Eilisen sunnuntai-päivän uskovaisten (lähinnä helluntailaisten) kirjoituksista paistaa sopeutumattomuus ihmisten kanssakäymiseen.
"pirkkahallin ketju" on vain yksi esimerkki.
Onko tosiaan helluntailaiselle tai nimimerkki "jukkafinlandille" joku hiemankin eri mieltä oleva niin paha ettei hänen rinnalleen saisi istua?
Jo yleissivistykseen kuuluu tietää että ainoa tapa ratkoa erimielisyys on kyky että voi istua toisten kanssa samassa pöydässä miettimässä asioita.
Asuvathan helluntailaiset sentään samassa maassa saman maallisen lain alla mutta kai siksi kun eivät muutakaan voi.
Uskovaiset sopeutumattomia?
4
177
Vastaukset
vierellä istumisessata.
* ""
* Opastusta sinäkin oikeasti tarvitset, koska et ymmärrä, niikuin ei ymmärtänyt hoviherrakaan, mutta hänen viisautensa oli siinä, kun tunnusti tarvitsevansa auttajaa ymmärtämään kirjoituksia oikein, ja hän myös palastui ja kastettiin uskovien kasteella välittömästi, upottamalla, koska molemmat astuivat veteen.
* Valelussa ei olisi tarvinnut kastella kenkiään ja asusteitaan, kumartunut vaan rannalla ja Filippos olisi kädellä valellut, niikuin kirkko valelee lapset taivaaseen.
* Tästä opastuksesta oli varmaan kyse "jukka finlandinkin" kertomassasi tapauksessa.
* Evankeliumi ei ole tarkoitettu väittelyn välineeksi, joko se uskotaan, tahi sitten ei! Ja jukka varmaan tiesi mitä teki, jos ei jäänyt kinaamaan väittelyn haluisten kanssa.- poikalapsi
Onhan sinua koetettu opastaa tiellä tietoon luulojen sijaan. Ei sinulle kuitenkaan tahdo asiatieto kelvata mm. seksuaalisuudesta. Minusta ketjun avaaja on oikeassa: te lahkolaiset luulette olevanne muita parempia, ja siksi te halveksitte mm. tutkittua tietoa ja pitäydytte ´taikauskossanne. Sama pätee niin sinuun kuin Jukkaan: palstan pahimpiin valheen vankeihin ja parjaajiin. MOLEMMAT olette valheista palstalla kiinni jääneet hyökkäiltyänne vähemmistöä vastaan laittomasti. Kumpikaan ei ole parannusta tehnyt, koska te houkat luulette jumalia olevanne.
- harhama
että evankeliumi voidaan käsittää tuhansin eri tavoin. Kirjaimellista, ainoaa oikeaa tulkintaa ei ole.
Silloin myös ihmiset ymmärtävät asian eri tavoin ja uskovat eri tavoin.
Jeesuksen neitseellinen syntymä ja ylösnousemus ovat hyvä esimerkki siitä.
Pieni osa uskovia ymmärtävät em. asiat kirjaimellisesti. Suurin osa uskovista käsittää ne vain symbolisina.
Arvaan kyllä, että äärihelluntailaiset sanovat nyt, että jos ei sanasta sanaan usko evankeliumin "totuuteen", ei voi olla uudestisyntynyt uskovainen.
Kuitenkin tämän päivän "normaali" länsimaalainen uskovainen uskoo jonkinlaisen jumal'olennon olemassaoloon, mutta pitää Raamattua vain kertomuskokoelmana.
Ne uskovat (uudestisyntyneet), jotka vannovat puhdasoppisuuden nimeen, samalla korottavat itsensä muiden uskovien yläpuolelle. Et edes lukenut Jukan kommenttia joten laitan sen tuohon:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000031629560
Siellä hän sanoo uskovaisten yhteiseen tilaisuuteen osallistumisesta tähän tapaan:
" sieltä tulee ja leviää hyvin tarttuva tauti"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641066
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3541065- 61832
- 57739
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k99668Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49641- 26633
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14628- 68620
- 57600