Olen keskimääräistä älykkäämpi, mutta ongelmani on lukivika! Ja siitä johtuva englannin kielen huono taito. Joudun lukemaan luk-työtäni varten paljon englannin kielistä kirjallisuutta ja muutenkin olen tutkimuksia hiukan lukenut, niin en millään opi sanoja! Ne eivät jää päähäni. Samat sanat pyörii monta kertaa. Olen ne juuri tarkistanut sanakirjasta ja muistan, että tämän juuri tarkistin sanakirjasta, mutta en millään muista mitä se tarkoitti.
Voi voi, toivon tätä kautta löytäväni kohtalotoverin, mutta tuskin sentään niin käy. Tai lukivikaisen, joka on kuitenkin uskaltanut ryhtyä tutkijaksi.
Voi voi, toivon tätä kautta löytäväni kohtalotoverin, mutta tuskin sentään niin käy. Tai lukivikaisen, joka on kuitenkin uskaltanut ryhtyä tutkijaksi.
Vastaukset 25
Vanhimmat
tutkija
seiskan tai kasin olisin saanut pitkästä matiikasta. Lyhyen kävin oli 10 ja kirjoitin lukemata E:n.
sanoisin taas, että keskitasoa paremmin osaan. Rahvaaseen verrattuna paaljon paaljon paremmin ;). Mutta en huipusti....
Matikka varmaan uppoaa loogisuutensa johdosta helpolla päähäsi. Et tosin siitäkään parhaita arvosanoja ole ottanut, vaikka varmasti olisit pystynyt.
Kielet ovat kaltaisellesi luonteelle helposti vain irrallisia nimiä eri asioille. Tällöin ei muu auta kyuin takoa sanat päähänsä.
Ehdotan, attä lukiessasi luonnontieteellistä tekstiä ja noukkiessasi sieltä sanakirjan avulla sanoja -kuten kerroit- pitäisit samalla omaa sanakirjavihkoa johon kynällä kirjoittaisit kulloisenkin etsimäsi sanan merkityksineen.
Kyllä se siitä kunhan alkuun pääsee.
Itselläni kielten opiskelu ei onnistu kirjasta vaan kuuntelemalla ja itse opettelemalla ilman sanakirjaa vaikkapa telkkarisarjojen tekstityksien avulla. Juuri tästä syystä ruotsin opiskelu on meikäläselle todella vaikeaa, koska kyseistä kieltä ei ole pakko käyttää missään eikä siihen väkisin törmää vaikkapa elokuvia katsellessa.
Lukiossa ruotsin keskiarvoni oli 6 enkä sitten kirjoittanutkaan kyseistä kieltä ollenkaan. Englanninkeskiarvoni oli 8 ja kirjoitin E:n. Englantia en ikinä ole isommin lukemalla lukenut paitsi sitten kielioppia ja sensemmoista mitä ei välttämättä kuule oikeaoppisena televisiosta.
Ruotsin opiskelua helpottaakseni olen suunnitellut hankkivani joitakin tekstitettyjä ruotalaisia elokuvia ja niitä sitten ajatuksen kanssa katsellessa sanat, kielioppi ja taivutukset voisivat upota päähäni paremmin kuin kirjasta lukemalla. Ruotsin kielinen kirjallisuuskin voisi auttaa, mutta näin aloittelijalle se voi olla liian vaikeaa. Ehkä sitten kun saa vähän sisäistettyä tuota kieltä telkkarin avulla.
Olenkin siis sitä mieltä, että ainakin minulla kielen on tultava suoraan selkäytimestä eikä muistista. Muistini ei nimittäin sellaiseen riitä.
