Suoraan pakastealtaasta sushu (Lidl taas) - onko joku kokeillut? Itse en ole, mutta arvelen, että kannattaisiko kokeilla, vaikkei ole vielä tottunut siihen.
pakastesushi
suoraan
31134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei se tietenkään vastaa tuoretehtyä. Japanissa sushi myydään alennuksella jo kaksi tuntia teon jälkeen "vanhentuneena". Jos kuitenkin käytät pakastesushia, niin sulata hitaasti jääkaaapissa tai huoneenlämmössä, ei missään tapauksessa mikrouunissa tai muutoinkaan lämpökäsittelyssä, sillä menee plörinäksi. Kyseistä pakastettua sushia voi pikkasen pitää kotona yllätysvieraita varten.
Itse teen sushini kotona ja ihan mielenkiinnosta kokeilin myös tuota lidlin sushia ja täytyy myöntää että pidin siitä. Oikeassa sushiravintolassa en ole käynyt että en tiedä mikä se makuero sitten olisi mutta omatekemän ja lidlin pakastesushin ero ei ole valtavan suuri. Oma suosikkini on kylmäsavukala norisushin kanssa.
Pakastesushi on huomattavan kallista ja kuivaa koppuraa. Periaatteessa ne mustat makirullat on ihan näyttäviä, mutta eipä kannata siitä ilosta 8 juroa maksaa.
jos haluaa nopean ratkaisun sushiin niin tee sashimia.
eli osta kaupasta merilohta ja tonnikalafilettä.
leikkaa pieniksi paloiksi ja varaa vierelle soijaa ja wasabia.