hauskoja kommentteja

Tuolla toisessa keskustelussa korostettiin huumorin merkitystä myös kasvissyönnin hyväksymisessä. Aloin sitten miettimään, että olisiko mitään tosi hauskaa aiheeseen liittyvää sattunut vuosien varrella.

Ainoastaan tuli mieleen tapaus kun kävin lounastamassa työn merkeissä vanhan koulukaverini kanssa. Emme olleet tavanneet muissa merkeissä, mutta nyt satuimme sitten samaan projektiin. Sovittiin, että tavataan lounaalla. Kun saavuin paikalle, aloin tutkimaan listaa, mutten löytänyt mitään sopivaa ilman tarjoilijan kanssa neuvottelua. Kaveri katseli vähän hölmistyneenä kun aloimme sovitella minulle sopivaa kasvisannosta: kalat pois, lihat pois, ei munaa, ei juustoa, kahvinkin kanssa joko soijamaitoa tai sitten mustana. Tarjoilijan lähdettyä kaveri oli vaikean näköinen ja hyvin hiljainen. Sai vain sanottua, että "ai sää et kaikkee syö" tai jotain sinne päin. Aloin selittää, että joo, olen kasvissyöjä ja käytän vain kasvikunnan tuotteita. Kaveri oli edelleen hiljaa ja oli puristaa viinilasinsa rikki kourissaan. Hän on sellainen hyvin fiksun ja asiantuntevan oloinen, Rillipää, ääni kuin uutistenlukijalla, nytkin pukeutunut pukuun.

Sitten yht'äkkiä kesken selitykseni hymy levisi hänen naamalleen ja hänen suustaan kuului melkein pikku pojan äänellä "hah haa, joku päivä mä piilotan lihaa sun ruokaan". Ja vielä vähän naurua päälle. Nyt minä menin hämilleni. Kysyin, että no miksi sun sellaista pitäisi tehdä. Siihen hän vaan jälleen vastasi pikkupojan äänellä: "juu mut mä piilotan lihaa". Sen koommin ei ole hänen kanssaan kasvisruuasta puhuttu, vaikka ollaankin aina välillä tavattu.

Edelleenkin hämmästelen hänen käytöstään. Hauskaa siinä on minusta tuo kontrasti kuinka tuo kuiva ja asiallinen tyyppi, terävä-älyinen mies, ei aluksi saa sanaa suustaan, vaan on menettää malttinsa, mutta sitten yhtäkkiä alkaa puhua kuin kepposta hautova pikkupoika. Minulle ei ihmismielen psykologia ole sitä vertaa tuttua, että osaisin selittää.
261376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

vaimoni veli oli kerran tulossa meille päivälliselle ja suurella suulla ilmoitti, että hän "ei suutansa polta sipulilla". lempiruoakseen mainitsi lihapullat. Minäpä päätin näyttää, että hän on väärässä ja jauhoin lihapullataikinaan sipulia lihamyllyn läpi. Hän otti santsia kolme kertaa ja kehui, ettei ole koskaan vielä syönyt niin hyviä lihapullia. En viitsinyt pilata hänen iloaan kertomalla totuuden, mutta kerron tämän siksi, että monesti erilaiset uskomukset ovat tarpeettomia eivätkä todellisuudessa vastaa henkilön mieltymyksiä. Olen ammatiltani insinööri ja siis suunnittelen kaikenlaista uutta, jotta ihmiskunta pysyisi pystyssä ja pyörimässä.

Äänestä
  • Tämän palstan nimi on kasvisruoka.

    Joten lihapullat ovat ristiriidassa tämän palstan kanssa.

    Lisäksi juttu ei kyllä varsinaisesti ollut hauska. En usko, että kasvissyöjiä ilahduttaa edes se, että piilotit kasviksia liharuokaan.

    Minusta on ilkeää ja edesvastuutonta piilottaa yhtään mitään toisten ruokiin. Jokaisella on oikeus päättää itse, mitä syö, ja myös tietää, mistä aineksista ja miten hänen syömänsä ruoka on tehty.

    Siinä on vielä se riski, että uhrilla saattaa olla yliherkkyys k.o. ruoka-ainetta kohtaan, ja silloin seurauksena voi pahimmillaan olla jopa kuolema.

    Kait niitä on muitakin tapoja murtaa uskomuksia ja ennakkoluuloja kuin tuollainen.

    Äänestä

  • väärälle palstalle. kirjoitti:

    Tämän palstan nimi on kasvisruoka.

    Joten lihapullat ovat ristiriidassa tämän palstan kanssa.

    Lisäksi juttu ei kyllä varsinaisesti ollut hauska. En usko, että kasvissyöjiä ilahduttaa edes se, että piilotit kasviksia liharuokaan.

    Minusta on ilkeää ja edesvastuutonta piilottaa yhtään mitään toisten ruokiin. Jokaisella on oikeus päättää itse, mitä syö, ja myös tietää, mistä aineksista ja miten hänen syömänsä ruoka on tehty.

    Siinä on vielä se riski, että uhrilla saattaa olla yliherkkyys k.o. ruoka-ainetta kohtaan, ja silloin seurauksena voi pahimmillaan olla jopa kuolema.

    Kait niitä on muitakin tapoja murtaa uskomuksia ja ennakkoluuloja kuin tuollainen.

    "Minusta on ilkeää ja edesvastuutonta piilottaa yhtään mitään toisten ruokiin. Jokaisella on oikeus päättää itse, mitä syö, ja myös tietää, mistä aineksista ja miten hänen syömänsä ruoka on tehty.

    Siinä on vielä se riski, että uhrilla saattaa olla yliherkkyys k.o. ruoka-ainetta kohtaan, ja silloin seurauksena voi pahimmillaan olla jopa kuolema. "

    Tämän allergikkona allekirjoitan. Kyse ei ole siitä, ettenkö tykkäisi reaktion aiheuttamasta raaka-aineesta - voih pidän ja paljon! Jos sitä joku neropatti joskus piilottaisi ruokaani, söisin sen hyvällä ruokahalulla - asian tajuaisin vasta päivän parin viiveellä, kun alkaa kutittaa. Seurauksena raju, hilseilevä ja tulehtunut ihottuma, mihin ei oikeasti auta muu kuin aika (toki vahvalla kortisoni-antibioottikuurilla höystettynä, mutta sekään ei lievitä oireita tarpeeksi). Ja jos näin kävisi, saisi ko.vierailun emäntä/isäntä viikon päästä laskun kepposestaan. Siitä ei ole epäilystäkään, olen hyvin tarkka siitä että mainitsen asian.

    Harmi ettei ihmisiin voi enää luottaa. Eräs tuttuni on lakto-vegetaristi, jolle ei kananmuna tosiaankaan käy: Seurauksena kosketuksestakin on sairaalareissu. Kysyisinkin näiltä huumor'miehiltä ja naisilta, onko tuollaisten kepposten teko todellakin sen arvoista, että saatatte leikkiä toisen terveydellä tai jopa hengellä? Melko kova hinta siitä, että saatte nauraa typerille kasvissyöjille tai muille "ruokavammaisille".

    Äänestä

sattunut kohdalle. Hauskimmat liittyvät varmaankin vääriin käsityksiin siitä mitä se kasvisruoka oikeastaan on. Kerran baarimikko teki minulle maitoa sisältävän drinkin, kun vieressä ollut kaverini sanoi minun olevan vegaani. Tajusi vasta ojentaessaan juomaa virheen ja ilme oli sen mukainen. Sitten on ihmetelty mm. sopiiko sienet tai kypsennetty ruoka.
Tähän hätään muistuu kuitenkin mieleeni tapaus, kun tapasin mieheni. Hän on kasvissyöjä myös, ja oli saanut tämän johdosta lahjaksi kirjan "pupujen itsemurhakirja". Noh, minulla sattui olemaan kani. Muutimme yhteen, ja ko.kirja päätyikin paraatipaikalle kirjahyllyssä...