Ehdottaisinkin siis sinulle, että hommaat joitakin senkielisiä elokuvia tekstitettyinä mikä sinulle tuottaa ongelmia ja katselet niitä ajatuksella niin että kiinnität huomiota sanoihin ja kieleen mitä siinä puhutaan. Eli kuuntelet mitä henkilöt sanovat ja luet sen tekstityksestä ja koitat miettiä mikä sana tarkoitti mitäkin, mitä aikamuotoa käytetiin ja mikä oli sanajärjestys. Kannattaa tietenkin koittaa valita sellaisia elokuvia, joista saa jotakin selvää eikä mitään esim. Schwarzeneggerin mongerrusta.
Kun saat perus-kieliopin haltuun on teknisemmänkin tekstin lukeminen helpompaa. Uusia sanoja tulee, mutta melko hitaasti. Aina kannattaa pohtia asiayhteydestä mitä kyseinen tuntematon sana voisi tarkoittaa ennen kuin katsoo sankirjasta. Tällä tavalla sanat jäävät paremmin päähän.
Lukiviassa ei ole kysymys luonteesta tai laiskansorttisuudesta. Kyse on aivojen toiminnasta, jonka seurauksena sanojen hahmottaminen on tavallista vaikeampaa. Jos lukivikainen on opiskelemassa yliopistossa, niin hän ei takuuvarmasti ole laista, vaan tavallista ahkerampi.
Sivistäpä vähän itseäsi ja ota selvää mitä lukihäiriöt todella tarkoittavat.
apu, joka todella auttaa? Olen kokeillut sensomotorista kuntoutusta, mutta jättänyt kesken, kun tuntui, että ei auta ja aika ei riitä kuuntelu ym. tehtäville (mutta tyhmä minä! Kaikki on suhteellista, eli pitää ottaa aikaa!!!).
Vika on korvissani, kuulen jotkut äänet liian kovaa tjms. Juuri älykkyyteni ja toisinaan esiintyvä ahkeruuteni on kompensoinut tätä puutetta.
Ja matikasta. Sehän on aina mihin sitä itseään vertaa. Yläasteella ja ala-asteella oli toisiks paras, pitkästä matikasta olisin saanut sen 7-8, lyhyestä sain 10 ja yliopistossa (huomaa vertaan itseäni muihin luonnontieteilijöihin) tuntuu, että luennoilla en niitä asioita ymmärrä, menee aikaa ennen kuin tajuan, mutta tentistä saan sitten hyviä nroita. Jos vertailukohtana on kaikki ihmiset, olen keskitasoa parempi matikassa.
Kokemuksestani puhuin.
Lukihäiriöksi kait minunkin vaivaani nykyisin sanotaan. Minulle se oli jonkinlainen sanojen hahmotusongelma. Afaasiakin pilkahtelee joskus ulosannissa. Kun kirjoitan sanan itse huolellisesti paperille, niin se aukeaa tajuntaani.
Koulunkäyntini meni läskiksi ja rallattelin paljon. Mm matikka sujui hyvin ja kielet huonosti.
Potkut koulusta saatuani olin jonkun vuoden töissä päätyen jatko-opiskeluun. HTO (tekn.opisto)ja sittemmin HTKK (tekn.kork.koulu) sujuivat hyvin älyttyäni maiskutella mielessäni uudet sanahirviöt.
Että oman onnensa seppä se hieman ontuvakin ihminen on.
Mielestäni on turha haaveillä mitä olisi joskus jostain saanut, tärkeämpää on keskittyä siihen mitä tekee nyt ja tulevaisuudessa (ei siihen mitä "voisi" tehdä).
Otat kirjan käteen ja rupeat lukemaan. Se voi olla sinulle vaikeampaa kuin muille, mutta huomaat kyllä sitten myöhemmin riittävätkö resurssisi vai eivät. Kokeilematta se ei kuitenkaan selviä ja kohtalotovereita tuskin täältä löydät (he ovat tekemässä töitä voittaakseen rajoitteensa).
Helpompaa on tietysti sanoa, että "olisin pärjännyt kyllä, mutta...". Olet itse oman onnesi seppä.
Itselle kirjoittaminen on tuskaa, siis aivan helvetillistä. En saa lausetta vaan oikeaan järjestykseen. Ja veivaan sitä edes takaisin. En tiedä onko se jotain fyysisti aivoperäistä vaan vain henkinen lukko. En ole koskaan oikein pitänyt kirjoittamisesta. Joskus puhuessa saatan unohtaa jonkin sanon, jota alan sitten muistelemaan.
Vähän turhankin fiksu (älykkyys vähentää onnellisuutta). Kielet opin helposti mutta vain niin päin että ymmärrän niitä. Kaikki oma kielentuotto on hidasta ja sisältää helposti virheitä.
Kirjoittaminen sujuu, mutta vie paljon aikaa ja varmistan kaiken useampaan kertaan.
Yleensä minun on turha lukea mitään ulkoa. Muistan asiat muutaman tunnin ja sitten ne häviävät. Oma tekniikkani on opetella ymmärtämään mistä jossain asiassa on oikeasti kysymys ja sen jälkeen muistan sen aina (minulle on kerrottu, että useimmat ihmiset valmistautuvat tentteihin lähinnä ulkolukutekniikalla).
Kaikenlainen uuden kehittely ja eri alojen välisten asioiden yhdistely on minulle helppoa ja tapahtuu silmänräpäyksessä. Useimmiten minulla on ratkaisu valmiina jo ennen kuin kysyjä ehtii sanoa asiansa loppuun. Olen poikkeuksellinen kyky, mutta sovelluspuoli kärsii myös lyhytjännitteisyydestä (pakko olla koko ajan uutta mietittävää). Lukeminen on hiukan keskimääräistä hitaampaa, mutta se ei juuri haittaa. Opiskelen jatkuvasti erilaisia tekniikkaan liittyviä aloja ja yleistietoa.
Kaikenlainen raportointi ja labramuistiinpanojen teko on hankalaa, enkä tee sitä mielelläni.
Mainetta ei tule kun ei tule mitään julkaistuakaan. Parasta olisi kun pääsisi muutamaan tutkimusryhmään ratkaisujen kehittelijäksi (yksi ryhmä ei pysty tuottamaan riittävän nopeasti ongelmia).
Vähän tämä on kuin olisi Mac käyttöjärjestelmänä kun kaikki vain tekevät systeeminsä Pc pohjalle.
Tämän kirjoittelun pelastaa firefoxin mukana oleva oikoluku ja ilman sitä joutuisin tarkastamaan kirjoittamani moneen kertaan.
Toihan oli kuin mun suusta!! Uskomatonta, mutta mulle riittäis vain yksi labraryhmä.
mee töihin
olen jo töissä. vituttaa kun ei aika riitä kahden projektin perässä juoksemiseen yhdessäkin olisi tarpeeksi.
Miksi pistät voita sinne ja mitä mieltä vaimosi on asiasta.
Töitä on enemmän kuin ehtii tehdä, mutta kyvyt menevät hukkaan kun ei ole projekteja menossa siellä missä olisi kaikkein paras.
Ilmeisesti sinua ärsyttää jos joku on hyvä jossain. Kai sinäkin osaat kuitenkin jotain tehdä.
Tekstisi perusteella sanoisin, että luulet vähän liikaa itsestäsi. Tunnen pari samanlaista tyyppiä, ja ylimielisyytensä lisäksi heitä yhdistää se, että molemmat nyhjäävät opinnoissaan paikallaan vaikka olevat olevinaan niin nokkelia.
"Kaikenlainen uuden kehittely ja eri alojen välisten asioiden yhdistely on minulle helppoa ja tapahtuu silmänräpäyksessä. Useimmiten minulla on ratkaisu valmiina jo ennen kuin kysyjä ehtii sanoa asiansa loppuun."
Niin tuttua. Kun puhun mistä tahansa asiasta, yleensä vastausta aletaan tuputtamaan kun pari ensimmäistä sanaa on vaan kuultu. Ja tottakai kun kaveri ei ajattele mitään vaan heittelee hatusta parin sanan perusteella "faktojaan" niin ne tarinat on täyttä paskaa. Kohteliaana ihmisenä kuuntelen jorinat, jotka voi kuitenkin todeta jo ensisekunneilla hienoon pakettiin käärityksi paskaksi. Ja kun joskus totean faktojen kera vastauksen täysin vääräksi, alkaa sitten selittelyn mm-kisat.
"Mainetta ei tule kun ei tule mitään julkaistuakaan. Parasta olisi kun pääsisi muutamaan tutkimusryhmään ratkaisujen kehittelijäksi (yksi ryhmä ei pysty tuottamaan riittävän nopeasti ongelmia). "
Just joo. "Ratkaisujen kehittäjä". Kas kun ei Ihmemies tai He-Man, joka tulee ja noinvaan ratkaisee ongelmat. Eiköhän ne alaan perehtyneet tutkijat yleensä niissä tutkimusryhmissä osaa alansa parhaiten. Viimeiseksi omaan tutkimusryhmääni kaipaisin jotain ylivilkasta mikkomallikasta joka kuvittelee itsestään liikoja ja heittele mitä ihmeellisimpiä ja naurettavimpia ideoitaan tutkijoille, jotka kuitenkin ovat pitkään työskennelleet asian parissa ja varmasti omaavat paremmat valmiudet näihin "ratkaisujen kehittelyyn".
Aku Ankan Ankkalinnassa ehkä voi tällaisia ratkaisujen kehittelijöitä löytyä, mutta reaalimaailmassa ne tutkijat kyllä itse keksivät ratkaisunsa (ja varmasti nopeammin ja paremmin kun liikaa itsestään luulevat besserwisserit).
Totta vie, olen koko aikuisikäni taistellut tuon vaivan selättämiseksi mutta tiukkaa se tekee. Suomenkieli menettelee ja kun olen oikein tarkka ei kirotusvihreitä jää kovinkaan paljoa sepustuksiini. Kielet on sitten asia erikseen. Kun ongelma on sanojen ja tavujen hahmottamisessa ei vieraskieliset sanat, jotka vielä lausutaan eri tavalla, tahdo jäädä päähän. Nyt olen kuullut erilaisista metodeista joilla lukivikasia opetetaan, mutta en ole löytänyt täältä pääkaupunkiseudulta vielä paikkaa mistä sitä saisi (kohtuu hintaan tietenkin).
Kummallakin lapsellani on todettu eritasoiset lukiviat. Tutkimusten yhteydessä selvisi, että myös itse olen lukivikainen. Pakko myötää että suuri taakka putosi harteiltani ja itsetuntoni kohosi - hieman. Huono koulumenestykseni kielten opiskelussa sai jonkinlaisen selityksen. Tyhmän leima on kuitenkin tiukasti otsassa eikä se siitä helpolla lähde. Koko aikuisikäni olen yrittänyt petrata kielitaitoani mutta se vaatii niin paljon aikaa ja energiaa ettei sitä työn ja perheen jälkeen oikein tahdo riittää. Jos joku tietää missä pk-seudulla löytyy meille lukivikaisille opetusta niin mielelläni kuulisin. en ole vielä valmis luovuttamaan.....
Luulenpa että huono keskittyminen on kyseessä ei lukihäiriö.
Tutkijoiden ammatissa tuntuu olevan kahta koulukuntaa. Toiset ovat oikeasti toivottoman lahjakkaita, kansankielellä neroja. He hakeutuvat paikoille hyvällä koulumenestyksellä ja tekevät lujaa tiedettä koko ajan.
Toiset ovat näitä, jotka ovat jotenkin ajautuneet yliopistojen virkoihin eivätkä muualla pärjäisi. He notkuvat laitoksilla vain, koska he ovat notkuneet siellä ennenkin ja sopimuksia jatketaan ihan tavan takia.
Nämä lahjakkaat tulevat (skaalalla 1-5) tutkijoiksi perustutkinnon keskiarvolla 4.9-5.0, toisinaan ehkä jopa 4.8 saattaa riittää, mutta 4.5:lla taitaa olla aika turha yrittää ketään vakuuttaa, niitä on joka toisella nykypäivänä (ylempään korkeakoulututkintoon menee näillä yleensä ehkä 3-4.5 vuotta). Jos haluat tutkijaksi ilman ihmeempää taustaa, niin sanoisin, että yritä ajautua pienien virkojen kautta johonkin haluamallesi laitokselle ja vakiinnuta itsesti kahvipöydissä. Näin saat hiljalleen jalkaa oven väliin ja saatat päästä ajan myötä kivoihin tehtäviin. Tämän jälkeen se on kyvykkyydestäsi ja ahkeruudestasi kiinni miten jatko menee.
Helppoa tutkijan työ ei ole, ja joudut painamaan hommia varmasti 50h/vko jo pelkästään kompensoidaksesi lukihäiriösi, mutta sellaista se on. Hohdokkuuden takia tutkijaksi ei kannata haaveilla, sinne kannattaa pyrkiä vain jos on todellisen aidosti innostunut omasta alasta, ja on valmis tekemään lujasti töitä. Kilpailu on nykyään todella kovaa.
Jos tälle tielle lähdet, niin älä mainosta lukihäiriötäsi, vaan tee hiljaa töitä sen tuottamien haasteiden selättämiseksi. Kukaan ei jaksa kuunnella selittäjää, tulokset ratkaisevat. (muista myös, että nykyään 80% ihmisistä on keskivertoa älykkäämpiä....)
"muista myös, että nykyään 80% ihmisistä on keskivertoa älykkäämpiä...."
Minä kun olen aina luullut, että 50 prosenttia ihmisistä on keskivertoa tyhmempiä sekä nyt että tulevaisuudessa.
Väittäisin, että noista huippupingoista ei yleensä saa luovia huippututkijoita, koska he tavoittelevat aina aivan liikaa täydellisyyttä, jolloin tieteessä tarvittava luovuus jää hunningolle. Laiskat mutta terävät ovat yleensä lopulta paljon parempia.
Lisäksi katselin tuossa äskettäin vuosikymmenten tilastoja erään alan ylemmän korkeakoulututkinnon tutkintotodistusten painotetuista keskiarvoista. Keskiarvojen keskiarvo oli peräti 2,74/5, eikä yli 4,5 keskiarvoja ollut monta noiden vajaan 2000:n tutkinnon suorittaneen joukossa. Lieneekö ollut kyse yliopistollisesta apukoulusta?
..luetun ymmärtämistä kannattaa petrata. Ehkä minä sitten suomennan tätä hieman, kun et ymmärtänyt.
Tutkijoiksi hakeutuvalla on syytä olla yli 4.5 keskiarvo. Useimmat alle sen valmistuneet ymmärtävät todellisuuden ja suuntaavat teollisuuteen (toki sinnekin menee huippuja). Minä en tiedä yhtään tapausta alle 4.5 keskiarvolla, joka olisi päätynyt tutkijan uraputkeen, joskin yrittäjiä on jonkin verran.
Toisekseen on turha selittää itselleen olevansa keksivertoa älykkäämpi. Se on yhtä tyhjän kanssa. Valitsemalla sopivan mittarin, voi hilata aika usean "keskiverron" yläpuolelle. Mitään absoluuttista mittaria ei ole.
Ja kolmanneksi, tieteessä tavoitellaan (tietyssä mielessä) täydellisyyttä. Ja tulokset ratkaisevat. Jos ei kykene kovalla yrityksellä saamaan yli nelosta keskiarvoksi tutkintotodistukseen, kannattaa suosiolla jättää tutkijanurahaaveet väliin - et pärjäisi siellä kuitenkaan. (voit tietysti jatkaa edellisen viestin linjalla ja lyödä päätäsi puskaan miten paljon haluat, mutta maailma ei sillä muutu) Jos taas ei vitsi yrittääkään, niin silloin ainakin kannattaa miettiä muuta uraa.
"Minä kun olen aina luullut, että 50 prosenttia ihmisistä on keskivertoa tyhmempiä sekä nyt että tulevaisuudessa."
Mikä tässä nyt on niin vaikeata, aina tässä samassa asiassa tehdään sama virhe, opetellaan se perusmatematiikka. 50 prosenttia ihmisistä on *mediaania* tyhmempiä, mutta ei keskivarvoa, koska tyhmyyden jakauma ei varmastikaan ole symmetrinen. Erittäin epäsymmetrisellä äkykkyysjakaumalla voi hyvinkin 80% olla keskiarvoa älykkäämpiä (joskin tuskin oikeasti on).
"Lisäksi katselin tuossa äskettäin vuosikymmenten tilastoja erään alan ylemmän korkeakoulututkinnon tutkintotodistusten painotetuista keskiarvoista. Keskiarvojen keskiarvo oli peräti 2,74/5, eikä yli 4,5 keskiarvoja ollut monta noiden vajaan 2000:n tutkinnon suorittaneen joukossa. Lieneekö ollut kyse yliopistollisesta apukoulusta?"
Edellinen kirjoittaja ehkä hieman liioitteli, kyllä yleensä tutkijat ovat siinä 4-5 keskiarvon perustutkintona suorittaneita, harvemmalla sentään yli 4.5 on (aina on joku virkamiesruotsi ja pari muuta ainetta laskemassa keskiarvoa). Mutta ainakaan entisessä Teknillisessä korkeakoulussa (nyk. Aallossa) ei lähtökohtaisesti tutkijakouluun päässyt alle nelosen keskiarvolla.
Yleensä yliopistoilla on oma kampuslehtensä, jossa listataan valmistuneet. Seuraile huviksesi, monenko kohdalla lukee "oivallisesti" (tai vastaava). Se löytyy yllättävän monelta.
Toisaalta ei tasan vitosen keskiarvokaan ole suuri harvinaisuus, olen niitä itsekin nähnyt muutaman. Itse kun aikanani kyselin jatko-opintopaikkaa, niin proffien arviot ka:sta liikkuivat 4.5 ympärillä ellei ollut jotain tieteellistä meriittiä taustalla eli esim. gradusta/dipasta syntyneitä julkaisuja. Itse näin hakuprosessien aikana vain yli 4.5 ka todistuksia.
Jos on kyseessä normaalijakauma, joka pätee biologisiin tai vastaaviin suureisiin kuten älykkyys, on aivan sama käytetäänkö keskiarvoa, keskivertoa tai mediaania, sillä kaikki nämä ovat yksi ja sama piste. Silloin kun on kyse muusta jakaumasta - kuten esimerkiksi valikoiduista opiskelijajoukosta - saattaa huomautuksesi pitää paikkansakin. Lisäksi toteamuksen oli tarkoitus olla jonkinlainen vitsi molemmilla. Tietenkään tosi statistikko ei suvaitse leikinlaskua pyhillä asioilla.
Voi olla, että joihinkin tutkijakouluihin on noin kovat vaatimukset. Mutta ainakin minun tuntemani ammattitutkijat ovat kuuluneet perusopinnoissaan pääasiassa muutamaan ylimpään desiiliin. Tilanne voi vaihdella melkoisesti aloittain. Parasta tietysti olisi, että luovimmat yksilöt valikoituisivat tutkijoiksi tapahtui tämä aivan miten tahansa.
Nyt kun itse tarkistin, niin näytti oma ka olleen aikoinaan vain hieman yli 4, onhan sekin oivallinen, mutta ei edes 4.5 (olisihan niitä arvosanoja tietysti voinut korottaa jos olisi viitsinyt...). Mutta hyvin se väitöskirja silti syntyi normiajassa ja paremmalla arvosanalla kuin perustutkinto.