Olen noin kolmekymppinen nainen ja erosin elämäni (siihen mennessä) suurimmasta rakkaudesta noin kolme vuotta sitten. Suhde ei ollut erityisen pitkä mutta sitäkin intohimoisempi, erosimme ja palasimme yhteen kolmesti noin 1,5v aikana, mutta lopullisen pisteen pistin minä suhteelle kolme vuotta sitten. En enää kestänyt sitä äärimmäisyyksistä toiseen menemistä, yhdellä hetkellä rakastimme niin että järki lähti ja toisella loukkasimme toisiamme todella verisesti. Näiden kolmen vuoden aikana olen muuttanut satojen kilometrien päähän miehestä ja keskittynyt lähinnä uraani, toisinaan olen tapaillut miehiä, toisinaan en. Elänyt vain normaalia elämää iloineen ja suruineen ja jatkanut eteenpäin. Mitään vakavampaa suhdetta ei ole kuitenkaan ollut. Erosta toipuminen vei melko kauan, mutta olen aina tiennyt sen olevan ainoa ja oikea ratkaisu. Tiedän 100% varmasti, että vaikka rakastimme toisiamme hullun lailla, emme voi olla yhdessä, mielenterveyteni ei sitä kestäisi. En ole eron jälkeen nähnyt miestä kertaakaan vaikka varsinkin alussa mietinkin häntä hyvin paljon.
Vuosi sitten, eli kaksi vuotta eromme jälkeen mies otti yllättäen yhteyttä ja kertoi, että ei ole pystynyt unohtamaan minua ja haluaisi palata takaisin yhteen. Hän sanoi, että ei ole voinut aloittaa seurustelua kenenkään toisen naisen kanssa minun jälkeeni. Olin niin häkeltynyt, että en voinut sanoa juuri mitään. Parin päivän kuluttua hän soitti taas (tällä kertaa hieman humalassa) ja puhelu päättyi tappeluun, koska en ollut halukas palaamaan takaisin. Puhelut silti sekoittivat päätäni, vaikka en missään vaihessa edes harkinnut paluuta yhteen. Ero oli minulle kuitenkin sen verran kipeä päätös, että en olisi halunnut vatvoa asioita taas uudelleen, kun olin jo selvillä vesillä.
Kuukaudet kuluivat ja toissa päivänä mies soitti jälleen. Mies kertoi jälleen ettei ole voinut unohtaa minua ja tekisi mitä tahansa, että saisi uuden mahdollisuuden. Hän oli niin surullinen ja onneton, että lopulta huomasin itse lohduttavani häntä, vaikka olen varmasti väärin ihminen sitä tekemään siinä tilanteessa!!! Nyt olen todella sekaisin ja hyvin myöskin hyvin surulinen ja huolestunut hänestä. En aio palata hänen kanssaan yhteen mutta en myöskään halua, että hän ajattelee minua vuosikaudet eikä elä omaa elämäänsä! Olen luonteeltani todella kiltti ihminen ja sattuu, jos joku kärsii vuokseni. Aika ilmeisesti kultaa muistot, mutta mielessä on käynyt sekin, että olenko tyhmä jos en anna hänelle toista mahdollisuutta, jos hän SITTENKIN on se elämäni suuri rakkaus? Hän vaikuttaa todella katuvalta ja tuntuu oikeasti, että hän rakastaa minua edelleen, vaikka emme ole edes nähneet toisiamme kolmeen vuoteen. Vai onko hän vain luonut mielessään minusta jonkun "haavekuvan" näiden kolmen vuoden aikana, josta on tullut lähinnä pakkomielle?!
Mitä minun pitäisi tehdä? Miten voin saada mielenrauhan itselleni ja miehelle?
Vuosi sitten, eli kaksi vuotta eromme jälkeen mies otti yllättäen yhteyttä ja kertoi, että ei ole pystynyt unohtamaan minua ja haluaisi palata takaisin yhteen. Hän sanoi, että ei ole voinut aloittaa seurustelua kenenkään toisen naisen kanssa minun jälkeeni. Olin niin häkeltynyt, että en voinut sanoa juuri mitään. Parin päivän kuluttua hän soitti taas (tällä kertaa hieman humalassa) ja puhelu päättyi tappeluun, koska en ollut halukas palaamaan takaisin. Puhelut silti sekoittivat päätäni, vaikka en missään vaihessa edes harkinnut paluuta yhteen. Ero oli minulle kuitenkin sen verran kipeä päätös, että en olisi halunnut vatvoa asioita taas uudelleen, kun olin jo selvillä vesillä.
Kuukaudet kuluivat ja toissa päivänä mies soitti jälleen. Mies kertoi jälleen ettei ole voinut unohtaa minua ja tekisi mitä tahansa, että saisi uuden mahdollisuuden. Hän oli niin surullinen ja onneton, että lopulta huomasin itse lohduttavani häntä, vaikka olen varmasti väärin ihminen sitä tekemään siinä tilanteessa!!! Nyt olen todella sekaisin ja hyvin myöskin hyvin surulinen ja huolestunut hänestä. En aio palata hänen kanssaan yhteen mutta en myöskään halua, että hän ajattelee minua vuosikaudet eikä elä omaa elämäänsä! Olen luonteeltani todella kiltti ihminen ja sattuu, jos joku kärsii vuokseni. Aika ilmeisesti kultaa muistot, mutta mielessä on käynyt sekin, että olenko tyhmä jos en anna hänelle toista mahdollisuutta, jos hän SITTENKIN on se elämäni suuri rakkaus? Hän vaikuttaa todella katuvalta ja tuntuu oikeasti, että hän rakastaa minua edelleen, vaikka emme ole edes nähneet toisiamme kolmeen vuoteen. Vai onko hän vain luonut mielessään minusta jonkun "haavekuvan" näiden kolmen vuoden aikana, josta on tullut lähinnä pakkomielle?!
Mitä minun pitäisi tehdä? Miten voin saada mielenrauhan itselleni ja miehelle?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lue tarkkaan tuo ensimmäinen osiosi kirjoituksesta. Kerrot siinä täysin selkeästi miksi erositte."Mielenterveyteni ei kestäisi..."Siis miksi edes ajattelet enää yhteen palaamista?Missä itsetuntosi."Olen aina tiennyt eron olevan ainoa ja oikea ratkaisu"->Ohje sinulle, älä vastaa enää hänen soittoihinsa!
Niinpä niin, elämä kantaa. Mutta joku vanha mörkö nousee menneisyydestä. Ei halua, että kukaan on onneton takiani. Eniten häiritsee se, että olen alkanut taas uudelleen miettimään mielessäni häntä "siinä mielessä". Jos ei olisi estoja, nnin hyppäisin heti sänkyyn hänen kanssaan, mutta siitä seuraisi helvetti, ei välttämättä heti, mutta aika pian.
Olen säälittävä.
että lukisit tarkkaan tuon jälkimmäisen osion kirjoituksestasi. Vastaus nykyiseen haikailuusi löytyy sieltä.
"Olen luonteeltani todella kiltti ihminen ja sattuu, jos joku kärsii vuokseni."
Sinulla on läheisriippuvaisuuden oireita - annat exäsi vetoomusten sekoittaa pääsi niin, että alat jo melkein kuvitella sellaisen miehen olleen elämäsi mies, joka melkein vei mielenterveytesi aikaisemmilla kerroilla.
Ajattele mitä itse haluat, älä ryhdy kenenkään pelastajaksi.
Noh... hanki baarista joku mies, ehdota hänelle että kuvaisitte seksisessionne (ihan sama haluatko oikeasti sitä seksiä vai ei. Tarkoitus ei ole saada tyydytystä...) ... sitten lähetät tuolle "elämäsi suurimmalle rakkaudelle" pari valittua kuvaa... sieltä törkeimmästä päästä; kuvia joissa sinusta ei ole erehtymisen mahdollisuutta.
Kuviin taakse tekstejä "Tätä sinä et tainnutkaan osata" ja "Tällästä se oli sunkin kanssa... kun et ollut paikalla." ja "ISOMPI KUIN SULLA!"
Jos vittuilu ja haukkuminen ovat "siltojen polttamista takana" niin tuo ylläkuvattu on koko sillan räjäyttämistä riittävällä määrällä räjähteitä sekä ruoppauskaluston paikallekutsumista että väylää saadaan syvennettyä niin paljon ettei siihen enää siltaa pystykään rakentamaan edes alusta asti.
Sitten ei ole enää ongelmaa koska ei ole minkäänlaista pohjaa ongelmalle. Tiedät tasan tarkkaan että se on nyt ohi eikä mitään voi pelastaa -> vapaus.
aikoinaan parisuhdeterapia olis ollut tarpeellinen
Eli riitelemättä, keskustellen suhteet. Riidalla ei pää kestä kuten huomasit
Kiitokset kaikille jotka ovat vastanneet. Jännä juttu miten jotkut täysin vieraat ihmiset näkevät tilanteeni selvemmin kuin minä itse. Juttelin eilen hyvän ystävän kanssa ja aloin siinä sitten muistelemaan kolmen vuoden takaisia fiiliksiä ja tajusin, että suhteen minkään asteinen uudelleen lämmittely olisi suuri virhe. Olin niin rikki kolme vuotta sitten, että en todellakaan halua kokea samaa uudelleen. En vaan usko, että kumpikaan meistä olisi muuttunut niin paljon, että homma toimisi tällä kertaa.
Mies on lähettänyt pari txt-viestiä puhelun jälkeen. En ole vastannut niihin, sillä en todellakaan halua antaa hänelle mitään toivoa siitä, että hän voisi luikerrella takaisin elämääni. Parasta olisi, jos en kuulisi hänestä enää koskaan.
Ja varmasti ainoa oikea.
Minäkin olen joskus erehtynyt empaattisena ihmisenä kuuntelemaan jonkun exän rukouksia yhteenpalaamisesta. Sitten tajusin, että eivät ne rukoukset minun ihanuudestani johdu, vaan exän omista ongelmista silloisessa elämäntilanteessaan. Tein selväksi että tämä loppui nyt, eikä ole tarvinnut enää taakseni vilkuilla.
moi ! Olin vuosi sitten vähän samantapaisessa tilanteessa. En vastannut tekstareihin, koska niistä ei olisi loppua tullut. Puheluihin vastasin ex:n soiteltua ystävilleni ja sukulaisilleni "ei kai mitään ole sattunut". Sanoin ex:lle johdonmukaisesti,että ei kanneta kaunaa, mutta meidän väliset asiat on loppuunkäsitelty. Lisäksi kerroin sopineeni nykyisen miesystäväni kanssa, ettei ex-kumppanihin pidetä yhteyttä. Lopuksi toivotin hyvää jatkoa. Toistin samat asiat vielä parissa seuraavassa puhelussa. Soittelu on loppunut ja tekstareihin en edelleenkään vastaa.Olisikohan niin, että ex:säsi lähettelee kaipaus-viestejä yms. soitteluja useammalle "ainoalle oikealle" vuosien varrelta, jos vaikka joku tärppäisi...
Päästä Rakkaudella menemään ja katse uusiin tuuliin!
Tää on suoraa siit sarjasta sinkkuelämää mis carrie ja mr big ovat onnoff suhteessa???