Äänestä
  • Teillä muita kirjoja ollakaan?

    Äänestä

  • Utelias Ilmari kirjoitti:

    Teillä muita kirjoja ollakaan?

    curdoko se siellä taas ripuloi vai kuka?

    Oli niin typerä ja asiaankuulumaton kommentti kuin olla ja voi.

    Eikö tätä palstaa voisi moderoida?

    Äänestä

  • Utelias Ilmari kirjoitti:

    Teillä muita kirjoja ollakaan?

    Tuo kyseinen kirja (tai pikemminkin kirjan aihe) sattuu kuvastamaan sen verran hyvin tätä perhettä, että täytyyhän se laittaa näkyvälle paikalle hilpeyttä herättämään. On siellä hyllyssä toki muitakin kirjoja.

    Entäs teillä? Mahtaako siellä sivistystä ollakaan?

    Äänestä

  • Hupaisa nimi kieltämättä tuolla kirjalla, etenkin kun muistelee, miten monta kertaa itseänikin on kutsuttu pupun ruuan syöjäksi, ja lapsena myös pupujussiksi isojen etuhampaiden takia.

    Jospa jätettäisiin nämä ilkimykset arvoiseensa huomioon (täysi nolla) ja jatkettaisiin aihetta.

    Eli mistä se tuo kirja kertoo. Ihan googlettamatta kyselen.

    Äänestä

  • ilmavaivainen uimari kirjoitti:

    curdoko se siellä taas ripuloi vai kuka?

    Oli niin typerä ja asiaankuulumaton kommentti kuin olla ja voi.

    Eikö tätä palstaa voisi moderoida?

    kaikille ilmavaivaisille, että minä kommentoin vain omalla, rekisteröidyllä nimimerkilläni - en muiden, kuten useimmat tällä palstalla näyttävät tekevän.

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    kaikille ilmavaivaisille, että minä kommentoin vain omalla, rekisteröidyllä nimimerkilläni - en muiden, kuten useimmat tällä palstalla näyttävät tekevän.

    en oikein ymmärrä, miten tällainen keskustelu palvelisi kasvisruokien edistämistä - päinvastoin, jos se saa ihmiset noin kärttyisäksi taidan minäkin ruveta välttämään niitä.

    Minä en sitäpaitsi koskaan "ripuloi" - jotkut muut voivat, kirjoittaja ilmeisesti etunenässä - minun vatsani toimii mainiosti.

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    kaikille ilmavaivaisille, että minä kommentoin vain omalla, rekisteröidyllä nimimerkilläni - en muiden, kuten useimmat tällä palstalla näyttävät tekevän.

    Jos näin on, niin täytyy syvästi pahoitella, että joku terroristi on omaksunut tyylisi ja sanavastosi.

    Täytyy vain toivoa, että palstasta joskus tulisi niin rauhanomainen, että täällä uskallettaisiin/viitsittäisiin enemmänkin harrastaa tuota rekisteröidyllä nimimerkillä kommentointia. Tällä hetkellä tämä on sellainen räkytyspaikka, ettei useimmille lukijoille ja kirjoittajille taida olla mitään väliä, kuka täällä sanoo ja mitä.

    Äänestä

  • sivistysaukkoinen jänöjussi kirjoitti:

    Hupaisa nimi kieltämättä tuolla kirjalla, etenkin kun muistelee, miten monta kertaa itseänikin on kutsuttu pupun ruuan syöjäksi, ja lapsena myös pupujussiksi isojen etuhampaiden takia.

    Jospa jätettäisiin nämä ilkimykset arvoiseensa huomioon (täysi nolla) ja jatkettaisiin aihetta.

    Eli mistä se tuo kirja kertoo. Ihan googlettamatta kyselen.

    kyseessä, aiheena "pienet, suloiset jänöt, jotka eivät vain jaksa enää elää". Piirroksia (ei kuitenkaan liian graafisia) varsin mielikuvituksellisista tavoista päättää päivänsä :)

    Tekijänä Andy Riley, ja ilmeisesti saanut jatko-osan "itsemurhapupujen paluu".

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    en oikein ymmärrä, miten tällainen keskustelu palvelisi kasvisruokien edistämistä - päinvastoin, jos se saa ihmiset noin kärttyisäksi taidan minäkin ruveta välttämään niitä.

    Minä en sitäpaitsi koskaan "ripuloi" - jotkut muut voivat, kirjoittaja ilmeisesti etunenässä - minun vatsani toimii mainiosti.

    Luepa tuo viesti uudestaan "curdoko se siellä ... vai joku muu?". Eli siinähän oli vain viaton kysymys. Curdo on espanjaa ja merkitsee kurdia. Crudo taas on italiaa ja merkitsee tylsää, kylmää tai raakaa.

    Eipä näillä keskusteluilla tällaisenaan tosiaankaan ole ainakaan myönteistä vaikutusta yhtään mihinkään. Ainakin kasvisruokavalion, ja siitä asiallisen tiedon saannin kannalta, saattaa olla jopa päin vastoin. Tämä palsta tällaisena erkittäin huonosti ylläpidettynä roskakasana vain levittää harhakäsityksiä ja ennakkoluuloja kasvisruokailusta. Siksi moni kasvissyöjäkin saattaa ajatella, että inhottavuutta lisäämällä tehdään jopa palvelus kasvissyönnille: asiallista tietoa hakevat kääntyvät ajoissa pois ja hakevat tietonsa jostain paremmasta lähteestä.

    Äänestä

  • vaan curdo kirjoitti:

    kädenojennuksesta - erittäinkin siitä "...vai joku muu". Olen kommenttiesi kanssa samaa mieltä. Lisäksi olisi karhunpalvelus, jos ne jotka todellakin jotain kasvisruoista ymmärtävät - eli ne jotka niitä myös syövät - lähtisivät täältä muualle.

    Kuten olen joskus aiemmin jo kirjoittanut: kasvisruokien käyttöä lisätään vain jakamalla asiallista tietoa niistä, reseptejä ja ruoanvalmistustapoja. Ne ovat itsessään jo kokonainen kulinaarinen maailma, joka ainakin minulle riittää jo sinänsä.

    Kun vilkaisin samalla tuota muuta kirjoittelua täällä, niin en muista ainakaan vielä tietoisesti tuputtaneeni - tai "piilottaneeni" - yhteenkään reseptiini lihanmurenaakaan.

    "Crudo" tarkoittaa - mainitsemiesi lisäksi - myös ruokalajia, joka tarjotaan sellaisenaan, isommitta valmisteluitta ja kuumentamatta. Tällainen ruokalaji edellyttää ensiluokkaisia raaka-aineita, oikeata maustamista sekä aitojen makujen ymmärtämystä ja arvostusta.

    Kasvisruoka parhaimmillaan - ja tervellisemmillään - on yleensä "crudo".

    Äänestä

Voin melkein kuvitella, kun hyvin asiallisen ja kuivakan oloisesta pukumiehestä kuoriutuu kujeileva pikkupoika. :D

Äänestä

Kun yksi kaveri tosissaan suuttui siitä, että vegaanina puhun yhtä ja teen toista. Oltiin matkalla meille ja puhuttiin ruuasta. Siinä tuli monen muun asian lisäksi kerrottua, että en käytä maitoa, juustoa enkä voita. Sitten kun hän näki kaapissani kauramaitoa, soijajuustoa ja maapähöinävoita, hän tosissan suuttui "sä olet vegaani etkä sa voi mitään maitoa juoda, sähän sanoit itse". "Joo joo mut tää on kauramaitoa", "maitoo kuitenkin, ei vegaanit juo maitoo". Eikä siitä asiasta ole sopuun päästy koskaan.

Tälle kaverille kun asiat ovat sitä, mitä nimilappu sanoo, eivätkä sitä mitä ne sisältävät.

surkuhupaisaa tääkin ...

Äänestä
  • Onpa sulla erikoinen kaveri! Eikös joissain kasvismaidossa lue että se-ja-se-juoma, ei maito? Ja minusta se olisi hyvä juuri tollaisten.. hmm.. pilkunviilaajien kannalta. Ei sitten kukaan vahingossakaan luule että niillä on jotain tekemistä maidon kanssa, eikä niillä oikeasti olekaan. Eli parempi olisi jos ne olisivat soijajoumaa, kaurajuomaa jne. Who knows :)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Onpa sulla erikoinen kaveri! Eikös joissain kasvismaidossa lue että se-ja-se-juoma, ei maito? Ja minusta se olisi hyvä juuri tollaisten.. hmm.. pilkunviilaajien kannalta. Ei sitten kukaan vahingossakaan luule että niillä on jotain tekemistä maidon kanssa, eikä niillä oikeasti olekaan. Eli parempi olisi jos ne olisivat soijajoumaa, kaurajuomaa jne. Who knows :)

    Hedelmissä nimittäin on hedelmälihaa !!!

    Hedelmissä on hedelmälihaa -> kasvissyöjä ei syö lihaa = kasvissyöjät eivät SAA syödä hedelmiä.

    Pitäiskö sekin sanna poistaa suomen kielestä, ettei tule kavereille väärinkäsityksiä?

    Äänestä

Kertoi minulle yksi päivä, että hänellä on sopimus jänisten kanssa. Hän ei syö heidän ruokaansa, ja he eivät aja hänen polkupyörällään. Vitsi tässä on se, että isäni ei hoksannut, että hän ei omista polkupyörää vaan kulkee aina autolla. Ja toinen vitsi on se, että hän kertoo tuon saman jutun keskimäärin kerran viikossa ja aina nauraa itse päälle.

Että näin on meillä hullunkurinen perhe. Mitenkäs teillä toisilla?

Äänestä
  • antoi mulle kotona käydessäni purkillisen vitamiineja kun kävin kotona. En kuulemma kasvisruuasta saa kaikkia vitamiineja. Kun katsoin purkin kylkeen, niin se oli C-vitamiinia. Mulle olikin ihan uutta, että kasvissyöjiä uhkaa C-vitamiinin puutos. En kuitenkaan kehdannut kysyä äidiltä, että mistä lihasta sitä c-vitamiinia saa.

    Äänestä

...veikkaampa että hänen murjaisemansa vitsi oli nimenomaan tuossa "piilotan lihaa"-lausahduksessa, koska sehän tarkoittaa samaa kuin *köh* yhdynnäksikin kutsuttu kanssakäyminen. Eli siis tuskin hän tarkoitti että olisi hauska syöttää sinulle lihaa tietämättäsi ;)

Äänestä
  • Hmmm, mielenkiintoinen teoria. Hän siis tarkoitti, että han aikoo harjoittaa sukupuolista kanssakäymistä aloittajan ruuan eli kaalinpäiden ja porkkanoiden kanssa. No, parempi niin kuin, että aloittaja olisi ilmaissut halunsa harjoittaa sukupuolista kanssakäymistä lihansyöjän ruokien eli kanojen ja sikojen kanssa ?

    Äänestä

  • hän sitä oli tuossa mielessä ajatellut. Pervo.

