Valehtelu

Eräällä tuttavallani on ongelma joka on muodostunut ongelmaksi minulle ja muille tämän henkilön läheisille, nimittäin valehtelu. Valheet eivät ole mitään suuria, vaan sellaista totuuden värittämistä ja muuttamista, osa on ollut isompaa josta olen kuullut myöhemmin, ja tuntuu että en kestä enää.

Mikä tarve jollakin on valehdella ja keksiä juttuja omasta päästään? Tätä tuntuu tapahtuvan koko ajan ja kun jää kiinni niin kieltää jyrkästi ja sanoo että en minä ole sellaista sanonut, jos edes yrittää puhua valehtelusta isompana ongelmana niin saa aikaan vaan täydellisen raivokohtauksen!

Miten minä voin auttaa ja onko ketään kohtalotoveria?
8444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Välillä aina uskoo kaiken todeksi.

Tuntuu omituiselta kun ei voi keskustella kunnolla ja aivan tavallisesti. Aina tulee valheita tai jotenkin muunnettua totuutta.

Mistään tavallisesta ei yleensä puhuta.

Äänestä
  • Niin.. Välillä tulee uskottua, mutta kun saa kuulla että kaikki on ollut valetta, tulee itselle kamalan pahoinvoiva olo, loukattu ja huijattu. En tiedä mitä tämä henkilö hakee valehtelemisella, vai hakeeko mitään? Minä uskon että vaikka se jättäisi valheet pois ja kertoisi juttunsa niinkuin ne oikeasti ovat, ilman värittelyä, se ei tekisi hänestä yhtään epämielenkiintoisempaa. Tai en tiedä haluaako se olla mielenkiintoinen ihminen, vai mitä? Mutta valehtelu ei ainakaan auta, nykyään en usko yhtään mihinkään mitä kuulen tämän henkilön suusta. Hän sattuu vielä olemaan niin läheistä sukua että en oikein voi unohtaakaan ja jättää pois elämästä.

    Äänestä

  • whirlwind kirjoitti:

    Niin.. Välillä tulee uskottua, mutta kun saa kuulla että kaikki on ollut valetta, tulee itselle kamalan pahoinvoiva olo, loukattu ja huijattu. En tiedä mitä tämä henkilö hakee valehtelemisella, vai hakeeko mitään? Minä uskon että vaikka se jättäisi valheet pois ja kertoisi juttunsa niinkuin ne oikeasti ovat, ilman värittelyä, se ei tekisi hänestä yhtään epämielenkiintoisempaa. Tai en tiedä haluaako se olla mielenkiintoinen ihminen, vai mitä? Mutta valehtelu ei ainakaan auta, nykyään en usko yhtään mihinkään mitä kuulen tämän henkilön suusta. Hän sattuu vielä olemaan niin läheistä sukua että en oikein voi unohtaakaan ja jättää pois elämästä.

    Minulla on samanlainen tilanne, että eräs tuttuni valehtelee turhaan asioita ja valehtelu on epätavallisen laajaa, niin että hän valehtelee varmaan yli puolet puheestaan.
    Tällä henkilöllä on ADHD ja antisosiaalisia piirteitä ja se on periytyvää.
    Valehtelun tarkoitus on useimmiten roolien muokkaaminen sosiaalista tilannetta varten, jotta valehtelija pääsisi hallitsemaan sosiaalista kanssakäymistä sadistisesti.

    Äänestä

  • elän valehtelijan kanssa. Eli valehtelee niin hyvin että valheet on joskus totuutta uskottavampia. mutta olen vaan ruvennut ajattelemaan että mitä väliä mitä se sanoo. Kyllähän se vähän ihmissuhdetta verottaa.

    Äänestä

  • ritalin kirjoitti:

    Minulla on samanlainen tilanne, että eräs tuttuni valehtelee turhaan asioita ja valehtelu on epätavallisen laajaa, niin että hän valehtelee varmaan yli puolet puheestaan.
    Tällä henkilöllä on ADHD ja antisosiaalisia piirteitä ja se on periytyvää.
    Valehtelun tarkoitus on useimmiten roolien muokkaaminen sosiaalista tilannetta varten, jotta valehtelija pääsisi hallitsemaan sosiaalista kanssakäymistä sadistisesti.

    joskus olla myös toisinpäinkin. Nimittäin valehtelija voi valehtelemisella pyrkiä estämään toista hallitsemaan itseään sadistiseksi. Vrt asetelma vanhempi-teini-ikäinen tai nuori aikuinen. Vanhemmathan usein pyrkivät kontrolloimaan jo aikuista lastaan esim. utelevat henkilökohtaisia asioita. Joten jos haluaa estää jotain kontrolloimasta itseään sadistisesti voi valehdella.
    Kontrolloiko valehtelija silloin, ei, tosin kanssakäyminen ei ole aitoa vaan eräänlaista näyttelemistä hänen puoleltaan, siis valheeseen perustuvaa.

    Äänestä

Sitä tapahtuu tälläkin palstalla. Nimimerkkiä en uskalla sanoa ääneen ettei se taas vedä hernettä nenään, huonolla tuurilla se tekee sen vaikkei nimeä edes mainita. Mutta se käyttäytyy just noin kun kuvasit, ja vaikka laittaa mustaa valkosella naaman eteen, että kyllä sanoit, niin silti vaan kieltää kaiken. Tuskin siihen auttaa muu kuin eutanasia.

Äänestä
  • Patologinen valehtelija ;)

    Äänestä

  • Psycke kirjoitti:

    Patologinen valehtelija ;)

    VALEHTELIJA ON SPYKOPAATTI.! Katsokaa Googlest. Psyko alistaa kaikki jotka suostuu.SIIS USKOO VALHEET.! Ei kadu ei häpeä eikä ole syyllinen.Muuttaa kantaansa,unohtaa lupaukset syyllistää muut.Ei tunne väärintekoa.Ajatustaso on 10v lapsentasolla. ......On kokemusta!Valhetta tulee aivan solkenaan ja joka käänteessä.Uskovat kai itsekki juttuihinsa.????????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


whirlwind kirjoitti:

Eräällä tuttavallani on ongelma joka on muodostunut ongelmaksi minulle ja muille tämän henkilön läheisille, nimittäin valehtelu. Valheet eivät ole mitään suuria, vaan sellaista totuuden värittämistä ja muuttamista, osa on ollut isompaa josta olen kuullut myöhemmin, ja tuntuu että en kestä enää.

Mikä tarve jollakin on valehdella ja keksiä juttuja omasta päästään? Tätä tuntuu tapahtuvan koko ajan ja kun jää kiinni niin kieltää jyrkästi ja sanoo että en minä ole sellaista sanonut, jos edes yrittää puhua valehtelusta isompana ongelmana niin saa aikaan vaan täydellisen raivokohtauksen!

Miten minä voin auttaa ja onko ketään kohtalotoveria?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu