tuntitolkulla, iltaruskot 24 h jne! Jatkuvat ja värikkäät sateenkaater taivaalla ja vuoden pituus sata vuotta! Hmmm....ja "oliot" naiskentelee henkisellä tasolla saaden "värähtelyä", ei tarvita "vaatetusta", koska olosuhteet sopivat! Meillä olosuhteet VAATII vaatetusta yms, eli kurja planeetta, nahkakin palaa auringossa, liian kuumaa tietyillä alueilla! Onks mukavaa?
yrität saada edes kirjaimet osumaan kohdalleen, niin saisi tekstistä selvää. Saattaa olla, että ajatus on ihan hyvä.
Kaksijalkaisuus mielestäni oudompaa kuin nelijalkaisuus. Tosin 3-jalkaisuus olisi tosi outoa tai 5 -jalkaisuus.