    Äänestä

Paras ystävättäreni, joka on pitkän linjan vegeilijä, kävi luonani istumassa iltaa. Poikaystäväni istui meidän kanssa olohuoneessa napostelemassa ja teetä juomassa. Minä en ole (ainakaan vielä) kasvissyöjä, mutta hyvin kiinnostunut asiasta. Juteltiin noista eri tyypin kasvisruokavalioista mm. vegaaneista ja lakto-ovoista yms. Minä sanoin, että voisin oikeastaan sitten alkaa pesco-pollo-vegetaariksi, ja naurettiin päälle. Sitten oltiin lähdössä ulos saattamaan kaveriani bussille. Me tytöt siinä käytettiin vähän aikaa pukeutumiseen. Silloin ovelta kuului komento "tulkaas jo sieltä pulloposkivekaanit!". Revettiin molemmat! Se vaan kuullosti niin hauskalta! Jälkeen päin sitten vasta yhdistin, että se on kundin väännös tuosta pollopescosta. Tapaus sattui vasta eilen illalla ennen kuin tulin yövuoroon, mutta nimitys pulloposkivekaani jää varmaankin pysyvästi meidän sisäiseen kielenkäyttöön. Eikä ole ollenkaan ainoa kansankielinen väännös sivistyssanasta. Niitä rakkaani suorastaan viljelee muutenkin, ja suuri osa niistä on suorastaan hauskoja.

P.S. Ja tiukkapipoisille määrittelijöille ihan varmuuden vuoksi tiedoksi: olen tietoinen, ja ystäväni sitä erityisesti myös korosti, että nuo pollot ja pescot ovat vähän kyseenalaisia kasvissyönnin määrittelyssä, ja niitä ei oikeasti vegaaniin liittetä. Ja senkin tiedän, että se on vegaani eikä vekaani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kasvisruokailijalle kirjoitti:

Tuolla toisessa keskustelussa korostettiin huumorin merkitystä myös kasvissyönnin hyväksymisessä. Aloin sitten miettimään, että olisiko mitään tosi hauskaa aiheeseen liittyvää sattunut vuosien varrella.

Ainoastaan tuli mieleen tapaus kun kävin lounastamassa työn merkeissä vanhan koulukaverini kanssa. Emme olleet tavanneet muissa merkeissä, mutta nyt satuimme sitten samaan projektiin. Sovittiin, että tavataan lounaalla. Kun saavuin paikalle, aloin tutkimaan listaa, mutten löytänyt mitään sopivaa ilman tarjoilijan kanssa neuvottelua. Kaveri katseli vähän hölmistyneenä kun aloimme sovitella minulle sopivaa kasvisannosta: kalat pois, lihat pois, ei munaa, ei juustoa, kahvinkin kanssa joko soijamaitoa tai sitten mustana. Tarjoilijan lähdettyä kaveri oli vaikean näköinen ja hyvin hiljainen. Sai vain sanottua, että "ai sää et kaikkee syö" tai jotain sinne päin. Aloin selittää, että joo, olen kasvissyöjä ja käytän vain kasvikunnan tuotteita. Kaveri oli edelleen hiljaa ja oli puristaa viinilasinsa rikki kourissaan. Hän on sellainen hyvin fiksun ja asiantuntevan oloinen, Rillipää, ääni kuin uutistenlukijalla, nytkin pukeutunut pukuun.

Sitten yht'äkkiä kesken selitykseni hymy levisi hänen naamalleen ja hänen suustaan kuului melkein pikku pojan äänellä "hah haa, joku päivä mä piilotan lihaa sun ruokaan". Ja vielä vähän naurua päälle. Nyt minä menin hämilleni. Kysyin, että no miksi sun sellaista pitäisi tehdä. Siihen hän vaan jälleen vastasi pikkupojan äänellä: "juu mut mä piilotan lihaa". Sen koommin ei ole hänen kanssaan kasvisruuasta puhuttu, vaikka ollaankin aina välillä tavattu.

Edelleenkin hämmästelen hänen käytöstään. Hauskaa siinä on minusta tuo kontrasti kuinka tuo kuiva ja asiallinen tyyppi, terävä-älyinen mies, ei aluksi saa sanaa suustaan, vaan on menettää malttinsa, mutta sitten yhtäkkiä alkaa puhua kuin kepposta hautova pikkupoika. Minulle ei ihmismielen psykologia ole sitä vertaa tuttua, että osaisin selittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu