Mistä lämpölevy?

Mistä löytyisi kohtuuhintainen lämpölevy, jonka avulla saisi ruuat pysymään lämpiminä esim. joulupöydässä? Kovin usein en moista tarvitsisi, joten ihan tolkutonta summaan en viitsisi siihen upottaa.
119536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Käväise josskin kiviveistämössä, vaikkapa hautakivien myymälässä ja kysy, onko heillä sopivia jätepaloja. Niitä voi jopa saada ilmaiseksi. Lämmitä se sitten uunissa ja pane pöytään, väliin vaikkapa alumiinifolioon käärittyjä sanomalehtiä, jotta pöydän pinta ei vaurioituisi. Kivi lämpiää samalla kuin kinkkukin ja pitää ruoat lämpimänä noin tunnin ajan. Se soveltuu käytettäväksi myös illanistujaisiin, jolloin ruoat ovat tarjoilukelpoisia vaikka vieraat tulisivat myöhässä.

Äänestä
  • minkälaista poppoota oikein syötät? Kyllä se niin on, että ruuat tulee uunista suoraan pöytään ja käskystä porukka syömään. Jos ei tule minuutin sisällä, niin ei tartte valittaa, että ruoka on kylmää, jos ollaan venkoiltu ja vanuttu tulemisen kanssa.

    Äänestä

  • vaikka 50 asteeseen. Kotonani oli sellanen Slev-kuningasliesi, jossa oli lämpökaappi uunin alapuolella. Eli ruoka pysyi tasaisen lämpimänä ja sieltä äiti sitten haki pöytään lisää laatikoita sun muuta ruokaa tarpeen mukaan.

    Ajattelin tota kiveä, eikös se ruoka jatka kypsymistä siinä kiven päällä, jos kivi on yhtä kuuma kuin ruokakin. Nopsaan pitää syödä, ettei mene ylikypsäksi.

    Kiveä voisin kyllä kokeilla ensi syksynä. Meillä on maalla sellaista litteää tummanharmaata liuskekiveä pihapolulla, en tiedä miten se uunin lämmön kestää. Hyvä kokeilemisen arvoinen idea.

    Äänestä

  • paljonko porukkaa?? kirjoitti:

    minkälaista poppoota oikein syötät? Kyllä se niin on, että ruuat tulee uunista suoraan pöytään ja käskystä porukka syömään. Jos ei tule minuutin sisällä, niin ei tartte valittaa, että ruoka on kylmää, jos ollaan venkoiltu ja vanuttu tulemisen kanssa.

    Mitä merkitystä sillä väkimäärällä on? Ruoka jäähtyy, vaikka pöydässä olisi yksin, jos tarpeeksi kauan odottaa. Meitä oli aattona pöydässä 12, ja vietettiin kiireetöntä aikaa ja nautiskeltiin ruuasta pitkän kaavan mukaan.

    Kiitos noista kivivinkeistä. Täytyypä ottaa 'to do' -listalle niiden etsintä ensi joulua ajatellen.

    Äänestä

  • uunin lämmön säätää kirjoitti:

    vaikka 50 asteeseen. Kotonani oli sellanen Slev-kuningasliesi, jossa oli lämpökaappi uunin alapuolella. Eli ruoka pysyi tasaisen lämpimänä ja sieltä äiti sitten haki pöytään lisää laatikoita sun muuta ruokaa tarpeen mukaan.

    Ajattelin tota kiveä, eikös se ruoka jatka kypsymistä siinä kiven päällä, jos kivi on yhtä kuuma kuin ruokakin. Nopsaan pitää syödä, ettei mene ylikypsäksi.

    Kiveä voisin kyllä kokeilla ensi syksynä. Meillä on maalla sellaista litteää tummanharmaata liuskekiveä pihapolulla, en tiedä miten se uunin lämmön kestää. Hyvä kokeilemisen arvoinen idea.

    Ruoan kypsymisen "jatkumiseen" ei vaikuta se, onko lämpöalusta sähkövastuksin vai kiveksestä tai ruoka Slev-uunissa. Monessa kiinalaisessa ravintolassa pöytään tuodaan lämmitetty teräslevy sekä itsepalveluravintoloissa ruoka tarjoillaan lämpöhauteessa. Mitään pika-ahnehtimista tuskin tarvitsee siksi, että ruoka on lämpölevyllä. Kiveksiä myydään myös ohuina levyinä rautakaupassa jopa marmorisesta pöytälevyiksi tai ikkunalevyinä, joten siitä pätkittynä soveltuvat käytettäväksi. Liuskekiveä voisi myös kokeilla, vaikka haittana saattaa olla, että sen pinta ei ole sileä.

    Äänestä

  • pari polttimoa, jotka lämmittää kiven. Saakohan sen kiven siitä irti, niin että sen voisi uunissa lämmittää.
    Tuntuu vähän kummalta ostaa jotain öljyä/kaasua tms. niitä polttimoita varten ja mistä sitä sitten saa ostettua.
    Ruokapöytään en ihan noin korkeeta lämpimänä pitolaitetta kattaisi.

    Muuten jos, sen kiven siitä saa irrotettua, niin toimis kesällä viileänä säilytettäville juomille alustana, vaikka maidolle ja kermalle, jäävedelle. Taidanpa ostaa, jos on vielä.

    Äänestä

joten olen samaa mieltä edellisen kanssa, on siisti peli ja käyttöä varmasti vastaisuudessakin.
Katsoin eilen omin silmin, ostaisin itselleni jos olisi tarvetta, mut tosi nätti ja fiksu, eikä edes kallis.
Poikkeeppas katsomassa (litilistä) on varmasti käyttöä jatkossakin.(hinta alle 20)

Äänestä

Sopii hyvin juhlakäyttöön. Saatavana esim. www.cloer.fi/6719.htm tai www.24shop.fi

Äänestä
  • Tilasin vuoden lopussa 24shop.fi :sta Cloer 6719 lämpölevyn ja toimi erinomaisesti joulun ja uudenvuoden ruokien tarjoilussa. Suosittelen!

    Äänestä

...Ei löytynyt enää tuota Cloer 6719 mallia. Samassa 24shop.fi :ssä oli kuitenkin uusia malleja www.24shop.fi/Laempoelevyt Tilasin ladattavan mallin viime hetkellä ennen juhlia ja tuli onneksi päivässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ruuat kuumina kirjoitti:

Mistä löytyisi kohtuuhintainen lämpölevy, jonka avulla saisi ruuat pysymään lämpiminä esim. joulupöydässä? Kovin usein en moista tarvitsisi, joten ihan tolkutonta summaan en viitsisi siihen upottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu