Vhh Nokian vatsatautiepidemian syy

Nokian vatsatautiepidemian syy on selviämässä. Viemäristöön oli päässyt jätevettä mutta selvisi että vedessä ei ollut ainuttakaan elimistölle vierasta bakteeria edellyttäen että elimistö oli terve.

Asiaa tutkinut johtava terveyslautakunta huomasi, että lähes kaikki sairastuneet olivat noudattaneet VHH-dieettiä. Dieetillä oli tapettu elimistön luonnollinen bakteerikanta eli puolustusmekanismi ja näin ollen vähäinenkin määrä tavallisuudesta poikkeavaa nestettä oli sairastuttanut ihmiset.

Tähän tulokseen tuli eläkkeeltä töihin kutsuttu entinen Tukholman johtava hygieenikko Ollen Reike, joka kutsuttiin hätätöihin Nokialle vesiongelman vuoksi. Reikellä on meriittiä mm. Etelä-Afrikasta, johon hän suunnitteli jo johti erinomaisen vedenpuhdistus- ja jakeluaseman, josta myös alueen ghetoissa asuvat mustat hyötyvät: lapsikuolleisuus laski alueella kolmanneksella.

Mutta kaikkihan tiedämme miten lääke- ja muut vastaavat instituutiot salailevat oikeaa tietoa asioista, joten todisteita on liikkeellä varsin vähän. Niiden etu on pitää ihmiset sairaana ja rahastaa sillä, joten ei ole ihme että suut suljetaan asiassa ilmenneen seikan vuoksi.
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kyseessä on virhe joka tapahtui Kansanterveyslaitoksessa. Pekka Puska oli päättänyt lisätä hiilihydraatteja ja keinorasvojaan vesijohtoveteen ja lääketeollisuuden myötävaikutuksella myös kolesterolilääkkeitä varmuuden vuoksi kun eivät ihmiset olleet riittävästi hankkineet näitä lääkkeitä. Tästä johtuen ihmiset sairastuivat. Kaikkihan tiedämme, että Pekka Puska on kansallinen pyhimys jonka toimet aina salataan ja asiat selitetään paremmaksi julkisuudessa, joskus vaikka sitten jätevesien kustannuksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tieotvuoto kaupunginjohdolta kirjoitti:

Nokian vatsatautiepidemian syy on selviämässä. Viemäristöön oli päässyt jätevettä mutta selvisi että vedessä ei ollut ainuttakaan elimistölle vierasta bakteeria edellyttäen että elimistö oli terve.

Asiaa tutkinut johtava terveyslautakunta huomasi, että lähes kaikki sairastuneet olivat noudattaneet VHH-dieettiä. Dieetillä oli tapettu elimistön luonnollinen bakteerikanta eli puolustusmekanismi ja näin ollen vähäinenkin määrä tavallisuudesta poikkeavaa nestettä oli sairastuttanut ihmiset.

Tähän tulokseen tuli eläkkeeltä töihin kutsuttu entinen Tukholman johtava hygieenikko Ollen Reike, joka kutsuttiin hätätöihin Nokialle vesiongelman vuoksi. Reikellä on meriittiä mm. Etelä-Afrikasta, johon hän suunnitteli jo johti erinomaisen vedenpuhdistus- ja jakeluaseman, josta myös alueen ghetoissa asuvat mustat hyötyvät: lapsikuolleisuus laski alueella kolmanneksella.

Mutta kaikkihan tiedämme miten lääke- ja muut vastaavat instituutiot salailevat oikeaa tietoa asioista, joten todisteita on liikkeellä varsin vähän. Niiden etu on pitää ihmiset sairaana ja rahastaa sillä, joten ei ole ihme että suut suljetaan asiassa ilmenneen seikan vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu