Ruokakerma?

Mikä paras tuote kun valmistaa uunissa haudutettavia ruokia? Entä pataruokiin? Rasvaisuudella tai muilla jutuilla ei ole väliä, kunhan maku on hyvä.

Tänään tein valkosipuliperunoita ja laitoin Flooraa 7%, mutta ei ollut hyvää.
81126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

oikeata kermaa, jos ei kerran mikään sitä estä. Aito maku syntyy vain aidoista aineista ja oikea kerma on sitä. Oletko vain ns. "uusavuton"?

Äänestä
  • ruokakermaa. Sillä tulee jo ihan hyvää.

    Valitse myös perunat oikein.

    Äänestä

käytä smetanaa. Sitä voi tehdä itsekin seuraavasti

Osta kaupasta puoleen hintaan viimeistä myyntipäivää lähentelevää 38 % kermaa. Sekoita joukkoon pari ruokalusikallista kermaviiliä ja pistä lasipurkissa lämpöpatterin päälle. On seuraavana päivänä valmis ja säilyy viikon verran jääkaapissa. Ehdoton puhtaus ja steriilisyys on tarpeen, kuten kaikessa mikrobiologiaan liittyvässä.Ripottele uuniruokien päälle lihaliemijauhetta ja säleiksi höylättyjä sipuleita sekä lusikoi smetanaa. Hyvää ruokahalua.

Äänestä

Kauppoihin on tullut niinkin älykäs tuote kuin 2 %:nen kerma. Tuota ennen enkkaa piti kai 5% kerma?

Käyttäkää hyvät ihmiset täysmaitoa, jos haette 'rasvatonta' kermaa! Rasvatonta kermaa ei olekaan!

Oikeasti nuo kevyt tuotteet on sakeutettu ja maustettu kaikella keinotekoisilla lisäaineilla, mitä ei ole ollenkaan tarvis syödä!

Syksyllähän vedetiin kevytkerma erä pois markkinoilta, kun sakeuttamisaine sisälsi luvattoman paljon dioksiinia.

Äänestä

Sanoisin kyllä, että olen melkoisen monta kertaa kermaperunoita (juusto,- valkosipuli-, auraperunoita) tehnyt, eikä ihan "ehtaa" oikeata kermaa voita mikään. Olen kokeillut eri ruokakermoja, eikä niistä mikään ole ollut niin hyvää kuin kunnon kerma. Joskus olen kyllä tehnyt niin, että olen sekoittanut purkin ruokakermaa (oisko 15%) ja kuohukermaa, koska kuohukermaa ei ole ollut tarpeeksi ja tästä tulee kyllä ihan hyvä lopputulos.

Äänestä
  • Rallatusta TV:sta. "Kerman kera siitä ssa kaksinverroin parempaa". Kaiken lisäksi lause on tosi, ei korvikkeet milloinkaan ole aitoja parempia.

    Äänestä

sekoite, ei mitään tekemistä kerman kanssa.
Aito kerma valmistetaan maidosta, ei öljystä.
Mainostetaanko sitä Flooraa ruokakermana? Täytyykin tarkistaa asia.

Äänestä
  • kuitenkin, että aito kerma eroitetaan maidosta. Muinoin tuota vaihetta kutsuttiin maataloissa separoinniksi ja laitetta jolla se suoritettiin separaattoriksi, ihan vain nuoremmille tiedoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kermaaaaaaaaaa kirjoitti:

Mikä paras tuote kun valmistaa uunissa haudutettavia ruokia? Entä pataruokiin? Rasvaisuudella tai muilla jutuilla ei ole väliä, kunhan maku on hyvä.

Tänään tein valkosipuliperunoita ja laitoin Flooraa 7%, mutta ei ollut hyvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu