Lapua + 77

väkemme yhä kasvaa

Ilkassa kerrotaan, että Lapualla väestö on kasvanut.
Seinäjoella hurja kasvu, yli 600, Nurmossakin, Lapua
kolmas.

Kauhavalla muutama henki plussaa, mutta muut suurKauhavan kunnat hyvin murhetietoja.

Lapua menestyy - kiitos aktiivisten toimenpiteiden.

25

1572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väki vähenee

      Ens vuonna ...

      • pysyy ja paranoo

        Kyllä tässä hyvin jaksetaan, niin kaupunki, maa, kuin ittekin. "Rauhaa ja ystävyyttä", laulaa Katri-Helena radiossa.

    • kovin tosissaan

      ottaa näitä Tilastokeskuksen ennakkotietoja, ne ovat vain arvailuja. Vuosi sitten samainen ennakkotieto arveli Lapuan väkiluvun laskevan. Tuo 77 on marraskuun lopun tieto, samoin Kauhavan pieni plussa joka voi kyllä kääntyä miinusmerkkiseksi.
      Kaikkiaan on aivan älytöntä että tässä vaiheessa vuotta Tilastokeskus arvuuttelee väkilukutietoja, kai sitä nyt muutaman päivän jaksaisi odottaa niin saisi todelliset luvut.
      Kaikkiaan on ollut mielenkiintoista seurata Ilkan tapaa julkistaa kuntakohtaisia asukaslukuja, sanotaan suunnilleen plussalla olevat mutta miinusmerkkiset kunnat jäävät vähälle huomiolle. Luulisi olevan helppoa tehdä vaikka kuukausittain taulukko jossa näkyisi kumulatiivinen muutos, se olisi oikea tapa. No josko ensivuonna julkaisevat.

      • Lapuan hyvät uutiset

        On vaikiaa joidenkin nähdä Lapualla positiivista,
        palveluja ei voida tuottaa hyvin jos väestö pakenee.

        Tilastokeskus ei ole väittänyt viime vuonna väkilukumme laskevan.

    • määrä

      vaan laatu on se, nikä ratkaisee.

    • tässä tapauksessa

      Määrä ei korvaa väestön laatua.
      Kepulaisia "loisia" on ehdottomasti liikaa Lapualla !

      • Tiedoksiantaja.

        Eipäs luokitella ihmisiä miten sattuu.

        Pahimmat loiset sitäpaitsi nykyään löytyy sieltä ravintoketjun yläpäästä, missä kaikenmaailman liliukset ja ahot kavereineen häärii.

    • ei meillä sitten

      varmaankaan kaikki oo ihan päin peetä kun kerran väkeä tulee enemmän sisään kuin lähtee. Muuttotappiokuntayhtymä uusi kauhava onkin saman verran miinuksella.

    • +lapuan

      väkilukua lisäävät mamut

    • mitkä on kuntien verotulot kunnissa asukasta kohden ja siinä näkyy, että lapualle on muuttanu persaukisia ihmisiä, jotka syö enemmän kuin tienaa. Eipä persaukisilla mitään tee, jos ne on vain rasitteena kaupungille. Onkos muuten kelläään tietoa , onko ne vänäläiset opiskelijat kirjattu Lapulaisiksi?

      • rasitteena

        "Eipä persaukisilla mitään tee, jos ne on vain rasitteena kaupungille."

        Harvinaisen typerästi sanottu. Varsinkin henkilöltä, jonka olen ymmärtänyt olevan jonkinsortin kristitty.

      • kun on

        kares kauhavahenkinen ihminen, niin ettei voi iloita kun naapuriin muuttaa uusia ihmisiä. Toivotaan että Kauhavallekin tulee enemmän väkeä kuin poistuu.

    • että on

      erittäin aktiivisia toimenpiteitä Lapualla. Veoäyriä täytyy nostaa ruhtinaallisesti, koska rahaa hussataan aivan silmittömästi. Kyllä väki lähtee, kun joutuu maksamaan näitä korkeita veroja??

      • perusteluja väitteillesi.

        Mihin Lapualla hussataan rahaa silmittömästi, mistä haluaisit otettavan pois? Toki meillä on varaa tiputtaa esimerkiksi terveydenhuollon, opetuksen, vanhusten ja lastenhoidon tasoa, se on nyt huomattavan korkea, mutta haluatko sitä?
        Verotuksemme on nyt sillä tasolla mitä se lähikunnissa on ollut jo vuosia.

      • kaipaan.
        perusteluja väitteillesi. kirjoitti:

        Mihin Lapualla hussataan rahaa silmittömästi, mistä haluaisit otettavan pois? Toki meillä on varaa tiputtaa esimerkiksi terveydenhuollon, opetuksen, vanhusten ja lastenhoidon tasoa, se on nyt huomattavan korkea, mutta haluatko sitä?
        Verotuksemme on nyt sillä tasolla mitä se lähikunnissa on ollut jo vuosia.

        Sulla kun on noin hyvät käsitykset kaupungin raha-asioista niin kerro meille, miten nuo paljon puhetta aiheuttaneet virkamiesten palkankorotukset ja mm. Simpsiöön haaskatut rahat ovat vaikuttaneet veroäyriin.

      • olla yhtään
        kaipaan. kirjoitti:

        Sulla kun on noin hyvät käsitykset kaupungin raha-asioista niin kerro meille, miten nuo paljon puhetta aiheuttaneet virkamiesten palkankorotukset ja mm. Simpsiöön haaskatut rahat ovat vaikuttaneet veroäyriin.

        sen paremmin perillä asioista kuin sinäkään. Palkankorotuksia tehdään kaikille työntekijöille, tottahan se tuntuu hurjalta kun kaupunginjohtajan palkkaa nostetaan ennestään suuresta summasta jos sitä nyt vertaa vaikka kirjastovirkailijan tai perushoitajan palkkaan. Herrojen palkkoja on helppo karehtia, eihän ne tee oikeaa työtäkään. Onneksi kaupunginjohtajan palkkaa saa vain yksi työntekijä, pienempiä palkkoja saavia onkin sitten lähes 1000. Jos tehdään 100 euron korotus kuukausipalkkaan kaikille niin siitä tulee meille aikamoinen summa maksettavaksi joka ikinen vuosi ja sivukulut päälle.
        Simpsiöön taisi mennä tänä vuonna 40 000 euroa, mitä siitä nyt tulee, 3 euroa noukkaa päälle. Ei sillä taida konkurssia saada aikaiseksi.

      • Kansanlainen
        olla yhtään kirjoitti:

        No et sitten sinäkään tiennyt, miksi veronkorotukset. Lämpimikses jaarittelit ja pyörittelit asiaa?

      • Nokiaaa
        olla yhtään kirjoitti:

        sen paremmin perillä asioista kuin sinäkään. Palkankorotuksia tehdään kaikille työntekijöille, tottahan se tuntuu hurjalta kun kaupunginjohtajan palkkaa nostetaan ennestään suuresta summasta jos sitä nyt vertaa vaikka kirjastovirkailijan tai perushoitajan palkkaan. Herrojen palkkoja on helppo karehtia, eihän ne tee oikeaa työtäkään. Onneksi kaupunginjohtajan palkkaa saa vain yksi työntekijä, pienempiä palkkoja saavia onkin sitten lähes 1000. Jos tehdään 100 euron korotus kuukausipalkkaan kaikille niin siitä tulee meille aikamoinen summa maksettavaksi joka ikinen vuosi ja sivukulut päälle.
        Simpsiöön taisi mennä tänä vuonna 40 000 euroa, mitä siitä nyt tulee, 3 euroa noukkaa päälle. Ei sillä taida konkurssia saada aikaiseksi.

        Tasan 3 euroo liikaa

      • että 40000

        riittää Simpsiön viemäröintiin ja näihin muihin tönkimisiin, ei varmasti. Sillä ei pääse edes alkuun, koska maastoa seuranneena tiedän, että se on epätasainen ja kallioinen. Mutta täytyyhän meidän saada viemärit kuntoon muualle veronsa maksaville ja tietenkin muutamalle meidän kellokkaalle, joille siitä on hyötyä? Eihän sitä työtä voi jättää kesken maksoi mitä maksoi, kun on kerran alotettu. Näin toimii meidän ns. päättäjät.

      • a-lex
        että 40000 kirjoitti:

        Postilaatikkorivistöstä ja omista havainnoista päätellen siellä Simpsiön mäellä on enemmänkin pysyväisluonteista asutusta. Onkohan se aivan kaavanmukaista ja laillistakaan?

      • kai niitä

        viemäriputkia sinne ilmaiseksi saa, mutta ei niitä mökkejäkään ilmaiseksi liitetä verkostoon. Joutuvat maksamaan joka torppa osansa, olipa sitten kunnan virkamies tai oikea lapualainen.

      • lexlex
        a-lex kirjoitti:

        Postilaatikkorivistöstä ja omista havainnoista päätellen siellä Simpsiön mäellä on enemmänkin pysyväisluonteista asutusta. Onkohan se aivan kaavanmukaista ja laillistakaan?

        Lapuan kaupungin sivuilla olevan yleiskaavan mukaan ne on loma-asuntojen ja niitä palvelevien sauna- ja talousrakennusten RA-alueita. Yksinkertaisesti sanottuna lomamökkialue.

      • ja paskaa
        lexlex kirjoitti:

        Lapuan kaupungin sivuilla olevan yleiskaavan mukaan ne on loma-asuntojen ja niitä palvelevien sauna- ja talousrakennusten RA-alueita. Yksinkertaisesti sanottuna lomamökkialue.

        tulee lomamökissäkin. Viemäri on luonnonsuojelua parhaimmillaan.

      • ja myös käyttömaksut
        kai niitä kirjoitti:

        viemäriputkia sinne ilmaiseksi saa, mutta ei niitä mökkejäkään ilmaiseksi liitetä verkostoon. Joutuvat maksamaan joka torppa osansa, olipa sitten kunnan virkamies tai oikea lapualainen.

        Yrittääkö "Simpsiön suojelijat" väittää etteivät Simpsiöllä asuvat maksa laillisia maksuja ? Täyttä roskaa, tietenkin maksavat.

      • lentää.
        a-lex kirjoitti:

        Postilaatikkorivistöstä ja omista havainnoista päätellen siellä Simpsiön mäellä on enemmänkin pysyväisluonteista asutusta. Onkohan se aivan kaavanmukaista ja laillistakaan?

        Heti ruvettiin puhumaan paskasta kun joku yritti kysyä tuon "mökkiasutuksen" laillisuudesta sen muuttuessa pysyväisluonteiseksi.

        Paskasta puheenollen. Tuleekohan liian kalliiksi veronmaksajille tuo Simpsiön asutus kaikkine nykylain vaatimine jätehuoltoineen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      751
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      742
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      201
      532
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      494
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      484
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      453
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      450
    Aihe